Onneksi olkoon, että on tullut jo arvosteluja. Minun kirjani ilmestyi niin myöhään, että saan odottaa varmaankin joulun jälkeen ensimmäistä arvostelua.

Eräs bloggaava toimittaja (Kirjoittaminen on meditaatiota -blogin Natalia) teki kuitenkin jo aikaisemmin sanomalehtihaastattelun, joka oli erittäin asiallinen ja asiantunteva.

Minua ärsyttää kirjallisuusarvosteluissa eniten se, jos kriitikko ryhtyy arvailemaan, että esimerkiksi kuvaan omaa lapsuuttani tai olen muka "mukaillut" jotain toista kirjaa, jonka olen todellisuudessa lukenut viimeksi joskus kymmeniä vuosia sitten lapsena tai jota en ole koskaan nähnytkään. Todellisuudessa kirja perustuu vuosien tutkimukseen ja asumiseen paikkakunnlla jota kuvaan (mikä on sanottu kirjan takakannessakin.)

Mutta joillekin kriitikoille ainoa tapa kirjoittaa 1900-luvun alusta on matkia Montgomerya ja kirjoittaa keskiajasta on matkia Utriota.

Hupaisa toi mainos tossa yläpuolella.
"No huh, huh hakukone joka ymmärtää suomalaisia ja vieressä Sinustako kirjailija? Liity 300:n kirjailijamme joukkoon. Me hoidamme kaiken."

Olen samaa mieltä Lehtolaisen kanssa. Nainen joka kirjoitti rakkausromaanin on minunkin mielestäni oikein hyvä kirja ja heilauttaa rakkausromaaneja karttelevan lukijan ennakkoasenteita oikein roimasti. Suosittelen.

Blogisisko, jotenkin olen ajatellut, että nuo ainaiset rinnastukset joihinkin Suuriin nimiin voivat olla myös osoitus vähäisestä lukeneisuudesta. Ei tunneta muita tyttökirjoja kuin Runotytöt ja Annat ja historiallisista kirjoista tunnetaan Waltari ja Utrio.

Joo Karpalo, ikävä vain etteivät ne ennakkoasenteelliset sitten lue kyseistä kirjaa kun siinä on jo kannessa tuo kauhea termi "rakkausromaani".

Mihinhän genreeseen se sun romaanisi itse asiassa on muissa kirjakaupoissa asetettu näytille, kun siinä on tuo kauhea termi "rakkausromaani"? Sitkeästi ne sitä meillekin rakkausromaanina tyrkytti, ja joku sen aina sinne ohjeitten mukaan Cooksonien sekaan heivasi, ja minä yhtä sitkeästi sen sieltä kaivoin takaisin "kotimaisiin kertojiin". Meinaan vaan, että kyllä se periaatteessa vähälle huomiolle jääkin niissä piireissä, missä sen just pitäisi näkyä, jos se kirja on aina väärässä paikassa. Rakkausromaaneja kartteleva kun karttelee kyllä rakkausromaanihyllyäkin.

Niin, kai siinä on se vika, että se on vähän sekä että. Sillä onhan se tietysti rakkausromaanikin. Ja minä olen jollakin tavalla kotimainen kertoja, tai ainakin kotikutoinen.

Onko se kirjailijoilla samoin kuin tanssijoilla, että haluaisi tulla näkyväksi myös sen kautta, että joku kriitikko tms. tuotoksesta kirjoittaisi. Jos se vaietaan kuoliaaksi, sitä ei ole edes olemassa...

Kirsti Ellilän "Nainen joka kirjoitti rakkausromaanin" toi minun mieleeni Jane Austenin kirjat. Lainaus linkistä löytyvästä vuoden 2005 blogikirjoituksestani.

Teksti on Ellilälle tyypillisen kirpeää, vähän samanlaista kuin Austenilla, mutta aikakausihan on tyystin toinen. Siirappia ei taida tästä Ellilän romaanista löytyä muualta kuin toimittaja-Selman yrityksestä, josta on näyte heti alussa. Onko kyseessä romaani romaanissa? Sitä en osaa sanoa, kun olen vasta sivulla 44. Lisää myöhemmin.

ja kommentissa lisää:

Kirstin kirja kertoo ihmisistä, jotka haaveilevat tulevansa kirjailijoiksi. Kolhuja tulee.

Voisi sanoa, että kirja kertoo siitä mitä tapahtuu kun "emmat" joutuvat kovaan kyyniseen maailmaan.

Jykevän realistisen rungon kirjalle antaa asiantunteva (omaan kokemukseen perustuva) tietous asunnon remontista.

Joo thp, kyllä tuota vaivaa on, mutta periksi ei anneta.

Blogisisko, tuo on kyllä hauska luonnehdinta tuo emmat kyynisessä maailmassa.

Huomasin Helmetistä, että po kirjasi on isommassa kirjastossa saatavissa (meidän pikkukirjastossa sitä ei ole ja kirjastoautosta se aina näyttää olevan lainassa). Niinpä, kun oli muutakin asiaa sinne, kävin mutkan kirjastossa lainaamassa sen. Ja kun aloitin illalla, pitihän kirja saada loppuun. On siinä sen verran imua. Eli viime yönä luin kokonaan. Ei muuten ollut missään romantiikkahyllyllä vaan tavallisten romskujen seassa ja sinne kyllä kuuluukin. Vaikka siinä oli parisuhdekiemuroista niin olihan siinä raha-, maku-, opiskelu- ja kirjoittamisongelmista (ja julkaistuksi pääsemisvaikeudesta). Ja ne kaikki tuntuivat aika lailla uskottavilta, meinaan ei maistunut siirapilta eikä keinotekoisilta makeutusaineilta.

Kansikuva on varmaan eniten harhaanjohtava. Vahinko, että kustannustalo ei asiaa harkinnut.

Kirsti,
ikävää, jos aiheutin mielipahaa! Kuten tiedät, pidin kirjastasi kovasti, ja halusin kertoa sen muillekin, kun mahdollisuuden sain. Puhelinhaastatteluja ei pääse tarkistamaan, toimittajien muotoilut ovat mitä ovat. Muistaakseni sanoin, että miksi ihmeessä tästä mainiosta kirjasta ei mölytty enemmän. En ole nähnyt valmista pätkää, kun en lue Seuraa.
Ja voihan olla, että minun suositukseni ovat vain vahingollisia... Syksyn lämpöä sinne Portsaan!

Höpö höpö Leena, et aiheuttanut mielipahaa. Kiitos vain puffauksesta.

Itte, mukava kun pidit kirjasta. Kyllä sitä kantta on kuule paljonkin mietitty, usko vain huviksesi. Mutta kannet ovat sellainen ikuisuusjuttu, vaikea löytää kantta joka miellyttäisi kaikkia.

...minä juuri kohtasin lukijasi, joka oli kirjaan muuten tyytyväinen, mutta onnellinen loppu oli ollut hänelle katkera pettymys...

Oi voi Merja, toivottavasti hän kuitenkin toipui siitä pettymyksestään:)