|
|
|||
|
19.10.2005 - 16:09
Ihmiselle luonteenomainen "lattean tyytyväisyyden tila" oli ehkä päällimmäinen asia mikä jäi mieleen Markku Ojasen kirjasta Onnen etsijät. Lattea tyytyväisyys on minusta hauska ja kuvaava termi, vaikka heti ensikuulemalta se voi tuntua lievältä vähättelyltäkin, varsinkin kun sitä kuitenkin tulee haaveilleeksi kaikesta ihmeellisestä onnesta mitä elämä voisi tuoda tullessaan. Minulle esimerkiksi kelpaisi jokin rahakas kirjallisuuspalkinto mainiosti. Mutta vaikka palkintoja ei heru, olen silti lattean tyytyväinen kun saan kyyhöttää täällä suhteellisen mukavassa työnurkassani, ryystää kahvia ja horista omiani nettiin, varsinkin jos saan välillä varsinaisia töitänikin tehdyksi. Toinen asia mikä kirjasta jäi mieleen oli Ojasen lämpimän myönteinen suhtautuminen itsepetokseen, jota hän käsittääkseni pitää lähes välttämättömyytenä jotta ihminen voisi elää tässä latteassa tyytyväisyyden tilassaan eikä tekisi ahdistuksissaan harakiria. Olemme ilmeisesti taitavia selittämään asioita itsellemme parhain päin ja erityisen taitavia olemme vertaillessamme itseämme muihin. Osaamme hankalasta altavastaajan asemastammekin vertailla itseämme loistaviin menestyjiin sillä tavalla, että vertailu suojaa persoonaamme ja näyttäydymme ainakin omissa silmissämme jotenkin positiivisempina pakkauksina kuin varsinaiset menestyjät. Joskus nämä minää suojaavat keinot kuitenkin saattavat alkaa falskata, ihminen joutuu kohtaamaan hiukan liikaa realismia ja sukeltaa lattean tyytyväisyyden tilastaan kohti masennuksen syövereitä. Mutta merkillistä on, että ihminen voi joutua kokemaan vakaviakin menetyksiä elämässään ilman että tämä lattea perustyytyväisyys paljonkaan horjuu. Esimerkiksi sairastuminen tuottaa kyllä mielialan laskua ja pessimismiä, mutta yllättävän nopeasti mieliala kuitenkin jälleen kohenee ja saavuttaa normaalilukemat. Ainoastaan sitten jos vaikeuksia kasaantuu, niin kuin niitä tietysti usein kasaantuu, niiden negatiivinen vaikutus mielialaan on dramaattisempi ja pysyvämpi. Ojasen kirja on sympaattinen, koska hän on toisaalta tiedemies ja psykologi joka lähestyy kohdettaan, siis ihmisen onnellisuutta, erilaisin psykologisen tutkimuksen menetelmin. Ranneke piippaa ja koehenkilö merkkaa kuponkiin kuinka onnelliseksi hän tuntee itsensä sillä hetkellä. Kuulostaa pöljältä, kieltämättä. Toisaalta hän on vakaumuksellinen kristitty joka hiukan anteeksipyydellen ja varovasti pohdiskelee löydöksiään myös raamatullisessa valossa. Hän ei tahtoisi pohdiskeluillaan loukata ihmisiä jotka kokevat uskonnollisuuden vieraaksi tai jopa vastenmieliseksi elämänalueeksi, mutta toisaalta monen ihmisen onni liittyy pyhyyden kokemukseen, joten sen sulkeminen ulkopuolelle vääristäisi kokonaisuutta. Ojasen kirja liittyy positiivisen psykologian traditioon. Kysymys ei ole vaikeiden asioiden kaunistelusta, vaan elämää kannattavien asioiden esiin tuomisesta. Lisäys: Huomasin, että Parnasson blogi oli päivittinyt. Kävin lukemassa ja ennen kuin tajusinkaan olin klikannut itseni tilaussivulle ja tilannut itselleni Parnasson. En olisi ikimaailmassa uskonut sortuvani moiseen. En käsitä itseäni.
|
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Arkisto
2009 2008 2007 2006 2005 1970 Sivut
Lisätietoja
laskuri
> Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta
|
||
Mutta Kirsti! Mitä ihmeen pahaa on Parnasson tilaamisessa: Papinniemi taitaa tahdä ihan luettavaa lehteä, luithan blogista, että uudistuksia on tulossa.
Psykologian approa lukiessa eräs mielenkiintoinen yksityiskohta oli tuo, että itseasiassa masentuneeksi diagnosoidut ihmiset ovat realistisempia vaikutusmahdollisuuksiensa suhteen kuin terveen kirjoissa olevat. Eli mielenterveys todellakin vaatii hiukkasen itsepetosta!
Latteaan tyytyväisyyteen on vaikea tyytyä, kun on joskus ollut maailman onnellisin... onni on merkillinen juttu. Se tulee ja menee kuin se kliseinen perhonen, jota ei saa pyydystettyä kuin unohtamalla koko pyydystämisen.
Olen ollut aika onnellinen nyt, kun elämäni on taas pullollaan jos jonkinlaista aktiviteettia, mutta en kuitenkaan ole kokenut samanlaista ... kirpeän kaunista pilvivaltakuntaa kuin vuosia sitten, jolloin olin maailman onnellisin, vaikka minulta puuttui paljon sellaista, mitä minulla nyt on...
Lieneekö sitten kysymys siitä pyhyyden kokemisesta. Oli se mitä tahansa, sitä kipeästi kaipaan aina kun se palaa mieleen. Maailma säkenöi tuhansissa väreissä, ja sellaisena sen tahtoisin nähdä tänäänkin.
T. Kestotilaaja.
Niin Mirjam, Papinniemen blogista se kimmoke lähtikin. Ei kai Parnasson tilaamisessa mitään varsinaisesti pahaa ole, mutta oli se aika yllättävä päähänpisto koska olen vihannut sitä lehteä.
Pälli, minulle jäi luennoilta silloin aikoinaan tuo sama juttu mieleen, että masentuneet ovat itse asiassa realistisempia kuin ns. terveet. Aika hämmentävä ajatus ihmiselle joka on pitänyt jotenkin tärkeänä kykyä olla itselleen rehellinen.
Ei kai se lattea tyytyväisyys sulje pois suuria onnenhetkiä, mutta kukaan ei voi jatkuvasti olla ylenpalttisen onnellinen. Jos asiat ovat jatkuvasti kauhean hienosti, esim minulle satelisi tunnustusta ja palkintoja oikealta ja vasemmalta alkaisin vaatia yhä suurempia tunnustuksia ja palkintoja. Ihminen kai on sillä tavalla kyltymätön. Suurten onnentunteiden kokeminen edellyttää että on välillä kausia jolloin sitä onnea ei oikein ole.
Mitä tulee latteaan tyytyväisyyteen, niin näyttää ikä tuovan tullessaan sen, että latteaan tyytyväisyyteen vaipuminen ei tunnu yhtään pahalta... Kaameeta. Adrenaliinipaukuista irti pääseminen vei vuosia.
Kirsi, minä olen niin yliherkkä ihminen että adrenaliinipaukut ovat aina olleet kauhistus. Ja alavireisyyteen taipuvaisena lattea tyytyväisyyskin on vaikuttanut tavoittamattomalta onnentilalta.
Arvosteltavat kirjan valitaan tietenkin hienosti perustelulla mutu-tuntumalla.
Parnasson menin minäkin tilaamaan tuossa jokin aika sitten. Ihan vahingossa1
-minh-
Mahtaakohan ne siellä Parnassossa huomata saaneensa yhtäkkiä yllättävän paljon uusia tilaajia. Tuskin maltan odottaa että posti tuo minulle ensimmäisen ikioman Parnasson.
Näistä Rossin kauden lehdissä olikin ehkä mieleenpainuvin juttu tämä Tuurin Paasilinna muistelus, vaikken ole Tuurin kirjojen suuri ystävä koskaan ollutkaan. Olen niitä aikoinaan lukenut useita selvittääkseni mikä on miehen maineen salaisuus. Koskaan en siitä selville päässyt, ei voi mitään. Tyyli ei vaan kolahtanut.
Aamulla minäkin ajattelin että osaakohan ne yhdistää tilaajamäärien äkillisen kohoamisen ja blogin yhteyden. Osaa varmaan, luultavasti tämä menee juuri heidän laskelmiensa mukaan.
Aamulla kerroin miehelle tilanneeni Parnasson. Se veti siitä sellasen johtopäätöksen että en kirjoita täällä työhuoneella vaan surffaan netissä. Suutahdin siitä lievästi, ehkä siksi että puoliso oli kannanotossaan harvinaisen oikeassa.
Palautuuko ihminen sitten ikinä kokonaan vai ei... Minä sain tällä viikolla todeta, että henkilökohtaiseen menetykseen liittyvä suru on sellainen, joka aktivoituu yllättävän voimakkaasti hyvinkin jo käsiteltynä ja taakse jätettynä, kun joku pistää oikeaan kohtaan uudestaan.
Piikkis, minä olen kyllä huomannut saman. Kun joutuu kohtaamaan vakavia asioita, se muuttaa arvojärjestystä ja turha angsti poistuu.
Ehkä ihminen ei koskaan kokonaan palaudu kokemistaan suruista. Täydellinen palautuminen ehkä vaatisi täydellistä unohtamista, mutta jos asiaa on käsitellyt, se on myös painunut mieleen, koska niin aivomme toimivat. jos käsittelemme asiaa, se myös painuu mieleen ja voi sopivasta ärsykkeestä aktivoitua. Mutta tuskin kuitenkaan enää yhtä tuskallisena kuin silloin alussa.
Puhutaanko enää "aneemisesta" kirjoituksesta / käsikirjoituksesta / kirjasta? Heti tajusi, millaisesta tekstistä oli kyse: aneeminen teksti latisti lukijan aistit, tunteet ja älylliset viritykset.
Onko 'lattea' korvannut 'aneemisuuden'? Molempia käytetään arvioinnin työkaluina pyrittäessä luonnehtimaan kirjoituksen voimaa ja latausta. Tai niiden puutetta.
Henk.koht. kärvistelen sekä 'lattean' (muualla kuin kahvilassa) että 'aneemisen' kanssa (muualla kuin lääketieteessä).
Sanat kuluvat, valitettavasti. Valitettavasti, valitettavasti. Valitettavasti.
Toisaalta muotisanat yhdistävät ja kirjoittaja tulee ymmärretyksi alta lukuyksikön. Ei tarvitse selitellä kun pyörittelee suosikkeja. Kielestä filosofiaan: eikö onnellisuuden eräs mittari ole, että ihminen kokee tulevansa ymmärretyksi (lähioloissa yhden tai muutaman, kirjoittajana massojen...), joka voi johtaa aktiiviseen vastakaikuun?
Siitä tulikin mielenn ettei työhuoneessa saa olla mukana ruokaa esim viinirypäleitä, koska kirjoittamisen aikana tulee syötyä tauotta jos ne herkut on siinä käden ulottuvilla. Vettä pitää olla, se on terveellistä.
Internet marketing services,
Local SEO Services,
SEO Consulting Services..