Naisten hyvänolon ilta oli mielenkiintoinen, vaikka tänään olo onkin ollut hiukan hutera. Eli kävi juuri niin kuten pelkäsin ja kippasin vuoroin siideriä, vuoroin viiniä hiukan turhan innokkaasti pysyäkseni reippaassa ja myötämielisessä vireessä istuessani katselemassa kuinka eronneille rouville rakennettiin silmiä. Siis meikkaaja tosiaan puhui silmien rakentamisesta. Opin kaikenlaista hyödyllistä, kuten että on erilaisia voiteita joilla voi täyttää silmänympärysrypyt ja vasta sitten tuputetaan puuteria. Ja miten ehdottoman välttämätöntä on laittaa kulmakarvansa, koska sillä tavalla kasvot kohoavat ja ilme kirkastuu. Ja lopusta pitää oikein laitettu luomiväri huolen.

Huomasin edustavani porukassa järkyttävää vähemmistöä, eli minulla oli mies. Ja siitähän tietysti kaikki johtui. Minun ei tarvitse meikata, eikä hoitaa jalkojani, eikä juosta kapakoissa, koska minulla on mies. On varmaan ilkeämielistä panettelua väittää että he olisivat katselleet minua hiukan hämmästellen, että miksi tuolla ihmisellä yleensä on vielä mies. Mikä miestä vaivaa? Miksi se ei ole vielä paennut? Kaiken järjen mukaan sen olisi kyllä jo pitänyt. Niinpä. Mutta minähän olen täällä blogissa puhunut paljon siitä, millainen suuri merkitys tarinoilla on ihmiselle. Robert Strernberg sanoo, että rakkauskin on tarina ja rakastumme ihmisiin jotka sopivat hyvin omaan tarinaamme. Meillä on valmiina paikka johon haluamme sijoittaa rakastettumme ja jos rakastettu solahtaa tähän paikkaan kivuttomasti, niin miksipä sitten hankkia itselleen mieliharmia ryhtymällä haahuilemaan sinne tänne. Mutta aina ei ole helppo löytää ihmistä joka sopisi omaan tarinaan ja jonka tarinaan haluaisi itse sopia. Luulen, että prosessi on enimmäkseen alitajuinen ja ehkä feromoneillakin on osuutensa asiaan. Järkeä ei mielestäni kannata käyttää silloin kun on tosimielessä liikkeellä, mutta tiedän ettei tämä näkemykseni saavuta laajaa kannatusta.

Mutta naisten hyvänolon illasta vielä, että mielenkiintoisinta oli kun me kaikki paikalle saapuneet kerroimme kuinka olimme oppineet tuntemaan illan emännän. Yksi oli tutustunut häneen melontareissulla, toinen lapinmatkalla, kolmas pienen maaseutupaikkakunnan huoltoasemalla. Jotkut ihmiset ovat sosiaalisia ja keräävät ihmisiä ympärilleen minne menevätkin. Minä tutustuin illan emäntään muistaakseni vuonna kahdeksankymmentäyksi kun hän tuli opiskelijaravintolassa luokseni ja kysyi lähtisinkö hänen ja Sirpan kanssa tanssimaan. Punk oli hiukan aikaisemmin tehnyt maihinnousun ja pogoaminen oli se juttu. Minua ei ollut koskaan aikaisemmin kukaan nainen hakenut tanssimaan joten suostuin oikopäätä ja ystävystyimme saman tien.

Muistelimme myös blogitoveri Panua joka on yhteisen tuttumme pikkuveli ja jonka kerran kahdeksankymmentäluvun villeinä alkuvuosina tapasimmekin jossain tilaisuudessa. Niin, nyt ymmärrän jo paljon enemmän.