|
|
|||
|
16.12.2006 - 12:46
Taloyhtiö
lahjoitti minulle itsenäisyyspäivän aattona herkkukorin kiitokseksi
kirjoittamastani 100-vuotishistoriikista. Herkut on nyt syöty, mutta
opus ei ole vieläkään valmis.
Töitä pitäisi siis vielä jatkaa, mutta perheensisäinen dynamiikka vaatii lomailua. On vaikea keskittyä hommiinsa, kun toisella on kantapäät katossa siitä riemusta että joululoma alkoi. Voisin tietenkin jatkaa hampaat irvessä kirjoittamista ja pilata murjottamisellani tämänkin joululoman, mutta yritän parantaa tapani ja nauttia paikkojen järjestelemisestä ja jouluvalmisteluista. Muutimme tähän asuntoon kaksi vuotta sitten ja vasta nyt saimme osan tauluista seinälle. Tähän asti ne ovat lojuneet kaapin päällä kaiken epämääräisen romun keskellä. Huomattavasti kivammalta ne näyttävät seinällä. En aio mitenkään erityisesti hössätä joulun kanssa, mutta imellettyä perunalaatikkoa ajattelin tehdä. Tulostin jo Marttojen vakuuttavalla tavalla monimutkaisen ohjeen netistä. Siitä tulee varmasti hyvää.
|
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Arkisto
2009 2008 2007 2006 2005 1970 Sivut
Lisätietoja
laskuri
> Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta
|
||
*olis hommia vuokra-aviomiehelle, kun oma ei täytä aviollisia velvollisuuksiaan*
On teillä sitten jouluherkut: makeaa perunalaatikkoa. Minä pidän enemmän makeasta porkkanalaatikosta ; D
Ja kannat kattoon vaan, ihan hyvällä omallatunnolla. Ehtiihän sitä kirjoittaa myöhemminkin. Ja ainahan voi tehdä ajatustyötä kannat katossakin. : )
Louhi, löytyisköhän vuokra-aviomies keltaisilta sivuilta?
Tui, oletko varma etteiv´t oleta? :)