|
|
|||
|
01.11.2005 - 16:58
![]() Oletko tullut ajatelleeksi, että voisit tarvita rakkausvalmentajan? Käytyäsi viikonloppukurssin sinulla on mahdollisuus suorittaa myös rakkausvalmentajan ammattikurssi ja ryhtyä valmentamaan muita onnettomia, jotka eivät oikein tahdo saada lemmenelämäänsä järjestykseen. Ensimmäiset ammattimaiset rakkausvalmentajat ovat jo valmistuneet ja odottavat asiakkaita, joita varmaankin riittää. Rakkausvalmentaja antaa konkreettisia neuvoja ja laatii avunhakijan kanssa rehellisen ja puoleensavetävän nettiprofiilin. Rakkausvalmennus voi sisältää myös kehoterapiaa tunnelukkojen avaamiseksi.. "Pitää luoda sellainen mielentila joka vetää rakkautta puoleensa." Rakkaus on kuulemma nousussa, jo yli sata romantiikannälkäistä on käynyt viikonlopun mittaisen peruskurssin. Myös miehet ovat yllättäen kaivanneet rakkausvalmennusta. Mukavien miesten ongelma on, että naiset vaativat paksua lompakkoa. Jollei ole supliikkimies voi joutua vaikeuksiin. Tässä nyt vihje kaikille Internetissä pyöriville ATM-valittajille, menkää rakkausvalmennukseen. Varakkaillakin miehillä saattaa olla ongelmia naisten kanssa. He ovat suunnanneet energiansa uraan eivät tiedä mitä naiset haluavat. Mutta rakkausvalmentaja tietää mitä nainen haluaa. Minulle tulee tästä mieleen ne vankeuteen teljetyt elukkaparat joita ei enää huvita lisääntyä. Vaikka kuinka hehkeä vastakkaisen sukupuolen edustaja talutetaan nenän eteen niin ei värähdä viisari. Onko ihmisille nyt käymässä jotenkin niin, että ote luonnollisiin, elämää ylläpitäviin perusasioihin on katoamassa. Minä olen kerran ollut naapurin susikoiranartun rakkausvalmentajana. Emäntä halusi teettää pennut kauniilla koirallaan ja minä vein hänet koiransa kanssa sulhasta tapaamaan. Periaatteessa sitä narttua ihan kiinnostikin uroksen seura, mutta h-hetken lähestyessä se livahti ulisten karkuun. Se oli niitä hetkiä elämässä jolloin huomaa päätyneensä tilanteisiin joihin ei välttämättä olisi halunnut. Periaatteessa olin vain tarjonnut kyydin naapurille ja hänen sinänsä sympaattiselle koiralleen. Ja sitten löysin itseni pitelemästä aloillaan koiraa joka olisi mieluummin säilyttänyt impeytensä. Ja se koira oli aika iso ja osasi ulista todella sydäntä särkevästi. Minä pidin kiinni nartun etupäästä ja omistaja takapäästä ja uroksen omistaja maanitteli urosta tekemään mitä siltä odotettiin, mutta arvaahan sen kuinka siinä sitten kävi. Ei tullut nätille nartulle pentuja, ja uroksen omistaja jäi ilman astutusmaksuaan. Mutta koiran omistaja pyöräytti myöhemmin vauvan ja sanoi asian tulleen täytenä yllätyksenä.
|
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Arkisto
2009 2008 2007 2006 2005 1970 Sivut
Lisätietoja
laskuri
> Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta
|
||
Aika epätoivoinen tempaus, täytyy kyllä sanoa. Siinä mielessä samaa mieltä, kuin joku tuossa ylempänä.
Onneksi ei onnistunut.
Itse koen rakkauden tunteena, joka ylläpitäminen vaatii tahtoa, tekoja ja toimintaa.
Niin Silja Orvokki, kai se jotenkin kuvastaa tätä aikaa, että kun puhutaan rakkaudesta tarkoitetaan oikeastaan seksiä. Eikä muuta rakkautta sitten muistetakaan. Kreikassa ne jakoivat rakkauden agapeen ja erokseen ja taisi olla sitten vielä kolmaskin, olikohan se philos. Ehkä voisi olla hyödyllistä nykyäänkin muistaa että ihmiset voivat puhua oikeastaan ihan eri asioista vaikka kaikki ovat puhuvinaan rakkaudesta.
Ehkä eros on sitten kaikkein eniten tunnetta ja agape asennetta. Niin, miksei motivaatiotakin.
W:hän tarkasteli kieleen vakiintuneita puhetapoja. Kieleen kuuluu ilmaus: "Luulin todella että rakastin häntä, mutta nyt ymmärrän etten rakastanutkaan." Rakkaus ikään kuin asetetaan kokeeseen.
Mutta ei sanota: "Luulin että olin ahdistunut, mutta myöhemmin ymmärsin etten ollutkaan." Eikä: "Luulin tunteneeni kipua, mutta nyt ymmärrän erehtyneeni."
Jos kysymys olisi tunteesta, erehtymisen ilmaus olisi mieltä vailla.
Mirjam, onko ahdistuskaan kuitenkaan aina pelkästään itsessä? Eikö sen alkuperä kuitenkin ole muissa ihmisissä? Ja joskus muut voivat myös empaattisesti kokea toisen ahdistuksen, vaikka empaattisesti koettu ahdistus ei tietenkään ole sama kuin ahdistuneen oma kokemus.
Rakkauden vuorovaikutuksellisuudesta tuli mieleen sen ihanan Rakkautta ennen aamua elokuvan kohtaus, jossa tyttö sanoi pojalle jotain semmoista että jos Jumala on olemassa, hän on siinä mitä ihmisten välillä tapahtuu kun he puhuvat keskenään. Siis hän sanoi sen jotenkin viehkeämmin, mutta ajatus oli tuo.
Olen "luullut" ihan kaikkea: "Luulin ymmärtäväni Wittgensteinia, mutta nyt ymmärrän erehtyneeni;-))"
-
En osaa sanoa tuohon kommenttiisi näin äkkiseltään juuta enkä jaata, Mirjam.
"Luulin että olin ahdistunut, mutta myöhemmin ymmärsin etten ollutkaan" tai "luulin tunteneeni kipua, mutta nyt ymmärrän erehtyneeni" tai "se ei ollut tosi kipua, koska se meni ohi niin nopeasti" (viimeiseksi mainittu on Wittgensteinin oma esimerkki) eivät kyllä ole ilmaisuja, joita tosielämässä voisin itse ajatella sanovani.
Mutta siinä mielessä kritiikki on ihan paikallaan, ettei tässä minustakaan semanttisesti millään kovin selväpiirteisillä alueilla liikuta.
"Mietittyäni asiaa kymmeniä vuosia voin nyt sanoa, että rakkaus on aliarvostettu tunne."
Sen voima on suunnaton, se voi rakentaa ja tuhota. Ihminen voi hallita tunteitaan.
Kun rakkaus kulkee oman sydämen ja elämän läpi, yleiset määritelmät joutuvat koetukselle. Rakkauden luonnehdinta ei välttämättä kirkastu sadan vuoden paalussakaan, sillä jokaisella on ainutlaatuinen elämänsä ja siksi määritelmät värittyvät ja hajoavat omanäköisiksi. Kyynikko vastaa eri tavalla kuin koomikko; uskollisen rakkauden kokenut eri lailla kuin petetty, sinisilmäinen toisin kuin punasilmäinen (itkusta).
Rakkaus on kipeää, mutta kannatan sitä, vaikka kärsin.
Jos kirjallisuudessa on rakkauden määritelmä, yhdellä lauseella ilmaistu, niin otan ja luen.
Mulle tuli mieleen Arto Tammisen Neljän ruuhka:
"Kun neljän ruuhkaa katselee; nuori tyttö jotain odottaa, joku kyyneleensä piilottaa. Kun neljän ruuhkaa katselee; keräjäläinen lanttii anelee, melkein kaikki ohi kävelee, ja jokainen onneaan etsii ja jokainen siitä unelmoi, jokainen rakkauttaa kaipaa ja jokainen siitä unelmoi.
Kun neljän ruuhkaa katselee; hämähäkkimies on kännissä kun polttarit on sillä käynnissä. Kun neljän ruuhkaa katselee; nainen kantaa ruokakassejaan hikikarpaloita otsalla, ja jokainen onneaan etsii ja jokainen...
Kun neljän ruuhkaa katselee; joku määränpäähän rynnistää, joku itseksensä höpöttää. Kun neljän ruuhkaa katselee; joku tulevaisuus edessään odottelee ensi treffejä, ja jokainen onneaan etsii ja jokainen..."
Mitä "jos vielä" aprikoi, olen entistä enemmän kallistunut siihen suuntaan, että on olennaisempaa se, että saa ja voi rakastaa kuin se että tulee rakastetuksi - toki sekin on tärkeää. Nuorena kenties ajattelee epätoivoissaankin, että olisi joku joka rakastaa. Juuri niin kuin Kirsti sanoit: oma vastaanottkyky on aina niin vajavainen, jatkuva epävarmuus siitä onko ansainnut sen rakkauden jonka voi joltakulta saada.
Mirjam, ehkä on hiukan hankala vetää rajaa siihen minkä alkuperä on itsessä minkä muissa ihmisissä kun meitä ei ihmisinä olisi olemassakaan ilman muita ihmisiä. Niin kuin nyt tuon ahdistuksenkin suhteen. Kyllä minä ainakin kutsun rakkaudeksi sitä mitä tunnen eläimiä kohtaan ja varsinkin sellaista eläintä kohtaan joka on ollut seuranani pitkään, niin kuin kissani Lysti.
Kyllä minäkin kovasti pidän eläimistä. Mutta aloin miettiä, onko se sittenkään rakkautta siinä mielessä kuin tuo vuorovaikutusajatus ihmisten välisestä rakkaudesta tuntuisi tarkoittavan. Toki eläin antaa minulle paljon iloa ja onneakin, kenties minäkin sille - ainakin koira heiluttaa häntäänsä iloisesti minut nähdessään. Mutta voiko sitä silti sanoa rakkaudeksi. Minun tunteeni (niin , ei ole oikein yhtä muuta sanaa, jolla rakkaudesta puhuisi) läheisiä ihmisiäni kohtaan on kuitenkin syvempi.
Niin, en minäkään tiedä mitä eläin tuntee minua kohtaan, joten siinä mielessä rakkaus on erilaista. Minä rakastan eläintä, mutta en tiedä rakastaako se takaisin. Ihmisen kohdalla tiedän tai ainakin luulen tietäväni jos hän kerran osoittaa minulle rakkauttaan. Mutta minun on myös mahdollista rakastaa ihmisiä jotka eivät edes tiedä minun rakkaudestani. Esimerkiksi kirjoittaessani koen joskus rakastavani lukijaa, vaikka en edes tiedä kuka hän on enkä tiedä koskettaako kirjani häntä millään tavalla. Se tuntuu kuitenkin hyvin todelliselta. On totta.