Oliko se tosiaan Isabelle Huppert? Minä kun muistin, että se olisi ollut joku toisenniminen...ei, kyll' se on, koska hän muistuttaa ystävääni, nyt muistankin. Loistava näyttelijä, ihan mieletön.
Leffa sensijaan sai ahdistumaan(mikä varmaan oli tarkoituskin, leffojen kait kuuluu vaikuttaa voimakkaasti suuntaan tahi toiseen katsojassa?)ja miettimään tuota ihan samaa: onko aina, kun aletaan ronkkia pintaa syvemmältä, vastassa vain kauheuksia? Tai jos ei ole, niin miksi niitä ei sitten kuvata elokuvissa, pinnan alla olevaa kauneutta ja hyvyyttä? Pintahan se usein paskainen on ja vähän raaputtamalla saadaan näkyviin ihania asioita, jos minulta kysyttäisiin. Tai sitten se on katsomistavassa, ehkä en ole katsonut elokuvia sillä silmällä, että miten ne käsittelevät ihmisyyttä pinnan alla...voivoi, mikä surkea pohdinnantynkä, en ole saanut vielä kolmatta aamukahviani, joten tämä jäi vähän tällaiseksi. Mutta lohduttaudutaan sillä, että kirjoituksesi pointti aukeni mulle heti kirkkaasti! Jatkakaa te hereilläolevat siitä,
-minh-

Minusta pohdit asiaa ihanasti minh. Olen aivan samaa mieltä, ihmisen pintahan se usein paskainen on ja kun pintaa raaputtaa, löytyy kaikkea liikuttavaa, ja kaunista ja hienoa, mutta miksi siitä ei tehdä elokuvia eikä kirjoja eikä mitään. Miksi aina kauheuksista.

Ja tällä en tarkoita, etteikö kauheuksia saisi kuvata. Tarkoitan vaan, että alan vähitellen kyllästyä tähän yksipuoliseen käsitykseen ihmisluonnosta ja todellisuuden olemuksesta.

Olen kerran nähnyt Pianonopettajan, mutta tuskinpa haluan nähdä sitä toista kertaa, siitäkin huolimatta, että Huppert näyttelee hienosti. Jelinek nyt kerta kaikkiaan kirjoittaa pessimistisesti, joten hänen teksteihinsä perustuvat tekstitkään eivät varmasti ole mitään riemujuhlaa.

Eikä taiteen tarvitse olla silmille käyvää. Jos olisi, lopettaisin taiteen suurkulutuksen välittömästi. Minä nimittäin etsin kauneutta ja harmoniaa, taiteestakin. Noin niin kuin yleensä ottaen.

"hänen teksteihinsä perustuvat tekstitkään"

hö!
po. hänen teksteihinsä perustuvat elokuvatkaan.

No, minä puolestani en ajattele että taustalla olisi mikään määrätty ideologia. Omasta ihmiskuvastani tiivistyy aika paljon Noam Chomskyn repliikkiin "Every one of us, under some circumstances, could be a gas chamber attendant or a saint". Toisin sanoen yksityisessä ihmisessä on, olosuhteista riippuen, mahdollisuudet mihin tahansa.

Siitä on aikaa, kun näin Pianonopettajan, enkä muista sitä kovinkaan tarkasti. Voinen silti sanoa, että siinä on eräs ei-toivottava toteuma noista edellä mainituista mahdollisuuksista. Ihmisen ahdinkohan voi olla pohjaton ja voi kanavoitua monin tavoin. En omasta puolestani halua että tämä puoli ihmisyydestä lakaistaan pois silmistä.

"Tarkoitan vaan, että alan vähitellen kyllästyä tähän yksipuoliseen käsitykseen ihmisluonnosta ja todellisuuden olemuksesta."

Jos nyt unohdetaan määreet ’viihde’ ja ’taide’ hetkeksi ja vain tarkastellaan kaikkia markkinoille tulevia elokuvia, niin voidaan huomata että Pianonopettajan kaltaisia angstisia kuvia on hyvin pieni prosentti. Vähintään yhtä paljon ilmestyy leffoja, joissa on puhuvia eläimiä tai jotain. Mutta edellisissä on kyllä se erityinen piirre, että ne jäävät mieleen.

po. määreet 'viihde' ja 'taide'

Tämä nyt ei taas kauheasti liity aiheeseen, mutta kerronpa nyt vuorostani että näin unta viime yönä jossa olin teillä yövieraana. Kaikilla oli aamulla hienot silkkiset pyjamat, mutten löytänyt hammasharjaani matkatavaroista, onneksi teillä oli yksi ylimääräinen.

Itse olen ihan pudonnut taide-elokuvien kelkasta viime vuosina. Katson elokuvia niin vähän että hakeudun automaattisesti viihteen pariin, varmuuden vuoksi. Tosin David Lynchin uutukaista jos Suomeen odottelen.

Oh, kiehtova uni Ugus. Olen aina haaveillut silkkisestä pyjamasta.

Haa, voit olla oikeassakin, vaikka kyllä tuntuu että monissa elokuvissa on taustalla aika ankea ihmiskuva, jos nyt ajattelee kaikkia noita väkivalta-takaa-ajoelokuviakin. Minä olen ilman muuta samoilla linjoilla, ihmisessä on mahdollisuudet kaikenlaiseen, mutta väitän edelleen että tarinoita tehdään, sekä viihdettä että taidetta, mieluiten niistä pimeämmistä puolista.

Olen käyttänyt tätä esimerkkiä ennenkin, mutta kun Koistisen veljekset ryöstelivät bensa-asemia, heidän sisarensa opiskeli sairaanhoitajaksi ja meni töihin. Kuitenkin hän oli peräisin samasta konkurssipesästä kuin rötöstelevät veljeksetkin. Kukaan elokuvantekijä ei kuitenkaan ole nähnyt sisaressa ainesta elokuvaksi, veljistä sen sijaan on elokuva tehty.

Niin Louhi, ei kai taiteen tarvitse olla silmille käyvää, mutta mistä johtuu, että arvostetuimmat pläjäykset usein ovat aika angstisia. Vai onko tämä joku näköharha vaan?

Jokainen näkee arkielämässään niin paljon sovinnaisuuksia, että ei niitä enää elokuviin jaksa mennä katsomaan.

En halua tässä sen kummemmin halveksia ns. tavallista elämää, mutta kerrotun tarinan on kiinnostaakseen jollakin tavoin läpäistävä arkipäiväinen ja sosiaalisesti hyväksyttävä. Ei se kylläkään tarkoita välttämättä angstia tai väkivaltaa, siinä olen samaa mieltä.

Öh, kiitos...rupesin etsimään päästäni elokuvia, jotka olisivat pinnaltaan ankeita, mutta sisältä kauniita ja kaikkea hyvää sisältäviä. Minulle tuli jostain syystä mieleen Coen-veljekset ja leffansa...ehkäpä siinä on kuitenkin kyseessä rumuuden ja inhottavuuden alle piiloutuva huumori, ei niinkään kauneus tai hyvyys(millaisina minä ne määrittelen just tällä hetkellä)..Olisko myöskin Jim Jarmuschin elokuvat tässä sarjassa?
-minh-

Minäkään en pitänyt Pianonopettajasta, se jättää jotenkin tyhjän ja ahdistuneen olon. Pelkkää tuskan kuvausta johon mielestäni pysähdytään. Jäädään ikään kuin tuskaan elokuvan loppuun saakka. Tämä tietysti vaan minun kokemukseni.

Silti on paljon elokuvia ja taidetta joiden sanoma on täysin päinvastainen. On sitä pinnan alta löytyvää lämpöä ja hyvyyttä josta minh puhui. Ehkä ihmisen negatiiviset puolet korostuvat senkin takia taiteessa, että siinä usein käsitellään nimenomaan tabuja, ja tehdään nekin osaksi ihmisten kokemusmaailmaa. Tavallaan se on avartavaa, tavallaan taas tuskan näyttäminen itsetarkoituksena ainakin saa minut ahdistumaan.

Itse olen katsonut viimeaikoina paljon animea, siinäkin on usein ahdistavia elementtejä (minä olen onnistunut katsomaan useita elokuvia, missä on taustalla sotatila sotatila), mutta henkilöhahmot ovat ihastuttavia, he edes pyrkivät hyvään, ja heistä löytyy myös inhimillisiä heikkouksia, joihin suhtaudutaan lempeydellä. Esim. rakastettu ei aina ole hyvä,ja tee kaikkea oikein, mutta se ei vähennä rakkautta häneen. Tytöt eivät aina ole kauniita, mutta heissä voi olla muita hyviä ominaisuuksia. Ihmiset kompuroivat ja kolhiva itseään, eivätkä selviä kaikista sosiaalisista tilanteesta suvereenisti, mutta muut hahmot eivät tuomitse sitä.

Esim. Liikkuva linna oli ainakin minun mielestäni kauhean ihana anime,josta löytyi nimen omaan pinnan alta näitä lämminhenkisiä ajatuksia. Sen pääidea taisi alunperin kirjailijan mukaan olla että rakkaus tekee ihmeellisiä asioita. <3 Uppoaa ainakin romanttishenkisiin ihmisiin. :)

Hyvänen aika haa, minusta ei ole mitään sovinnaista siinä, jos joku selviytyy sellaisesta aineellisesta ja henkisestä konkurssipesästä kunnon ihmiseksi. Paljon sovinnaisempaa ja täysin odotuksenmukaista on poikien päätyminen kriminaaleiksi, siinä ei ole kerrassaan mitään yllättävää. Mutta ilmeisesti naisten selviytymistaisteluja eivät elokuvantekijät, jotka usein ovat miehiä, näe kiinnostavina. Naisten perversiot ovat kiinnostavampia. Ja mikä ettei, kyllä ne minuakin inspiroivat.

minh, ainakin Fargo oli mielestäni tällainen elokuva. Kauheita tapahtumia siinä oli, mutta jollakin kummallisella tavalla se tuntui alleviivaan elämän kauneutta ja ihmisten hyvyyttä.

Mayatar, juuri se minua häiritsee, että joskus tuskan näyttäminen tuntuu itsetarkoitukselliselta. Sitä toivoisi, että taideteos herättäisi jotain muita ajatuksia kuin että onpas sairas tyyppi.

Anime on ihan vieras laji minulle. Pitäisi varmaan perehtyä, koska se tuntuu liittyvän nuorison elämään.

Hauskanen yhteensattuma. Olen juuri lukemassa Pianonsoittajaa ja katsoin elokuvankin. Täytyy myöntää, että kirjan lukeminen on ottanut koville. Luen sitä, koska ensi maanantaina on kirjallisuuspiiri, jossa on tarkoitus keskustella tästä kirjasta. Onko tämä ns taidetta vai ei? En tiedä. Ahdistava se ainakin. Olen yrittänyt ymmärtää päähenkilön psyykkeä. Enkä oikein ymmärrä. Äidin ja tyttären välillä on luja kytkös. Minua vaivaa se, että kaikki kirjan hahmot vaikuttavat niin ankeilta. Miksei ole edes yhtä myönteistä hahmoa? Tosin olen vasta vähän yli puolen välin. Joku tolkullinen hahmo pianonsoittajan kehityshistoriassa on mielestäni täytynyt olla, koska hänestä on tullut musiikkia, kauneutta ainakin joten ymmärtävä ja kokeva ihminen.

Kirjasta todetaan, että se on raaka ja loistelias kuvaus naisen yksinäisyydestä. Jos kaipaa kuvausta ahdistuksen kokemisesta, niin tämä kannattaa lukea.

Ajattelin tuota turhan kapeasti, Kirsti, onhan se varmasti noinkin. En ole nähnyt elokuvaa Pahat pojat enkä tunne tarinaa sen tarkemmin.

Ja kyllä arkisista aineksista saadaan kasaan hyviä elokuvia, en minä sillä.

Tervehdys, varsin ahdistava elokuvakokemus tuo Pianonopettaja, totta tosiaan. Se, mikä tuli silloin (leffan tullessa juuri julki) arvosteluissa ja muualla esiin, oli juuri tämä "naisnäkökulma": veikkailtiin, että johtuuko se ranskalaisesta taustasta, että yksinäisestä naisesta halutaan tehdä kieroonkasvanut hirviö (jos olisi hankkinut miehen ajoissa, voisi olla normaali?:-)

Minusta tuo ihmisparka oli säälittävä ja surullinen - eikä ympäröivän maailman pinnallisuus ja kovuus mitenkään auttanut. Kun päänupin ongelmat alkavat kiertää pornon ympärillä, tulos on yleensä ottaen kaoottinen:(

Naapuri, hauska yhteensattuma tosiaan. No psykologien piiri varmasti saakin paljon irti tästä kirjasta.

Hei Birdy! Ei kai siinäkään mitään vikaa jos yksinäisestä naisesta tehdään kieroonkasvanut hirviö, vaikka voi sitä tietenkin tosiaan veikkailla että miksi niin tehdään. Mutta siis itse ajattelen, että onhan näitä hirviöitä nähty, heitä tulee kyllä vastaan joka päiväisessä elämässä. Taiteelta odotan, että se avaisi jotain uusia näkökulmia, avartaisi, auttaisi ymmärtämään tai jotain.

Mutta tajusin, että juuri siksi minä sitten ehkä kirjoitankin viihdettä, että minulla on tällainen hinku.

Edellä on jo esitetty paljon hyviä ajatuksia aiheesta, mutta yritänpä lisätä jotakin. En minäkään pidä itsetarkoituksellisen ahdistavista elokuvista. Onko tämä muuten pelkkä oma harhani, vai tuodaanko juuri tuolta Ranskasta erityisen synkkää tavaraa?

Normaalielämässä me joka tapauksessa teemme paljon työtä, jotta emme näkisi ympärillämme sitä, mitä emme halua nähdä: esimerkiksi tuskaa. Käärimme lasinsirut pumpuliin sen sijaan, että siivoaisimme niitä pois.

No, monella, myös itselläni on ajatus, että ns. taiteen yksi keskeisimpiä tehtäviä on pumpuliin kärimiselle vastakkainen: vallitsevien harhakuvien paljastaminen jarikkominen, jotta voidaan rakentaa jotain uutta ja parempaa. Tästä syystä pidän ymmärrettävänä kuviota, että ns. hyvä taide-elokuva jättää hieman pahan mielen.

Sitä sen sijaan en tiedä, palveleeko Pianonsoiton opettaja mitään erityistä tarkoitusta. Itse en pitänyt, mutta ehkä se jollekin toisen tyyppiselle ihmiselle avasi jotain ovia itseymmärrykseen? Ainakin Breillatin Romance, joka ei myöskään itselleni avautunut, kuului joillekin olevan omakohtaisesti ymmärrettävä ja valaiseva elokuva.

Jukka, minäkin olen monta kertaa miettinyt, että ovatko ranskalaiset elokuvat jotenkin erityisen kolkkoja. Mutta olen huomannut joidenkin ihan vilpittömän oloisesti ylistävän niitä, joten mikäpä minä olen sanomaan.

Ymmärrän hyvin tuon halun paljastaa vallitsevia harhakuvia. Mutta kuten täällä on jo sanottu, on myös ihmisten surkeuteen ja pahuuteen liittyviä harhakuvia, joita ns. taide-elokuvissa tai romaaneissa paljastellaan häviävän vähän, tai siis ainakin tällainen vaikutelma minulla on. Ja jos taide-elokuva jättää pahan mielen, niin kannustaako se rakentamaan jotain uutta ja parempaa?

Mutta siis ymmärrän tietysti, että nämä ovat niin henkilökohtaisia juttuja. Jotkut ihmiset voivat saada Pianonopettajan tapaisista elokuvista valaistusta ja puhtia päiväänsä.

Minusta yhä useammin tuntuu, että viiltely ja silmille ryöpyttäminen ovat juurikin kosiskelua. Taiteen pitää olla niin tuffia ja traakillista, että turrassakin vastaanottajassa tuntuu edes joltain vähän aikaa. Tulee jotenkin niin ihqu-katharttinen olo ja sit voi mennä juomaan hyvää viiniä kivan ruoan kera omaan siistiin kotiin.

"Rajuus" ja kuviteltujen pumpulien riistäminen kuviteltujen tavisten ympäriltä on aika tendenssimäistä meininkiä ja minulla on kärkeviä mielipiteitä tendensseistä. Ne tappavat tarinan, henkilöt ja kokonaisuuden hengittämisen.

No niin, kärjistän tietysti ihan täysillä ja epäreilusti, mutta minua ottaa päähän kertovan taiteen hakueutuminen tylsään ja ennalta-arvattavaan rajuuteen, viiltävyyteen jne. Nämä on nähty, mutta kaiketi jokaisen pumpuloidun kertojasukupolven pitää uudestaan keksiä, että kamalaa kun ihmiset on niin pumpulissa, nyt äkkiä pumpuli pois?

Havainnollistan omaa kärkevää asennettani relevanssiltaan kyseenalaisella tarinalla. Ystävättäreni, metallimusiikintekijä ja rouheimpia & hauskimpia naisia, joita minulla on kunnia tuntea, on taide- ym. juttujensa ohella vaikeasti monivammaisen lapsen äiti ja omaishoitaja. Hänestä ja vammaisesta lapsesta tehtiin dokumentti, mutta ystävättäreni kerta kaikkiaan kielsi sen esittämisen koskaan missään. Siinä nimittäin oli juurikin klipsuttu pikku palasista kasaan sellainen traaginen hirviösurkuttelu ja voi kuinka kauheaa -skeida - suurin ja parhaiten kuvaava osa matskusta oli siis hylätty ja tehty jämistä tendenssimäinen tilkkutäkki. Epäilemättä dokumentaristin ajatuksena oli juurikin viillellä taviksia ja poistaa pumpuleita ja harhaluuloja tai vodevö, mutta todellisuudessa hänen luomansa kokonaisuus nimenomaan tuotti harhaluuloja, keri pumpuleita ihmisten ympärille (vammaiset vanhempineen ovat TOISIA joihin ei voi eläytyä kuin surkuttelun ja traagisuudesta järkyttymisen tasolla) ja näin ollen veitsi päätyi viiltelemään meitä outoja otuksia.

Paljon kiusallisempaa, häiritsevämpää ja pumpuleja riistävämpää mielestäni on jättää tarjoilematta se "raju" ja katharttinen riepotus, jonka jälkeen katsoja voi hyvillään siirtyä laakereilleen laatuviiniensä pariin. Vaikkapa poikkeustilan (sota, esmes) kauhu- ja tuhokuviin keskittymistä sata kertaa häiritsevämpää saattaa olla poikkeustilassa tapahtuvat arkielämän viettämisen näyttäminen.

No, tämä oli kyllä niin kiteytymätön ja ryöpsähtelevä kommentti, että pyydän antenni, mutta toivottavasti tuosta jokin ajatuksenruoka tarttuu. Oli tosi hyvä polkka ja kovin kiinnostavaa keskustelua että piti päästä osallistumaan vaikka sitten keskeneräisin ajatuksin...

Kiitos kaura hienosta, ryöpsähtelevästä kommentista! Esimerkki ystävästäsi on erittäin relevantti. Todellisuudesta saa tosiaankin väännettyä melkein millaisen tarinan vain, riippuu siitä mitä haluaa painottaa. Kysymys on siis dokumentintekijän/kirjailijan tms. valinnasta. Hän haluaa välittää maailmasta tietynlaisen kuvan ja millaisen kuvan hän haluaa välittää, riippuu siitä miten hän itse uskoo asioiden olevan. Taustalla on siis ideologia. Tai käsitys siitä mikä myy, mikä saattaa olla yllättävän lähellä ideologiaa.

Olen myöskin samaa mieltä: todella usein tuo tuommoinen elokuvien rajuus näyttää tosiaan silkalta myyntikikalta tai itsetarkoitukselliselta katselijan häirinnältä. Ikään kuin olisi mennyt puurot ja oksennukset sekaisin: kuvitellaan, että se ahdistus olisi jokin itseisarvo. Minullekaan se ei sitä ole.

Joskus (valitettavan harvoin) kuitenkin käy niin, että leffasta (tai kirjasta) tulee aktiivisesti ahdistunut olo: tekee mieli tehdä asioille jotain. Tällöin ahdistuksen aiheuttaminen on ollut asianmukaista ja terveellistä.

uusmaalainen

Muistaako kukaan nähneensä elokuvaa "Mies,joka rakasti naisia?

Jukka ja Kirsti, kun 90-luvun lopussa käytin kaiken aikani ja rahani indie/taide-elokuvissa istumiseen, tulin samaan tulokseen: Ranska tuottaa solkenaan sellaisia Taide-elokuvia, jossa on yleensä kaunis nuori nainen, tuskaa ja ahdistusta, vanhempi mies, kommunikaatiokatkos ja minuuttien hiljaisia istumisia ranskalaisissa kahviloissa tai hämärissä olohuoneissa. Maailmat eivät romahda eivätkä pysy kasassa. Ahistaa vaan kovasti:) Espanjassa tehdään täysin erilaista elokuvaa: jykevää ja raadollista, oli sitten kyse seksistä tai väkivallasta tai rakkaudesta:-)

Itse päätin boikotoida itsetarkoituksellista rajupaskaa siinä vaiheessa, kun jonkun leffan taiteellisuus, hienous ja viisi tähteä perustui sille huikealle uskallukselle, että siinä näytettiin raiskaus reaaliaikaisena. Voi että kun on valtava saavutus, oskari kehiin, helvetti :-(

Me ollaan nykyään kai niin turtuneita, että mikään ei tunnu missään ja siksi on vedeltävä katsojaa turpaan, että tuntuisi edes jotain jossain.

Kauralle vielä, että esimerkki oli perin hyvä. Se vain valitettavasti on niin, että ihmisillä on ehkä omasta elämästään ja itsestään perin erilainen käsitys kuin toisella ihmisellä tai dokumentintekijällä:) Vaikka mielestäni olen vitun hyvä tyyppi, kaikki eivät tätä näkemystä jaa - ja mielellään klippaavat juttunsa sen mukaan, että hyvä tyyppi ei tule esiin vaan joku, mikä en mielestäni ole. Se, että tätä samaa tapahtuu median puolella, en ihmettele siksi lainkaan. Olisihan se niin mukavaa, jos me voisimme itse antaa itsestämme kokonaisvaltaisen kuvan ja muut jakaisivat tämän näkemyksen meidän kanssamme sitä mitenkään toisenlaiseksi pilkkomatta:)

Jukka, aloin oikein miettiä, että milloinkahan olisi itselle käynyt niin että kirjan luettuaan olisi halunnut tehdä asioille jotain. Ehkä niin on tosiaan joskus tapahtunut, mutta valitettavan harvoin.

Hei Uusimaalainen, ei ole tuttu leffa minulle ainakaan.

Birdy, uskon asiantuntemukseesi ranskalaisten elokuvien suhteen. Ja muutenkin tietysti:)

Marginaalihuomautuksena: Pianonopettajan ohjaaja Haneke on itävaltalainen.

ach, niinpäs onkin. Kiitos huomautuksesta.

Oliko se tämä Romance X, jossa ihan näytettiin ihan peenis ja ihan raiskaus ja ihan nuoren naisen irtosuhteita? Se oli kyllä minusta niin köyhä pätkä, että harvoin olen yhtä huonoa nähnyt. Mikään ei selittänyt päähenkilön hymyttömyyttä ja ankeutta, mikään ei antanut osviittaa sille käytökselle. Ihan päinvastoin kuin Pianonopettajassa, jossa pystyy ymmärtämään joitakin syitä, miksi päähenkilö on niin paskana.

Kirsti, Fargo on nimenomaan elokuva, jollaista tarkoitin, kun yritin löytä esimerkkiä ankeasta ja paskaisesta pinnasta, jonka alta löytyy muutakin kuin ivaavaa huumoria: lämpöä ja humaaniutta.Kiitos kun mainitsit, nyt jäsentyy ajatus paremmin!
-minh-

Kirsti, ei ollut tarkoitus brassailla ranskalaisten leffojen asiantuntijuudella (kun en sellainen ole) vaan kertoa, että niitä tuli nautittua yliannos ja pääsin sillä rupeamalla aika samaan tulokseen kuin Jukka ja sinäkin, että ranskalaisissa "taide"-elokuvissa on tietty kaava, jonka nimi on PakkoAhistaa:) En ollenkaan väitä etteikö Kieslowskin Sininen tippuisi samaan kategoriaan...:D

Raiskaus reaaliaikaisena taisi olla jossain toisessa leffassa: nimi liittyi aurinkoon. Olen näemmä aktiivisesti unohtanut nimen, kun tympi elokuvan "ansioituneisuus".

Birdy, oma asiantuntijuuteni on niin vähäistä, että aidosti kunnioitan jokaista joka selvästikin on katsonut minua enemmän elokuvia ja jopa ollut hereillä katsoessaan. Itsekin muistan opiskeluaikoina olleeni useammankin elokuvakerhon jäsen ja käyneeni säännöllisesti elokuvissa, mutta siis höö mitä siellä tapahtui...?

Koen kummiskin, että meitä ilmeisesti jurppii sama ilmiö ja se on rohkaisevaa, koska ilmeisesti kysymys ei olekaan pelkästään omista ennakkoluuloistani, vaan niille on jonkinlainen perusta.

Minh, Fargo on kyllä ihana elokuva. Monet muut veljesten elokuvat eivät ole kolahtaneet samalla tavalla kylläkään, esim. Voi veljet missä lienen jätti hölmistyneen olon.

I think you need a bit more of a story with this as this isn't really a news story in its current form. Perhaps you could write about why you like Michael so much?

Perhaps you could write about why you like Michael so much

Manufactures roll forming machines in variety of configurations, as well as decoilers and cutoff equipment. Units can be customized to requirements.
roll forming machines,
roll forming machine,
roll former,

Internet marketing services for small, medium and large businesses.
Internet marketing services,
Local SEO Services,
SEO Consulting Services..