|
|
|||
|
22.01.2007 - 21:21
Marraskuisen tyttökirjasempan jälkimainingeissa blogikollega Terhi
kyseli lehtijuttua varten miksi luulen, että tyttökirjoista on
ruvettu viime aikoina puhumaan enemmän. Se onkin kyllä kiinnostava
kysymys, mutta en keksinyt järkevää vastausta. Sen sijaan esitin
kysymyksen, joka on polttanut mieltäni pitkään, nimittäin että miksi
niistä on tähän asti puhuttu niin vähän? Ja jos niistä on puhuttu, niin
miksi puhe on ollut usein niin vähättelevää?
Koska jotenkin olisi minusta loogista, että kirjallisuusalan ihmiset, jotka suurelta osalta ovat naisia, ja ovat todennäköisesti jossain myrskyisän lapsuutensa ja puberteettinsa vaiheissa lukeneet tyttökirjoja, haluaisivat tässä seminaarien luvatussa maassa mahdollisimman paljon ja perusteellisesti keskustella myös tyttökirjoista. Mutta kauhean vähäistähän se on ollut. Mikä minua on erityisesti kiinnostanut, on naisten taipumus vähätellä niitä kirjoja, joita he ovat aikaisemmin innolla lukeneet, mutta joiden yli he ovat myöhemmin päässeet iän ja järjen lisääntyessä, siis ainakin he usein kokevat yli pääsemisen järjen lisääntymisenä. Monet kirjat, jotka ovat tarjonneet suuria elämyksiä, koetaan jälkikäteen hävettävän naiiveina, nainen siinä tavallaan häpeää samalla itseään naiivina olentona joka on voinut viihtyä niin typerien kirjojen parissa. Ymmärrän simppelien tarinoiden ohikasvamisen kyllä, mutta en niihin kohdistettua jälkikäteistä inhoa. Tämä asennehan näkyy esim. Demin kirjallisuuspalstalla toistuvasti. Tytöt listaavat kirjoja joita inhoavat, ja saattavat mainita lukeneensa niitä pari vuotta sitten silmät sikkarassa innosta. Tämä on minusta jännä piirre ja haluaisin ymmärtää paremmin mistä siinä on kysymys. Minä tässä lähestyn taas kestoaihettani, naisten romanttista viihdettä, koska on tarkoitus, että yllätys lätys kirjoittaisin aiheesta Rihmastoon, koska sielläpä ei ehkä ole tätä aihetta vielä käsiteltykään. Niin aika kuluu. Vielä äsken olin Rihmasto-addikti pahimmasta päästä, enkä muuta tehnytkään kuin vouhotin romanttisen viihteen marginaalisuudesta, nyt pääsen elämöimään sinne ja minulle jopa maksetaan. Pelkään muuten, ettei kukaan halua keskustella kanssani näistä asioista siellä. Olisi noloa olla kirjailijavieras, jonka kanssa kukaan ei keskustele. Olen kyllä aika kouliintunut höpisemään itseksenikin, että siinä mielessä ei ole hätää. Minun piti vielä pohtia millaista voisi olla kirjoittajakoulutus joka tähtäisi kevyen kirjallisuuden tuottamiseen, en tarkoita pelkästään romanttista viihdettä, vaan dekkareita, fantasiaa, niin ja miksei tyttökirjoja, poikakirjoja (eikö sellaisiakin voisi kirjoittaa?) ja että onko sitä jo olemassa Suomessa jossain ja missä laajuudessa, mutta ehkä pitää pohtia asiaa myöhemmin ja mennä katsomaan Voimalaa.
|
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Arkisto
2009 2008 2007 2006 2005 1970 Sivut
Lisätietoja
laskuri
> Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta
|
||
Nuortenkirja, tyttökirja on kaunokirjallisuutta, jota kirjoitetaan, arvioidaan ja luetaan niin kuin mitä hyvänsä muutakin kaunokirjallisuutta.
Ei lapsuus tai esiteini-ikä ole alempiarvoisempi osa ihmisyyttä kuin nuoruus, keski-ikä tai vanhuuskaan.
Miksi kevyt kirjallisuus käsitetään negatiiviseksi määritelmäksi? En tiedä. Yritän parhaani mukaan taistella sen puolesta eri puolilla internetin keskustelupalstoja ja blogeja...
On sitten ihan eri asia, miten taitavasti kumpaakin lajia kirjoitetaan. Sitten tulevat vielä maku- ja muotikysymykset sekä kirjoittajalla, lukijalla että kriitikolla tai kirjallisuudentutkijalla.
Olen pahoillani Palin Zon ;) Fantasia on kyllä kokemassa samanlaista nousua kuin dekkaritkin, nehän ovat keränneet erilaisia palkintoehdokkuuksiakin jo.
Lurker, tarkoitus taitaa olla, että Räisälän kansanopistossa käynnistyisi jotain siihen liittyvää, mutta vielä kaikki on avointa.
Niin Tui, klassikon aseman saavuttaneita tyttökirjoja on toki aina ollut lupa haikailla. Mutta entäpä kirjat joilla tällaista asemaa ei ole?
Nuoruuteeni kuului vaihe, jolloin olin vahvasti kiinni scifissä ja fantasiassa. Kun sitten mieli alkoi etsiä ja löytää uusia seutuja, kritisoin aika vahvastikin entistä suosikkikirjallisuuttani. Jotenkin sellainen kunnon antiteesi vanhalle auttoi uuden perspektiivin muotoutumisessa. Vähän niin kuin murrosikäinen ottaa itsenäistyessään jyrkästi vastakkaisen asenteen suhteessa vanhempiinsa.
Itsenäistymisen jälkeen ehtii sitten taas arvioida asiat rauhallisesti uudelleen.
Ja että rahaa puhumisesta! Hehheh!
Voi, Kirsti Kirsti!
Ilman kirjojen lukemista olisin ollut elämäni suhteen tositositynnyrissä.
minulla on ollut samanlaisia kokemuksia kirjoista. Kasvoin köyhässä sodanjälkeisessä Suomessa. Jos kaikki nuortenkirjat olisivat olleet "tukevaa arkirealismia", olisivat lapsuuteni ja kouluvuoteni olleet varmaankin aivan toisenlaisia, jopa masentavia.
Optimistinen kirjallisuus (myös aikuisten klassiset romaanit), jossa on mielikuvitusta ja avaria maisemia kasvattaa lapselle siivet, joiden varassa hän uskaltaa lentää maailmalle tulemaan siksi, joka hän on.
Mitä erikoista antoivat tyttökirjat? Ne kertoivat ystävyydestä ja valmistivat rakkauteen. Aikuisten kirjat jatkoivat siitä ja toivat esille rakkauden monet puolet, sen ilot ja surut. Kirjallisuus auttoi myös ymmärtämään paremmin aikuisia.
Heh Liisa, kirjoitin varmaan epäselvästi. Tarkoitin, että pelkään ettei keskustella sitten kun minä kirjoitan tästä asiasta Rihmastossa oikein virallisesti kutsuttuna vieraana.
Paju, Blogisisko, Heinäpelto, samaa mieltä kanssanne tyttökirjojen ja yleensäkin nuortenkirjojen ansioista.
roll forming machines,
roll forming machine,
roll former,