|
|||
 |
|
||
|
24.01.2007 - 10:56
Uutiset Lokin ennenaikaisesta kuolemasta saivat tietysti mietteliääksi. Toivon, että maassa olisi profiililtaan monenlaisia kustantamoja, jotka tuottaisivat markkinoille omaleimaisia, kiinnostavia kirjoja. Muistopuheissa on tuotu esiin, että kysymyksessä oli laatukustantamo. No sehän on tiedetty iätä ja ajat että roskakirjallisuus myy. Loki ei kustantanut roskaa, sillä oli hieno kustannusohjelma. Roska myy, mutta kaikki mikä myy, ei toisaalta ole roskaa. Roskan ja laadun suhde hämärä, koska sitten on vielä niinkin, että kaikki roskakaan ei niin kauheasti myy. Hämmästyttävintä on, että jotkut haluavat siitä huolimatta kirjoittaa ja julkaista roskaa, vaikka siinä ei ole joidenkin mielestä löydettävissä laatua, eikä se tuota taloudellista hyötyä. Minäkin osallistun antologiaan, vaikka korvaus on hmmm. minimaalinen. Mutta teen sen ihan vain hyvän asian puolesta ja vähän myös siitä ilosta, että pyydettiin. Tajusin äskettäin, että Suomessa toimii Kioskikirjallisuusyhdistys, joskaan en tiedä miten hyvinvoivia siellä ollaan. Yhdistys kuitenkin julkaisee pulp-lehteä nimeltä Isku ja kokee tekevänsä merkittävää kulttuurityötä, kuinkas muutenkaan. Onkin muuten todella viisasta puhua pulpista, Tarantino onnistui tuomaan pulp-tarinat valkokankaalle sillä tavalla, että nenäänsä nyrpistelevä taidekermakin myönsi elokuvan ansiot. Sen kautta osa glooriasta lankeaa tuolle kirjalliselle kulttuurille josta elokuva aiheensa ammensi. Silmiini on sattunut siellä sun täällä lehtijuttuja, joissa suomalaisen pulpin veteraaneja esitellään. Odotan tietenkin, milloin naiset tekisivät saman tempun Harlekiineille ja Reginoille, käyttäisivät niitä materiaalinaan omaa itseään ja tuota materiaalia kunnioittavassa reippaassa camp-hengessä. Hylkimisen ja häpeän sijasta ottaisivat ne haltuunsa uudestaan sen jälkeen kun ensimmäisen kerran ovat tulleet kasvaneeksi niiden ohi. Minusta oli hupaisaa kuulla, ettei ehkä ole mikään mahdoton ajatus, että romanttisista lukemistoista koottaisiin pulp-kokoelma. Tämäkin hanke on, kuinkas muutenkaan, miesten käsissä. **** Kuvat eivät liity aiheeseen. Kävin eilen Porissa ja Nakkilan kohdalla kaivoin kameran esiin.  
|
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Arkisto
2009 2008 2007 2006 2005 1970  
Sivut
Lisätietoja
laskuri
> Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta
|
||
80-luvun puolivälin jälkeen puhuttiin, tai no, eräät puhuivat entistä helpomman paino- ja levitystekniikoiden tultua markkinoille, että kaikenlaista kirjallisuutta pystyttäisiin painamaan ja levittämään tehokkaasti. Se oli niitä pc-aikoja, Commodore 64:ää ja hellittämättömän optimismin kautta, pioneeriaikaa.
Olenkin ihmetellyt, ettei silloin eikä myöhemminkään ajatus todella kantanut muutamaa vouhkaajaa edemmäs. Myöhemmin olen nähnyt näitä silloisia intomieliä rahakkaammissa hommissa.
Tarantino on mainio esimerkki.
Kuten arvaatkin, upeat maisemasi ovat minulle erinomaisen tuttuja. Veivaan tuon maiseman sivuitse yhtenään. Ah, paikallisesta armaasta näköalasta käy kyllä Villiläkin. Siinä melkein samoin silmäyksin näkee Nakkilan kirkon vaiheenkin; ja alkoholistikuntoutustalon; yhtä ja toista muutakin.
Ajamisesta tuli mieleeni: Olen melko varma, että sivuutit minut tässä taannoin Karjarannantiellä. Siis minä jäin seisomaan Hankkijan alueen risteyskorokkeelle, että sinä pääsit pohottamaan ohi. Ketään muita ei maisemassa näkynyt. Olithan se sinä, vai?
Piti kysyä jo kauan sitten. Panin oikein päivän ja kellonajankin muistiin - ja unohdin.
Liisa, kyllä minä siellä Karjarannan tiellä posotan aina joskus, mutta aina pelkääjän paikalla. Jos istuin ratin takana, se en ollut minä.
Irvitkö sinä minua tuolloin tällöin, jaa, minä olen ihmetellytkin että mikä sinua vaivaa.
Ehkä se jo jollakin tavalla on haltuunottoa, kun naiset ovat alkaneet puhua tyttökirjoista. Vaikka ne nyt eivät suorastaan pulpia olekaan, niin sinne päin kuitenkin ainakin joidenkin mielestä.
Sylvi, kultaisella 70 luvulla ilmeisesti kaikki oli paremmin.
Joo et ollut sitten autossa, ratista tiedän.
Seisoskelen usein siinä risteyksessä laskemassa autoja ohitseni.
Ja vielä (vaikka väärässä blogissa): Äsken hoksasin, kuka on Tuomo. Siunasit hautaan lähiomaisen taannoin, pidit meidän muistotilaisuutta miellyttävänä - lapsia vilisti joka paikassa. Suku oli tyytyväinen tapaasi puhua; istuttiin pääpöydässä nenäkkäin. Satalinna(n tienoo) on tuttu.
Kiva jos tuli kotoisa olo, Tuomo:)
Liisa, en leiki marttyytia, vaan olen marttyyri, oikea suurmarttyyri.
Kaikki kirjailijat ovat marttyyreita ja samalla mesenaatteja näin pienellä kielialueella.
He voivat tietenkin kuvitella olevansa romanttisia sankareita. He voivat olla myös kylmäverisiä ja taloudellisia asioita hyvin ymmärtäviä niin kuin joku Haavikko.
Jotkut kirjailijat ovat löytäneet itselleen ymmärtäväisen ja tarpeeksi varakkaan puolison, joka elättää, jos vain heidän oma itsetuntonsa kestää tilanteen.
Seuraavaksi saamme varmaankin perijäkirjailijoiden sukupolven. Silloin on palattu vanhaan aikaan, jolloin useimpien kirjailijoiden ei tarvinnut tehdä koskaan päivääkään mitään muuta työtä (esim Henry James). Ja aivan viime aikoihin asti suuri osa naiskirjailijoista on ollut vapaita taloustöistä.
Kirsti, kirjailijat ovat todellisuudessa suurmarttyyreita aivan samoin kuin tutkijat.
Mutta marttyyreilla on aina jotakin, jota he pitävät tärkeänä. Siksi he ovat samalla etuoikeutettuja, jopa kadehdittuja.
Talvea sinulle ja minulle. Runous on hauska juttu jopa runoilijalle - joskus!
Olet oikeassa, Blogisisko. En minäkään marttyyriyttäni vaihtaisi kovin helposti, paitsi suureen tai edes kohtuulliseen perintöön tietysti, mutta sellaista ei taida olla luvassa.
taloudellisen tilanteen vakiintuminen olisi hyväksi kirjailijan/taiteilijan/tutkijan elämälle ja työlle. Kurjuus ei edistä luovuutta.
Tämän aamun Hesarin Kulttuurisivulla onkin Teemu Luukan kirjoitus tästä aiheesta eli taiteilijoiden ja tutkijoiden vaikeasta taloudellisesta tilanteesta.
Talvi joka tuli toivottavasti jää. Jään minäkin näiden sivujen lumoon ja palaan taas.
juha, hauskaa kun kommentoit ja mukava kun ihmiset jättävät linkkinsä. Käyn aina katsomassa, mistä komentaattori on kotoisin. Tiedän joidenkin suhtauvan nuivasti tuohon hajujälkien, siis linkkien jättämiseen, mutta siis hei, bloggarit ovat sosiaalisia eläimiä. Millainen koira se sellainen on, joka ei ruiskauta merkkiä lyhtypylvääseen jonka ohi on menossa?
Jenkeissä on pidetty esillä joitain romanssikirjoittajia, kuten Suomessa vähän käännettyä Willo Davis Robertsia, mutta ala ei ole jostain syystä onnistunut murtautumaan suurempaan tietoisuuteen. Kustantamot ja niiden kustannuspäätökset eivät ole enää pitkään aikaan olleet miesten hallussa. Miesten ylivalta ei siis oikein voi riittää syyksi.
Tämä on monimutkainen vyyhti. Tarantinon elokuva ei tietenkään tuonut miesten pulp fictionia yhtäkkiä kaikkien tietoisuuteen (ja juonellisesti Pulp Fiction on minusta tavattomasti paljon yksinkertaisempi kuin melkein mikä tahansa 50-luvun kovaksikeitetty rikospokkari - mutta sen juju onkin aikatasojen luova ja avantgardistinen rikkominen). Alan kirjoille on pitkään ollut fanipohjaa, josta on kummunnut myös uusia kirjoittajia (vaikkapa David Lynchin käsikirjoittajana toiminut Barry Gifford), mikä on pitänyt asiaa esillä.
En tiedä, mitä yritin sanoa, mutta naisten pitäisi ehdottomasti alkaa enemmän fanittaa romanttista viihdettä. Mutta eikö joku Bridget Jones ole omalla tavallaan naisten romantiikan tarantinosoimista?
Naiset jotenkin kasvavat ulos romanttisesta viihteestä, eivätkä sen jälkeen enää arvosta sitä. Ne jotka arvostavat, eivät kuitenkaan ilmeisesti koe asiaa niin tärkeänä, että tekisivät asian hyväksi jotain.
En tarkoittanutkaan, että miesten ylivalta olisi syynä siihen jos romanssikirjallisuus ei pääse murtautumaan laajempaan tietoisuuteen, päinvastoin. Olen huomannut että juuri naiset itsehän sen ongelman aiheuttavat, naisethan tässä tulppana ovat, eivät miehet. Monet miehet nimenomaan ovat puhuneet genrestä myönteisesti ja monet naisetkin tuntuvat ymmärtävän sen arvon, mutta toisaalta määrätietoisimmat vastustajat tuntuvat nykyään olevan nimenomaan naisia.
roll forming machines,
roll forming machine,
roll former,