Tuo on kyllä upea saavutus että voi tehdä työtä jota rakastaa ja jossa on hyvä ja vielä elättää itsensä sillä. Ja vielä maassa, jossa kaikki ovat pöytälaatikkokirjailijoita :) Miksipä sitä tarvitsisi toista työtä jos harrastuksien kanssa pääsee tuulettamaan hämähäkinseitit päästään?

Lämpimät onnenpotkut apurahojen väsäämiseen. Ja kirjoitushommissa muutenkin.

Kiitos onnenpotkuista, niitä varmasti tarvitaan. Ja jos eivät auta, niin sitten täytyy ilmeisesti entistä tarmokkaammin alkaa suuntautua oikeisiin töihin, minkä varmaan voisi tehdä ihan hyvää tässä välissä, vaan kun ihminen on niin mukavuudenhaluinen ja tottunut nykyisiin oloihinsa.

Minulla on aina ollut myös päivätyö ja pakko myöntää, että se on kyllä rikastuttanut ajattelua. Kirjallisuus putoaa juuri oikeaan suhteeseen universumin asioissa kun keskustelee kahvipöydässä ihmisten kanssa, joita ei kirjat voisi vähempää kiinnostaa mutta kaikki muu sitäkin enemmän.

Onhan hyviä kirjoja kirjoittaneet jotkut työn ohessakin. Hilja Valtonen ainakin toimi opettajana, mikä tietysti merkitsi pitkiä kesälomia. Waltaria väitetään jossain ensimmäiseksi suomalaiseksi kirjailijaksi, joka eli vain kirjoittamalla, mutta hänkin kirjoitti ison osan teksteistään sanomalehtiin ja tai viihdelukemistoihin.

Minusta "oikeasta" työstä ei kannata haikailla, jos pystyy apurahoilla elämään, vaan kirjoittaa kun siihen kerran on lahja ja haluja annettu. Itsekkäästi tietysti sanottu meikäläiseltä, kohtuullisesti palkatulta kirjojen lukijalta, mutta itsehän te kirjailijat osanne lopulta kuitenkin valitsette. Ja voihan sattua, että sinun teksteistäsi joku osoittautuu seuraavaksi kansainväliseksi listaykköseksi, vaikka se nykymarkkinointitavoilla voikin olla vaikea tavoite.

Minusta jokaisessa elämäntilanteessa on hyvät ja huonot puolensa. Työssäkäyvien ihmisten elämä on turvallisempaa kuin meidän freelancereiden. Säännölliset tulot, eläkkeet, lomat jne. Mutta ei tulisi mieleenikään enää palata tekemään 8-tuntisia työpäiviä jonkun valvovan silmän alle.

Freelancer ja vapaa kirjailija voi yrittää hakea uusia virikkeitä. Minä aloitin luovan kirjoittamisen opiskelut viime viikonloppuna avoimessa yliopistossa - ja se osoittautui varsinaiseksi onnenpotkuksi. Sain uuden viiteryhmän, uusia kiinnostavia tuttavuuksia ja roppakaupalla uusia ideoita. Ja tämä on vasta alkua. Luvassa toivottavasti pitkäkestoiset opinnot. Ensi viikonloppuna uudestaan.

Aivan Jussi, itsehän me osamme valitsemme, se on totta. Juuri siksi, että sen osan itse valitsee, sitä silti välillä tulee hiukan epäröityä. Tulikohan nyt varmasti valittua se paras osa.

Terhi, etkö tunne itseäsi yhtään, miten sen nyt sanoisi, ylikoulutetuksi osallistuessasi tuollaiseen koulutukseen? Sinähän voisit varmaan yhtä hyvin olla siellä opettajanakin?

Minäkin olen kyllä ajatellut, että jotkut luovan kirjoittamisen opinnot voisivat tehdä itsellekin terää.

Minusta Kirstin pohdiskelut ovat varsin ymmärrettäviä.

Apurahalla tulevaisuus on epävarma, mutta toisaalta kyllä palkkatyö jossain muualla syö kuitenkin voimia ym. kapasiteettia kirjoittamiselta. Melkoista rimpuilua se on työn ja kirjoittamisen välissä,jos yrittää hoitaa molemmat.

Rimpuilen itsekin samassa suossa. Tai omasta mielestäni tilanteeni on ainakin jossain määrin verrannollinen, vaikka en kirjailija olekaan.

Nyt olen palkkatyössä, mutta jään muutamien viikkojen päästä työstäni apurahavapaalle - kirjoittamaan kirjaa, kuinkas muuten. Kirjoitustyöni tosin on tieteellistä tutkimustyötä, mutta kirjoitustyötä kuitenkin.

Molemmistakin, palkkatyöstä ja ammattimaisesta kirjoittamisesta, voi selvitä, mutta kyllä se veronsa vaatii - yhteen laskien kokonaistyöajasta tulee tosi pitkä (palkkatyö ja kirjoittamistyö). Tai sitten on kirjoittetava vain hyvin vähän ja silloin tällöin, mikä tietysti näkyy siinä, miten paljon kirjoitushommaa on mahdollista saada aikaiseksi.

Itse asiassa en. :) Opettaja Taija Tuominen on niin loistava, että hiljaiseksi vetää. Vaikka luulin olevani kohtalaisen paljon lukenut, muistikirjani täyttyi silti uusista kirjavinkeistä - ja tehtävistä. Opiskelu antaa uudet silmälasit, joiden läpi katsoa maailmaa. Aika äkkiä ihminen jämähtää paikalleen. Olen huomannut viime aikoina kärsineeni leipiintymisestä. Yritän pyristellä siitä irti.

Minä hain tänä vuonna elämäni ensimmäistä apurahaa, podin jopa syyllisyyttä ja häpeää: ettäs kehtaan hakea apurahaa, kun kerran olen vakituisessa kokopäivätyössä IT-alan palkoilla. Mutta kun: olen ikäni kirjoittanut työkseni tai töiden ohessa, IT-alallakin. Ja vihdoinkin tahtoisin saada edes hetken jättää päivätyön syrjään ja keskittyä tekstintekoon. Yhden vuoden tein päivätyöni ja kirjoitin kaiken vapaa-ajan - ja olen vuoden parannellut siitä johtuvaa uupumusta:) Niinpä haluan olla hyväosainen ja hakea apurahaa - saada edes yhden päivän vapaata viikossa kirjoittamisen pahimmissa vaiheissa.

Itse en usko, että voisin olla "vain apurahoilla" kaiken aikaa: päivätyön rutiini, täysin toisenlaiset arkitouhut ja -tuumat antavat hyvää potkua luovalle hommalle:-) Onnea sinulle ja meille muillekin apurahahakijoille!

Vaatii hyviä hermoja ja kohtalaista epävarmuuden sietokykyä jättäytyä vapaaksi kirjoittajaksi(ja toivoa apurahoja joskus tulevaisuudessa). Kaikista ei ole siihen, eikä onneksi kaikkien tarvitsekaan sitä tehdä.
Tietysti auttaa, jos on puoliso, jolla on suht säännölliset tulot, tämä mahdollistaa jonkinlaisen leivän pöytään.
Perhe(lapset) asettaa myös tietysti jonkinlaiset vaatimukset -että sitä leipää olisi hyvä olla pöydässä.

Itselläni on kokemusta sekä työn ohessa kirjoittamisesta ja siitä toisesta eli kirjoittaminen lähes työnä ja molemmissa on puolensa. Pidän säännöllisestä kuukausipalkasta ja siitä, että voin sairastaa, kun olen sairas, eikä talous kaadu siihen kuten esim. freenä, jos jokin tilaushomma ei valmistukaan dead lineen mennessä.
Mutta, vaikka säännöllinen päivätyö on miten kokemuksia antavaa ja palkallistakin, niin kyllä se vie myös voimia. Js jos priorisoi ja antaa jäljelle jäävistä voimistaan ensin osan perheelleen ja sitten loput kirjoittamiselle, niin aika vähän sitä jaksaa kirjoittaa.

Vaan jokainen tyylillään. Harvoin työn tekeminen kuitenkaan ihan lopullisesti ihmistä pilaa.
Voimat se voi viedä.

Kun Kirjoitan-blogissa oli juttua joku aika sitten kirjoittamisesta ja "paskahommista".

Muistan nuorena lukeneeni Carveria ja Bukowskia ja ihmetelleeni, kuinka he pystyivät tuottamaan niin paljon tekstiä samalla, kun elivät köyhyydessä ja raatoivat raskaissa ja huonostipalkatuissa töissä(vrt. Postitoimisto). Että millä voimilla sitä sitten kirjoittaa, kun on vaikka vuorotyö ja perhe elätettävänä ja rahat aina tiukilla?

Myöhemmin olen ajatellut niin, että kirjoittajan(oli sitten julkaissut kirjailija tai ei) ehkä on hyväkin tehdä yksitoikkoista, yksinkertaista työtä, fyysistäkin. Esim. siivotessa tai liukuhihnalla voi tehdä ajatustyötä, kun taas vaikka copywriterina sitä luovuutta on käytettävä työssä ja kirjoittamiseen ja sanoihin voi kypsyä ja kyllästyä työssä niin, että kotona haluaa vain tuijottaa telkkaria. Tämä on vain yksi teoria, mutta minä olen taipuvainen tuolle kannalle.

Työssä väsyminen, sellainen kunnon fyysinen väsymys voi olla hyvä, sitä on ikäänkuin ruumiillisesti takki tyhjä päivän jälkeen, mutta ajatukset voi kulkea kirkkaasti ja eikun koneelle...

Kun 90-luvulla yritin kirjoittaa romaania, päivärytmini oli seuraava: aamulla ylös seitsemältä, Laps vaatteisiin ja fillarin istuimeen. Poljin Lapsen tarhaan ja sieltä mankeloin jumppasalille. Kävin yhdessä tai kahdessa jumpassa, jonka jälkeen tulin kotiin ja söin ja aloin kirjoittamaan. Iltapäivällä Laps hoidosta ja taas kotiin syömään, illalla ehkä vielä jumppaan, jos siellä oli lapsiparkki silloin auki.

Kirjoittaminen oli parasta juuri jumpan jälkeen lihakset hellinä ja pää sopivasti tyhjentyneenä..

Myöhemmin raskas yötyö verotti kirjoitusaikaa- ja energiaa ja sittemmin sairasloma, masennus ja työttömänä oleminen tekivät kirjoittamisen minulle lähes mahdottomaksi. Olen siis päätynyt omalla kohdallani siihen, että päivärutiini, johon kuuluu jotain fyysisesti rasittavaa, on paras olotila kirjoittamiselle.
-minh-

P.S. Romaani ei valmistunut koskaan. N. 700 sivua sitä kuitenkin väänsin yhden vuoden aikana, editoin ja muokkailinkin...

Sillä, mitä tekee työkseen on varmasti merkityksensä sille, miten jaksaa illalla kirjoittaa.

Oma työni ei ole fyysisesti raskasta, mutta kirjoitan erilaisia tekstejä myös leipätyökseni. Yhdistelmä kirjoittamista työssä kirjoittamista kotona ei varmasti ole paras mahdollinen, mutta on se sentään sujunut ihan ok.

Terhi, minua pelottaa kun tuollainen nuori virkeä ihminen puhuu jämähtämisestä. Luulen, ettei löydy sopivaa ilmausta sille mitä minulle on tapahtunut viime vuosikymmenien aikana;)

Birdy, onnea sinullekin, toivottavasti tärppää:)

Jep Susu, mutta kyllä sinulta tuntuu löytyvän yllättävän paljon voimavaroja siihen kirjoittamiseenkin, just pongasin ihan ulkomaankielisen bloginkin.

Joo Arja, kyllä tilanteesi tietenkin on ihan samanlainen. Työ tuo rahaa, mutta vie helposti voimat. jos heittäytyy luovuutensa varaan, voimia kirjoittamiseen on, mutta ei välttämättä rahaa ja sitä paitsi osa voimista voi mennä siihen kun murehtii tulevaisuuttaan.

minh, olen kyllä taipuvainen samalle kannalle kanssasi. Sitä paitsi paskaduuneissa voi kyllä saada monenlaisia kokemuksia jotka ovat hyödyksi kirjoittamisessa. Niiden ainoa ongelma on törkeän huono palkka.

Melkoinen aineisto sinulla, ehkäpä siitä joskus vielä hahmottuu jokin kokonaisuus jonka työstämistä kannattaa jatkaa...

:0) Jämähtämisellä tarkoitan sitä, että tällä hetkellä minusta tuntuu, että kirjoitan esimerkiksi laiskoja, kaavamaisia ja suorastaan huonoja lehtijuttuja. En jaksa innostua niistä entiseen tapaan. Siksi tuuletus on tarpeen.

Minua kyllä tökkii tuo sana "paskaduuni". Jotkut perustelevat sitä sanaa sillä, että se tarkoittaa huonoa palkkaa raskaasta työstä, mutta aika moni ajattelee, että ihmiset, jotka tekevät ns. paskaduunia, esim. siivoamista, postissa tai missä tahansa, tekevät sitä sen takia, etteivät muuhun pysty, eivät ole hankkineet koulutusta jne.

Tähän ihan ihme käsitykseen törmää aina silloin tällöin, kun lukee esim. jostain kirjailijasta, joka on tehnyt "ihan oikeita paskaduuneja" ja kas kummaa, siitä huolimatta kirjoittanut kirjan tai juuri sen takia, koska on käynyt siellä paskaduunissa keräämässä ah niin tärkeitä ja eläviä kokemuksia.

Suurelle osalle ihmisistä ne paskaduunit on duuneja, joista lähdetään eläkkeelle. Sellaisia duuneja, joiden palkalla on pakko elää -ei herroiksi- mutta revitään kuitenkin leipä jotenkin.
Ei sen mystisempää. Työtä. Jonka jonkun on tehtävä.

Heh, eläkepuhe lähtevälle: paska homma, mutta tulipahan tehtyä. Kiitos sinulle, hahhah.

Joo, kyllähän minä kirjoitan päivätyön ohessa, mutta kymmenen minuuttia blogitarinan takia ei vaadi samanlaista keskittymistä kuin romaanin kirjoittaminen.

Olenkos minä käsittänyt jotain väärin? Eikö kirjailijana oleminen olekaan oikea ammatti?

Susu, esim. siivoojista varmaan löytyy maahanmuuttajia joilla on korkea koulutus, mutta kaipa se yleensä menee niin, että ne joilla on koulutusta, hankkiutuvat muille aloille joista tienaa vähän paremmin. Siivousalankin arvostusta on yritetty nostaa, nykyäänhän siihenkin koulutetaan ihmisiä, mutta palkassa se ei vielä näy. Kyllä se ihmisten ajatus vaan tuppaa sellainen olemaan, että sellainen työ josta ei makseta kunnolla, niin vaikea sitä on kovin tavoiteltavana pitää. Ne vaan jotenkin kulkevat yhtä jalkaa, raha ja arvostus. Minusta siivoustöistä ja muista vastaavista pitäisi maksaa kunnon palkka, jos niin tehtäisiin lakkaisin heti tältä istumalta kutsumasta niitä paskaduuneiksi.

Onko työ paskaduunia, jos sillä saa laskunsa maksetuksi, ruokaa kupuunsa ja mahdollisuuden esimerkiksi kirjoittaa melko pirteänä päiväsaikaan, jos työ on vaikka aamu- tai iltasiivousta?

Tuima, ei se ainakaan aina tunnu oikealta ammatilta. Välillä se on liian hauskaa ollakseen ammatti, välillä elannon saaminen on niin epävarmaa, ettei se oikein tunnu käyvän ammatista.

Ei se sitten olisi paskaduunia jos sillä saisi laskunsa maksetuksi, mutta ei millään muutaman tunnin aamu-tai iltasiivouksella kyllä paljon laskuja maksella. 6-7 euron tuntipalkka on kyllä minusta niin pieni.

Kirjailija ammattina on aina herättänyt minussa suurta ihmetystä - varsinkin kun nyt selvisi, miten "paljon" sitä rahaa kirjasta saa. Pienet ennakot, jotka riittävät ehkä yhden tai puolentoistakuun elämiseen - milläs sitten se loput 11 kk eletään? Kirsti, jos osaat sanoa, kerro ihmeessä, sillä olen äimistellyt sitä kauan: apurahoja kun ei saa, ellei ole näyttöä. Miten siis kirjailija elää alkuvaiheessa, jos ei käy töissä? Opettaa kirjoittamista kansalaisopistossa? Tekee lehtijuttuja? Kolumneista saa rahaa, mutta kolumnistiksi on vaikea päästä. Hyvätuloinen puolisoko kaikilla kirjailijoilla on vai miten he elävät?

"Paskaduuni" on käsitteenäkin perseestä: olen ikäni tehnyt duunia, niin hanttihommia kuin parempaa, mutta katson, että leipä on raavittava pöytään ensin ja sitten vasta voi ruveta miettimään nautintoja (joihin kirjoittamisen lasken). Viime vuosina olin taloutemme ainoa bread winner, joten apurahoille jääminen ei olisi tullut kysymykseenkään. Minä nostan hattua ihmisille, jotka tekevät duuninsa hyvin, oli työ itse mitä tahansa: vihaan sitä, että joissain muka-intellektuellipiireissä pidetään ikävien töiden tekoa merkkinä siitä, ettei ihmisestä ole luovaksi tekijäksi. Susu: olet täysin oikeassa, jonkun se duuni on tehtävä.

Birdy, vaihtelee varmaan, että miten kirjailijat elävät. Itse kirjoitin kioskiviihdettä elääkseni. Minulla oli monet vuodet sellainen työjärjestys, että aamupäivä omia tekstejä, iltapäivä kioskiviihdettä. Sitten kun aloin väsyä kioskiviihteeseen, aloin tehdä noita kirjoittajaohjauskeikkoja. Suurimmalla osalla kirjailijoita varmaankin on jokin päivätyö, jonka ohessa sitten kirjoitetaan.

WoW's previous. 8GB MP3 PLAYER system of player. apple ipod versus player . canon digital camera combat involved . digital camera a ladder-type system . digital cameras where players . dvd player could only advance at . eve isk the expense of other players. ipod This created a brutal . ipod nano competition which . ipod shuffle demanded unreasonable. ipod touch amounts of playing . ipods to reach the top. mp3 tiers of advancement. mp3 player Most players. mp3 players would never be able to. mp4 achieve these goals. portable dvd players simply because of . powerleveling the massive time. powerleveling wow investment. wow I learned . wow gold a lot though. wow gold or remembered . wow leveling learning a lot. wow powerleveling depending on. zubehoer mp3 player how you look at it.

Don't waste your badges . 1GB MP3 PLAYER on nether. 1GB MP3 PLAYER vortexes . 1gb mp3 players or epic gems. 2GB MP3 PLAYER even though. baladeur MP3 this can significantly . baladeurs MP3 boost your stock of . best mp3 player cash it is . buy mp3 player not worth it. buy mp3 players Many trinkets . digital mp3 player and offhands such as relics. ever quest platinum totems . gold wow and idols cost . lecteurs mp3 a few badges . lineage 2 adena and can be a . mp3 mp4 significant upgrade. mp3 mp4 player These trinkets . mp3 player are essential . mp3 player wholesale in pve . mp3 players and in many cases pvp. mp4 player A usual . mp4 players set up of a pvp/arena . runescape gold geared player is . runescape money that they will carry . wow geld "Medallion of the Horde". wow schnell gold. and a Badge Trinket. wowgold To achieve.

Think they would read the BILL if they had to live by it?

Manufactures roll forming machines in variety of configurations, as well as decoilers and cutoff equipment. Units can be customized to requirements.
roll forming machines,
roll forming machine,
roll former,

Internet marketing services for small, medium and large businesses.
Internet marketing services,
Local SEO Services,
SEO Consulting Services..

Tekevät sitä sen takia, etteivät muuhun pysty, eivät ole hankkineet koulutusta jne.