|
|||
 |
|
||
|
20.11.2005 - 08:40
 Minä aina joskus mietin että millainen tämä meidän maailmamme on, siis ihan oikeasti. En usko, että se on ihan sellainen kuin millaisena me sen näemme ja koemme. Me näemme sen kolmiulotteisena, mutta luultavasti se mitä näemme ei vastaa koko totuutta. Luultavasti ulottuvuuksia on enemmän. Me olemme aina niin kiusallisesti ihmisjärjen rajoittamia kun mietimme asioita. Ihmisjärki on kyllä loistava aparaatti joka on tehnyt monia merkittäviä keksintöjä, (jotka puolestaan ovat poikineet monia merkittäviä ongelmia, joiden ratkaisemiseksi ihmisjärki urheasti kamppailee), mutta järkemmekin on evoluution tuote. Järki palvelee eloonjäämistä, selviytymistä, ei se ole kehittynyt antaakseen meille selityksen siihen miksi maailma on olemassa ja miksi me olemme olemassa. Vanhemmiten tämä ajatus on käynyt minulle yhä selvemmäksi. On olemassa toinen todellisuus tai toisia todellisuuksia joita minä en tavoita aisteillani enkä pysty järjelläni käsittelemään. En tiedä millaisia ne todellisuudet ovat. En tiedä mitä niiden olemassaolo tarkoittaa minun kannaltani. Mutta olen varma että niitä on. Tässä mitä nyt näen ja koen, ei ole kaikki mitä on. Tämä on usko johon olen päätynyt. Että maailma on jotain enemmän kuin mitä pystyn aisteillani havaitsemaan ja järjelläni päättelemään. Siten maailmankuvani ydin on salaisuus, mysteeri. Sen tunnustaminen etten tiedä enkä ymmärrä, enkä voikaan tietää ja ymmärtää. Jostain syystä ajatus ei tunnu ahdistavalta, vaan vapauttavalta. Olen myös menettänyt uskoni sattumaan. Harry Martinson kirjoittaa: Sattuman laita näyttää olevan se/ että sattuma ja ihme nousevat samasta lähteestä/ ja sama vastaus näyttää pätevän molempiin.
|
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Arkisto
2009 2008 2007 2006 2005 1970  
Sivut
Lisätietoja
laskuri
> Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta
|
||
En lakkaa ihmettelemästä, että monet tieteellisenkin maailmankuvan edustajat kaipaavat hämäriä, maagisia selityksiä, joita esim. uskonnot tarjoavat.
Taide on sitä selittämätöntä, jota ehkä kaipaat. Sitäkin pitää yrittää selittää vaikka siihen ei lopullisesti pystyttäisikään.
Nyt tapahtuu taas se tuttu ilmiö, että yksittäinen lauseesi painuu mieleen ja synnyttää assosiaatioita menneisiin tapahtumiin elämässäni. Sanot ...Me näemme sen [maailman] kolmiulotteisena, mutta luultavasti se mitä näemme ei vastaa koko totuutta... Tulen ajatelleeksi sitä kehitysvammaista poikaa eräällä leirillä, jonka läsnäoloa me "terveet" ihmettelimme, tyhmimmät ja rajoittuneimmat jopa uskalsivat pitää vaivana. Iltaan mennessä selvisi kehitysvammaisen pojan salaisuus. Hän lämmitti leirikeskuksen saunat. Legenda kertoo, että hän liikkui leirille tulleiden keskuudessa sen takia, että tietäisi minkä lämpöiseksi sauna pitää lämmittää. Niin oikeaoppisesti lämmitetyssä, kaikin puolin valmistetussa ja tuuletetussa saunassa en ole koskaan sen jälkeen ollut! Mikä on tämän lauseen opetus minulle juuri tänään? Maailmamme on niin erilainen kuin ensivaikutelma antaisi olettaa. Rajoittuneisuutemme vankeudesta on hyvä edes kerran elämässä päästä vapaaksi. Siitä voi kehittyä se voimavara, jonka varassa me voimme palvella ihmiskuntaa.
Hyvää jatkoa!
Veteraaniurheilija, kiitos tuosta tarinasta. Tuo jäi kyllä mieleen ja ajatteluttaa minua vielä pitkään. Sopi hyvin päivän teemaan.
On aivan selvää, että tulkitsemme maailmaa todella vajavaisin kyvyin, ja sillä kulloinkin käsillä olevalla ymmärryksellämme, annamme sille sen merkityksen. Tiede, uskonto, jopa taide. Kaikissa on kyse saman asian pohdinnasta. Harva tulee ajatelleeksi, kuinka syvällisesti kuvataiteilija tai runoilija olemassaolomme syvyyttä käykään läpi.
Minä ajattelen sattumasta (onnesta) myös hyvin valtavirrasta poikkevalla tavalla. Minun maailmankuvassani sattumia luodaan, niille annetaan mahdollisuus. Yleisessä ajattelussani olen käsitellyt onnekkaiden tapahtumien merkitystä, mutta sama asia koskee mielestäni kaikkia sattumia. Mihin asioihin ikinä elämässäsi keskityt, ne kasvavat varmuudella suuriksi. Avaat silmäsi ja asetat itsesi alttiiksi sen kaltaisille asioille joihin keskityt. Jos keskityt selkäkipuun sohvalla maaten, se varmasti täyttää hetkessä maailmasi. Jos keskityt iloisten ihmisten tapaamiseen kadulla. Liikut kadulla ja etsit heitä, varmasti onnistuu.
Suo anteeksi yksinkertaistus, se on tapa kertoa viesti selkeimmin tiettäväksi.
On myös niin, että jollei mihinkään muuhun maailmaan usko, ei myöskään uskalla kokea, vaan selittää sellaiset tapahtuvat "pois" (vaikka sitten äkkinäiseksi pieneksi happivajaukseksi). Siis järkeistää, koska muuten alkaisi tuntua pelottavalta. Uskonto vie tuon pelottavuuden tai ainakin yläkerran isännän apu heikentää yliluonnollisen pelkoa.
Kun mahdollisia aistien ulottamattomissa olevia kaiken maailman sisäisiä ja ulkoisia voimavaroja ja merkityksiä ollaan toisille tyrkyttymässä onkin minulla usein niskakarvat pystyssä. Ei voi mitään että usein niissä näyttää olevan dogmatismia ja/tai rahastusta mukana. Kun joskus kaupassa ehtii huuhaa-osaston kirjoja selaamaan niin huomaa että kirjakauppaslangi on löytänyt ihan oikean nimen niille kirjoille. Puolisalaa olen kyllä viehtynyt Rupert Sheldraken 'morfiseen resonanssiin', jolla hemmonen selittää "miten jonkin muodon ilmeneminen tekee saman muodon ilmenemisen entistä todennäköisemmäksi muissa samankaltaisissa ilmiöissä". Eli esim se, että ristikon ratkaiseminen on helpompaa, mitä useampi ihminen sinua ennen on ratkaissut saman ristikon. Tässä on jotain salakavalaa järkeä ja mietittävää, eikä biologi Sheldrake käsittääkseni yritä rahastaa ajatuksillaan.
Olen aina tykännyt Allenin elokuvista ja nyt heräsi kiinnostus uusimpaankin, kiitos tiedosta Puzzler.
Kaupassa töissä, myytit ja uskonnot liittyvät niin syvästi sosiaaliseen perimäämme, ne ovat olemukseltaan sosiaalisia ja ovat palvelleet heimon yhteenkuuluvuutta, että sen vuoksi ne edelleenkin vetoavat yhteisölliseen meissä. Ja sen kautta taipumus dogmatismiin on niihin sisäänrakennettuna ja markkinataloudessa on huomattu myös niiden taloudelliset mahdollisuudet, mikä on ikävää. Merkityksen etsiminen on tosiaan ihmiselle tyypillistä, mutta senkään perusteella ei tavallaan voi olettaa mitään siitä onko olemassa jotain perimmäistä "merkitystä". Se saattaa olla tai olla olematta. Mutta omalta kohdalta tiedän että elämäni tuntuisi köyhemmältä jos en sellaista miettisi. Tämä tietysti koskee vain minua, enkä menisi väittämään että joku joka tulee mainiosti toimeen ilman merkityspohdintoja eläisi jotenkin köyhää elämää.
(avaruus on lavea ja yhä laajenee)