Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
09.02.2007 - 21:02
Nyt liitteen mukaan puolet suomalaisista 42-vuotiaista on tällä hetkellä ylipainoisia.

Samassa lehdessä, mutta toisessa artikkelissa (Lempeä ja läskiä), kerrottiin että lihavat valitsevat kumppaneikseen lihavia ja laihat laihoja. Lihavatkin kuulemma mieluummin ottaisivat laihan puolison, mutta koska eivät saa, avioituvat keskenään. Tästä on kuulemma kansanterveydellistä haittaa, koska lihavien pariskuntien lapsista 20 % on aikuisena ylipainoisia, kun laihojen lapsista vain yksi sadasta on aikuisena ylipainoinen.

Minusta näyttää nyt siltä, että meidän ylipaino-ongelmamme on kovaa vauhtia ratkeamassa. Siis kun puolet kansasta, joka tällä hetkellä on ylipainoisia, lisääntyy, heidän lapsistaan ylipainoisia on vain kaksikymmentä prosenttia. Siihen lisätään laihojen lapsista se onneton yksi prosentti, jotka ovat aikuisina ylipainoisia, niin saamme tulokseksi, että tulevaisuudessa väestöstä vain 21% on ylipainoisia. Mikä huima parannus nykytilanteeseen!

Näiden lapsista tietysti aikanaan taas 20 % on ylipainoisia, mutta lihavien lukumääräinen osuus kai jatkuvasti pienenee, vaikka siihen sitten tulee aina lisää se laihan väestönosan, yhden prosentin osuus. Näin siis lihavuusongelma itsellään vähitellen pienenee, kunhan maltamme odottaa. Turha hötkyillä.

Heini kirjoitti 09.02.2007 - 21:31
Onkohan tuo muka jonkun oikean tutkimuksen tulos, että lihavat valitsevat lihavan puolison (ja varsinkin, koska eivät saa laihaa, jonka haluaisivat ennemmin) Kuulostaa oudolta... tiedän monia erikokoa olevia pariskuntia. Ja itse en muuten ottaisi laihaa miestä (juu olen ylipainoinen...) Eli toinen puolihan tuosta nyt sitten piti paikkansa minun kohdallani :) Vähän sekavaa tekstiä. Enkä ole edes avannut perjantaipulloa.
Heini kirjoitti 09.02.2007 - 21:34
Onkohan tuo muka jonkun oikean tutkimuksen tulos, että lihavat valitsevat lihavan puolison (ja varsinkin, koska eivät saa laihaa, jonka haluaisivat ennemmin) Kuulostaa oudolta... tiedän monia erikokoa olevia pariskuntia. Ja itse en muuten ottaisi laihaa miestä (juu olen ylipainoinen...) Eli toinen puolihan tuosta nyt sitten piti paikkansa minun kohdallani :) Vähän sekavaa tekstiä. Enkä ole edes avannut perjantaipulloa.
Heini kirjoitti 09.02.2007 - 21:35
Sorry...kone jumitti ja tuli sitten kaiken sekavan tekstin päälle vielä kommentti kahteen kertaan :)
Wilhelmiina kirjoitti 09.02.2007 - 21:43
Hienoa, tuli sekin ongelma ratkaistua. :D Mitäs seuraavaksi - maailmanrauha? ;)
Saara kirjoitti 09.02.2007 - 21:54
Heh, ihanaa logiikkaa.
Sun äitis kirjoitti 09.02.2007 - 22:14
Ihailen logiikkaasi!
Sun äitis kirjoitti 09.02.2007 - 22:23
Haa, tämä laatikko tosiaan bugaa tänään. coCommentini mukaan julkaisin tuon kommentin täällä jo 24 minuuttia sitten (eli ennen Saaran saman sisältöistä kommenttia). Olen tosin ennenkin ollut sitä mieltä, että Saaralla on paljon oikeita mielipiteitä!

Paitsi että nyt siitä on jo 36 minuuttia, kun tämä kakkoskommenttikaan ei ota lähteäkseen!
Saara kirjoitti 09.02.2007 - 22:25
Heh, Sun äitis, näen sen kommenttisi tuolta omasta boksistani, mutta en tästä. Naureskelin sitä just hetki sitten. Tuota edellistä en kyllä nähnyt :)
Saara kirjoitti 09.02.2007 - 22:25
Eiku nyt ehdit edelle. Sori Kirsti. Pientä säätöä vain...
Karpalo kirjoitti 09.02.2007 - 22:26


Mä just ajattelin että kun puhutaan kaikista verotusporkkanoista ja muista, masentuneita ei hoideta verotusporkkanalla. Mitä vähemmän masentunut, sitä vähemmän maksat veroja.

Alkoholin ja tupakan käyttäjillähän tämä verotusporkkana on olemassa. Mitä vähemmän juopottelet, sitä vähemmän maksat veroja. Tällä porkkanalla ei kuitenkaan ole mitään vaikutusta juopotteluun tai tupakointiin.

Lihavuutta pitäisi hoitaa terapialla ja syöppökatkoilla ja syppöparantoloilla joihin kunnat antaisivat maksusitoumuksia samaan tapaan kuin alkoholisteille annetaan omiin hoitolaitoksiinsa. Siellä sitten koulutettaisiin ihmiset valmistamaan terveellistä ruokaa ja syömään oikein. Kysehän on periaatteessa saman sairauden (riippuvuuden) yhdestä ilmenemismuodosta.

Syöppöys vaan ei aiheuta samanlaisia yhteiskunnallisia ongelmia kuin alkoholismi, joten siihen ei puututa niillä keinoilla jotka siihen voisivat oikeasti auttaa, koska se maksaisi pirusti. Maksaisiko se sitten enempää kuin lihavuuden aiheuttaminen vaivojen hoito, en tiedä.

Ja toisaalta siitäkin tietenkin voidaan olla montaa mieltä että olisiko tällaisella parantolalla sen kummempaa pysyvää vaikutusta ihmisten elintapoihin, vaikea sanoa. Joitakin se voisi auttaa ihan oikeasti ja joitakin toisia ei. Amerikassa tällaisa hoitolaitoksia varmaan on.

Kumma ettei kukaan ole keksinyt perustaa yksityistä ylipainoisten hoitokotia tänne suomeen. Ehkä se ei menestyisi, mutta niidenkin aika varmasti tulee vielä.

Anteeksi kun tuli näin pitkä kommentti, olisi pitänyt tehdä aiheesta oma bloggaus.

Ai niin, yksi juttu vielä. Kiitos Kirsti. Luottamuksesta, avusta ja ystävällisyydestä. Kiitos myös yöpaikasta ja kauniista sanoista.

T.M
Palin Zon kirjoitti 09.02.2007 - 22:34
Vastanaidut naiset ovat hyvinkin hoikkia, mutta avioliiton ankaruus lihottaa pian. Ensimmäisen lapsen syntymä saattaa jo jättää ne ensimmäiset 20 kg lisäpehmustetta. Sekä äitiin että isään.

Pähkäilysi on kyllä loogisuudessaan riemastuttavaa. Juuri niinhän se menee.
Kirsti kirjoitti 09.02.2007 - 23:31
Joo Heini, kyllä se kai oikea tutkimus on, tutkija Anna Keski-Rahkonen lukee lehdessä:)

Niin Wilhelmiina, se olisi kyllä mukava saada aikaiseksi:)

Kiitos Saara ja Sun äitis, valitan Vuodatuksen tökintää. Minä olen kyllä siihen jo niin tottunut, että menettäisin varmaan mielenrauhani jos tämä joskus vielä toimisi normaalisti.

Karpalo, ei sitä oikeastaan tiedä millaisia valtavia ongelmia syöppöyskin aiheuttaa. Olen ajatellut, että minäkin olisin voinut kehittyä paljon hyödyllisemmäksi kansalaiseksi, jos ei olisi koko elämää tarvinnut painiskella syöppöyden kanssa. Ja kiitos vaan itsellesi:)

Jaa Palin Zon, avioliiton ankaruusko se tosiaan naiset lihottaa. Mutta mikä lienee miesten lihomisen syy?
Kirsi kirjoitti 10.02.2007 - 00:04
Hehee, Kirsti, onneksi on ihmisiä, joilla on matikkapää.
Heinille kyllä tekee mieli todeta, että ajan myötä puolisot joka tapauksessa alkavat muistuttaa toinen toistaan, mikäli pysyvät kimpassa.
Arja kirjoitti 10.02.2007 - 09:52
Kela muuten järjestää ylipainoisten kuntoutuskursseja samalla periaatteella kuin esimerkiksi tules-kursseja tai sydänsairaiden kursseja. Hakeutuminen lääkärin lähetteellä. Myös sairaalahoitojaksoja vaaralliseksi käyneen ylipainon pudottamiseksi määrätään. Ylipainon vuoksi voi siis päätyä lääkärin käskystä sairaalaan. Tosi paljon sitä ylipainoa kuitenkin pitää olla ennen kuin näitä toimenpiteitä tapahtuu.

Kirstin matematiikka on riemukasta. Hih!

Kummallista, ettei julkisuudessa ole kiinnitetty mitään huomiota Kirstin mainitsemien argumenttien ilmeiseen epäloogisuuteen. Uutisoinnista täytyy puuttua joku oleellinen tieto, koska noilla tiedoilla todellakin tulee siihen johtopäätökseen, että ylipainon on pakko ajan mittaan - ja itse asiassa aika piankin jäädä historiaan.

Elämäntapojen muuttumisesta kertovien tutkimusten mukaan tiedottaminen on käytettävissä olevista keinoista kaikkein vähiten vaikuttava. Teho jää huonoksi. Ne, jotka jo entuudestaan käyttäytyvät tiedotuksessa esitettyjen ohjeiden mukaan, saavat tiedotuskampanjasta vahvistusta omien riippuvuuksiensa säilymiselle ja ylipäätään käyttäytymismalliensa säilymiselle, mutta muille vaikutus on hyvin vähäinen.

Riippuvuus ei synny tiedon puutteesta eikä tiedon lisääminen poista riippuvuutta. Kyllä ylipainoiset tietävät rasvan ja sokerin lihottavan.

Tällä logiikalla anorektikkojen ja muiden syömishäiriöisten häiriöt voivat paheta laihdutusjuttuja lukemalla, mutta ylipainoisille ei tapahdu mitään. Kärjistys tietenkin tämäkin.
Arja kirjoitti 10.02.2007 - 10:57
Vielä tutkimustulosten soveltamisesta ja asenteista.

On olemassa tutkimuksia, joiden mukaan sinkkunaiset elävät perheellisiä naisia kauemmin. Samojen tutkimusten mukaan sinkkuuden vaikutus on miehen kohdalla päinvastainen: perheelliset miehet elävät sinkkumiehiä pidemmän elämän.

Näin ollen naisten ilmeisesti pitäisi pysyä perheettöminä säilyttääkseen terveytensä mahdollisimman kauan ja miesten pitäisi perustaa perhe keskenään, jolloin molemmat osapuolet hyötyisivät ja eläisivät pitkän elämän. ;-D

Mutta tekevätkös ihmiset näin, vaikka tutkimustiedon mukaan se vaikuttaisi ihan järjelliseltä terveyskäyttäytymiseltä? Ehei, miehet ja naiset lyöttäytyvät yhteen pariskunniksi ja vähät välittävät elinikäodotuksista.
Palin Zon kirjoitti 10.02.2007 - 11:05
Avioliiton ankaruus lihottaa naisen - ja hänen miehensä lihoo, koska vaimo tekee elämän hänelle helpoksi ja syöttää lihottavia ruokia eikä päästä liikkumaan vaan makuuttaa sohvalla ja vielä järjestää naposteltavaa ja kaljaa siihen käden ulottuville. (Joo, olen kyyninen avioliittojen suhteen. Eivätkö kaikki naiset ole? Paitsi ihan nuoret ja kokemattomat. Mutta hekin oppivat.)
Kirsti kirjoitti 10.02.2007 - 11:48
Se on muuten tosiaan pelottavaa Kirsi, miten sitä yhdenmukaistuu paremman puoliskonsa kanssa ajan myötä.

Arja, suhtautuminen tuohon ihmisten ylipaino-ongelmaan on tosiaan täysin jälkijättöistä, koska edelleenkään ei oteta vakavasti sitä että syöppöys on riippuvuusongelma.

Arjan tutkimus näyttää antavan tukea Palin Zonin väittämälle, että avioliiton arki on naisille ankara. Mutta miehet siis voivat avioliitoissa hyvin, vaikka lihovatkin ja valittavat kun akka ei ymmärrä.
Arja kirjoitti 10.02.2007 - 16:04
Voisihan se niinkin olla, että avioliitossa olevat miehet syövät liikaa ja lihovat, kun niillä on vaimo ruokkimassa. Ja sinkkumiehet eivät lihoisi yhtä paljon? En tiedä, liekö joku tutkinut, miten asia oikeasti on.

Sitäkin väitetään, että puolisottomat miehet vastaavasti juovat liikaa ja kuolevat sen vuoksi aviomiehiä nuorempina. En tiedä, kuinka totta tämäkään väite on.

Tietenkään avioliitto ei estä kuolemasta viinaan. Jos aviossa oleva mies ja sinkkumies joisivat yhtä paljon, luulisi seurausten olevan samat. Mutta ennenkuin aviomies ennättää juoda itsensä henkigiltä, moni liitto on jo karahtanut karille. Kun viina sitten lopulta tappaa, niin kuollut mies on jo päätynyt sinkuksi ja hänen kuolleisuutensa on alentamassa sinkkumiesten eikä enää puolison asemassa olevien miesten keskimääräistä elinikää.
Obeesia  kirjoitti 10.02.2007 - 17:05
Sanottiinkos siinä tutkimuksessa, kuinka paljon lihavia lapsia syntyy, kun laiha ja lihava niitä keskenään tekevät?
Kirsti kirjoitti 10.02.2007 - 17:23
Obeesia, tutkimuksen tuoma uusi tieto taisi nimenomaan olla se, että lihavat eivät pääse laihojen kanssa naimisiin vaikka kuinka tahtoisivat koska laihat eivät huoli heitä, eli mainitsemaasi asiaa ei käsitelty. Mutta juttuhan oli sellainen pieni kainalojuttu vaan.

Arja, noin se voi kyllä olla, että sinkuksi päätyneet juopot rumentavat sinkkumiesten tilastoja.
Arja kirjoitti 10.02.2007 - 18:39
Kirsti: Entäpä jos onkin niin, että ne lihavat pariskunnat tuottavat vallan kauhiasti jälkeläisiä, jolloin syntyy hirmuisesti lihavia kersoja. Ja ne laihat pariskunnat tuottavat vain vähän jälkeläisiä, joten heidän jälkeläistensä lukumäärä ei paljon laihojen osuutta kasvata?

Vähän ajan päästä meillä on hirveä määrä lihavia lapsia ja vain muutama laihojen jälkeläinen. Pelkkää satuako? No, ei nyt ihan niinkään. Nimittäin naisessahan on pakko olla tietty rasvaa, muuten raskaaksi tuleminen ei onnistu. Tilastollisesti ottaen tikkulaihat lisääntyvät heikonpuoleisesti pyöreisiin naisiin verrattuna. Suuri ylipaino tosin myös kuulema estää raskaaksi tulemista, mutta se, että paino ylittää nykyiset naisihanteet ei estä vaan suorastaan päinvastoin.

Joskohan me sittenkin hukumme läskivuoren alle? ;D
Jukka kirjoitti 11.02.2007 - 16:29
Arja: Vaikka ne ylipainoiset lisääntyisivät kuinka paljon, on heidän jälkeläisistään tuon tutkimustuloksen mukaan vain 20% ylipainoisia.

Avioliitossa lihomisesta: välillä olen hieman kateellinen sinkkukavereilleni, kun saavat harrastaa liikuntaa ihan niin paljon kuin haluavat. Samaan ei ole mahdollisuutta, jos halutaan panostaa vanhemmuuteen ja parisuhteeseen. En kuitenkaan valita: asioilla on tärkeysjärjestyksensä.
Arja kirjoitti 11.02.2007 - 17:38
Kyllä minun käsitykseni mukaan lihavat valtaisivat maan, jos ne saisivat laihoja huomattavasti enemmän lapsia - lukumäärä selättäisi prosenttiosuuden.

Jos 1000 lihavaa saisi 4000 lasta, uusia lihavia tulisi 800, kun joka viides uusi lapsi olisi lihava. Jos 1000 laihaa saisi samaan aikaan 500 lasta, uusia laihoja olisi 455 (se yksi prosentti olisi lihavia).

Eka sukupolvessa suhdeluku olisi tuhat lihavaa ja tuhat laihaa, mutta toisessa sukupolvessa lihavia olisi 800 ja laihoja 455 huolimatta siitä, että lihavien vanhempien lapsista vain joka viides olisi lihava.
Arja  kirjoitti 11.02.2007 - 17:48
No, jaa taisi mennä päättelyni metsikköön. Ne lihavien 4000-800 (= 3200) laihaa lasta unohtuivat laskuista.

Ei pitäisi ruveta matematiikoksi, kun ei sitä ole!
Kirsti kirjoitti 11.02.2007 - 23:03
Nämä ovat selvästikin monimutkaisia asioita ;)
louis vuitton kirjoitti 17.09.2009 - 09:56
Notice that the Chinese know how to do a stimulus package, while no one in power seems to know how to do a stimulus package here in the US.
tattoo supply kirjoitti 26.08.2010 - 06:28
Beckham, the couple attended the London interlocking fingers to a party with reporters a photograph of the left forearm in David Beckham, has a strange tattoo patterns, according to his interpretation, which is a Hindi, literally no meaning, but it Tattoo Machine may make great Pinyin: the original spelling of these four were Indian words vi, cto, ri, a, is the wife's name together, understand? This is responsible for Beckham, "surgeon", and still is his Queen tattoo LouisMolloy, learned that David Beckham's back angel pattern and Brooklyn words are from his are mine, and more artistes are so-called mature work, he couples both naturally confident it! However, according to experts, Beckham arm six-inch tattoo - Hindi "Victoria" wrong Stainless Steel Tips, and become a "Vihctoria"! British Association of India and a Hindi text editor Padmesh Gupta said: "That is definitely not David Beckham tattoos Hindi experts. Hindi 'Victoria (Victoria)' no 'h'." This tattoo The author is Louis Molloy, previously, he also lines the back of David Beckham in his son Brooklyn's name and a guardian angel.
roll forming machine kirjoitti 30.07.2011 - 11:41
Manufactures roll forming machines in variety of configurations, as well as decoilers and cutoff equipment. Units can be customized to requirements.
roll forming machines,
roll forming machine,
roll former,
omair shabbir kirjoitti 06.09.2011 - 09:52
rolls royce parts
Funny maternity clothes need not necessarily be expensive, as you may get funny maternity t-shirts for less than $30! There are t-shirts that have inscriptions such as "not in a good mood", "baby on board", "I'm pregnant, what's your excuse?", " I'm making a human, what did you do today?", "Already smarter than Bush", "I just wanted a back rub" etc. There are funny clothes available for the father of the child too, with funny inscriptions such as "See how my boys swim,” "Man behind the belly"; "My pregnant wife scares me" etc.
mian meri kirjoitti 17.11.2011 - 18:54
Hi. I've been taking the Mirafit religiously since I received it but I don't know whether it's doing anything or not. The only thing I feel is gassy and constipated. Do I need to take it longer to get results? Of course, I just got off some medications that could have been causing the other things too. I will continue to take it just because it has such good reviews. I guess I'll know if it's working when I weigh in next week.Nissan Armada Mass Air Flow MeterHi. I've been taking the Mirafit religiously since I received it but I don't know whether it's doing anything or not. The only thing I feel is gassy and constipated. Do I need to take it longer to get results? Of course, I just got off some medications that could have been causing the other things too. I will continue to take it just because it has such good reviews. I guess I'll know if it's working when I weigh in next week.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Sivut
Lisätietoja
laskuri

>
Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta