Minulla on viime päivinä pyörinyt mielessä tarina purkista ja kivistä. Hassua kyllä en muista keneltä tarina on peräisin, se tuli sähköpostiini vuosia sitten. Se sähköposti on kadonnut jonnekin bittien taivaaseen, mutta tarinan idea ei ole unohtunut.

Tarinassa oli joku viisas tyyppi, olisikohan ollut peräti Professori joka näytti ihmisille isoa lasipurkkia ja pisti sinne purkkiin niin monta isoa kiveä kuin purkkiin mahtui. "Onko purkki nyt täynnä?" hän kysyi. Ihmiset vastasivat myöntävästi. Väärä vastaus. Proffa otti pussillisen soraa ja hulautti sen purkkiin niin että kivet peittyivät soraan. "Onko purkki nyt täynnä" hän kysyi. Ihmiset vastasivat myöntävästi. Jälleen väärä vastaus. Proffa otti kannullisen vettä ja hulautti sen purkkiin soran ja kivien joukkoon. "No niin, nyt se on täynnä" proffa sanoi. Ja mikä oli opetus? No siis jos haluat saada isot kivet purkkiin ne pitää pistää sinne ensimmäiseksi. Toisin päin prosessi ei onnistu ilman että läikkyy tavaraa pöydälle.

Tuo tarina huvitti minua silloin kun sen luin. Jotenkin se kai kolahti. Ajattelin että täytyy muistaa pistää isot kivet purkkiin ensimmäiseksi. Ajattelin varmaan näitä töitäni. Että pitää kirjoittaa juttuja jotka ovat itselle niitä kaikkein tärkeimpiä ja muita sitten sen verran kuin aikaa jää. Että jos en nyt keskity tekemään asioita jotka ovat minulle tärkeimpiä, minulla ei ehkä koskaan ole aikaa niihin.

Yöllä näin jälleen vakiopainajaistani. Se on riivannut minua parin viime vuoden aikana. Siinä unessa minä olen hukannut lompakkoni ja kaikki tärkeät tavarani touhutessani niitä näitä. Olen ollut niin keskittynyt kaikkeen touhuamiseeni etten ole yhtään huomannut milloin ja mihin olen lompakkoni unohtanut. Ja sitten minä joudun etsimään sitä umpimähkään erilaisista oudoista kaupungeista joissa en osaa lainkaan liikkua.

Tänään istuessani lenkin jälkeen saunassa minä yhtäkkiä tajusin mihin tuo uneni viittaa. Ja tajusin miksi se kivitarina on säilynyt mielessäni, vaikka olen unohtanut monta tärkeämpää juttua näiden vuosien aikana. Se on varoitustarina juuri minulle. Minullehan on tässä nyt parhaillaan käymässä juuri niin. Kaupunkiin muuttaminen ja kallis rakennusprojekti veti henkilökohtaisen talouteni kuralle ja olen ajautunut jälleen kirjoittamaan juttuja joita teen vain rahasta. En tietenkään kirjoita pelkästään sellaisia juttuja, mutta ne ovat tänä vuonna ryöstäneet tehokkaasta työajastani aivan liian suuren siivun. Olen joutunut kierteeseen ja jos en saa kierrettä katki, minulle käy niin etteivät ne isot kivet mahdu sinne purkkiin. Siis voimani menevät kaikkeen muuhun, eikä sille mikä tuntuu tärkeimmältä, jääkään enää voimia, vaikka aikaa ehkä jäisikin.

Aion tehdä parannuksen.