Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
28.11.2005 - 15:53
Eräs tuttavani muisteli kerran, miten hän nuorena, eräälle maaseutupaikkakunnalle vastikään muuttaneena lääkärin rouvana päätti käydä esittäytymässä uusille naapureilleen. Hän leipoi muutaman kakun jonka vei tuliaisiksi aina kulloiseenkin kyläpaikkaan. Emäntä keitti kahvit ja puhuttiin mukavia. Kohtaaminen on miellyttävä. Tuttavani suhtautui optimistisesti tulevaisuuteensa kyseisellä paikkakunnalla. Kunnes hän sattumoisin kuuli paikkakuntalaisten puhuvan hänestä, että siinäpä on utelias ihminen. Kävi heti nuuskimassa läpi naapureitten koditkin. 

Minullakin on ollut elämässä tilanteita joissa se mitä olen sanonut tai tehnyt on ymmärretty jotenkin toisinpäin kuin olen tarkoittanut. Ja selittäminen ei yleensä auta mitään. Sen sijaan että voisin häivyttää väärinymmärryksiä, luon vain lisää epäsopua ja mielipahaa. Mikä tämä ilmiö oikein on? Netissähän näitä soppia syntyy jatkuvasti, mutta ne eivät ikävä kyllä ole vieraita todellisessa elämässäkään. Muistan kyllä eräitäkin kohtalokkaita kahvipöytäkeskusteluja niiltä ajoilta kun olin vielä mukana normaalissa työelämässä ja jouduin tulemaan toimeen erilaisten työkaverien kanssa.  Joidenkin kanssa oli helppo tulla toimeen, joidenkin kanssa tuli toimeen kun oppi hiukan varomaan sanojaan ja sitten oli yleensä aina joku, joka oli päättänyt tulkita kaiken sanomani negatiivisesti. Jos sanoin "kiitos" hän tulkitsi senkin piruiluksi.

Entä mistä on kysymys Parnassonkin raportoimassa Kirjailijaliiton puheenjohtajavaaliin liittyvässä kiistassa jonka kuvittelin jo haudatuksi, varsinkin kun jäsenkirjeen mukana tuli selvitystyöryhmän raportti jossa kerrottiin että kaikkia on kuultu ja väärinkäsitykset on oiottu.  Torsti Lehtinen ja kannattajansa tuskin lukevat blogiani, mutta mikäli tänne joku sattuu eksymään, niin kaino pyyntö. Kirjailijaliitolla on käytössä jäsenkunnan oma keskustelupalsta. Minusta olisi erinomaisen mielenkiintoista jos Lehtinen ja kumppanit esittelisivät siellä näkemyksiään, niin tällainen sosiaalirajoitteinen sisäpiirien ulkopuolelle jäänyt liiton jäsenkin voisi pysyä hiukan perillä siitä mitä on meneillään. Levolahan aina joskus onkin keskustelupalstalla esitellyt näkemyksiään, mutta Lehtinen ja kumppanit loistavat poissaolollaan. Onko foorumi kenties väärä? Kirjailijaliiton palstaa kun voi lukea ja kommentoida kuka tahansa liiton jäsen, se on sillä tavalla demokraattinen väline. 
Saara kirjoitti 28.11.2005 - 18:44
Minusta on hyvä vain olla tällaisten soppien ulkopuolella. Voi hyvinkin hyvällä omallatunnolla ihmetellä, että eikö sillä Kirjailijaliitolla ole oikeita ongelmia ollenkaan hoidettavanaan, kun aikaa jää tällaiseen katkeraan nahisteluunkin vielä pitkään vaalien jälkeenkin.
Kirsti kirjoitti 28.11.2005 - 18:55
Niin, siis sitä juuri ajattelin, että ilmeisesti ainakaan Lehtisellä ole oikeita ongelmia. Hän olisi minusta voinut esittää liiton keskustelupalstalla oman agendansa jo aikoja sitten, siis jo ennen vaaleja. Tuoda nämä kuohuttavat asiat julkiseen yhteiseen keskusteluun, mutta hän ei ilmeisesti halua.

Kirsti kirjoitti 28.11.2005 - 18:56
Riitelemällä pääsee ainakin otsikoihin.
Saara kirjoitti 28.11.2005 - 19:02
No näin mäkin olen ymmärtänyt...ööh... siis vaikka en mitään tiedäkään.
Sylvi kirjoitti 28.11.2005 - 20:29
Ovatko ne ihan viisaita. Tekevät itsensä naurettaviksi intohimoisilla riidoillaan.
kirsi kirjoitti 29.11.2005 - 09:35
Tuntuu että joka puolella on tästä juttua, mutta mistään en ole lukenut, että mistä on kyse. Kuka teki väärin mitä. Kuka sanoi mitä. Esimerkiksi. Voisko tätä nyt joku valaista niin, että täällä 10 000 kilsan päässäkin tiedettäisiin mitä on tapahtunut.
kirsi kirjoitti 29.11.2005 - 09:37
No joo, sortsit vaan. Parnasson blogistahan se lopultakin selvisi kuka väittää mitä.
Kirsti kirjoitti 29.11.2005 - 09:45
No enhän minäkään mikään hyvä tietolähde tässä ole, koska eihän tästä puhuta jäsenistölle, näköjään, vaikka tämä koskee jäsenistöä, käsittääkseni.

Soppa sai minun tulkintani mukaan alkunsa siitä, että Kirjailijaliitossa järjestettiin syksyllä puheenjohtajan vaalit. Ja asia oli esillä ihan normaalissa järjestyksessä, mutta kukaan ei ilmoittautunut Levolan vastaehdokkaaksi säädetyssä ajassa. Näin jäsenistö oli siinä käsityksessä, että puheenjohtajavaali on läpihuutojuttu. Sitten olikohan se nyt päivää tai kahta ennen vaalia minä esim. sain Turun sanomista lukea, että Lehtinen haastaa Levolan puheenjohtajavaalissa. Se tuli vähän yllätyksenä sitten. Olin juuri sopinut muuta menoa sunnuntaille koska olin ajatellut, ettei minua siellä tarvita koska kerran Levola ilman muuta jatkaa. Tästä syystä Lehtisen toimintaa on kritisoitu. Siis ihmetelty miksi hän ei asettunut reilusti ehdolle silloin kun ehdokasasettelun aika oli ja kertonut julkisesti mitä asiaa hän nyt sitten ajaa. Miksi hän asettui ehdolle niin myöhään että minkäänlainen vaalitaistelu ei ollut mahdollinen. Minä esimerkiksi olisin kaivannut jonkinlaista selvitystä että mitä asiaa hän ajaa varsinkin kun meillä nyt on se hieno palsta jossa tällaisista asioista olisi mahdollista puhua. Ja minäkin siis sosiaalirajoitteisena voisin sanoa aiheesta painavat sanani.

Kirsti kirjoitti 29.11.2005 - 09:48
Minä ainakaan en vastusta vastaehdokasta Levolalle. Vastaehdokkaat kuuluvat demokratiaan. Mutta demokratiaan kuuluu myös että pelataan avoimin kortein ja minä olen kyllä kokenut että Lehtinen haiskahtaa. Mutta tämähän on minun mielipiteeni vain.
kirsi kirjoitti 29.11.2005 - 12:40
Ahaa. No, nyt rupee sitten lopullisesti valkenemaan taustat meikäläisellekin.
Joo, luulis tosiaan, että Kirjailijaliiton palstalla tuosta keskusteltaisiin..

Outo on tapaus kokonaisuudessaan. Kummallista käytöstä Lehtiseltä tosiaan.
Vaikka eihän asia minulle kuulu. No, vetoan sananvapauteen, hehheh.
KB kirjoitti 30.11.2005 - 10:35
Hei,

Olet linkittänyt blogini Aaveena romaani. Blogini nimi on muuttunut. Uusi nimi on Kaappiblogisti. Osoite on ennallaan.

Terveisin
KB
Kirsti kirjoitti 30.11.2005 - 11:01
Joo, pitää yrittää muistaa korjata sitten kun päivittää. Ongelmana vaan on se ettei sitä koskaan muista siinä päivityshössäkässä ja myöhemmin ei sitten enää viitsi haamupäivitysten palossa ronkkia tuota linkkilistaa.
fsfds kirjoitti 28.10.2008 - 10:36


WoW's previous. 8GB MP3 PLAYER system of player. apple ipod versus player . canon digital camera combat involved . digital camera a ladder-type system . digital cameras where players . dvd player could only advance at . eve isk the expense of other players. ipod This created a brutal . ipod nano competition which . ipod shuffle demanded unreasonable. ipod touch amounts of playing . ipods to reach the top. mp3 tiers of advancement. mp3 player Most players. mp3 players would never be able to. mp4 achieve these goals. portable dvd players simply because of . powerleveling the massive time. powerleveling wow investment. wow I learned . wow gold a lot though. wow gold or remembered . wow leveling learning a lot. wow powerleveling depending on. zubehoer mp3 player how you look at it.

dfsdfs kirjoitti 28.10.2008 - 10:37

Don't waste your badges . 1GB MP3 PLAYER on nether. 1GB MP3 PLAYER vortexes . 1gb mp3 players or epic gems. 2GB MP3 PLAYER even though. baladeur MP3 this can significantly . baladeurs MP3 boost your stock of . best mp3 player cash it is . buy mp3 player not worth it. buy mp3 players Many trinkets . digital mp3 player and offhands such as relics. ever quest platinum totems . gold wow and idols cost . lecteurs mp3 a few badges . lineage 2 adena and can be a . mp3 mp4 significant upgrade. mp3 mp4 player These trinkets . mp3 player are essential . mp3 player wholesale in pve . mp3 players and in many cases pvp. mp4 player A usual . mp4 players set up of a pvp/arena . runescape gold geared player is . runescape money that they will carry . wow geld "Medallion of the Horde". wow schnell gold. and a Badge Trinket. wowgold To achieve.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Sivut
Lisätietoja
laskuri

>
Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta