|
|
|||
|
03.12.2005 - 09:20
Ehkä ihmisen pitäisi aina joskus yllättää itsensä. Minä yllätin itseni
osallistumalla eilen entisen opinahjoni Porin tyttölyseon
125-vuotisjuhliin. Tosin pitkän kaavan mukaan en juhlinut vaan jätin
iltariehan väliin ja osallistuin pelkästään Promenadikeskuksessa
järjestettävään tilaisuuteen. Mutta oikeastaan yllätykset alkoivat jo
aikaisemmin.
Istuessani bussissa käytävää pitkin lähestyi naisihminen jonka minä ilmiselvästi muistin jostain ammoisilta ajoilta. Hän vilkaisi minua ja jäi sitten tuijottamaan. "Me varmaan jotenkin tunnetaan toisemme." Siinä tajusi jälleen ison määrän vuosia valuneen jonnekin kun tapaa ihmisen joka on joskus ollut ihan tuttu, mutta jota ei ole nähnyt ehkä noin kolmeenkymmeneen vuoteen. Meille oli selvää, että olimme käyneet samaa koulua, Tipulaa, mutta olimmeko olleet samalla luokalla joskus? Luokat olivat siihen aikaan valtavia, taisi olla 44 oppilasta eräänäkin vuonna. Luokkakuvan naamoista suurin osa ei sano minulle mitään, eikä kaikkia kuvia ole tallellakaan. Mutta jotenkin se ei täsmännyt. Hänellä oli kuitenkin minuun liittyvä muisto. Olin kuulemma voittanut koulussa kirjoituskilpailun tarinalla joka kuvasi sukellusretkeäni Kokemäenjoessa. Tarinassa oli naturalistisesti kuvattu mitä Kokemäenjoen pohjasta löytyi 70-luvun alussa jolloin joen kunto oli epäilemättä kaameimmillaan. En muistanut mitään kilpailuvoittoa, mutta tarina vessapaperien joukossa uimisesta alkoi vaikuttaa epämääräisesti tutulta. Ehkä minulla oli jo silloin viehtymystä "groteskeihin yksityiskohtiin" kuten tapaani kirjoittaa luonnehditaan Suomalaisia nykykirjailijoita teoksessa. Bussimatka kesti pari tuntia ja sinä aikana ehdimme keskustella paitsi lapsuus- ja nuoruusmuistoista myös sotien ja muiden yhteiskunnallisten myllerrysten vaikutuksesta elämäämme. Vasta vähän ennen Poria aloin uudestaan selvittää, että mistä me sitten loppujen lopuksi varsinaisesti tunnemme toisemme, koska Tipula ei tuntunut perimmäiseltä vastaukselta. Ja lopulta paljastui, että me olimme olleet kansakoulussa samalla luokalla. Vieressäni istui ihminen, joka oli ollut samalla luokalla silloin kun olin ollut opettajani A. Heikkisen hellittämättömän ja jatkuvan kiusaamisen kohteena kaksi vuotta. Jotkut ovat paheksuneet sitä, että kirjoissani on aina joku kamala opettaja ja tästä pakkomielteestä pitää kiittää nimenomaan Heikkistä. Olen purkanut hänen aiheuttamiaan traumoja terapiassa, olen kirjoittanut hänet moneen kirjaan, mutta hän ei vieläkään päästä minusta irti vaikka on luultavasti jo siirtynytkin autuaammille oppilaitten kiusaamismaille. Pelkäsin että entinen luokkakaverini kertoisi muistavansa tämän opettajan oikeudenmukaisena, loistavana pedagogina, mutta ei kuulemma. Olisi ollut mukava puhua enemmänkin noista kansakouluvuosista, mutta ehkä oli vain armollista, että bussi saapui Poriin. Hän lähti vierailulle tyttärensä luo, minä menin tervehtimään äitiäni. Ja illalla oli sitten se juhla. Ohjelmaa seuratessani huomasin maailman todella muuttuneen, vaan mihin suuntaan. Siinäpä kysymys.
|
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Arkisto
2009 2008 2007 2006 2005 1970 Sivut
Lisätietoja
laskuri
> Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta
|
||
Vai groteskeja yksityiskohtia? Jos et pahastu psykologisoinnista, niin ehkä tuolla opettajallasi on ollut osuutta siihenkin? Hmm...
Kiusaaminen on järjettömän vaikea asia käsitellä. :/ Jaksamista irtiottoihin!
Keskikoulussa oli kyllä hirvittävä määrä oppilaita samalla luokalla, todellakin se 43-44. Ajat ovat todellakin muuttuneet -pojan luokalla on 17 oppilasta.
Nythän luokkakokoja ollaan jälleen suurentamassa.
Oman lapseni luokalla on yksi päiväkodin integraatioryhmästä tullut poika, joka hankkiutuu päivittäin vaikeuksiin ja pistää siinä sivussa koko opetuksen mullin mallin. Kyse on ekaluokkalaisesta, jota nyt ollaan heivaamassa pois muita kiusaamasta. Kurja homma, mutta suuri helpotus useimmille osapuolille. Tällaiset prosessit vain etenevät tuskastuttavan hitaasti.
Luultavasti 43-44 nykylapsen ryhmää olisi mahdoton kenenkään onnistuneesti kaitsea.
Minun kouluvuoteni olivat alusta loppuun yhtä katastrofia. Opettajikseni osui 6 - 18 ikävuoden välille pedofiili, sadisti, luonnehäiriöinen, pari fanaatikkoa, poliittinen painostaja, lyöjä. Minä en ollut jokaisen ainoa kohde. Hiljakkoin sain kutsun koulun senioriyhdistykseen - löysivät, vaikka olen muuttanut nimeäni useaan kertaan.
Sisareni kanssa näemme vieläkin koulupainajaisia. Sisareni osasi olla sosiaalisesti etevämpi, eli piti suunsa kiinni, joten hän pääsi fyysisesti helpommalla. Minun kohdallani painajaiset loppuvat vasta kuolemaan, luulen.
Koulun henkisestä tilanteesta on julkisuudessa puhunut moni muukin kuin minä.
Ajattelin sitten itse hoitaa homman kotiin ja kävelin niin pian kuin oli mahdollista tappamaan pedon siellä, missä se oli kimppuuni hyökännytkin. Monta vuotta kestin. Lähtöni koulusta oli Suomen omituisempia - valitettavasti en taida siitäkään toeta niin paljon, että koskaan voin kertoa kaikkia yksityiskohtia. En halua loukata sivullisia. Ja tavallaan sillä haavoitan itseäni jatkuvasti.
Onneksi saan hauskojakin viestejä tämän toisen koettelemukseni vuosilta. Esim. kun äsken palasin kuukauden reissulta Afrikasta, minua odotti kolme hämmentävää viestiä menneisyyden hämäryydestä.
Ai vielä, Kirsti. Minulle käy usein niin, että pakisen tunnin pari, joskus koko illankin ihmisen kanssa "yhteisistä" muistoista. Jolloinkin ilmenee, että hei, tunnetaanks me oikeesti jostain. "Onko väliä", yleensä sanon.
Olen syvästi pahoillani siitä, että olet joutunut opettajan kiusaamaksi.
Liisa, en tiedä mihin K. viittaa. Lähdin Promenadikeskuksesta kotiin, enkä viettänyt iltaa Porissa. Minä yleensä aina muistan mistä ihmiset tunnen, sillä viisiin hyvä muisti.
Louhi, kiintoisaa. Tulen lukemaan.
Vai on sen kamalan koulun perustamisesta 125 vuotta. Minulle ei tullut kutsua.
Olen edelleen sitä mieltä että yksi syy Porin tyttölyseon hirmuisuuteen, joka saattoi olla sitä vain omasta mielestäni, oli tuo segregaatio. Yhteiskoulu oli ainakin silloin terveempi koulumuoto.
Jouduin muuttamaan Kangasalan oppikoulusta sinne, joten kulttuurishokki oli aikamoinen.
Minua ei kiusannut kuin yksi kiusanhenki Liuksialan kartanon lähellä, kun kävin yhden syyskauden siellä kansakoulua. Ennen kuin perhe pääsi muuttamaan kirkonkylään.
Nyt sitten siteet sinnepäin ovat ohi. Vaikka niin kuinka oli Pori Jazz 66:n perustajajäseniä. Ihan totta, 66, ei 67. Se on häipynyt muistelijoilta mielestä. Ei tule kutsua sinnekään enää.
Niin. Mikä mahtaisi olla suunta. Koulut ovat kouluja ja näyttävät vankiloilta edelleen.
Terv.
marjatta
Tottakai joo, joskus noita ilmoituksia juhlista todella on lehdissä.
Ja sitten sitä Porissa juhlittua satakuntalaista kirjailija Eino Hosiaa muistettiin vielä oikein Hesarissa, kun poikansa pari viikkoa sitten kuoli.
Jäin vain miettimään. Koulun jälkeen Liikikseen eli Liikebaariin, sieltä eteenpäin. Muistan hyvin sen ryhmän kuuroja, jotka viittoivat eivätkä koskaan olleet meidän pöydässä.
Luokkakaverin ja hyvän ystävän äiti piti baaria, vai oliko töissä siellä, en tiedä. Mutta sittemmin sillä oli koira nimeltä Emppu meidän suomen open mukaan.
Miks Kirsti sinun mielestä oli hyvä ettei ollut poikia? Ehkä siinä oli jotain semmosta, että saattoi ehkä syventyä oikeaan kirjallisuuteen tyttöjen kesken häiriöttä...
Ylioppilaskeväänä luin Mereshkovskin sarjan Kristus ja Antikristus, jotka sittemmin yksi poika lainasi, vei mukaansa Tukholmaan, hukkasi ja sitten vielä itse kuoli Aidsiin.
Oli se hieno kaupunki joskus. Tukholmakin kyllä. Joskus tuntui että se oli Porin kaksoskaupunki.
Terv.
marjatta
Minä en varmaan koskaan käynyt Liikiksessä. Käsitin että se oli hiukan huonomaineinen paikka. Muistaakseni isoäitini vuokralainen oli siellä töissä.
Se on sillä lailla että 6.12. pitää jokaisen suomalaisen muistaa, että miehittäjä-Ryssä hevonvittuun alueiltamme ja miehitetyt alueemme takaisin: Kalastajasaarento, Petsamo, Salla, Kuusamo, Karjala ja Suomenlahden saaret, sekä rosvosaalis korkoineen
http://aluepalauttajat.blogspot.com/
Lisää asiasta ko myös http://petsamotakaisin.blogspot.com/
Isänmaan Asialla r.y. pj. Seppo Lehto Tampere
Arto Lahti presidentiksi 2006
Luin juttujasi ja alkoi tuntua tutulta. Olemmekohan tunteneet toisemme?
Olen käynyt Tipulaa, kirjoitin 1978, tuplasin pariin otteeseen kylläkin.
Olen myös ollut kyseisen Heikkisen tai Heikkilän oppilas Synkässä, onkohan sama opettaja? Muistaakseni Aino, olin ekalla luokalla muistaakseni 1962
Asun nykyisin Tampereella, takana on pitkä aikuisikä myös pääkaupunkiseudulla. Pori on alkanut kiinnostaa, ainakin muistelumielessä. Tosin nykyisin tyttärenpoikani on tokaluokkalainen siellä Synkässä.. ja olen päässyt tutustumaan vanhaan koulumaailmaani ihan sisältäkin päin:)
En tiedä edes, mihin palstalle kirjoitin.. pitää mennä tämän jälkeen katsomaan.. googlettamalla kun tulin suoraan tänne.
Kaikki tiedot "museoidusta" koulusta kiinnostavat, joten antaa tulla!
Internet marketing services,
Local SEO Services,
SEO Consulting Services..