|
|
|||
|
06.03.2007 - 09:49
Satakunnankansan
sunnuntailiitteessä on päästetty ääneen runoilija Risto Ahti. Hänen
mielestään nykyrunouden ongelmana on, ettei siinä ole henkeä. Suuret
ideat ja voimakkaat tunteet jätetään runoudessa käsittelemättä, vaikka
juuri ne kuuluvat runouteen.
Ahdin mielestä taiteilijan pitää pystyä synnyttämään suuria ideoita ja tunteita, hänen pitää löytää niitä sydämestään, vaikka ne ympäröivästä maailmasta puuttuisivatkin. Mitä tähän voisi sanoa? Olen samaa mieltä. Pitää myös olla riittävän rohkea, että uskaltaa tuoda esille suuria ideoita ja tunteita, vaikka ne eivät tällä hetkellä olekaan mediaseksikkäitä juttuja. Ahdin mielestä todellisen runoilijan edellytys on, että ihminen on löytänyt oman itsensä ja ilmaisee sitä. Ihmisen on osattava olla toisten kanssa niin, ettei menetä itseään. Itsensä löytäminen ja sen ilmaiseminen on asia jota toistan omaelämäkerrallisen kirjoittajien kursseillani, sen lisäksi että koen sen myös omaksi henkilökohtaiseksi missiokseni. Kysymys on jatkuvasta prosessista. Itsensä löytäminen ei ole jotain, joka kerran tapahtuu ja sitten voi lopun elämäänsä elää itsensä löytäneenä valaistuneena ihmisenä. Ulkopuolelta kohdistuu meihin koko ajan paineita ja siinä voi se äsken löydetty itse mennä taas hukkaan. Petyin juttuun siinä vaiheessa kun Ahti sanoi, että Suomessa tällaisia henkeviä, älykkäitä ja tunteikkaita runoilijoita on korkeintaan ehkä Aila Meriluoto, Sirkka Turkka ja Gösta Ågren. Ahdin mielestä kirjoittamisen ketju on Suomessa kokonaan katkennut. Haluaisin tietää mistä tämä tällainen synkkä tuomiopäivän puhe oikein kumpuaa? Ketä se ravitsee ja auttaa eteenpäin? Noille kolmelle runoilijallehan olisi voinut tehdä kunniaa, jonka he tietenkin ansaitsevat, ilman että vasemmalla kädellä sutaistaan merkityksettömäksi kaikki se Suomessa julkaistava muu kirjallisuus, joka ei Ahdille henkilökohtaisesti avaudu. Muistan kun Ågren voitti Finlandian runoteoksellaan Tääl. Ostin sen jostain syystä, luin enkä tajunnut siitä mitään. Minusta se oli typerä. Pistin kirjan hyllyyn ja palasin siihen sattumalta kun toistakymmentä vuotta oli kulunut. Luin ja hämmästyin. Runot saivat minut kyyneliin. Mitä oli tapahtunut? Olin muuttunut nuoresta ihmisestä keski-ikäiseksi ja menettänyt isäni, minkä vuoksi Ågrenin runojen menneiden sukupolvien olemassaoloa pohdiskeleva maailma avautui minulle uudelle tavalla. Mutta Ahdin kaltaisten tietäjien kohdalla ei tietenkään voi koskaan olla mahdollista, että he vain eivät tajua joidenkin taiteilijoiden työtä ja että se sen vuoksi jättäisi heidät kylmäksi. Lisäys 6.3 Keskustelu jatkuu Rita Dahlin blogissa.
|
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Arkisto
2009 2008 2007 2006 2005 1970 Sivut
Lisätietoja
laskuri
> Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta
|
||
Olen kyllä ollut valitsemassa häntä Runebergin saajaksi, pidän häntä hyvä runoilijana omalla tavallaan, mutta mielipiteet ovat kovin kategorisia ja tuomitsevia, kuten varmaan itse kullakin jossakin (nuoruuden?) vaiheessa. Mutta että vielä tämänikäisellä ja kokeneella runoilijalla? Ahti hehkuttaa siis vain eheytyneen minä puolesta, mutta miksei olisi maailmassa tilaa eheille, epäehjille ja monille minille, kaikille?
Pyh! Sanon minä.
Rita, olen samaa mieltä, Ahti on hyvä runoilija, tai hyvä ja hyvä, mutta minä olen ainakin pitänyt hänen runoistaan.
Mielessäni liitin Ahdin samaan tuomiopäivänjulistajien kategoriaan kuin Pentti Linkola. Me olemme kaikki kadotettuja, voi meitä.
;)
Merja, Heli Laaksosen teksti on Ahdin mielestä hyvin kirjoitettua, aistista ja konkreettista, mutta henkeä se ei nosta. Kuitenkin Laaksonen vetää isot kamarit täyteen jengiä, jotka kokevat saavansa jotain erityistä hänen runoistaan. Minä en ymmärrä Laaksosbuumia, mutta myönnän että kyllä hän on melkoinen hengennostattaja.
Omasta kokemuksesta tiedän, että jos suhtaudun johonkin kirjaan alunperin jotenkin negatiivisesti, niin kyllä minä sitten lukiessa myös löydän perustelut omalle asenteelleni. Ja sama toisin päin.
Olisi varmaan tärkeä tuulettaa omia ennakkoluulojaan vaikka olisi sitten millainen guru.
Se tuo vähän mieleen sen taannoisen kokeilun, jossa jonkun kuuluisan kirjailijan (en muista enää kenen, artikkeli oli Hesarissa vuosia sitten) esikoisteos lähetettiin kustantamoihin. Yksikään kustantamo ei hyväksynyt sitä julkaisuohjelmaan, Karistolta tuli kannustava palaute.
roll forming machines,
roll forming machine,
roll former,