Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
10.03.2007 - 17:12


Kaapin perältä löytyi tällainen pussi, jonka sisältö vaikutti hiukan epämääräiseltä.



Pussista löytyi kuivattuja tomaatteja. Siinä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, sillä aurinkokuivatut tomaatithan kuuluvat jokaisen normaalin kotikokin repertoaariin. Mutta nämä kuivatut tomaatit ovat kuitenkin pienoinen ihme, koska niiden raaka-aine on itse biodynaamisesti kasvatettu omassa kasvihuoneessa. Valtava vaiva nähty siis, ja pussukkaa pidetty niin arvokkaana, että se vuonna 2004, jolloin muutimme Punkalaitumelta, haluttiin kuljettaa Turkuun, uuteen kotiin ja keittiöön. Mutta kaapin kätköistä löytyvät tomaatit eivät suinkaan ole vuodelta 2004, sillä mikäli oikein muistan, purimme hyvin palvelleen kasvihuoneemme kesällä 2002, joten nämä herkut ovat peräisin vuodelta 2001 tai kenties jopa 2000. Tätäkö sillä tarkoitetaan, kun sanotaan, että kuivatut tuotteet säilyvät hyvin?



Mielessä oli tietysti toimia käytännöllisesti ja luovuttaa tomaatit luonnon kiertokululle nopeinta tietä eli kompostiämpärin kautta. Mutta sitten tuli mieleen, että Sittarissa myydään sellaista superkallista leipää, jossa on tuoteselosteen mukaan kuivattua tomaattia. Niin että jos minäkin.



Tuloksena oli sangen soma satsi sämpylöitä ja mikä parasta, kuivattuja tomaatteja riittää vielä vaikka kuinka moneen sämpyläerään, mikäli vain ei laiskamato yllätä ja aja köyhää kirjailijaa valmiiden leipähyllyjen äärelle. Leivän leipominen jos mikä on kannattavaa. Leipään ei paljon muuta tarvita kuin jauhoja ja tällaiseen satsiin meni puolet jauhopussista, josta maksoin kaupassa 75 senttiä. Niin niin, pullajauhoistahan nämä kyllä juu, mutta joukossa siis aurinkokuivattua tomaattia ja pähkinää. Harmi, etten saa nyt tuoksuefektiä liitettyä näihin kuviin.
SusuPetal kirjoitti 10.03.2007 - 19:25
Tiedänpä mitä toivon saavani, kun tulen käymään!
Vuosikertatomaatteja, vau!
Rocky kirjoitti 10.03.2007 - 19:48
Mää tuun teille sämpylälle!
Kirsti kirjoitti 10.03.2007 - 19:50
Tervetuloa kummatkin! Noita vuosikertatomaatteja kyllä riittää sämpylöihin laitettavaksi.
tanssiva harmaa pantteri kirjoitti 10.03.2007 - 20:51
Voi miten ihanan näköisiä tuotoksia ja varmasti maukkaita. Leivässä kyllä säästää, jos sen itse tekee. Kunhan vain jaksaisi/kerkiäisi. Omatekoinen on hyvää. Jo tuoksunkin takia pitäisi useammin leipoa itse. Kuivaaminen on parhaita säilömiskeinoja.
Kirsti kirjoitti 10.03.2007 - 23:13
Loppujen lopuksi tuommoisen satsin tekemiseen ei mennyt isokaan aika, siinä voi kuitenkin taikinan nousua ym. odotellessa puuhata kaikenlaista muuta. Joskaan minä en puuhannut muuta kuin lueskelin kirjaa.
ruu kirjoitti 11.03.2007 - 01:10
Vesi kihosi suuhun.:)
Blogisisko kirjoitti 11.03.2007 - 18:08
Kodikas näkymä.
Kirsti kirjoitti 11.03.2007 - 19:13
Niinpä:-)
Noora kirjoitti 09.12.2008 - 19:35
Herkullisen näköisiä sämpylöitä :) Ainakin aurinkokuivattu tomaatti on hyvää leivässä, varmaan myös nuo sinun kuivatut tomaattisi. Olen kai joskus lukenut kirjojasi =)
Kirsti kirjoitti 10.12.2008 - 06:55
Hei Noora! Joo, mielestäni omat kuivatut on ihan yhtä hyviä kuin aurinkokuivatut kaupasta ostetut. Nämähän on itsekasvatuista tomaateista tehtyjä.
roll forming machine kirjoitti 30.07.2011 - 11:25
Manufactures roll forming machines in variety of configurations, as well as decoilers and cutoff equipment. Units can be customized to requirements.
roll forming machines,
roll forming machine,
roll former,
Lose Weight Fast kirjoitti 01.08.2011 - 08:38
I have met some really neat people through the comments, I certainly want to encourage more me to comment. Thanks for the tips!

Bridgestone Tires Holladay
Octavio Thonney kirjoitti 10.09.2011 - 18:33
Internet marketing services for small, medium and large businesses.
Internet marketing services,
Local SEO Services,
SEO Consulting Services for any type of business..
mian meri kirjoitti 17.11.2011 - 18:43
Your feeling is waking up and you feel favor you’re living from a location of plenitude, no rarity anyone more. Like a kid in a bonbon store, you are excited by all the possibilities you penetrate. In fact, you see so darn many possibilities it’s a dare to mention “No!” or “Not immediately, after.” It’s challenging to see where to put your time and vigor. As a result, you’ve become somewhat indecisive because you hate to mow off your adoptions.Mercury Mariner Mass Air Flow Meter
captain hud kirjoitti 15.12.2011 - 18:27
To traditional media, wangdi is expostulatory: "Small gain is a kind of configuration that the network transmits only, the feature that the network regards transmission as platform is multivariate, go to a center changing, it provided first-rate room for each expression. And traditional media is a society fair implement, should have oneself footing and social conscience. Happen frequently in such hype later, traditional media should be judged somewhat to this phenomenon and evaluate, make the public and the height that relevant orgnaization stands in Gong Xuliang common undertake judging, and ought not to be pulled to be worn by the network. And ought not to be pulled to be worn by the network..Toyota Headlight
forzest kirjoitti 16.12.2011 - 09:08
This is a great blog created..such a informative stuff plotted..Fabulous entry.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Sivut
Lisätietoja
laskuri

>
Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta