Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
15.12.2005 - 10:36
 Jotkut ketjut ovat pitkäikäisiä. Kirjoitin elokuussa jutun  Perunaa ja klapia. Pohdiskelin siinä Huittisten kulttuurielämän erityispiirteitä ja päreen hännille on syksyn mittaan tipahdellut huittislaisilta kommentteja. Harmi ettei silloin ollut vielä blogeja kun olin Huittisissa töissä. Olisin voinut perustaa kulttuurisihteerin  blogin ja ottaa vastaan kansalaispalautetta. Nyt kaikki tulee auttamattoman jälkijunassa.

Viimeinen kommentoija ei ollut oikein ymmärtänyt mitä tarkoitin sanoessani, ettei Huittisissa ole koskaan ymmärretty kauniin turhuuden päälle. Hän koki minun vähättelevän sitä työtä mitä esim. Markku Piri on tehnyt Vanhan pappilan hyväksi. Minulle kaunis turhuus (Waltarin termi) ei ole ollenkaan vähättelevä. Se tarkoittaa sellaista jonka arvoa ei voi mitata taskulaskimella eikä sitä voi oikein puolustaa taskulaskimella ja kuitenkin ilman sitä elämä on köyhää. Miten voisin halveksua kaunista turhuutta kun olen koko   elämäni omistanut kauniin turhuuden palvelukseen, sillä mitä muuta kirjallisuuskaan on kuin kaunista turhuutta. Voihan kirjallisuuden tarpeellisuutta perustella vaikka miten, ja tietysti sitä perustellaankin koska jotkut ihmiset nyt ovat sellaisia etteivät ne ymmärrä muuta kuin erilaisia kannattavuuslaskelmia tyyliin kirjojen lukeminen ruokkii luovuutta -> innovaatioita työelämässä -> lisää varallisuutta Suomeen tms. yhtä latteaa. Mutta pohjimmiltaan romaanien lukeminen on turhaa. Me voisimme varsin mainiosti elää ilman romaaneja. Elämä olisi ehkä hiukan ankeampaa, mutta entäs sitten. 

Omaan Perunaa ja klapia juttuuni sain tietysti inspiraation Pirin kohtalosta, mutta mielestäni hän ei silti ole  villakoiran ydin. Eihän Markku Pirejä millään riitä pelastamaan kaikkia vanhoja taloja jotka pitäisi pelastaa. Kuinkahan paljon Huittisissa on raiskattu hienoja miljöitä. Mutta eihän Huittinen ole tietenkään Suomen ainoa paikkakunta jossa vanhan säilyttämiseen on suhtauduttu jotenkin puusilmäisesti, mutta minä en ole joutunut porautumaan muiden kaupunkien sielunelämään yhtä syvällisesti. Kysymyksessä on maailmankatsomus jonka mukaan ihmisten pitää tehdä rationaaleja ratkaisuja. Huittisissahan on perinteisesti leivottukin vain kerran vuodessa koska se on säästänyt aikaa ja siis ollut järkevää. Viis siitä että elämme vain kerran ja pitäisi jossain välissä pystyä nauttimaankin elämästä.

Vanhan säilyttäminen tulee kalliimmaksi kuin uuden rakentaminen, joten vanha pois ja uusi tilalle. Huittisissa minua kauhistutti juuri järkevyyden ja täydellisen älyvapauden paradoksaalinen liitto joka tuotti kaikenlaista hauskaa pikku mauttomuutta ja toisaalta myös suuria menetyksiä näin kulttuuriperinteen vaalimista ajatellen. Mutta nykyään kaikki uutiset kerrotaan henkilöiden kautta. Pirin vetäytyminen Huittisista oli uutinen ja vetäytyminen pitää selittää hänen henkilönsä kautta, siis että Piriä kadehdittiin ja siksi hän ei menestynyt Huittisissa. Mutta minusta tässä ei ole niinkään kysymys Piristä vaan syvistä satakuntalaisista pohjavirroista joita yksi ihminen ei pysty kääntämään.


Kirsti kirjoitti 16.12.2005 - 11:49
No tämä ketju näyttää olevan lyhytikäinen.
mediaopettaja kirjoitti 16.12.2005 - 11:58
No kerrankin. Kiitos käynnistä myös meillä, vastasin nyt vähän pidemmin kuin aamulla.
Kirsti kirjoitti 16.12.2005 - 12:07
Suurkiitos viitseliäisyydestänne.
SusuPetal kirjoitti 16.12.2005 - 13:22
Bloggaajat ja kommentoijat näyttävät laskeutuneen joulurauhaan...hyvää tahtoa ja sen sellaista :)
Itselleni satakuntalaiset syvät pohjavirtaukset ovat jääneet vieraiksi, joten ei ole juurikaan kommentoitavaa. Suomalaiset, syvät pohjavirtaukset sen sijaan...ah, mutta joulun aika lähestyy.
Kirsti kirjoitti 16.12.2005 - 13:26
Satakuntalaisten ja suomalaisten pohjavirtausten väliin voisikin melkein laittaa = merkin, paitsi että itäsuomi ja pohjoissuomi ehkä ovat vähän omia maailmojaan kyllä.
weera kirjoitti 16.12.2005 - 17:24
Dostojevskin suulla: "Kauneus pelastaa maailman."

Mitä mies mahtoi tarkoittaa? Tuskin silkkaa ulkoista...
Kirsti kirjoitti 16.12.2005 - 19:29
Niinpä. Mutta Hitler oli suuri esteetikko. Natsien jälkeen suhtautuu hiukan skeptisesti siihen mahdollisuuteen että kauneus tosiaan voisi maailman pelastaa.
tattoo supply kirjoitti 26.08.2010 - 06:32
1. Know Before tattoo: a control drinking. 2 to maintain adequate sleep. 3 Do not exposure to the sun, Tattoo Machine skin burns. 4 tattoos have some pain, will not have any significant effect of local anesthetic, and may affect the coloring. Do not believe the propaganda of some parts of the so-called Stainless Steel Tips painless tattoo. 5 Jiyong animal blood or cinnabar and other tattoo (There are rumors that this tattoo can be seen in the drink), this method is extremely dangerous.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Sivut
Lisätietoja
laskuri

>
Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta