Jotkut ketjut ovat pitkäikäisiä. Kirjoitin elokuussa jutun  Perunaa ja klapia. Pohdiskelin siinä Huittisten kulttuurielämän erityispiirteitä ja päreen hännille on syksyn mittaan tipahdellut huittislaisilta kommentteja. Harmi ettei silloin ollut vielä blogeja kun olin Huittisissa töissä. Olisin voinut perustaa kulttuurisihteerin  blogin ja ottaa vastaan kansalaispalautetta. Nyt kaikki tulee auttamattoman jälkijunassa.

Viimeinen kommentoija ei ollut oikein ymmärtänyt mitä tarkoitin sanoessani, ettei Huittisissa ole koskaan ymmärretty kauniin turhuuden päälle. Hän koki minun vähättelevän sitä työtä mitä esim. Markku Piri on tehnyt Vanhan pappilan hyväksi. Minulle kaunis turhuus (Waltarin termi) ei ole ollenkaan vähättelevä. Se tarkoittaa sellaista jonka arvoa ei voi mitata taskulaskimella eikä sitä voi oikein puolustaa taskulaskimella ja kuitenkin ilman sitä elämä on köyhää. Miten voisin halveksua kaunista turhuutta kun olen koko   elämäni omistanut kauniin turhuuden palvelukseen, sillä mitä muuta kirjallisuuskaan on kuin kaunista turhuutta. Voihan kirjallisuuden tarpeellisuutta perustella vaikka miten, ja tietysti sitä perustellaankin koska jotkut ihmiset nyt ovat sellaisia etteivät ne ymmärrä muuta kuin erilaisia kannattavuuslaskelmia tyyliin kirjojen lukeminen ruokkii luovuutta -> innovaatioita työelämässä -> lisää varallisuutta Suomeen tms. yhtä latteaa. Mutta pohjimmiltaan romaanien lukeminen on turhaa. Me voisimme varsin mainiosti elää ilman romaaneja. Elämä olisi ehkä hiukan ankeampaa, mutta entäs sitten. 

Omaan Perunaa ja klapia juttuuni sain tietysti inspiraation Pirin kohtalosta, mutta mielestäni hän ei silti ole  villakoiran ydin. Eihän Markku Pirejä millään riitä pelastamaan kaikkia vanhoja taloja jotka pitäisi pelastaa. Kuinkahan paljon Huittisissa on raiskattu hienoja miljöitä. Mutta eihän Huittinen ole tietenkään Suomen ainoa paikkakunta jossa vanhan säilyttämiseen on suhtauduttu jotenkin puusilmäisesti, mutta minä en ole joutunut porautumaan muiden kaupunkien sielunelämään yhtä syvällisesti. Kysymyksessä on maailmankatsomus jonka mukaan ihmisten pitää tehdä rationaaleja ratkaisuja. Huittisissahan on perinteisesti leivottukin vain kerran vuodessa koska se on säästänyt aikaa ja siis ollut järkevää. Viis siitä että elämme vain kerran ja pitäisi jossain välissä pystyä nauttimaankin elämästä.

Vanhan säilyttäminen tulee kalliimmaksi kuin uuden rakentaminen, joten vanha pois ja uusi tilalle. Huittisissa minua kauhistutti juuri järkevyyden ja täydellisen älyvapauden paradoksaalinen liitto joka tuotti kaikenlaista hauskaa pikku mauttomuutta ja toisaalta myös suuria menetyksiä näin kulttuuriperinteen vaalimista ajatellen. Mutta nykyään kaikki uutiset kerrotaan henkilöiden kautta. Pirin vetäytyminen Huittisista oli uutinen ja vetäytyminen pitää selittää hänen henkilönsä kautta, siis että Piriä kadehdittiin ja siksi hän ei menestynyt Huittisissa. Mutta minusta tässä ei ole niinkään kysymys Piristä vaan syvistä satakuntalaisista pohjavirroista joita yksi ihminen ei pysty kääntämään.