|
|
|||
|
21.04.2007 - 10:50
Ensisuojan seutu hämmentää kulttuuripoluston kulkijoita, kerrottiin eilisessä paikallislehdessä.
Turun Raunistulassa on ollut vielä viime päiviin asti sellaista
turvallista ryteikköä, jonka suojissa pultsarit ovat voineet harjoittaa
vaihtoehtoista elämäntapaansa. Raunistula on ollut heidän kannaltaan
loistava alue, osittain siivoton ja kuitenkin aivan keskustan kupeessa.
Mutta mikään hyvä ei kestä ikuisesti, nyt joen rantaa ollaan
kohentamassa. Minua on aina huvittanut, että käytännöllisesti katsoen
kaupungin sydämessä on tuollainen rytökärpänpesä säilynyt näihin
päiviin asti. Se on tavallaan Turussa tuntunut sympaattiseltakin, että
kaikkea ei ole viitsitty sliipata, vaan sinne tänne on jäänyt näitä
katvealueita, ikäänkuin lepopaikoiksi kaikille oravanpyörästä
tipahtaneille.
Nyt siihen on tulossa muutos. Joen rantaa raivataan ja rakennetaan kulttuuripolustoa. Mutta mutta, mitä tehdä pultsareille. Heitä vartenhan sinne on vuonna 1975 rakennettu tuo legendaarinen ensisuoja, paikka mihin saa tulla juovuksissakin, kunhan vain jättää viinakset ulkopuolelle. Alueella päiväkäveleviä lapsiperheitä ensisuoja kuulemma hämmentää ja maisema-arkkitehti Ritva Numminen kysyykin onko nykyinen paikka paras vaihtoehto. Ymmärrän lapsiperheiden huolen, mutta mistä sitten löytyisi sopivampi paikka pultsareille? Kuka haluaa heidät naapuriinsa? Ensisuojaa ei voi siirtää korpeen, koska sitten se ei enää palvele tarkoitustaan, joka siis on tarjota syrjäytyneimmällekin sakille mahdollisuus yöpyä neljän seinän sisällä, peseytyä silloin tällöin ja muuta sellaista, ilman velvoitusta parantaa tapojaan. Tilalaitoksen päällikkö Martti Kuitunen lupaa maisemointia ensisuojan ympäristölle niin ettei alue enää loukkaa alueella kulttuurilenkkeilevien ihmisten silmää. Hän sanoo, että puiden ja pensaiden istuttaminen ensisuojan ympärille palvelee sekä talon asujia että kulttuurireitistön kulkijoita. Minusta tuossa on oikeaa asennetta. Hän muistaa, että ne tyypit siellä ensisuojassa ovat ihmisiä myös. Pultsarin ihmisyys on kyllä helppo unohtaa kun joutuu hänen kanssaan vastatusten, mutta hänen olemassaolonsa kertoo kaikenlaista tästä yhteiskunnasta, niin kuin tietysti myös ihmisestä yleensä.
|
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Arkisto
2009 2008 2007 2006 2005 1970 Sivut
Lisätietoja
laskuri
> Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta
|
||
Suomi on suuri ja asumaton maa -miksi ei lähetettäisi takamaille, erämaata asuttamaan, kaikenlainen aines, joka pilaa kulttuuripolustolle kulkevia esteetikkoja.
Siis, oikeasti, kulttturipoluston kansa pois Raunistulasta, josta jo aikojen alusta sai pimeän pullon yhtä varmasti kuin vettä hanasta kääntämällä. Siinä kaupunkikulttuuria aidoimmillaan, ei mitään keinotekoisia polkusia.
Kulttuuripolusto -onko se edes oikea sana?
Silti on tietenkin tylsää että kaikki pitää niin viimeisen päälle sliipata.
Eräs syy torjuvaan asenteeseen on tietysti pelko. Pelkoon voi joskus olla aihettakin, mutta ihminen on hyökkäävimmillään ollessaan epätoivoinen. Kunnollinen huolenpito siis vähentäisi radikaalisti pelon aihetta.
Vieroksuntaa aiheuttaa myös rähjäinen ulkonäkö ja oudolta vaikuttava käytös. Voimakkaammin kuin näkö- ja kuulohavointoihin ihminen kuitenkin reagoi hajuihin. Humaaninkin ihmisen on vaikea istahtaa kovin pahanhajuisen ihmisen viereen.
Niin sanotuille pultsareille tarjottu mahdollisuus ihmismäiseen majoitukseen, kelvolliseen ruokaan ja itsensä ja vaatteittensa säännölliseen pesuun auttaisi kaikkia osapuolia. Pultsarien olo kohenisi, ja aina silloin tällöin joku jaksaisi jopa vähitellen kuntoutua kohti tavanomaisempaa elämää. Heitä pelkäävien ihmisten pelko vähenisi, ja kaikkien olisi helpompaa kohdata heitä. Puhumattakaan siitä, että lähimmäisestä huolehtiminen on alkeellisinta etiikkaa, jonka kai kaikki ainakin periaatteessa hyväksyvät.
Joo Ugus, joutomaissa on sitä jotakin.
Niinpä Kulkumies, mutta onko ongelmien piilottaminen kuitenkaan oikea tapa sliipata? Eiköhän kuitenkin muuta kautta pitäisi ryhtyä asiaan etsimään parannusta?
Taru, pultsareita käy kyllä sääliksi, kovin vähän on tarjolla myötätuntoa heitä kohtaan. Vaikea olisi kuvitella suurta hyväntekeväisyyskonserttia jonne nuoret kerääntyisivät kuuntelemaan poptähtiään ja tekemään aaltoja, ja konsertin tulot tilitettäisiin lyhentämättöminä pultsareiden hyväksi.
Tästä tulee mieleeni tutkimus, joka viime vuonna tehtiin. Siinä ihmisiltä kysyttiin, että keitä et haluaisi naapuriksesi. Ei toivottujen naapureiden listan kärkipäähän pääsivät: mielenterveysongelmaiset, päihdeongelmaiset ja homoseksuaalit.
Lapsiperheitä närästää. Niitä tuntuu närästävän niin monenmoiset asiat tässä monimuotoisessa maailmassa. Epämääräiset naapurit aiheuttavat ahdistusta ja julkisissa tiloissa kuljeskelevat ei-toivotut kansalaiset pitäisi saada pois silmistä. Eikö olekin merkille pantavaa, että nimenomaan lapsiperheiden mielipide on tässäkin niin kovin tärkeä?
Kyllä jokaisella kansalaisella on oikeus kulkea ja olla julkisissa tiloissa ja paikoissa.
Ehkäpä voisi suunnittella lapsiperheille sellaisia omia aitauksia niinkuin koiranomistajillakin on? Voisivat sitten muut ihmiset kuljeskella aivan rauhassa ja käyttää julkisia tiloja.
Teroittaa kynäänsä Liisa E
(aakkosten viides kirjain oli tarpeen, koska huomasin kaimojenkin kirjoittaneen myös )
Kuka on häirikkö ja kenelle?
Minun häirikköni asuu alapuolellani. Herra Häirikkö pitää melkein joka perjantai sellaisia juhlia, että kahvikuppikin tiskipöydällä vapisee. Eilen oli taas tälläiset kemut - luultavasti siellä kävi tällä kertaa joku toinen naapuri koska meteli loppui kyllä ennen puolta yötä.
Claes Andersson kirjoitti joitain vuosia sitten siitä kuinka mielenterveyden voi viedä: viedään ihmiseltä ensin kaikki ja katsotaan sitten kuinka omituisesti hän alkaa käyttäytyä.
Olisihan se hyvä että hyvinvointia voisi jakaa. Ei tämä maailma vaan näytä oikein siihen suuntaan kehittyvän...
Lapsiperheet tuottavat uusia veronmaksajia, siksi he tietysti ovat sellainen avainryhmä. Andersson on varmasti oikeilla jäljillä tuossa. Niin, ei näytä maailma kehittyvän oikeudenmukaisempaan suuntaan, mutta ainahan sitä voi itse yrittää vähän pyristellä vastaan.
Olematta lainkaan lapsivihamielinen on tuohon veromaksaja vetoomukseen pakko vielä sanoa pari seikkaa, jotka tuntuvat niin usein unohtuvan.
Ensinnäkin: tähän maahan syntyneistä lapsista osasta ei tule veronmaksajia lainkaan tai koskaan. Toiseksi: veronmaksajia jos halutaan niin eikö voisi tehdä tietä maahanmuuttajille, joista osalla on jo koulutukset valmiina. Kolmanneksi: maapallolla on hirveästi lapsia jotka ovat vailla kaikkea sitä, mitä täällä elävillä lapsilla on. Eikö tätä hyvinvointia voisi jakaa niille, joilta puuttuu lähtökohtaisesti jo kaikki.
Viime kesänä pyöräilimme 9v. poikani kanssa monta kertaa viikossa liekkimajan ohi vanhaa polkua pitkin Koroisiin.
Ensimmäisellä kerralla poika hieman ihmetteli pitkin heinikkoa makoilevia pultsareita. Toisella kerralla asia oli jo vanha juttu.
En muuten ole kuullut lapsiperhetuttujeni vainoavan majaa, vaikka lähiseudulla asummekin. Sen puolesta Liisa E voi olla rauhassa.
Luulen kyllä, että liekkimajan lähtölaskenta on alkanut. Jos rantaa aletaan rakentaa nykysuunnitelmien mukaan, niin eivät tulevat asukkaat pitkään siedä pultsuja naapurissaan.
Uuden yhtä hyvän paikan löytäminen on vaikeaa.
Joutomaat keskustan tuntumassa alkavat olla vähissä, mikä itsessään on surullista.
Tulipa nostalginen ja kaihomielinen olo.
Puliukkoja on ollut aina, enkä oikein usko, että millään sosiaalihuollon toimilla pystytään täysin estämään syrjäytymistä.
Alkoholistiksi tullaan juomalla alkoholia. Alttius alkoholiriippuvuuteen on yksilöllistä.
Periaatteessa kenestä tahansa voidaan tehdä alkkis juottamalla riittävästi alkoholia. Toisilla se vain tapahtuu helpommin kuin toisilla.
En tiedä missä vaiheessa juomiseen pitäsi puuttua, mutta kuten Kirsti sanoi, niin puliukkovaiheessa se on myöhäistä. Siitä harva on enää noussut.
Tuli mieleen, että jos joku niin puliukko osaa nauttia pitkästä ja lämpimästä kesästä. Talvi on kärvistelyä ja hengissä selviämistä(pultsukin pelkää kuolemaa).
Kesällä voi kallistaa päänsä heinikkoon ja nukkua siinä palelematta.
Helsingissä pultsarit viihtyvät Tehtaankadun kauniissa kukkapuistossa. Lontoossa Trafalgar-aukion konserteistaan kuuluisa historiallinen kirkko on avoinna myös pultsareiden yösijaksi. Heitä lojuu siellä kirkonpenkeillä päivisinkin kuin kotonaan.
Tässä on eräs näkökulma, jota ei ole otettu huomioon: kaikkein rikkaimpien (naisten) joukossa on myös suuria hyväntekijöitä, jotka auttavat pultsareitakin. Kirkoissa tarjotaan ilmaisia aterioita, jopa suihkussa käyntimahdollisuus, puhtaita vaatteita ja ystävällisyyttä. Pultsaria ei heitetä pois kirkollisista tilaisuuksista, jollei hän ala metelöidä ihan mahdottomasti.
Sepänkadun yömajakin on totuttanut pultsarit siihen alueeseen. Usein yömajat ovatkin varakkaiden alueiden liepeillä, sillä ne ovat usein syntyneet hyväntekeväisyyden tuloksena.
Pariisissa pultsarit viihtyvät siltojen alla, ja heille avataan metro kylmällä ilmalla nukkumapaikaksi.
Pultsarien karkottaminen muualle olisi moraalisesti epärehellistä. Kaikki eivät pysy "pinnalla" edes pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa, vaikka mitä tehtäisiin. Ongelmia on monenlaisia. Miksi nämä ihmiset pitäisi sulkea pois toisten keskuudesta? Lasten leikkipuistot pitäisi tietenkin olla suljettuja terveydellistä syistä.
Pultsarit viihtyvät myös Esplanadilla. Miksi eivät viihtyisi? Siellä on kesäisin kaunista, kansainvälinen tunnelma ja jaloa mieltäkin: pultsari saa turistilta helposti kolikon ja jopa ystävällisen hymyn.
http://www2.stmartin-in-the-fields.org/page/home/home.html
Oma suhtautumiseni on vähän ristiriitaista. Lapsuuden kodissani ja asuinympäristössäni en tottunut näihin laitapuolen kulkijoihin. Itse asiassa aloin nähdä heitä vasta silloin, kun nykyisen mieheni kanssa olen alkanut olla. Siitä on jo vuosikymmeniä, mutta kuitenkin.
Nykyisin heihin ei voi olla törmäämättä. Ovatko pultsarit lisääntyneet- ehkä ovat tai ehkä se johtuu siitä, etteivät he enää ole metsien miehiä, vaan ovat silmissämme joka päivä.
Kyllä minua närästää se, kun turpeakasvoinen nainen huonoissa vaatteissa ja haisevana pyytää kahta euroa bussimatkaa varten.... kerran annoin, toista kertaa en.
Ensisuojissa tehtävä työ näiden ihmispolojen hyväksi on tarpeellista ja arvostettavaa. Missä se suoja sitten on, sen on oltava siellä missä ihmisetkin, ei metsien takana.
Kuten aina on tietysti myös niitä, jotka eivät tule ensisuojaankaan, vaan pysyttelevät mieluummin metsässä jonne ovat pykänneet majan.
Don't waste your badges . 1GB MP3 PLAYER on nether. 1GB MP3 PLAYER vortexes . 1gb mp3 players or epic gems. 2GB MP3 PLAYER even though. baladeur MP3 this can significantly . baladeurs MP3 boost your stock of . best mp3 player cash it is . buy mp3 player not worth it. buy mp3 players Many trinkets . digital mp3 player and offhands such as relics. ever quest platinum totems . gold wow and idols cost . lecteurs mp3 a few badges . lineage 2 adena and can be a . mp3 mp4 significant upgrade. mp3 mp4 player These trinkets . mp3 player are essential . mp3 player wholesale in pve . mp3 players and in many cases pvp. mp4 player A usual . mp4 players set up of a pvp/arena . runescape gold geared player is . runescape money that they will carry . wow geld "Medallion of the Horde". wow schnell gold. and a Badge Trinket. wowgold To achieve.
WoW's previous. 8GB MP3 PLAYER system of player. apple ipod versus player . canon digital camera combat involved . digital camera a ladder-type system . digital cameras where players . dvd player could only advance at . eve isk the expense of other players. ipod This created a brutal . ipod nano competition which . ipod shuffle demanded unreasonable. ipod touch amounts of playing . ipods to reach the top. mp3 tiers of advancement. mp3 player Most players. mp3 players would never be able to. mp4 achieve these goals. portable dvd players simply because of . powerleveling the massive time. powerleveling wow investment. wow I learned . wow gold a lot though. wow gold or remembered . wow leveling learning a lot. wow powerleveling depending on. zubehoer mp3 player how you look at it.
roll forming machines,
roll forming machine,
roll former,
Internet marketing services,
Local SEO Services,
SEO Consulting Services..
Internet marketing services,
Local SEO Services,
SEO Consulting Services..