Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
30.12.2005 - 17:09
Luin vekkulin kirjan. Parempaa laatusanaa en nyt tähän hätään keksi. Kysymyksessä on tietenkin JP Koskisen Viisi todistajaa, joka aiheensa puolesta tuntui kalutulta, vaikka no, siis mikäpä ei tuntuisi kun kaikki tarinat on jo aika monta kertaa veivattu läpi, joten tuon olisi voinut jättää sanomatta. Ja pitää kyllä myöntää, että lisäselvitystä noihin maailmanhistoriallisiin tapahtumiin kaipaa, koska Uuden testamentin jutut ovat vähintäänkin epämääräisiä. Ihan totta. Olen nyt lukenut evankeliumeja läpi ja monta kertaa on käynyt mielessä että nämä kirjoittajat olisivat tarvinneet pätevää kirjoittajaohjaajaa. Olisin voinut antaa muutaman hyvän vinkin jos olisin ollut silloin paikalla, mutta olisivatkohan he kuunnelleet minua?

Mutta ei minun pitänyt siitä puhua, vaan tästä JPK:n kirjasta joka ei kyllä sekään mitään varsinaisesti selvennä. Shown varastavat nämä tyypit jotka pyörivät Jeesuksen ympärillä, kuka mistäkin syystä ja päähenkilö jää yhtä arvoitukselliseksi kuin ennenkin. JPK luo Jeesuksestaan hiukan yksinkertaisen ja loputtoman kärsivällisen ja lempeän hahmon jossa ei ole kertakaikkiaan minkäänlaista vihaa eikä kiivautta, vaan pelkkää rakkautta kärsivää ihmiskuntaa kohtaan. Kuuluisan kiukunpuuskan temppelissa rahanvaihtajien pöytien kaatamisineen  hän selittää valheeksi jota vastustajat levittivät pilatakseen Jeesuksen maineen. Mutta sehän ei sitten onnistunut ja maine kasvoi entisestään.

JPK:kin viittaa lyhyesti Jeesuksen mahdollisesti tuntemaan syyllisyyteen siitä, että hänen vuokseen kaikki poikalapset tapettiin, mutta hän itse säästyi koska Joosef sai ilmoituksen paeta perheensä kanssa Egyptiin. Tämän syyllisyysteeman ympärillehän Saramago rakensi oman komean ja surullisen eepoksensa Jeesuksen Kristuksen evankeliumi. Viidessä todistajassa ei tähän tematiikkaan kuitenkaan enempää syvennytä, vaan annetaan kunnia erilaisten henkisesti enemmän tai vähemmän alamittaisten todistajien moniääniselle ja sangen inhimilliselle kakofonialle.

 
EV kirjoitti 30.12.2005 - 20:12
Jokainen saanee tulkita pyhiä kirjoja tavallaan. Omasta tulkinnastani tuli pieni mietelmäsarja: klikkaa "www".
Kirsti kirjoitti 31.12.2005 - 07:27
Oikeastaan ihmiset saisivat enemmänkin harrastaa tuollaista pyhien kirjojen tulkintaa, miksi sen pitäisi jäädä vain jumaluusoppineille?
JPK kirjoitti 12.01.2006 - 10:21
No jopas, tämä oli mennyt minulta ihan ohi.
Tuossa kirjassa on tosiaan selvennystä evankeliumeiden sekaavaan logiikkaan.

Vekkuli on tuore adjektiivi kuvaamaan tätä kirjaa :)
sdfdsf kirjoitti 28.10.2008 - 10:35


WoW's previous. 8GB MP3 PLAYER system of player. apple ipod versus player . canon digital camera combat involved . digital camera a ladder-type system . digital cameras where players . dvd player could only advance at . eve isk the expense of other players. ipod This created a brutal . ipod nano competition which . ipod shuffle demanded unreasonable. ipod touch amounts of playing . ipods to reach the top. mp3 tiers of advancement. mp3 player Most players. mp3 players would never be able to. mp4 achieve these goals. portable dvd players simply because of . powerleveling the massive time. powerleveling wow investment. wow I learned . wow gold a lot though. wow gold or remembered . wow leveling learning a lot. wow powerleveling depending on. zubehoer mp3 player how you look at it.

dfsdsf kirjoitti 28.10.2008 - 10:37

Don't waste your badges . 1GB MP3 PLAYER on nether. 1GB MP3 PLAYER vortexes . 1gb mp3 players or epic gems. 2GB MP3 PLAYER even though. baladeur MP3 this can significantly . baladeurs MP3 boost your stock of . best mp3 player cash it is . buy mp3 player not worth it. buy mp3 players Many trinkets . digital mp3 player and offhands such as relics. ever quest platinum totems . gold wow and idols cost . lecteurs mp3 a few badges . lineage 2 adena and can be a . mp3 mp4 significant upgrade. mp3 mp4 player These trinkets . mp3 player are essential . mp3 player wholesale in pve . mp3 players and in many cases pvp. mp4 player A usual . mp4 players set up of a pvp/arena . runescape gold geared player is . runescape money that they will carry . wow geld "Medallion of the Horde". wow schnell gold. and a Badge Trinket. wowgold To achieve.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Sivut
Lisätietoja
laskuri

>
Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta