Ihmiset kävelivät sen yli, eikä se häirinnyt heitä.  Jos joku kompastui siihen, niin oma vika, olisi katsonut eteensä. Outoja viestejä alkoi kantautua. Ikkunoita rikottiin, taloja paloi. Hullut kansoittivat kadut ja junat, menestyvät tytöt söivät ja oksensivat lukittujen ovien takana, pojat eivät halunneet tietää mitään, lapset viiltelivät itseään. Onneksi kaikkeen oli olemassa lääke. Lisää kuria, lisää valvontaa. Isommat vankilat, ankarammat rangaistukset. Halkeama leveni, yhä useampi kompastui , joku tipahti syvyyksiin. Toiset astuivat  hymyillen yli. On niin kaunis päivä, aurinko paistaa kaikille. Maailmassa ihmiset joutuvat elämään paljon suurempien halkeamien  kanssa ja jos niistä vuotaakin myrkkyä maailmaan, niin mitäpä tuosta, elämä on myrkkyä.

Hiukan myöhästynyt vastaus SusuPetalin haasteeseen. Kysymyksessä on siis krapu, 100 sanan novelli, joskaan tuo ei valitettavasti kyllä ole novelli.

Terveisiä Jyväskylästä, kävin siellä erästä ystävää tapaamassa.

Matkalla tuli tarkkailtua rautatieasemia, tässä näyte humppilalaisesta arkkitehtuurista.

Tässä on kuulemma Alvar Aallon suunnittelema talo, joka nykyään on kai sitten tyhjä. Kukaan ei halua ostaa sitä ja kaupungilla ei ole varaa pistää taloa kuntoon. Olen jo joskus aikaisemmin Paimion sairaalasta kirjoittaessani varmaan maininnut mitä mieltä minä olen Alvar Aallon arkkitehtuurista. Paimion sairaalan akustiikkahan varmasti hakee maailmassa vertaistaan. Jokainen pienikin kolahdus paisuu siellä moninkertaiseksi, ihmispuhe puuroutuu niin että vieressä istuvan puheesta on mahdotonta kaiken tuolinjalkojen ja muidenkin jalkojen kolkkeen keskellä saada selvää. Jos Jyväskylän virastotalo on yhtä loistava luomus, en yhtään ihmettele ettei kukaan huoli sitä.