Kävin Porin lyseota, joka oli aivan kirjaston lähellä. Muistan erinomaisesti sen vanhan puisen kirjaston, jossa viihdyin ihan hirveän hyvin. Siellä oli jonkinlainen parvi, jonne ylös vetäydyin tutkimaan kirjoja. Karl Mayn kirjoista suosikkini oli Hopeajärven aarre, jonka luin ties kuinka monta kertaa.

Ja vieressä oli se vanha museo, jossa oli kaikkien nykyisten "sääntöjen" vastaisesti aivan ihana vanhojen tavaroiden sekamelska.

Kovin hienoja ovat nykyinenkin kirjasto ja museo, mutta niistä jäävät muistot uusille lapsille...

Muistanko oikein, oliko museon pihassa sellainen valtavan suuri ankkuri? Miksi minä en muuten muista sitä kirjaston parvea? Mutta muistan kyllä aika selvästi, miten ne hyllyt oli aseteltu. Lainaustiskistä vasemmalla jossain takana oli mm. hylly jossa oli Ernest Thompson Setonin kirjoja, niitä minä rakastin. Luin niitä traagisia eläintarinoita ja itkin silmäni punaisiksi.

Minä kyllä käytin itsekin lapsena keitettyä perunaa liimana. Isällä oli tosin Arabikumi-nimistä mursketta purkissa. siitä liotettiin parempaa liimaa. Sitäkin sai joskus.
Viisikot olivat ihania. Tosin kasvoin piän niiden ohi. Karl Mayn kirjat minulla oli hyllyssä kaikki, mutta annoin ne nyt vävylle. Olen käynyt Mayn kotimuseossakin.
Ihania kirjamuistoja!

Eikö arbikumia käytetä jossain karkeissa? Minusta se perunaliima kuulosti jotenkin tosi erikoiselta. Vieläkin usein perunaa syödessä mietin, että voiko sillä tosiaan liimata. Siis voi. Pitäisiköhän lukea Mayn kirjoja vielä nyt aikuisena, katsoa säväyttävätkö. Viisikoiden tunnelmaan on enää vaikea päästä.

Voi kirjaston tätiä, joka noin julmasti tuomitsi Viisikoista nauttimisen!

Älä muuta sano Marika. Ja eikö ole jännä, että juuri tuollainen negatiivinen kommentti on jäänyt niin voimakkaasti mieleen, että muistan kirjastonhoitajan ilmeenkin. Mutta sen sijaan en yhtään muista, millainen se ystävällinen kirjastonhoitaja oli, joka aina päästi minut tutkimaan varastokirjoja. En tiedä toimiiko ihmismieli aina näin, vai olenko minä jotenkin erityisen negatiivinen.

Nyt kaikki kokemani lainaustilanteet kulkevat filminä silmieni ohi.... Olenko joskus kommentoinut jotain pahaa jollekin innokkaalle lukijalle... Argh.

Minä muuten kuulun siihen kammottavaan antitätiryhmään, joka kommentoi asiakkaiden lainaamia kirjoja! Inhoan sitä itsessäni, mutta kun se tulee niin spontaanisti. Etenkin nuortenkirjoissa, etenkin ne hyvät kirjat. "Tää on *niin* hyvä kirja!"
*ja sitten teini katsoo murhaavasti minua ja epäilevästi kirjaa, joka on saanut tätihyväksynnän*

Kuka sellaista haluaisi lukea?

MInun ensimmäinen kirjastomuistoni liittyy kirjastoautoon. Olen lukemisesta innostunut ekaluokkalainen.

Kirjastoauto pysähtyi kotinurkilla ja minä tiesin, että sieltä voi lainata kirjoja. Niinpä menin kirjastoautoon ja vaadin saada kirjastokortin. Kirjastovirkailija kysyi: "Tulitko äitisi kanssa?" ja katseli äitiä etsien ympärilleen. "Äiti on kotona", vastasin. Olin karannut kirjastoautolle salaa kotipihalta leikkieni keskeltä, mutta sitähän en tietenkään voinut sanoa ääneen.

Virkailija oli ymmällä. Hänen velvollisuuteenaan olisi ollut varmistaa, että tiedän kirjasto-autosta lainaamiseen liittyvät säännöt. Olin kuitenkin liian pieni lukemaan säännöistä kertovan lehtisen itse, vaikka osasinkin jo kouluun mennessäni jotakuinkin, vaikkakin horjuvasti, lukea. Virjailija itse ei ennättänyt lukemaan minulle lainaamiseen liittyviä sääntöjä, koska takanani oli pitkä jono lainaamishaluisian asiakkaita.

En kuitenkaan jäänyt vaille korttia. Virjailija teki poikkeuksen hänelle annetuista määräyksistä. Sain upo uuden kirjastokorttini ja pikaisen suullisen selityksen siitä, kuinka lainaaminen tapahtuu. Lainasinkin jotain, mutta en muista mitä.

Kotona yritin piilotella kirjastokorttia ja lainaamiani kirjoja muilta perheenjäseniltä, ettei luvaton kirjastoautoreissuni paljastuisi. Jäin kuitenkin melkein heti kiinni tekosistani. Äiti ja isä eivät olleet vihaisia, vaikka toruivatkin luvatta lähtemisestä.

Seuraavalla viikolla menin kirjastoautolle jo ihan luvallisesti. Minusta tuli kirjastoauton jokaviikkoinen asiakas. Viiden kilometrin päässä olevaan pääkirjastoon tutustuin vähän myöhemmin.

Muistat oikein, Porin vanhan museon pihalla oli todellakin aivan valtavan suuri ankkuri, tai siltä se ainakin pikkuvesselin silmissä näytti. Ja pihaa ympäröi puuaita, jonka päällä tasapainoiltiin (onneksi ei pudottu!).

Se kirjaston parvi oli muistaakseni vasemmalla ylhäällä ja siellä oli enimmäkseen englannin- ja ruotsinkielisiä kirjoja, tietokirjoja ja aselehtiä ynnä muuta sellaista.

Reetta, näin aikuisena ajattelen, että kirjoja kommentoiva kirjastovirkailija on ihan sympaattinen, mutta jotkut lapset voivat tietysti olla kovin herkkiä sen suhteen mitä aikuiset heidän lainaamistaan kirjoista sanovat.

Arja, mukavaa että kirjastoautonkuljettajalla oli tilannetajua, eikä hän asettanut esteitä. Huvittavaa, että yritit salata kirjastokortin ja kirjat vanhemmiltasi.

Lurker, se parvi oli sitten varmaan samalla suunnalla kuin Setonin kirjatkin. Ihme että en koskaan ilmeisesti sitten käynyt siellä ylhäällä.

Kirjastonhoitaja päästi suustaan juuri sellaisen lausuman, joka saa minut aina kavahtamaan. Ei ihme, että olet päätynyt pähkäilemään lajien välisiä arvostuksia, tuoklta se siis jo alkoi.

Kirjastotädin lausahdus paljastaa myös sen ristiriidan, jonka parissa kirjastolaiset työskentelevät päivittäin. Eri lajien kirjo pitää huomioida, täytyy esimerkiksi pohtia laitatko vähät määrärahat arvostettuun "laatu"kirjaan, jota monikaan ei lainaa vai valitsetko kirjan, jonka lainaamisesta kilpaillaan, vaikkei se ehkä ole kirjallista huippua?

Asiakkaan lainoja voi kommentoida, jos senkaltainen keskustelu on mahdollista, mutta minusta lapsen - eikä kyllä aikuisenkaan - valintoja ei saa moittia, silloinhan lyttäämme hänen kirjamakunsa ja osoitamme kuinka erinomaisia itse olemme. Kirjoja voi suositella tyyliin "oletko muuten koskaan lukenut NN:n kirjoja?/ tässä on muuten aivan uusia, juuri kirjastoon tulleita kirjoja, olisitko kiinnostunut näistäkin?". Huomaan, että kirjamaun mollaukseen en kykene suuntautumaan rauhallisesti enkä huumorilla, olen asiassa perustosikko.

Tuima kirjoitti, että kirjoja voi suositella, mutta moittia ei saa. Niinhän se tietenkin onkin, vaan sen suosittelemisenkin voi tehdä monella tavalla. Erityisesti lapsen kohdalla on osattava asettaa sanansa taiten.

En muista, että kukaan kirjaston työntekijöistä olisi moittinut kirjamakuani, joten niin ei varmaankaan tapahtunut. Sellainen varmaan jäisi mieleen. Minun lapsuuteni ikävimmät lainausmuistot liittyvät kuitenkin juuri tuohon suosittelemiseen.

Kirjastovirkailijalla oli tapana suositella minulle kirjoja toteamalla jotain tämän tapaista: "Ikäisesi tytöt lukevat näitä kirjoja ja pitävät niistä kovasti". Olin minäkin nähnyt niitä kirjoja hyllyssä, mutta joko ne eivät kiinnostaneet lainkaan tai olivat lakanneet kinnostamasta monta vuotta aiemmin.

Kirjastovirkailijan toistuvien "ikäisesi tytöt" -suositusten seurauksena muistan tunteneeni itseni omituiseksi. Minusta tuntui, etten kirjastovirkailijan mielestä täyttänyt sitä mittaa, jonka mukainen "ikäiseni" ja "tytön" olisi pitänyt olla. Lainausautomaatti olisi ollut minulle kuin lahja taivaasta!

Kirjastot ovat aina olleet paikkoja, joissa viihdyn koska siellä on kaksi asiaa joista pidän: hiljaisuus ja kirjoja. Menin joskus lapsena kirjastoon vaan selailemaan lehtiä ja tietokirjoja, nautin siitä ettei kukaan kysynyt mitään eikä tarvinnut puhua.

Sai olla hiljaa.

Kirjastotrauma syntyi sitten myöhemmin aikuisiällä Helsingissä kun kirjani olivat myöhässä tai hukassa. Menetin pariin otteeseen lainaoikeuteni ja aloin kokea olevani kauhea rikollinen kun astuin kirjaston ovesta sisään. Ajattelin, että ne huomaavat jo ovelta että: ahaa, tuossa se rikollinen taas tulee. Lainaoikeuteni olen saanut takaisin ja kirjastotrauma sta toivuin Turussa kun kaltaiseeni lainaajaan suhtauduttiin hyvin ja ystävällisesti. Suuri onni on myös tällä hetkellä se, että minulla on työhuone eräässä sivukirjastossa.

Puhuttiin eilen töissä siitä, että mikä tekee suomalaisista suomalaisia. Ja päädyimme, kuinkas ollakaan, kolmeen tärkeään asiaan: kansakoulun perustamiseen, suomenkieleen ja kirjastoihin.

Tuo Arjan muistama "ikäisesi tytöt"-muotoilu on todella huvittava. Se nimenomaan saa tuntemaan, että itse on jotenkin vääränlainen... ja inhoamaan noita muita samanikäisiä tyttöjä, jotka ovat yhtä ja samaa ja samanmielistä lössiä. Täti ikään kuin vihjaa samalla, että olisi syytä pyrkiä tuohon samaan suosittujen ja "oikeita" valintoja tehneiden porukkaan.. .

Suositteleminen onkin vaikeaa. Oma lukukokemus auttaa, voi sanoa pitäneensä itse tai sitten voi vinkata vähän eli kertoa jotain kirjasta, yrittää tarinalla houkutella irjan pariin. Muihin smanikäisiin lukijoihin ei ehkä kannata viitata, mutta hyvin usein se on esimerkiksi vanhempien kysymys, mitä tietyn ikäiset lukevat. Minä kysyn usein ikää, sukupuolta (jos lapsi ei oke mukana), mitä on lukenut ja mistä kirjoista pitänyt. Niiden tietojen avulla voi suunnistaa hyllyillä ja ehkä löytääkin uusia kirjoja asiakkaalle.

Toivottavasti et pettynyt yhtä pahoin, kun ne eivät kertoneetkaan Maya intiaaneista, kuin lapsuuden ystäväni mennessään elokuviin katsomaan Jänisten seikkailuja; elokuva kun kertoikin Janis Joplin'ista.

Täällähän on tapahtunut syvällistä ajatuksenvaihtoa kirjojen suosittelemista ja oikeasta tavasta suhtautua kirjastoasiakkaaseen, kiitokset Arja, Tuima, Marika ja Liisa E.

Hehheh Suruvaippa, kävipä ystävällesi surkeasti:-) Ei, en pettynyt kovin paljon, mutta jäi kuitenkin mieleen.

Kylläpä sitä nyt ollaan herkkiä ja hienohipiäisiä kirjalainojen arvostelun suhteen.
;-)

Itse muistan urheana lainanneeni nassikkana Bondeja ja McLeaniä yms. vaikka kirjastosetä totesi, että kaikkea roskaa sinäkin luet. Sehän vaan nauratti sen ikäistä poikaa.

Elokuvan nimistä pahin on ollut tietenkin Sissi, joka sai monen sotaelokuvaa odottaneen pettymään pahasti kun valkokankaalle ilmestyikin prinsessasatuilua.

Lurker, onkohan tässä jotain sukupuolieroa sitten, että kuinka uhkaavina tuollaiset ylhäältä päin tulleet kommentit koetaan, vai onko kysymys pelkästään persoonakohtaisesta vaihtelusta. Sissi-elokuvien tuottama pettymys on kyllä varmaan ollut tosiaan murskaava.

Manufactures roll forming machines in variety of configurations, as well as decoilers and cutoff equipment. Units can be customized to requirements
roll forming machines,
roll forming machine,
roll former,