|
|
|||
|
09.01.2006 - 12:54
Tui laajensi musiikkiaihetta ja ryhtyi omassa blogissaan muistelemaan merkityksellisiä naisääniä.
Vaikka musiikki on minulle tärkeää, huomaan että ajoittain välttelen
musiikin kuuntelemista. Kun olen väsynyt ja masentunut, voisi ajatella
että juuri silloin kannattaisi pistää levy soimaan, mutta minulla käy
niin että juuri silloin ympäröin itseni hiljaisuudella. Vasta
elämänvoiman lisääntyessä herää jälleen mielenkiinto musiikkiin. Olen
ajatellut, että kannattaisi ehkä tietoisemmin herätellä itseään silloin
kun siipi on maassa. Mutta alakuloon kai kuuluu saamattomuus, sitä
mönkii iltapäivissään kuin täi tervassa ja ehkä jopa kiintyy
alakuloonsa, koska se on lapsuudesta asti tuttu olotila.
Mutta naislaulajista ensimmäisenä tulee mieleen Márta Sebestyén, unkarilainen laulajatar joka bongattiin Englantilaiseen potilaaseenkin, Lullaby For Katherine. Hänellä on ihmeellisen kuulas, taipuisa ja sävykäs ääni. Ääniä kuvaillessa sitä muuten tuntee itsensä sangen avuttomaksi kirjoittajana. En ihmettele, että kirjoittajakurssilaiseni aina protestoivat kun pistän heidät tekemään aistiharjoituksia. Sitten koska olen maailmanmusiikin ja erityisesti arabimusiikin suuri ystävä, pitää tässä mainita Natacha Atlas joka yhdistää itäistä ja läntistä perinnettä. Jos uskoisin jälleensyntymään kuvittelisin luultavasti eläneeni aikaisemmin jossain arabimaassa, koska sen kulttuuripiirin surumielisyys vaikuttaa minuun niin voimakkaasti. Atlasin ääni ilmaisee kaipausta ja odotusta. Kumpikin ovat olleet elämässäni tärkeitä tunteita ja olotiloja. Erityisesti kaipaus on kiinnostava tunne, koska se voi kohdistua sekä menneeseen, että tulevaan. Toisin kuin toivo, joka kohdistuu aina eteenpäin. Sitten haluan mainita ihanan gospel-laulajattaren Mahalia Jacksonin, selkäranka sulaa kun hän laulaa Trouble of the world ja Marian Andersonin My Lord, What a Morning pehmentää polvet. Aloin miettiä näitä kotimaisia populaarimusiikin ihmeitä, eikö heidän joukostaan löydy naisääniä jotka olisivat vaikuttaneet minuun. Esimerkiksi Katri-Helenan viehätysvoimaa en ole koskaan ymmärtänyt. Mutta Heinäsirkan laulua kuulee ihan liian harvoin, hänellä on minusta sävykäs ääni. Samoin Anna Eriksonin äänessä on sielua ja häntä kyllä kuuleekin aina kun pistää radion päälle. Eriksonin laulut vain eivät niin kauheasti kosketa. Anneli Saariston äänestä olen pitänyt. Olen ollut hänen konsertissaankin. Hän esiintyi pelkän pianon säestyksellä Huittisten lukion juhlasalissa piti yleisöä tiukasti otteessaan, hieno artisti. Ja vaikka inhoan Veikko Lavin lauluja noin ylipäätään, niin Evakon laulu Saariston esittämänä avaa kyynelvirrat taatusti. Ja sitten on vielä yksi. Agnes-pikkuinen joka tipahti Idos-kisoista siksi ettei ollutkaan täydellinen äiti pienelle Puolaan jääneelle pojalleen. Hän on lumoava esiintyjä. Toivon että joku levymoguli on ponganut hänet ja eräänä päivänä kesken arkisen kauppareissuni Agnes saa yllättää minut ja täyttää elämäni merkityksellä sen hetken kuin yksi laulu kestää.
|
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Arkisto
2009 2008 2007 2006 2005 1970 Sivut
Lisätietoja
laskuri
> Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta
|
||
Olen pohtinut sitä, miksi merkittäviin naisääniini ei kuulu suomalaisia naislaulajia, miehissä taas tärkeimmät ovat lähes kaikki suomalaisia. Epäilen sen johtuvan siitä, että singer-songwriter -muottiin ei ole naisia täällä juuri istutettu, nykyisin yrittäjiä onneksi jo on. Hyvät naislaulajat on puristettu tanssimusiikki- ja iskelmälaulajamuottiin eikä siitä leimasta helposti pääse irti.
Mulla on kaksi kovaa suomalaista naisartistia mielessä: 1.Muska!! Krokotiilirokki yms. Ja 2.Maarit, jonka Jäätelökesä opetti minulle kaupunkilaisslangia jo 70-luvulla. Molemmat ovat kovia kyllä vieläkin, vaikkei niitä enää niin usein kuule.
Musiikin voima on valtava. Minä en usko jälleensyntymiseen myöskään, kuitenkin erityisesti itämainen musiikki vetoaa.
Vuosia sitten kuulin ulkomaiselta kanavalta muinaista persialaista musiikkia ja liihottelin lähes ilmassa. Muinainen musiikki ylipäätään on jotenkin viehättävää.
Kate Bushin albumilla on muuten kappale nimeltä "Bertie" joka jatkaa vanhan (arvelen) brittiläisen hovimusiikin perinnettä. Kertakaikkiaan upea kappale. Bushin uusi CD on kokonaisuudessaan huikea!
Luulen Tui, että olet oikeassa. Suomalaisissa naisissa on paljonkin hyviä ääniä, esim. Paula Koivuniemi, jonka taisit omassa blogissasi mainita. Mutta ei äänestäkään tule tärkeää, jos paketti on itselle jotenkin sopimaton. Odotan kiinnostuksella, että tulisi enemmän lauluntekijänaisia, vaikka onhan näitä jo ilmaantunutkin, esim joku Vilkkumaa, joka on eittämättä persoonallisuus jne. mutta ei erityisesti minua kosketa. Sitä on niin oikullinen näiden makumieltymystensä kanssa.
Onko sulla mediaope sisäpiirin tietoa Agnesin tulevasta tähtitarinasta. Niin joo, Muska ja Maarit ovat kyllä persoonallisia ääniä. Muistan sen Kirjoita postikortti-biisin joka sai Tipulan musiikinopettajan repeämään liitoksistaan.
Tässä on kysymys lähinnä siitä, että musiikilla todella on julmetun väkevä vaikutus. Melodiat ja rytmit vievät mukanaan niin, että omia ajatuksia ei mahdu päähän - musiikin mukana siirtyy siis jonkun toisen todellisuuteen. Tänään juuri oli lehdessä jostain (nolla)tutkimuksesta, jossa oli todettu, että kuultava musiikki tahdittaa sydämenlyöntejä. Niinhän se tekee, ja samalla taustalta kuuluvilla kappaleilla on se vaikutus, että ne taannuttavat ihmistä takaisin niihin tilanteisiin joissa on kuullut kyseisen tsibaleen ennen. Sen takia kai monet jämähtävät kuuntelemaan yhtä ja samaa idolia murrosiästä hautaan. Onko se kaipuuta kehtoon ja kohtuun?
Noista ulkolaisista naislaulajista kirjoitin jo enemmän Tuin blogissa, tosin niistä unohtui Janis Joplin ja Judy Garland, Garlandin levyn ottaisin toiseksi autiolle saarelle.
Marjo Leinonen on mahtava, onnistuin näkemään hänet ilman Ballseja pari vuotta sitten, ihana konsertti. Virve Rostin ääni miellyttää myös, samoin Maija Vilkkumaan kappaleiden lyriikka iskee(kusipää kun kuolee, aina syntyy uus...).
Sitten niihin naisääniin. Niitähän on niin monta... mutta ehdottomia ovat heitä sen kummemmin luonnehtimatta ainakin Alma Cogan, Nina Simone, Renaissancen Annie Haslam (upean orkesterin upea laulaja, oho, tuli "luonnehdinta") ja nuoremmista sitten Tori Amos, Kate Bush ja Clannad/Enya. Suomalaisita ilahduttaa ainakin Maritta Kuula.
Musiikin (ja kirjojen, elokuvien jne) avulla sitä tosiaan siirtyy jonkin toisen todellisuuteen, tai ainakin pääsee kurkistamaan sinne, sen olen oikeastaan kokenut merkittäväksi asiaksi kaikessa taiteessa. Koen usein rajoittavana sen että elän vain omien korvieni välissä, en voi edes päiväksi vaihtaa elämää jonkun toisen kanssa, mutta taiteen avulla se tulee hetkittäin melkein mahdolliseksi.
Olen myös miettinyt paljon naisvoittoisuutta omaa musiikkivalikoimaani peratessani. Johtuuko se esimerkiksi siitä, että naisena kuulen ja koen naissolistin äänessä tulkinnan vivahteet omakohtaisemmin ja jotenkin vahvemmin? Janis, Aimee Mann, Nina Simone, Sheryl Crow, Björk monet näistä mainittu jo yllä. Etnisemmistä naisäänistä tulee mieleen Mari Boine, norjan saamelainen nainen jota kuulin Huvilassa monta vuotta sitten ja lumouduin täysin vaikken mitään sanomasta ymmärtänytkään.
Niin, varasin samantien Sebestyén ja Atlaksen Helmetistä kuunneltaviksi, kiitos kirjoituksesta ja vinkeistä!
Viive määritteli minusta hienosti naissolistien merkityksen naiselle: "naisena kuulen ja koen naissolistin äänessä tulkinnan vivahteet omakohtaisemmin ja jotenkin vahvemmin".
Tui, kyllä kirjoittajienkin joukossa törmää ihmisiin jotka välttävät muiden ihmisten tekemien kirjojen lukemista, esim. koska eivät halua vaikutteita tms. Voin ehkä jotenkin ymmärtää sen kirjoitusprosessin aikana, mutta pysyvänä asenteena se on aika käsittämätön. Lähinnä tuntuu kummalliselta että miksi joku yleensä on ryhtynyt itse kirjoittamaan ellei ole kokenut muiden tekemiä kirjoja lukemisen arvoisiksi. Mutta suurin osa kirjoittajista on tietenkin ahkeria lukijoita. Joskus tosin tuntuu, että kirjailijatkin yhä enenevässä määrin valittavat miten heillä ei ole enää aikaa lukea.
Carola täällä mainittiinkin, enkä ole koskaan unohtanut Wiola Talvikin aiheuttamia säväreitä. Sunnuntaisessa Lemmenloukku-leffassa Marilyn lauloi jäljittelemättömästi "my heart belongs to daddy"
Miesäänistä minulle tulee ensimmäiseksi mieleen pakistanilainen Nusfrat Fateh Ali Khan, jonka suufimuslimihartausmusiikki menee minulla välittömästi ihon alle. Sitten ihan toiselta laidalta Andrea Boccelli... Ei voi mitään, mutta on miehellä Ääntä.
Olen toki yliannostellut itselleni suosikkiartisteja oman määränsä, ja aina kun syytä löytyy, syvennyn johonkin musiikintekijään tarkemmin. Vaikuttimia olen 35 vuoden aikana ehtinyt ottaa liudalti, enkä pelkää oman luovuuteni tyrehtyvän jos satun jotain muuta kuulemaan. Livekeikoilla käyn oikein mielelläni.
Musiikki vaikuttaa nimenomaan tunteisiin; siksihän sitä kuunnellaan. Ja tunteiden vietäväksi heittäytyminen on - asiaa mitenkään arvottamatta - taantumista sinne primäärivaistojen huomaan. Puhun nyt vain ja ainoastaan omalla suullani: minä arvostan hiljaisuutta. Se ei kuitenkaan estä minua valmistamasta lisää tätä parjaamaani melusaastetta, niin hölmöltä kuin ajatteluni saattaa kuulostaakin. Minä rakastan musiikkia, mutta pyrin välttämään sitä.
Ja takaisin asiaan eli täkyihin: Propellerheads vuonna -98 pyysi Bond-tunnari-laulaja Shirley Basseyta kappaleeseensa "History repeating". Se oli hieno biisi. Ja rokimpaa tavaraa tarjoavat vaikkapa Guano Apes tai Skunk Anansie...
Itse olen pohtinut sitä, miten joistakin kappaleista pitää järjellä, toisista tunteella ja joistain molemmilla. Pidän arvossa monia kappaleita, joita en kuitenkaan juuri koskaan oma-aloitteisesti kuuntele. Toisten toivon salaa soivan radiosta tai lainaan niitä musiikkikirjastosta. Kolmas kategoria löytyy levyhyllystä. Tietysti tämä on yksinkertaistettua ja maku vaihtelee (onneksi, silloin tietää elävänsä ja menevänsä eteenpäin). Ja muutkin asiat vaikuttavat. Ohi korvien livahtanut kappale saattaa saada uusia ulottuvuuksia, jos sitä suosittelee rakas ystävä.
Ja nyt jatkan luetteloa erilaisia tunteita herättävistä naislaulajista: PJ Harvey, Patti Smith, Cowboy Junkiesin laulaja Margo Timmins vain joitakin mainitakseni...
Etenkin Cowboy Junkiesin lauluihin tuo erityisen tunnelman se, että miesten näkökulmasta tehtyjä lauluja laulaa nainen. Esimerkiksi lainakappale State Trooper Bruce Springsteeniltä on Margo Timminsin tulkitsemana sydäntä raastava. Kannattaa ainakin lukea sanat, vaikka kappaletta ei muuten saisikaan käsiinsä.
Sun Green, jäin miettimään mitä se tarkoittaa että jostain musiikista pitää järjellä ja jostain tunteella ja jostain sekä että. Itsellä musiikinkuuntelussa ainoa kriteeri on sen vaikutus tunteisiin, mutta toisaalta esim. kirjallisuudessa pystyn kyllä tekemään eroa järkeen ja tunteeseen vetoavan kirjallisuuden välillä.
Hienoja covereita tuli mieleeni niin monta, että taidan kirjoittaa niistä kokonaisen postauksen.
Koska on kiva kuulla muidenkin pitävän samasta musiikista, kommentoin vielä paria mainittua artistia. En ole hirveästi vielä tutustunut Renaissanceen, mutta jo vuosia sitten vaikutuksen teki etenkin Scheherazade-teeman live-versio Live at Carnegie Hall -levyllä. Nyt kuuntelen kirjastosta lainattua progressiivista Amon Duul II -bändiä, jonka naislaulajasta voi tulla mieleen Annie Haslam. Levy on nimeltään Carnival in Babylon. Tori Amosin lainabiisilevyllä ei ole huonoja versioita. Se odottaa hankittavien levyjen listan yläpäässä, kuten muutama muukin hänen levynsä.
Anu, riennän lukemaan postauksesi aiheesta, se kiinnostaa kovasti.