|
|
|||
|
18.05.2007 - 19:28
Merja vihjaisi syntitestistä. Kävin testaamassa itseni. Helmasyntejäni ovat sen mukaan murehtiminen,
hengen velttous, huumorintajuttomuus. Kaksi edellistä hyväksyn, mutta
mitä ihmettä, minäkö muka huumorintajuton... Nyt menivät taas kerran
urasuunnitelmat uusiksi. Kateus, jota olen pitänyt suurimpana
ongelmanani, tulee vasta noiden jälkeen. Minulta löytyi kyllä muitakin
syntejä, kuten ylpeyttä ja välinpitämättömyyttä, mutta niiden osuus on
testin mukaan elämässäni vähäisempi. Yllättäen vatsanpalvontakin oli
syntilistani alimpana, vaikka olen ollut suursyömäri koko ikäni.
Minulta löytyi onneksi hyveitäkin. Niitä ovat hiljainen tieto, kun nyt vielä tietäisi mitä sekin tarkoittaa. Suhteellisuuden taju, kohtuullisuus ja urhoollisuus. Yllättäen anteeksiantavaisuuskin oli aika korkealla sijalla, vaikka olen pitänyt itseäni täysin anteeksiantamattomana tyyppinä. On muuten aika jännittävää, että kuolemansynneiksi kutsutut asiat ovat oikeastaan aika vaatimattomilta kuulostavia paheita. Murha ei ole päässyt kuolemansyntien joukkoon. Taustalla taitaa olla jokin sellainen ajatus, että jos ihminen ei pidä paheitaan kurissa, se johtaa hengelliseen kuolemaan, siksi pikkupaheita on nimitetty kuolemansynneiksi.
|
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Arkisto
2009 2008 2007 2006 2005 1970 Sivut
Lisätietoja
laskuri
> Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta
|
||
anteeksiantavaisuus. Joten kohtuudella annan testille sen latelemat röyhkeydet anteeksi.
Hiljainen tieto on (työ)kokemuksen kautta kertynyttä "viisautta".
Älkäämme välittäkö huumorintajuttomuustuomiostamme - naurakaamme sille... Tai hetkinen; mites me huumorintajuttomat nauramme... Ei kait me osata olleskaan, vai osataanko kuiteski?
Yksi huumorintajuton paljastui siis täältäkin! Eka sijalle pääsi murehtiminen, mutta huumorintajuton kiri pienellä marginalilla hyväksi kakkoseksi.
Suurimmaksi hyveekseni osoittautui oikeudenmukaisuus ja jaetun kakkossijan saivat viisaus ja hiljainen tieto.
Jään mielenkiinnolla odottamaan, onkohan tämä massiivinen huumorintajuttomuus hyvinkin vallitseva ominaisuus tämän blogin lukijakunnassa.
Ai, hiljainen tieto on kokemusta, no niinpä. Ikävä olisikin, jos sitä tähän ikään mennessä ei olisi vielä lainkaan kertynyt.
Tuima, siis sinullakin murehtiminen ja hengen velttous, tuntuvat aika yleisiltä paheilta.
Omat syntini olivat hengen velttous (12), murehtiminen (11), ylpeys (10), vihamielisyys (7) ja ahneus (4).
Hyveitä olivat suhteellisuuden taju (18), kohtuullisuus (17), lojaalisuus (11), oikeudenmukaisuus (11), anteeksiantavaisuus (9) ja rakkaus (9). Tarvitsen täten lisää jaloa joutilaisuutta, huolettomuutta ja hiljaista tietoa. Jatkan itseni eheyttämistä ja kesän lämmön vallatessa alaa elämässäni otan rauhallisesti.
Aurinkoista päivää kaikille!
Silti sain hyveiksi suhteellisuudentajun,
kohtuullisuuden ja oikeudenmukaisuuden. Ehkäpä minä sitten olen kohtuullisen ylpeä ja ahne ;D
Testin tekijä on varmaan antanutkin synneille vähemmän painoarvoa, koska ekana ollut kateus sai vain 9 ja huumorintajuttomuus 7 pistettä. Parasta minusta "pyhä huolettomuus" (hyve, sain 8).
(täytyyhän tähän uskoa).
Syntini sentään ovat saaneet paljon vähemmän pisteitä, ensimmäinen pahe on saanut yhtä paljon pisteitä kuin kuudes hyve. Syntinä: Murehtiminen, Kateus, Ylpeys, Hekumallisuus ja Vihamielisyyskin (oho) sekä Hengen velttouskin on saanut jonkun pisteen. 11 Hyveen yhteenlasketut pisteet olivat 112 ja 11 Synnin yhteenlasketut pisteet ovat: 46.
Syntihän on syntisen ihanaa kun niitä on kohtuullisesti.
Celian mukana hengen velttous sai siis lisää kannatusta ja Liisa E:nkin syntilistalta sitä löytyi. Nerokasta laskea yhteen nuo syntien ja hyveiden pisteet, minä en huomannutkaan.
Itte, suhteellisuudentaju ja urhoollisuus ovat tosiaan loistavia hyveitä.
Samaa mieltä piilokamerasta Saara ja koko idea on minusta muutenkin kyseenalainen.
Olen myös oikeudenmukainen(15), suhteellisuuden tajuinen(13) ja anteeksiantavainen(10). Kympin arvosta myös rakastan ja olen urhea. Jaloa joutilaisuutta ja hiljaistakin tietoa piisaa.
Vaan vihamielisyyttä myös kasin verran ja ahneutta kutosen arvosta, loput synnit ovat välillä 0-4.
Aika hyviä ihmisiksi ollaan kaikki.
Viisaus onkin hieno hyve, Suru, ja murehtiminen kuulostaa kuitenkin syntinä aika vaatimattomalta.
Hyvä että saatiin teologin näkemys kuolemansyntien vaarallisuudesta, kiitos Tuomo!
Monessa muussakin kohdassa taitaa olla näkökulmakysymys, kummalle puolelle ominaisuus kallistuu, tai voihan se riippua tilanteestakin. Mulla taisi olla hengen velttoudesta ja pyhästä joutilaiuudesta suunnilleen samat pisteet.
Syntilistalla olevat synnit tosiaan kuulostavat suhteellisen viattomilta, ainakin jos niitä verrataan murhaan tai ylipäätään johonkin konkreettiseen tekoon.
Miellän, että syntilistan synnit ovat niitä edellytyksiä, jotka tekevät julmat teot mahdollisiksi ja saavat ihmiset toteuttamaan niitä. Kun synti itsessään on olemassa, tekokin tulee eri asteisina enemmän tai vähemmän tuhoa tuottavana versioina mahdolliseksi. Ajattelen, että nämä mainitut ja muut synnit ovat jonkinlaisia tekojen juuria, joista voi joissain olosuhteissa versoa elämää, itseä ja muita ihmisiä tuhoavia tekoja.
Mutta en nyt kuitenkaan tuon syntitestin perusteella missään nimessä menisi väittämään, että kutakin asianomaista vaivaa juuri testin mainitsema synti. Testit ovat testejä, eikä niihin pidä suhtautua tosiasioihin perustuvina tuomioina.
Arja, tekojen juuri on hyvä ilmaus, siitä lienee juuri kysymys.
Kiinnostavinta on se, miksi ihmiset eivät kykene tai voi tehdä tai saa tehdä hyviä tekoja.
Ajatus, että vain mielikuvitukseton ihminen kykenisi todelliseen julmuuteen, on minulle outo. Lapset ovat mielikuvitusrikkaita ja voivat kohdella esim. eläimiä uskomattoman julmasti. Natsit tekivät keskitysleireillä varsin mielikuvitusrikkaita kokeita ihmisillä. Mielikuvitus ei minun nähdäkseni julmuutta estä, joskaan ei sitä synnytäkään. Julmuus syntyy kyvyttömyydestä asettua toisen ihmisen asemaan.
Kuvittelemalla jokainen saa ja oppii tietoa tekojensa ja toimintansa mahdollisista seurauksista, mikäli tuo kuvittelu kyky on ja voi syntyä. Hyvä, riittävä kyky kuvitella toinen, on jo kykyä asettua toisen asemaan.
Mielikuvitusta tästäkin eteenpäin: natsien mielikuvitus ei ollut kauhean rikasta, mielestäni. Yksikään heistä ei tule toivottavasti todennäköisesti teoistaan kertomaan: oi, olinpa luova ja mielikuvituksekas.
Traagista kyllä: sitäkin pidetään mielikuvituksen eräänä lajina.
Esimerkiksi natsitohtori Mengele (antakaatten anteeksi, jos nimi on väärin kirjoitettu, en ennätä tarkastaa kirjoitusasua) oli taatusti vilkkaan mielikuvituksen omaava henkilö. Niitä "uraauurtavia tutkimuksia", joita hän juutalaisilla toteutti, kovinkaan moni ei olisi pystynyt keksimään, suunnittelemaan ja toteuttamaan. Ne olivat jotain uutta, jota ei sitä ennen ollut olemassa. Mengele voisi hyvinkin kerskua rikkaalla mielikuvituksellaan, mutta ei se hänestä empaattista tekisi.
Sarjamurhaajallakin pitää olla hyvä mielikuvitus. Muuten hän ei onnistuisi olemaan sarjamurhaaja, vaikka sitä hinkuisi vaan jäisi heti kiinni. Jolleivat käsiraudat kilahtaisi kiinni ranteisiin jo murhan suunnitteluvaiheessa tai sitä yritettäessä niin ainakin niin kävisi heti murhan jälkeen. Sarjamurhaajan on osattava suunnitella murha toisensa perään niin, että hän tosiaan onnistuu listimään uhrinsa eikä uhri pääse pakoon. Lisäksi hänen on osattava laatia niin mielikuvituksellinen suunnitelma, että hän itse onnistuu peittämää jälkensä ja pystyy itse livahtamaan tilanteesta ja on siten edelleen vapaalla jalalla suunnittelemaan ja toteuttamaan uutta murhaa. Jos ihminen on mielikuvitukseton, niin ei se tuohon kaikkeen mitenkään kykene!
Artikkeli löytyy tästä:
http://www.kaapeli.fi/krohn/moraali.html
Argentiinalainen upseeri, joka heitti työkseen eläviä ihmisiä lentokoneesta valtamereen, kertoi kerran kompastuneensa lennolla lähellä koneen avointa oviaukkoa. "Vasta silloin", hän sanoi, "ymmärsin, mitä olimme tekemässä." Mutta riittikö ymmärtäminen ? Ei, sekään ei riittänyt. Joka keskiviikko vielä pitkään tämän tapahtumisen jälkeen hän jatkoi ihmisten pudottamista lentokoneesta valtamereen.
Ymmärtäminen on moraalin välttämätön, mutta ei riittävä edellytys. (Leena Krohn)
roll forming machines,
roll forming machine,
roll former,
Divorce Attorney
hawaii vacation