Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
03.06.2007 - 17:22
Tuiman kanssa tuossa alettiin hahmotella ajatusta, että mitä jos olisi yhteisblogi, joka esittelisi asiallisesti ja järkiperäisesti, (mutta tunnetta silti ihan kokonaan unohtamatta) naisten suosimia viihdekirjoja.

Olen jonkin verran seuraillut kirjablogeja, Helsingin sanomien lukupiiriä, Kirjavinkkejä, Sallan lukupäiväkirjaa vain joitakin mainitakseni, mutta tätä genreä ei ole tainnut paljon näkyä, vai onko? Pitää myöntää, että kirjablogien silmäilyni on entisestään pinnallistunut viime aikoina. Ja voi että kun olisi jokin hyvä nimi tuolle genrelle! Toisilla on dekkari, scifi ja fantasia, mutta siis tämä yksi viihteen alue se vaan velloo edelleen epämääräisyydessään. Hömpäksikään en aina tahtoisi sitä kutsua ja muijakirja nimityskin taisi tulla ammutuksi alas jossain taannoisessa keskustelussa.

No niin, mutta siis ajatelkaa, että jos olisi olemassa verkkojulkaisu, joka esittelisi näitä kirjoja ihan vakavassa, kansanvalistuksen hengessä! Homma toimisi niin, että ihmiset, tahtoo sanoa lähinnä naiset tässä tapauksessa, jotka ovat lukeneet jonkin naisviihdekirjaksi luokitellun teoksen, kirjoittaisivat siitä arvion, joka julkaistaisiin sitä tarkoitusta varten perustetussa blogissa. Kirjailijoita tietenkin myös haastateltaisiin ja heiltä odotettaisiin mielipiteitä nimenomaan kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta. Miten vallankumouksellista. Ja toiset sitten kävisivät lukemassa näitä juttuja ja saisivat virikkeitä, kun ovat menossa seuraavan kerran kirjakauppaan tai kirjastoon.

Hieno juttu! Blogin perustaminen on helppoa, hankkeen henkiset ja taloudelliset riskit pieniä. Ongelmana lähinnä se, mistä löytää innokkaita ihmisiä, jotka olisivat valmiit jakamaan asiantuntemustaan. Blogi ei pitkälle pötki minun kirjoittamieni kirja-arvostelujen varassa.

Huomaan että ajatukseni laukkaavat jo kaukana tulevaisuudessa. Blogi saavuttaa valtavan suosion. Kustantamot sponsoroivat meitä ja postiluukusta työnnetään sisään uutuuskirjoja siinä toivossa, että kirjoitan niistä terävän ja syväluotaavan analyysin. Blogia mainostetaan kustantamojen tiedotuslehdissä, sen lisäksi että meille tietysti muutenkin maksetaan blogin ylläpitämisestä.

Näkymätön tyttö kirjoitti 03.06.2007 - 18:46
Sopisiko tämä malliksi: http://www.likesbooks.com/? He ovat keskittyneet romantiikkaan mutta arvioivat myös muuta kirjallisuutta, esim. women's fiction -genreä, joka, jos oikein ymmärsin, on se mitä ajat takaa. Heillä on arvostelu ja haastatteluja ja muuta sellaista, sopivasti humoristisella otteella mutta häpeilemättä.
Minä taidan olla liikaa englanninkieliseen romantiikkaan suuntautunut ja arvostelukokematon että minusta olisi tuon kannalta hyötyä, mutta hyvä idea!
Salla kirjoitti 03.06.2007 - 18:51
Oma blogi ja Etelä-Saimaa työllistävät tuossa hommassa eniten, mutta mielelläni ainakin linkitän tuollaiseen blogiin omat juttuni. Lukupäiväkirjan jutut voi helposti linkittää suoraan, ja lehtijutut voin vaikka skannata ja linkittää pdf:nä. Kahteen kertaan en viitsisi kirjasta kirjoittaa, ja sinällään toteutan (omasta mielestäni) naisviihteen asiallisen arvioinnin ja suosittelun jo noissa teksteissä.

Kustantamot saattaisivat hyvinkin vapaakappaleita lähettää, mullehan kävi sikäli mukava juttu että WSOY:lta tarjosivat minulle mahdollisuutta tilata kustantamolta vapaakappaleita blogissa kommentointia varten. Muita kustantamoita en ole aiheen tiimoilta lähestynyt (tämä WSOY:n juttu tuli hieman sattuman kautta ja yllättäen), mutta ehkä osaan kommentoida aihetta paremmin muutaman kuukauden kuluttua. Vielä kun en ole yhtään kirjaa ehtinyt tuota kautta saamaan, enkä tiedä värittääkö moinen lahjonta mielipiteitäni yltiöpositiiviseen suuntaan. :)
Salla kirjoitti 03.06.2007 - 19:01
Laskin tuossa huvikseni, paljonko mun blogissa on ollut "naisviihdettä". (Oma termini tälle on "ihanaa hömppää", vaikka hömpästä ei tosiaankaan ole aina kyse, sen verran paljon esimerkiksi Kaari Utrion kirjat ovat minulle elämäni aikana merkinneet.) Olen kirjoittanut 59 merkintää, joista 8 menee heittämällä naisviihteen genreen, eli Deveraux, Utrio, Keyes ja Rissanen ovat tässä. Tämä on jo 13,6 %, eli ihan hyvä lukema. Jos katsoo laajemmin ja laskee myös L.M. Montgomeryt. Rauha S. Virtasen, Laura Honkasalon ja Emily Brontën mukaan (pitäisiköhän Anja Kaurasen Kultasuukin laskea?) saadaan jo 17 kirjaa, eli huikea 28,8 % osuus. Tämä on paljon, jos sitä vertaa vaikkapa dekkarien osuuteen: niitä löytyy kolme kappaletta, eli vaatimaton 5,1 % osuus.

Hiton vaikeaahan tämä lokerointi kyllä on. :) Onko kirja viihdettä, jos sen ääressä viihtyy? Jos Alastalon salissa viihdyttäisi minua, olisiko se silloin hömppää?
eraskissa kirjoitti 03.06.2007 - 19:19
Pitääpä tarkentaa käsitteitä omassa blogissani. Hömppä olisi ollut kiva kategoria, mutta kun ihmisten ironian taju on yleensä huono.
pazi-j-dog kirjoitti 03.06.2007 - 19:34
"Ja voi että kun olisi jokin hyvä nimi tuolle genrelle!"

Miltä kuulostaisi "emofiktio"? (Vrt. emopunk.)

Taru kirjoitti 03.06.2007 - 20:20
Voisiko nimeksi ajatella jotain feminiinin johdannaista? Se ei sulkisi kokonaan pois varsinaiseen naissukupuoleen sitoutumattomia.
Kirsti kirjoitti 03.06.2007 - 20:50
Kiitos vinkistä Näkymätön tyttö! Enkä tiedä onko englanninkielisyyteen kallellaan oleminen ja arvostelukokemattomuuskaan mikään haitta, kokemustahan tulee siitä kun tekee.

Salla, sitä hömpän ja taiteen veteen piirrettyä rajaa on tässä blogissakin jo useampaan kertaan etsitty, puhumattakaan kaikista muista foorumeista joissa asiaa on turhaan yritetty saada haarukkaan. Mutta vaikea uskoa, että kukaan Alastalon salissa ihan oikeasti viihtyisi... Mutta tosiaan hienoa, että olet jaksanut pitää viihdettä esillä sillä välin kun minä olen lähinnä valittanut.

Eraskissa, minustakin hömppä on toistaalta hyvä nimi, mutta sitten taas toisaalta tosikkomaisesti arkailen juurruttaa sitä käyttöön.

Pasi, kuvitteletko minun ymmärtävän mitä on emopunk? Hyvä kun vielä muistan mitä oli punk.

Taru, olisiko mielessä jokin ehdotus? Mutta joo, minäkin vierastan sitä että monia genren kirjoja kaupataan niin yltiönaisellisessa paketissa, mietin usein että onko se tosiaan välttämätöntä.
Salla kirjoitti 03.06.2007 - 20:57
Alastalon salia ei meikäläinen ole saanut luettua tähän ikään mennessä. :) Se odottaa sitä Tosi Sateista Kesää yhdessä James Joycen Odysseuksen ja Kalevalan ja muiden kulttuurin merkkipaalujen kanssa...
Taru kirjoitti 03.06.2007 - 20:58
Tarmo tykkäsi Alastalon salista ihan sikana. Joten meitä on joka junaan. Mutta se nimiasia on ongelma, joo. Jotenkin sen pitäisi olla laajempi kuin naisviihde, sillä genre on laajempi, ihmissuhdepainotteinen.
Kirsti kirjoitti 03.06.2007 - 21:04
Salla :-)

Itse asiassa Taru, olen kuullut joidenkin muidenkin väittäneen kirkkain silmin pitäneensä Alastalon salista. Muistaakseni olin joskus puhumassa Väinö Riikkilä seuran jossain tilaisuudessa ja siellä oli tälle asialle omistautunutta väkeä.

Kirsti kirjoitti 03.06.2007 - 21:06
Mutta minä en silloin uskonut heidän vilpittömyyteensä. Jos kuitenkin sanot Tarmon nauttineen siitä, niin minun on ilmeisesti pakko uskoa.
Taru kirjoitti 03.06.2007 - 21:10
Joo, Tarmo oli kyllä rehellinen. Mutta asiaan vaikuttaa ehkä tapa, jolla Tarmo lukee. Näkövammansa takia hän kuuntelee kirjat konepuheena, hyvin nopeana. Se on eduksi joillekin teoksille, jotkut taas menevät niin kuunneltuina pilalle.
Roicky kirjoitti 03.06.2007 - 21:16
Täten todistan viihtyneeni pitkään ja hartaasti toissa kesänä Alastalon salin parissa. Loppuun asti tuli luettua, eikä kaduta.
Tosi viihdettä viihdettä kaipaaville!

Taidankin ottaa pikimiten uusiksi, niin hauska ja viihdyttävä se oli.
Rocky kirjoitti 03.06.2007 - 21:19
Sorry, on vähän hämärää, eikä sähköä pidä tuhlata. Tuossa edellisessä tuli nimeni väärin. Minä se vain täällä todistin.
Salla kirjoitti 03.06.2007 - 21:24
Myös ansioitunut sarjakuvapiirtäjä Grezen on maininnut pitäneensä kovasti Alastalon salista. Uskottava se on, kun toinen näin sanoo! Mutta Grezen on onneksi lukenut muutakin, kuten seuraavasta stripistä käy ilmi: http://grezen.vuodatus.net/blog/474076 . :)
Tuima kirjoitti 03.06.2007 - 21:51
Hauska keskustelu, lähdetään hämpästä ja pääsytään Alastalonsaliin.

Mutta oikeasti, tuo kehittelemämme ajatus olisi kyllä ihan toteutuskelpoinen. Kotimaisten kirjailijoitten haastattelut olisivat oivaa tavaraa, koska he kirjoittavat paljon ja hyvää kirjallisuutta.

Yksi vankka toive minulla kyllä olisi. Jos tuollainen blogi perustetaan, niin toivottavasti sen ulkonäkö ei ole vaaleanpunainen ja kultakirjaiminen - lukijana se ainakin karkottaisi minut takuuvarmasti sivuilta pois. Asiallisuutta, huumoria, ironiaa, näkemystä, mutta ei vaaleanpunaista.

Hauskaa, että olet lähtenyt pohtimaan asiaa eteenpäin.
SusuPetal kirjoitti 03.06.2007 - 22:27
Vaihdetaan viihteelle, hömpän helmiä.

Voisi olla hyvä nimi, mutta ei kai sitten.

Ihan hyvä idea kyllä tuo blogi.
Kirsti kirjoitti 04.06.2007 - 07:51
Jaahas Rocky, ilmeisesti minun on nyt pakko uskoa Alastalon salissa olevan joillekin ihmisille ihan oikeasti viihdettä.

Tuima, olen samaa mieltä blogin ulkoasusta. En ymmärrä kuka sitä pinkkiä ja niitä kultaisia kirjaimia kaipaa, mutta kai niitä sitten joku kaipaa kun ovat niin suosittuja.

Ja Susu lähti jo kehittelemään blogille nimeä, kiitos ehdotuksista:-)
Tuima kirjoitti 04.06.2007 - 08:41
Vaihdetaan viihteelle kuulostaa hauskalta, mutta kertoisiko se totuutta sisällöstä? Avautuisiko Hömpän helmien ironinen lämpö? Pidän noista molemmista yhdessä ja erikseen.
marika kirjoitti 04.06.2007 - 09:09
aivan loistavan mainio idea Kirsti!
Itse olen ristinyt hömpän hiekkalaatikko- /imetyskirjallisuudeksi. Lukuelämyksiä, jotka kestävät keskeytykset ja takaisinpaluut.
Hömpän helmiä kutkuttaa ainakin omaa mielikuvitustani...
Ohikulkija kirjoitti 04.06.2007 - 09:43
Tunteella?
Sydämestä?
Ei kai nimi voi tyhjentävästi kertoa sisältöä, korkeintaan antaa viitteitä
Fredrika kirjoitti 04.06.2007 - 17:28
Kannatan edelleen ideaa, voisin jopa ajatella osanottamista ainakin epäsäännöllisesti. Laji ei ehkä kuulu niihin, joita luen eniten, mutta on kyllä kuulunut. Ja nykytilahan saattaa johtua siitä, ettei alan kehitystä enää seuraa tarpeeksi - koska ei ole sitä parhaiden listaa, jolta poimia lupaavimmat.

Nimenkeksintä voisi olla helpompaa, jos rajausta täsmennettäisiin hiukan. Eri asia nimetä blogi ja koko genre. Jos pitäydytään puhtaasti romantiikassa, niin minulle tuli mieleen vaikkapa "Kevyet helmet", tai joku "Pehmeät suosikit".
Kirsti kirjoitti 04.06.2007 - 18:11
Ehkä Hömpän helmiä voisi tosiaan olla hyvä. Hömppä ja helmihän ovat sanoina toisilleen sopivasti jännitteiset ja siitä kuitenkin on nimenomaan myös kysymys, hömpästä löytyy helmiä.

Hauska kuulla Fredrika, että voisit tulla mukaan blogiin. Ja muuten, luulen että aika suuri osa hömpän lukijoista lukee myös muuta. Eri tyyppinen kirjallisuus sopii eri tyyppisiin tilanteisiin.
Salla kirjoitti 05.06.2007 - 14:04
Noh, missäs blogi viipyy? Sormet jo syyhyävät skannerin ääressä.
Kirsti kirjoitti 05.06.2007 - 16:09
Jaa, tuotannossa on, hetken vain ottaa aikaa.
marika kirjoitti 06.06.2007 - 09:05
*odottaa....odottaaa...*
Kirsti kirjoitti 06.06.2007 - 09:19
Joo joo tulossa on, älkää nyt hermoilko:-)
roll forming machine kirjoitti 30.07.2011 - 08:42
Manufactures roll forming machines in variety of configurations, as well as decoilers and cutoff equipment. Units can be customized to requirements
roll forming machines,
roll forming machine,
roll former,
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Sivut
Lisätietoja
laskuri

>
Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta