hmmm....

Se on kyse viestinnästä. Ehkä sinä ilmaiset itseäsi täsmällisemmin ja tarkemmin kirjoittessasi kuin puhuessasi?

Puhuessa on myös aina mukana se kehonkieli ja kasvojen eleet.

Itsellä on usein se ongelma, että ihmiset luulevat minun olevan tosissaan ja vakavissaan, kun vain vitsailen! Kun minut oppii tuntemaan, osaa erottaa kyllä sen milloin heitän asioita leikilläni ja milloin olen tosisssani. Aluksi se on vaikeaa.

Ehkä minun on siksi pitänyt kehittää rikas ja vaihteleva kieli, että olisin tullut ymmärretyksi oikein, koska minulla ei todellakaan ole tuhansia erilaisia ilmeitä kasvoillani?

Joidenkin kasvot ovat todella kiehtovia ja paljastavia. Ne värähtelevät ajatusten ja tunteiden mukana.

Tai ehkäpä Kirsti ilmaisee itseään älykkäästi, selvästi ja oivaltavasti myös puhuessaan. Sellaisista ihmisiä on vaikea kuvitella "huonoiksi koulussa" tai muuallakaan.

Jukka, voit olla oikeassa... siis ainakin minun kohdallani. Kirstistä en tiedä.

Olemuksen, ilmaisun ja sisällön ristiriita. Se on sitä, kun silmä ei voi katsoa itseään.

Minä kuulemma olen näyttänyt ja kuulostanut hyvinjaksavalta ja pärjäävältä myös täysin uupuneena ja masentuneena. Siis jälkikäteen sellaista olen saanut kuulla.

No, sen olen nyt oppinut, että on parempi sanoa yksinkertaisesti ja rehellisesti se, miltä sisimmästä tuntuu ja jättää filosofiset ja psykologiset selittelyt pois, koska ne vähentävät viestin tehoa.

Heidi, miltä sinusta on tuntunut siinä vaiheessa kun olet ollut uupunut ja masentunut ja tajuat muiden ajattelevan että voit ihan hyvin ja pärjäät mainiosti? Oletko vain todennut asian, vai mitä? Itse nimittäin koen tuollaisessa tilanteessa voimattomuutta ja tuntuu kuin olisi pleksi minun ja muiden välissä. Koin aikoinani, että Sylvi Plath kuvasi Lasikellon alla jotenkin osuvasti tällaista kokemusta.

Jukka, voit olla oikeassa, vaikka toisaalta koen että puhuessani olen usein vihoviimeinen sönkkääjä. Mutta se on ehkä vain jossain tilanteissa.

Hmm, jospa Kirsti on vaan nörtin näkönen? Mä olin myös melko huono koulussa, eikä kukaan muuta luullutkaan .)

Toisin kuin Heidirillä, minua puolestani vaivaa se, että ihmiset luulevat minun vitsailevan, vaikka olen tosissani ja vakavissani.

Kirsti, kyllähän se tuntui sellaiselta... omituiselta. Tunnelma oli vähän kuin siinä minun tarinassani Näkymätön huone. Sinähän luit sen. :)

Sitä alkoi epäilemään, että oliko sitä oikeasti niin huonossa tilassa, kun muut eivät nähneet eikä ymmärtäneet

Mutta asia on vain niin, että jokainen tuntee asiat omalla tavallaan, omista lähtökohdistaan.

Onneksi olen löytänyt paljon ihmisiä, jotka näkevät ja ymmärtävät. Eivät pelkää olla avoimia ja läsnäolevia, eivät pakene.

Zimbo, silloin ei vielä oltu nörteistä kuultukaan kun minä kävin koulua. Mutta joo, varmaan oli vikaa ulkonäössäkin, en kiellä :-)

Niin, sitä minäkin Heidi, että outo olohan tuollaisesta tulee, ei sille mitään mahda.

Voisikohan kyseessä olla vastaanottajan viasta, eikä sinun viastasi?

Keskustelukumppanisi ovat olettaneet omiaan päinvastaisista vakuutteluistasi huolimatta. He ovat olettaneet, että ei kirjailija v o i olla koulussa huonosti menestyvä, vaikka kirjailija muuta väittääkin.

Minulle on hyvin tuttua se, että ihmiset eivät kuule, vaan he luulevat, vaikka rautalangasta vääntäisi mallin. Tilanteesta riippuen se on huvittavaa, ärsyttävää, raivostuttavaa, masentavaa. Yleensä se on kurjaa. Niissä tilanteissa minulle herää halu tulla kuulluksi.

Luullunymmärtämistä pitäisi testata tuollaisilta ihmisiltä vähän tarkemminkin.

Jos on suhteellisen rauhallinen, älykkäästi ja pohdiskelevasti maailmaa katseleva ja kirjoittava ihminen, ihmiset kai stereotyypittelevät ja vetävät johtopäätöksiä, jotka perustuvat siihen, mitä luullaan, ei siihen, minkä voisi kuulla, jos kuuntelisi.
Niin kai sinulle on käynyt, Kirsi.

Tuosta huonosti voimisesta minulla on se kuva, että muut ovat minua aikaisemmin tajunneet, että nyt ei mene niin kovin hyvin. Itse on halunnut kynsin hampain pitää kiinni kuvasta, jonka on luonut itsestään. Missään nimessä masennus ei ole kuulunut suunnitelmiin ja siksi sen kieltää.
Uupumus ja alakulo ovat varmaan sellaisia, jotka itse tunnistaa helpommin ja jotka eivät näyttäydy muille niin selvästi kuin vaikea tai keskivaikea masennus.

Niin Celia, tietysti tulee mieleen, että kuinka monen ihmisen viestit sitä on itse jättänyt kuulematta koska se on helpompi niin. Varmaan sitä luullun ymmärtämistä on vähän kaikilla. Mutta siis joo, se on varmaan näkökulmakysymys, että kenen vika se lopulta on. Mutta näin kirjailijan näkökulmasta vika on aina viestittäjässä, jos viesti ei mene perille ja niin muissakin medioissa ajatellaan. Mutta sosiaalisessa vuorovaikutuksessa kysymys onkin jo kimurantimpi, tosiaan.

Susu, tuollaistakin tosiaan aina joidenkin kohdalla on huomannut, että ihminen ei itse tunnista huonovointisuuttaan vaikka ulkopuolisille se on ilmeistä. Nämä ovatkin yllättävän monimuotoisia ja kiintoisia kysymyksiä.

Johtuisiko se siitä, että yleensä huonosti koulussa menestyneet eivät ole asiaansa repostelleet ja juuri kympin tyypit ovat tehneet ison numeron "huonosta" arvosanasta?

Jo on nähty tähän ikään miten monia ihmisiä ei ole ymmärretty koulussa. Minun mieleeni on jäänyt entisestä oppikoulusta kuinka epäonnistuneita opettajia saattoi olla. Olivat ylen tyytyväisiä omaan "sivistyneisyyteensä", kun useimpien oppilaiden vanhempien koulutustaso oli paljon vähäisempi, hyvinkin viisailla. Oppilaat oli helppo leimata tyhmiksi. - Onneksi aina on ollut muunlaisiakin opettajia ja tuurin käydessä on päässyt heidän oppiinsa.

Erittäin usein sinä Kirsti muistat mainita kuinka huono olit koulussa. Asia selvästikin vaivaa sinua, mutta siitä koulustahan on jo vuosikymmeniä. Varmaan on ollut sittemmin onnistumisen kokemuksia, niiden luulisi painavan enemmän kuin koulun.

Ei aina voi tulla ymmärretyksi puolesta sanasta. Uusien tuttavuuksien kanssa sävyjen oppiminen kestää, ja siinä joutuu tarkistamaan ajatuksiaan ja ilmaisujaan. Normaalia elävän kommunikaation kehitystä tämä on.

Tietysti sellainenkin asia on mahdollista, että olet löytänyt itsesi vähän myöhään. Tätä sanoo Veijo Meri aika yleiseksi kirjailijoiden keskuudessa. Itsestään mainitsi esimerkkinä, että pääsi jyvälle ainekirjoituksessa vasta lukiossa, kun sattui kohdalle oikein hyvä opettaja. Oman kouluni hupiaiheita on se, että Antti Hyryn kirjoitustaidot katsottiin viitosen arvoisiksi.

Sylvi, tiedän itsekin että olen jauhanut asiasta kyllästyttävän paljon, mutta se johtuu siitä, että minulla on jäänyt koulusta trauma. Trauman merkkihän on juuri se, että jostain asiasta on pakko jauhaa.

Se on tietysti ymmärrettävää, ettei uusien tuttavuuksien kanssa kaikki mene aina putkeen, mutta olen kuitenkin sitä mieltä että omalla kohdalla nämä kommunikaatiovaikeudet ovat olleet vähän vakavampaa laatua, mutta väliäkö hällä, koska kommunikaatiovaikeudet poikivat ammatin. Ilman niitä minusta olisi voinut tulla se eläinlääkäri, josta hommasta aina haaveilin.

Monilla muillakin kirjailijoilla on ollut nuorena vaikeuksia hyväksynnän saamisessa. Linkissä tämäniltaisesta Hans Christian Andersen - elokuvasta. Mainitsin eilen C:n esimerkkinä kirjailijasta ja hänen itsetuntemuksestaan.

Tänään yhdeksältä TV 1. Ei se liene niinkään A:sta vaan nimenomaan luovuudesta - ja nuoruudesta.

Tuskin meistä kukaan kaikkea ymmärtää tai tulee koskaan täydellisesti ymmärretyksi. On paljon mitä en ymmärrä, vaikka paljon ymmärränkin.
Vapauttavinta on sellaiset lähisuhteet, joissa ei tarvitsekaan aina niin tajuta kaikkea. Oleelliset asiat riittävät.

Eikö tuo ole aika tuskallista, että pyörittää puukkoa omassa haavassaan? Haavat kannattaa hoitaa. Arpien kanssa voi elää, ne eivät enää tulehdu tai tulehduta lähiympäristöä.

Kiitos vinkistä Blogisisko.

Ohikulkija, en ole kokenut pyörittäväni puukkoa haavassa, mutta ymmärrän että aihe alkaa muita ihmisiä jo rasittaa:-)

Kirsti,

aihe ei rasita ainakaan minua. Psykologiystäväni mukaan ongelmista pitää puhua. Siten ne selviävät.

Miehelläni on taas tapana sanoa, että ongelmat "kuluvat", menettävät voimansa, kun niistä puhutaan. On niin paljon muitakin ihimsiä, joilla on samoja kokemuksia, mutta he eivät uskalla puhua niistä.

Eihän kaikkea tarvitse lukea. Jos joku aihe ei kiinnosta, voi "vaihtaa kanavaa" ja palata toisena päivänä uudestaan.

Sinulla on niin paljon muitakin aiheita. On jokaiselle jotakin. Kiitos hyvästä blogista!

MOT=
kaikkea ei ymmärrä eikä tule ymmärretyksi ;-)

Jonkin aikaa kommentin kirjoittamisen jälkeen minulle tuli varma vaikutelma, että olemme käyneet lähes saman keskustelun aiemminkin, silloin ehkä ei ollut tarkemmin puhetta miten on tullut ymmärretyksi. Siis sinua piinaa (mielestäni turhaan) huono koulumenestys, minua vaivaa että miksi ihmeessä.

Ehkä pyöritin jo edellisellä kerralla päinvastaista tapausta. Minulla oli työtoveri, joka alkoi yllättävän usein kertoella koulusta. Hän mainitsi esimerkkejä kuinka hyvä oli ollut. Meitä oli pari ihmistä, jotka suhtauduimme hieman pilkallisesti tällaiseen lapsellisuuteen, kun nelikymppinen ihminen viipyili yhä koulussa. Olisi luullut, että aikuisen elämässä olisi ollut tärkeämpiäkin kokemuksia. Sittemmin tämä kouluvalo on edennyt urallaan merkittävään asemaan eikä juuri enää käy koulua. Olen selittänyt tämän kouluun palautumisen sillä, että oli turhautunut juuri niihin aikoihin eikä mielestään voinut vaikuttaa työssä kykyjensä mukaan. Tätä nykyä on sitten aikuinen itsensä.

Joo, pitää Sylvi paikkansa, olet valistanut minua tässä asiassa aikaisemminkin. Kaikenlaistahan sitä voi tosiaan toisen ihmisen elämästä luulla, että siis olisi tullut jo tärkeämpiäkin kokemuksia joista puhua ja muuta sellaista. No psykologit toisaalla ovat myöntäneet, että elämän ensimmäiset vuodet ovat ihmiselämän kannalta olennaisen tärkeitä, niin hullulta kuin se tuntuukin. Jos jokin menee varhaisvuosina pahasti pieleen, vie pahimmassa tapauksessa koko loppuelämän korjata tapahtunut vahinko. Energiaa menee huomattavat määrät sellaisiin asioihin jotka toisilta, onnekkaammilta hoituvat ponnistuksitta, omalla painollaan.

Joo Ohikulkija, näinhän se on:-)

Kiitos Blogisisko:-)

Onnellista on, että emme ole menneisyytemme vankeja. Voimme selvittää asiat, puhua niille ihmisille, joiden kanssa keskustelusta voisi tulla jotain edistystä ongelmalliseen asiaan.

Voimme kirjoittaa kirjeen sille, jolle emme voi tai halua puhua, voimme lukea sen ääneen jopa kuolleen omaisen valokuvan edessä. Uskomattoman terapeuttinen kokemus. Voi purkaa sydäntänsä. Ja sitten polttaa kirjeen!

Viimeaikaisten tutkimusten (pari viikkoa sitten luettua) mukaan aivomme ovat aikuisuudessakin, vanhana ollessammekin kuin vahaa, jota voi muovata. Meidän ei ole pakko jähmettyä menneisyyden asetelmiin.

Voimme tulkita menneisyyttä uudella tavalla. Niinhän Sinä oletkin tehnyt, Kirsti. Sinusta tuli kirjailija, koska Sinulla oli tiettyjä ongemia lapsuudessa, kuten sanoit.

Entisaikojen luostareissa (ehkä nykyisissäkin) neuvotaan kirjoittamaan omaelämäkerta uudestaan ja uudestaan. Uusi tulkinta muuttaa menneisyyden. Näkee juonen elämässään.

Jos ihminen elää keskimäärin 80 vuotiaaksi, niin lapsuusaika on tuosta ajasta noin 1/8 osa. Sen 7/8 osan aikana voi tapahtua dramaattisia asioita, jotka saattavat aiheuttaa paljon suurempia vammoja kuin lapsuus ja traumatisoida vakavasti.

Lapsuusajalla on merkitystä, mutta en usko että se määrää ja hallitsee koko aikuisikää. Yksi ajanjakso elämästä ei voi määritellä kaikkea, siihen on mahdotonta uskoa. Elämään kokonaisuutena vaikuttaa niin monet asiat ja tekijät, että syy-seuraus ketjujen etsiminen vain lapsuudesta käsin on minusta tyhmää.

Saahan sitä toki aikansa siihen kuluttaa: vatvomalla ja vanuttamalla pieleen mennyttä lapsuuttaan. Suosittelen kuitenkin elämään muutakin ja jatkan matkaani.

Niin Ohikulkija, vatvominen ja kulkeminenhan (ja kehittyminen) eivät välttämättä sulje pois toisiaan.

Niin, ei lapsuus varmaankaan kaikkea määrää, paitsi että joillakin on kyllä elämä mennyt jo ensimmäisten elinvuosien aikana niin lahjakkaasti pieleen, että sitä on myöhemmin lähes mahdoton korjata, mutta nyt en siis puhu itsestäni.

Kumma juttu Kirsti.

Siksi, että:
Olen tavannut monen monta ihmistä joiden alkulähtökohdat ovat menneet 'pieleen', mutta ovat rakentaneet elämässään huikeita (huikea ei tarkoita tässä yhteydessä instituutioita, järjestelmiä, markkinoita, organisaatioita, systeemejä).

Pieleen mennyttä elämää vaan tarkastellaan usein siitä näkökulmasta, että kuinka se on mennyt pieleen näiden yleisten todellisuuksien kanssa. Ja silloin käytetään sanoja: pieleen mennyt elämä. Että miten ja mihin todellisuuden kohtaan jonkun henkilön X elämä on mennyt pieleen?

Toivon vain ettemme itse aikuisina tee lisävahinkoa lajitovereillemme, joille vahinkoa on jo tehty.

Heh pitääpä avautua. Tai no joo. Minä menestyin lapsena oikein hyvin varsinkin alaluokilla koulussa, mutta sen jälkeen kaikki on ollut pelkkää alamäkeä, menestys siis, eikä loppua näy.

Tottakai mistä tahansa rytökärpän pesästä voi ihminen pelastua säälliseen elämään, mutta jos tarkastelee asioita vähän laajemmassa perspektiivissä huomaa, että sekä maallinen hyvä, että vastoinkäymiset pyrkivät kasaantumaan. Niille joilla on, annetaan, niiltä joilla ei ole, otetaan pois sekin vähä.

Mutta tietenkään ei ole syytä predestinoida ihmisiä tyyliin sinulla on tällaiset lähtökohdat, ei sinusta mitään tule, vaan päin vastoin, pitää uskoa tällaisiin ihmisiin ja kannustaa heitä. Epäilen, että näillä mainitsemillasi ihmisillä jotka surkeista lähtökohdistaan huolimatta ovat saaneet elämässään aikaan huikeita, mitä se huikea sitten lieneekin, on ollut elämässään ihmisiä jotka ovat uskoneet heihin ja kannustaneet heitä. Sellainen onnettomiin olosuhteisiin syntynyt, johon ei kukaan usko, on huomattavasti huonommassa asemassa kuin se johon joku uskoo.

Oi voi BH, mutta niin kauan kuin on elämää on toivoa.

Tämä on hyvin hämmentävää. Koskaan Sinut kohdatessani en ole tullut ajatelleeksi, mitä koulutodistuksessasi mahtoikaan olla kaunokirjoituksessa tahi luonnontieteessä. Matematiikasta nyt puhumattakaan. Minusta kun Sinä olet niin huippufiksu tyyppi, ettei ole tullut mieleenkään.
Itse kävin karmaisevan vanhanaikaisen koulun (Sinua ennen), mutta en ole tähän mennessä tullut ajatelleeksi, miten sen koki esim. erittäin kuuluisa ja tunnustettu säveltäjä, joka siitä samasta koulusta sai laulutaitonsa johdosta musiikista viitosen.
Saati sitten moni muu kaltoin kohdeltu.

Olisiko se sitten niin, että lahjakkuuksia ei tule pelkässä pumpulissa kasvaneista?

Minua nyt jo nolottaa, kun ei minun ensisijainen tarkoitukseni tässä ollut muistella huonoa koulumenetystäni, vaan konkreettisen esimerkin avulla kuvata sitä tosiasiaa että minulla on itseni ilmaisemisessa jokin häikkärä, todennäköisesti sanaton ja sanallinen viestintä ristiriidassa niin että ihmiset uskovat enemmän sanantonta viestiäni, eivät sitä mitä sanon. Enkä minä ymmärrä miten minä voin sanattomasti sitten viestiä sellaisia asioita kuin ilmeisesti viestin. Koen sanattomastikin viestiväni että olen surkea epäonnistuja säälikää minua nyt edes hiukan, sen lisäksi että suullisestikin jatkuvasti valitan, niin kuin minä täällä häiriöklinikallakin valitan jatkuvasti, mutta siis yleensä ihmiset eivät ilmeisesti koe minun valittavan. Se on tietysti positiivista silloin kun minulla ei ole mitään tärkeää valitettavaa, mutta ahdistavaa silloin jos tunnen maailman juuri kaatuneen päälleni.

Ehkäpä asiaan vaikuttaa myös teema, johon blogisi nimi viittaa - häiriöklinikka. On kyseessä jonkinlainen "Leelian lepotuoli", jossa käsitellään ongelmia. Kerrot omista asioistasikin usein siitä näkökulmasta rohkaisten muitakin kirjoittamaan huolistaan. Käsitellään "häiriöitä" (niitähän riittää maailmassa) ja yritetään minimoida niiden vaikutusta yksilöiden elämään ja kirjallisuuteen.

Niin kyllä Blogisisko, juuri tuo on ollut blogini tarkoituskin. Nyt vain tuli jotenkin nolo olo, tunnen saaneeni hiukan sormilleni, mutta se on varmasti ihan terveellistä.

Kirsti sinähän olet runoilija. Joskus kouluaikana luin Kierkegaardia ja hän sanoi jotenkin näin: "Runoilija on ihminen, jonka huulet ovat niin muodostuneet, että huokaus ja tuska niiden yli pulputessaan muuttuu ihanaksi musiikiksi, ja ihmiset kokoontuvat hänen ympärilleen ja pyytävät, laula taas pian." En sen koommin ole tuota tekstiä löytänyt, joten tuskin on sanatarkka sitaatti. Silloin selitys teki suuren vaikutuksen. Siis kun sinä, jolla on vaikeroimisen armolahja, kerrot jotain synkkää, seuraus voi olla päinvstainen, ihmiset hymyilevät. Ainakin minä, anteeksi vain.

Heh, no voi kiitos. Onhan se tietenkin hienoa tuottaa iloa muille, vaikka se sitten vähän kipeää tekisikin.

Microsoft Office is so great!
Office 2010 –save your time and save your money.
The invention of Microsoft Office 2010 is a big change of the world.
Office 2007 is so powerful.
Microsoft Office 2007 is my love!
Office 2010 key is for you now!
Office 2010 download is available now!
Microsoft outlook 2010 is convenient!
Outlook 2010 is powerfull.

Manufactures roll forming machines in variety of configurations, as well as decoilers and cutoff equipment. Units can be customized to requirements
roll forming machines,
roll forming machine,
roll former,