Oletko nähnyt Alastoman lounaan?

Enpä usko nähneeni. Onko hyvä?

On. Se on aika erilainen kuin Cronenbergin muut leffat. Perustuu William S. Burroughsin kirjaan (mutta varsin löyhästi, kertoo oikeastaan enemmän kirjan kirjoittamisesta kuin itse kirjasta).

En tosin tiedä, mikä sinua Cronenbergin elokuvissa ärsyttää, joten en ole varma, käykö tämä suosituksesta.

Uuno Turhapurot ovat kyllä maailmankaikkeuden huonoimpia elokuvia, oikeasti..

Anu, Videodrome oli ensimmäinen jonka näin silloin tuoreeltaan ja se vain oli niin uskomattoman vastenmielinen. Videokasetti joka työnnettiin mahaan yms. Muita elokuvia olenkin vain silmäillyt kun niitä on tullut telkkarista ja minulla on ollut valmiina jonkinlainen torjunta päällä. Niin, en ehkä inhoa, vaan torjun. Ehkä ne ovat jopa niin pelottavia etten voi katsoa niitä.

Kirsi, voi olla. Mutta monia ne ovat naurattaneet.

Videodrome ja sitä vanhemmat Cronenbergin leffat menevätkin aika vahvasti sellaiselle shokki-ällötysosastolle, mutta uudemmat (ehkä Existenziä lukuunottamatta) ovat enemmän draamaa.

Täytyypä harkita tuota Alastonta lounasta. Kiitos vinkistä.

Kirsti, Turhapurot ovat mahtavia. Ehkä syynä ovat lapsuuden odotuksesi Ben-Hurista, jonka tuli rikkomaan johtaja T. Yritäpä katsoa vielä yksi. Tarkovskia saa inhota siinä missä mitä tahansa "taiteeksi" julistettua. Tosin Peilin naiskuva ei ole aivan sellainen, joksi Tarkovskin naisia esität... Kolmella aikatasolla likkuvan Peilin naisia voi olla jopa vaikea tunnistaa joksikin tietyksi elokuvan henkilöksi. Trakovskiakin kehottaisin katsomaan uudestaan. Sotaan sijoittuva Ei loppua (toiselta nimeltään Ivanin lapsuus) on kertakaikkisen hieno, jopa itkettävän komea elokuva.

No Tarkovskia olen nauhoittanutkin sillä mielellä, että kun on sopivan kultturelli mielentila niin katson. En muista mitä elokuvia minulla on. Mutta silti ajatus aiheuttaa jo etukäteen sellaisen kummallisen kuvottavan olon tuonne pallean tienoille ja sydän tuntuu raskaalta. Kummallista sinänsä.

Turhapuroja olen yrittänyt riittävän monta kertaa katsoa, joten tältä osin julistan itseni iloisin mielin sivistymättömäksi enkä vaivaa itseäni enää mokomalla asialla.

En usko että Cronenberg on koskaan tehnyt niin ei-Cronenbergiä elokuvaa että se muuttaisi käsityksesi. Niihin suhtautuminen on kyllä yleensä melkoisen joko-tai. Itse olen näkemistäni pitänyt, vaikka monta puuttuu. Ne ovat vähän kuin sen toisen Davidin, Lynchin, elokuvia, mutta psykologisen ulottuvuuden tilalla on lihallinen.

Turhapurot on mahtavia. Kävin tätini kanssa katsomassa niitä monta 80-luvulla pikkukaupungin teatterissa.

Cronenberg on muuten tehnyt yhden todellisen anticronenbergelokuvan nimeltään Fast Company (1979). Elokuva kertoo kiihdytysajoista yhden tiimin näkökulmasta. Kyse on perinteisestä hyvä vastaan paha kisailusta, jossa fokuksessa oleva tiimi on tietenkin se hyvä ja oikeamielinen, jonka mielssä on vain rehellinen kilpa. Elokuva on Cronenbergin rahantuhlauselokuva, jossa ei ole yhtään omituista morfoosia, kukaan ei työnnä kättä omaan mahaansa eikä yksikään auto muutu hallusinaatiota kuvaavaksi örkiksi.

Elokuvista.

Olen ollut perustamassa eri puolilla elokuvakerhoja ja luulen nähneeni niitä enemmän kuin ihmiset keskimäärin. Ja nimenomaan klassikoita.

Minun "objektiivisen" mielipiteeni mukaan Tarkovski on viime vuosisadan paras elokuvantekijä. Ja leffoistaan pidän eniten Stalkerista.

En ole tullut ajatelleeksi naisnäkökulmaa lainkaan. Mutta Stalkerin loppukohtauksessa nimihenkilö kantaa olallaan tyttöä, joka ilmeisesti on jonkinlainen mutantti. Maisema oli sellainen, jollainen olettaisi löytyvän Tsheljabinskista, jonne suomalaisetkin vuosikaudet dumppasivat ydinjätteensä. Tsheljabinsk on myös paikka jonne Stalin ajoi tshetsheenit toisen maailmansodan aikana nääntymään nälkään ja kylmyyteen.

Stalker on 3-tuntinen leffa. Sitä ei näe kunnolla ellei sitä katso elokuvateatterissa. Siinä on Alue, jonka merkityksestä kinasin ystävättären kanssa. Hän oli sitä mieltä että Alue tarkoittaa alitajuntaa, minä taas olin sitä mieltä että se tarkoittaa ydinsäteilyn tuhoamaa paikkaa.

Sillä sinänsä ei ole väliä. Tärkeintä on kuunnella keskustelua hyvin tarkasti. Siinä on kolmen miehen välillä esitetty sekä se kuuluisa venäläinen sielu, että ihmisen asema näinä aikoina, jotka ajat ovat aina olemassa. Se oli hyvin yleisinhimillistä puhetta.

En tiedä Kirsti, ehkä olet ollut väärässä mielentilassa kun olet Tarkovskia katsonut. Mutta yksikään Tarkovskin leffoista ei tyhjene ensimmäisellä katsomiskerralla.

Tarkovski vaatii ajattelua. Se tahtoo sitä katsojalta. Se ei halua että pitäydytään vain tunnevaihteella.

Vahinko, että meiltä ovat loppuneet miltei tyystin leffakerhot. Vahinko, että elokuva-arkiston rahat ovat loppumassa niin, että ulkomaisten elokuvien kopioita ei ole enää varaa korjata.

Itse asiassa se on kulttuuriskandaali!

Terv.

Ripsa

Osuva huomio Ugus. Erikoista sinänsä että Lynchin elokuvista taas olen jotenkin pitänyt, vaikka suhde niihin on hiukan mutkallinen enkä mainitsisi niitä lempielokuvikseni. Pidin jopa Eraserheadistä.

Jaa-a Tommi, eipä taida olla minun elokuvani tuo kiihdytysajojuttukaan.

Ripsa, elokuvakerhossa olen nimenomaan tietysti Tarkovskini nähnyt. Ja katsomiskokemuset ovat 80-luvun alkupuolelta, siis kahdenkymmenen vuoden takaa. Olisi varmaan syytä päivittää näkemyksensä, mutta kun se on niin rasittavaa.

Porissakin oli elokuvakerho silloin kun olin lukiolainen. Kyllä se oli merkittävä henkireikä. Paljon tuli nähtyä neuvostoliittolaisia ja kuubalaisia elokuvia.

Ei se Tarkovski katsomalla parane, ei ainakaan Stalker. Jos ei iske, niin ei iske. Yrittänyt olen kyllä, elokuvakerhoissa, elokuva-arkistossa, ihan joka puolella, mutta ei.
80-luvun vietin elokuvissa, noin neljä leffaa viikossa, joskus enemmän, kolmekin illassa, joten kymmeneen vuoteen mahtuu satoja leffoja, niin klassikot kuin kaupalliset. Ei se Tarkosvski maistu sittenkään.

Ja vanhat Cronenbergit on aika ällötyksiä. Turhapuroja en ole koskaan nähnyt, mutta pidän vanhoista Speden leffoista.

No jos Ben Hur vaihtuu Turhapuroksi niin ymmärrän kyllä inhosi. Stalker muistaakseni joskus kauan sitten teki vaikutuksen ja joku muu, jonka nimen olen unohtanut. Olisin omalle listalleni voinut lisätä Lars von Trierin, joka on niin naisvihamielinen ohjaaja kuin olla voi. Perustan käsitykseni yhden elokuvan katsomiseen eli Breaking the Wavesiin ja muista lukemiini selostuksiin. Olen käynyt kiihkeitä keskusteluja ko. elokuvasta, mutta se ei muuta käsityksiäni. Tioiset pitävät elokuvasta, heidän mielestään se on upea jne., minusta se on yksinomaan kammottava. Eli siin toinen inhokkielokuvani, löytyihän se. En katso Trierin elokuvia, koska en siedä hänen naiskuvaansa. Nisen rakastajaa ja ymmärtäjää hänessä ei ole tipantippaa.

Inholistan laatiminen on vaikeaa, koska minä en tavallisesti katso mitään paskaleffaa loppuun asti.

Hmm.. leffateatterissa loppuun sitkeästi katsomani Anthony Minghellan Cold Mountain oli kyllä harvinaisen vastenmielinen kokemus. Punaisen rajan ylityttyä minä alan tavallisesti toivoa kaikkien päähenkilöiden äkillistä ja väkivaltaista kuolemaa.

Petra, enkelini. Ehdin jo ajatella olenko tosiaan ainoa joka ei ole langennut loveen Tarkovskin suuruuden edessä.

Tui, Trier on ärsyttänyt minuakin. Breaking the Wawesista jotenkin kieroutuneesti vielä tykkäsinkin, mutta sen jälkeen on alkanut tökkiä.

haa, minä en vaadi että inhokkielokuva pitäisi jaksaa katsoa loppuun jotta tietäisi inhoavansa sitä. Mainitsemaasi elokuvaa en ole tainnut nähdä.

helvetin enkeli at your service. Ei maar, olen vääntänyt tästä Tarkovskista kättä useaan ja pitkään, enkä ymmärrä, miksi ei saa olla pitämättä siitä, vaikka se on klassikko. Höh. En minä pidä Chanelin kledjuistakaan, vaikka ne ovat klassikoita, eikä kukaan ihmettele sitä.

Minulla on joskus tullut sellainenkin kerettiläinen ajatus, etteivät kaikki jotka sanovat tykkäävänsä Tarkovskista ehkä tykkääkään. He vain eivät voi sanoa etteivät tykkää, koska niistä nyt vain jokaisen fiksun ihmisen kuuluu tykätä.

Mutta pidän tietenkin mahdollisena, että mieli elokuvien suhteen myös muuttuu. Kirjojen kanssa on käynyt niin. Kirja joka ei ole puhutellut, muuttuukin myöhemmin kiinnostavaksi kun oma elämäntilanne on muuttunut ja on kypsynyt vastaanottavaiseksi ko. sanomalle.

Fellinin casaniva ei olisi inhokkini, jos olisin toiminut niinkuin haa ja poistunut paikalta, kun katsominen alkoi tökkiä.

Trierin kohdalla en oikein ymmärrä sitä hehkutusta hienoista naiskuvista, kun ne tuntuvat perustuvan naisen nöyryyttämiseen. En nyt puhu näyttelijöiden kohtelusta vaan naisroolihahmoista, joita nöyryytetään mennen tullen.

Breaking the Waves on juuri sellainen elokuva, josta "kuuluu" pitää. Voi sitä hehkutuksen määrää mikä leffan ympärillä pyörii. Saan yleensä ymmärtää olevani jonkin asteinen elokuvia ja tunteita ymmärtämätön ääliö, kun en elokuvasta pidä. Miksi minun pitäisi pitää elokuvasta, jonka naiskuva on täysin perseestä? Enhän pitäisi siitä silloinkaan, jos Bessinnimi olisi Paul ja siinä olisi samankaltainen mieskuva. No niin, taas kiihdyin. eilen en muistanut koko filmiä ja inhoani kunnes täältä luin Trierin nimen. No pysyi ainakin postaus kielellisesti siistinä...

Nyt se näkemykseni kyllä vahvistui, että jotkut elokuvat (ja kirjat) saavuttavat sellaisen aseman, että vaatii suunnatonta siviilirohkeutta ilmoittaa julkisesti ettei pidä niistä. Tämä on oikein terapeuttista että täällä sen asian ilmoittamista voi harjoitella.

Joillekin klassikoille pitää olla oma hetkensä ja mielentilansa, että niitä voi katsella.

Ehkä minulla sitten vain on niin simppeli elokuvamaku, että Trier ei sihen mahdu. Tosin hänen Eurooppansa, josta näin vain puolet, oli kyllä hyvä. Ja kyllähän Breaking... tunteita herätti, mutta täysin negatiivisia. Ehkä sekin on sitten tällekin elokuvalle arvo sinänsä, että se herättää suuria tunteita.

(pienellä äänellä)...minä kyllä pidän von Trieristä...

Sinulla ei ole tänne enää mitään asiaa! Häivy silmistäni sinä perkele!

No ei vaan. Saat sinä tykätä.

Toki saat pitää! kunhan mietit niitä naiskuvia :) Uskon, että Trier on ohjaaja, joka jakaa katsojia inhoajiin ja ihailijoihin. Hyvä niin. Minusta elokuvakeskusteluissa hauskaa on se, kun ihmiset kerovat hyvin vastakkaisista kokemuksistaan.

Minä arvostan monien hyvien (ihan oman maun mukaisien) elokuvien lisäksi hyvintehtyjä, rehellisesiä "roskaelokuvia". Roskaelokuva on huono sanavalinta, mutta menköön paremman puutteessa. Eli siis sellaisia elokuvia, jotaka eivät yritä olla yhtään enempää kuin mihin niiden resurssit riittävät, mitään tonttumaisuutta ei kiedota ns. älylliseen lahjapakettiin. Turhapurot ovat sellaisia, tosin niistä en juuri pidä. Suosikkejani tässä lajissa ovat jotkin romanttiset komediat sekä Delta-jengi ja 1942 Hollywood (tai mikä sen nimi nyt sitten onkaan).

(edelleen pienellä äänellä)...minäkään en ole täydellinen, Kirsti :( Taisi tulla yllätyksenä, hahhah!

(vähän kuuluvammin) ...kohta alkaa ykkösellä Allenin elokuva. Mukavaa iltaa ja yötä!

Minä vihaan Trierin elokuvia (olen nähnyt niitä neljä, en pidä yhdestäkään) sen dogma-kikkailun takia. Minä haluan uppoutua elokuvan maailmaan, mutta Trierin dogma-sääntöjen mukainen vaappuva kamera ja tökkivät leikkaukset muistuttavat koko ajan, että katson elokuvaa. Ne eivät anna minun unohtaa tekniikkaa itseni ja tarinan välissä vaan ikäänkuin takertuvat siihen.

Anu, hauska huomio. Eikö dogma-säännöissä nimenomaan ole kysymys siitä, että haluataan irti liiallisesta tekniikasta? Minua niissä säännöissä on ärsyttänyt se, että ei haluata käyttää taidemuodon hyviksi havaittuja keinoja hyväkseen. Minusta se vaikuttaa katsojien aliarvioimiselta: "tehdään nyt tällainen elokuva, joka on kuvattu hämärässä, kyllä siitä joku pitää ja arvostaa, kunhan annetaan lajille hieno nimi ja lädätään teesit tauluun".

Juu, minustakin on aika hölmöä jättää käyttämättä ne mahdollisuudet, joita elokuva välineenä antaa (sanonkin aina, että jos on tarina muttei halua kuvittaa sitä kunnolla, kirjoittaisi sitten mieluummin kirjan kuin tekisi vajavaisen elokuvan).

Dogma-säännöt toimivat jotenkin itseään vastaan. Pyrkiessään sanoutumaan irti tekniikasta ne nimenomaan korostavat tekniikan olemassaoloa. Ja ne osoittavat aika selvästi, että kuvakerronnan säännöillä - suojaviivoilla, kuvakoon muutoksilla jne - on oma merkityksensä.

Tui, minusta Trierin elokuvissa on ollut riemastuttavaa juuri se, että hän tuo näkyviin sen naisten nöyryyttämisen ja nöyrtymisen, mitä ympärillämme on piilossa koko ajan.

Elokuva = naiskuva?

kauhioi ämmitte juttui tääl, "en mää ny siiit tykänny ko naisssi valla sorretaa"... juuh...

Kaisan kommentti oikeastaan sai minut nyt ihmettelemään että miksi en ole valtavan innostunut Trierin elokuvista, koska oikeastaan minun pitäisi olla, nyt kun ajattelen, koska noin Trier ilman muuta tekee. Hm.

Älä Miäs pelästy.

Aivan niin älyllisenä en osaa Trieriä pitää, mutta voihan se olla. Minusta Breaking... oli selvästi yhdenlaisen perversion kuvaus, mutta voihan sen kauniistikin selittää. Ja Miäs, sanoin myös etten pitäisi ko. elokuvasta silloinkaan, jos Trierin mieskuva olisi samanlainen kuin Bessin kuvaus. Eli en pidä myöskään elokuvista, joissa nöyryytetään miehiä sillä tavalla tarkoituksellisesti kuin Trier tekee naisille. Tunnustan kyllä, että inhoni ko. elokuvaa kohtaan voi sumentaa ymmärrykseni, mutta olen kokenut sen näin.

No emmää muute mut ku...
Krrhhmm... Siis: En minä muuten mutta hieman toisteiseksi menee elokuvienkin kohdalla tämä "naisnäkökulma"; se tuo mieleen hieman nuo Subtv:ltä Peteliuksen-Kallialan uusintoina tulevat sketsit, joissa kriitikot Jukanjukanjukka ja Seponseponseppo tms. harjoittavat tointaan, eli toinen lukee näyttelijöiden nimiä, ja toinen toteaa kunkin kohdalla "Huono" tai "Oikein huono".

Niin kyllä Miäs, mutta senhän vuoksi esim. sinä olet tänne tervetullut kertomaan oman mielipiteesi. Trieristä on täällä puhuttu aikaisemminkin ja hänellä on ollut kyllä paljon puoltajiakin, ja nimenomaan naisissa.

En etsi elokuvista tietoisesti naiskuvia, en ole ns. feministinen katsoja. Pidän monista "miehisistä" elokuvista ja TV-sarjoista juuri niiden antaman mieskuvan takia. Trierin elokuvassa naiskuva ärsyttää, KOSKA alistaminen ja nöyryyttäminen on puettu sellaiseen melodraaman muotoon, jossa toiminta olisi jotenkin erityisen hyvää. En näe kritiikkiä naisen asemaa kohtaan Trierin elokuvassa, koska sen painopiste on muualla. Trier on ehkä halunnut kuvata erilaisen, hieman yksinkertaisen Bessin omistutuvaa ja uhrautuvaa rakkautta. Voi olla. Mutta ne piilotunteet olivat siellä myös. Mutta lopputulos voi olla myös yksinkertaisesti, että en ymmärrä elokuvasa kuvattua rakkautta ja olen sittenkin elokuvia ja tunteita ymmärtämätön ääliö. Sekin on mahdollista.

Kommenttini ei varsinaisesti liittynyt Trierin elokuviin. En itse näkemistäni Triereistä ole pitänyt, mutta ei-pitämiseni on johtunut muista kuin nais-syistä (Sivumennen: tuo dogma-idea on täysin älytön). Mutta ylimalkaan kulttuurituotteiden jakaminen nais-mies-lähtöisesti ei ole kovin antoisaa.

Jätetään naiset - eikö kukaan ole vielä lajitellut elokuvia eläinpohjalta? Itse heitän vinkkinä tekemäni huomion: Mollberg jostain syystä tykkäää mässäillä (myös) eläinten kärsimyksillä leffoissaan. Huono vai oikein huono?

Miäs, minusta nais-mies-näkökulma on kiinnostava (ja antoisa) mutta en tietenkään ajattele että sen pitäisi olla ainoa tapa tarkastella esim. kulttuurituotteita. Kehiin heittämäsi eläinnäkökulma on kyllä erittäin kiinnostava. Luettuani eläinten oikeuksia käsittelevää kirjallisuutta olen huomannut tarkastelevani esim. juuri elokuvia siltä kannalta miten niissä suhtaudutaan eläimiin. Esim. Narnia-elokuvassa minua häiritsi miten siinä projisoitiin eläimiin (susiin) ihmisten negatiivisia piirteitä ja tehtiin niistä pahuuden edustajia. Koska olen itse alkanut kritisoida ihmiskeskeistä maailmankuvaa, ärsyttää elokuvat joissa tämä ihmiskeskeisyys on ongelmaton lähtökohta.

No ainahan me olemme tietenkin ihmiskeskeisiä koska kerran olemme ihmisiä ja kulttuurimme perustuu siihen että eläimiä on käytetty hyväksi monin tavoin. Mutta se on alkanut tuntua aina vain ongelmallisemmalta.

Mollbergin elokuvia olen tietysti katsonut, mutta minulla on aina ollut jokin torjunta niidenkin kohdalla päällä, niin etten osaa nyt esittää mitään syvällistä eläinnäkökulmasta hänen elokuvissaan.

Saahan elokuvaa sun muuta katsoa mistä vinkkelistä haluaa. Mutta feministisen teorian anti mm. elokuvalle on jo aika kaluttua, se alkaa olla sellaista kiinteäksi liturgeerattua nyökytelläänpä yhdessä-äproutsia jo liikaa. Sen - sanotaanko hienost i- heuristiset eväät on jo syöty. Sitä minä tässä vaan.

Eläinjuttu: huono.

Arvioin elokuvia puhtaasti omasta nkökulmastani, en minkään ismin. Jos joku elokuva ei minua miellytä ja kyseistä elokuvaa pidetään yleisesti hyvänä ja arvostettuna, yritän miettiä miksi en siitä pidä. Trierin kohdalla se oli naiskuva, jossain toisessa se on joku muu. Vaikka en pidä kovin väkivaltasista elokuvista, on esimerkiksi Heat minusta loistava elokuva, koska siinä kuvattu kahden ammattimiehen (Pacino ja de Niro poliisina ja rikollisena) välinen suhde ja köydenveto sekä heidän henkilökuvansa oli rakennettu erittäin taitavasti. Siinä elokuvassa siis nimenomaan mieskuva sivuhenkilöitä myöten oli kiinnostava ja hyvin tehty. Siksi pidän siitä elokuvasta.

Nöyrimmin kyllä uskaltaisin kyseenalaistaa sellaisen otuksen kuin "puhtaan oman näkökulman " olemassaolon. Viimeinen "puhdas oma näkökulma" ammuttiin Tasmaniassa v. 1914, minkä jälkeen se on kuollut sukupuuttoon.

Voi että, sinnekö se katosi? No sanotaan siten oma itsekäs näkökulma tai omahyväisen kriitikon tai tädin harhaileva. Tai pelkkä mun katsomistapa. :)

Tarkoitin tuossa jotain sellaista että tämä feministinen katsanto elokuviin on jo suodattunut yleiseen keskusteluun ja pitäymyksiin, osaksi hyväksyttyä doxaa ja poliittista korrektiutta. Tässä mielessä siis "puhtaan oman näkökulman" löyminen pöytään ei ole mahdollista. ja tässä mielessä myös feminismin kriittinen potentiaali on minusta jo käytetty.
Elokuvahan on massojen taide - nykyisin maailmassa kaikki ovat nähneet elokuvia ja kaikilla on niistä mielipiteitä. Suurin elokuvien ansio onkin ehkä siinä että niiden kautta pystytään luomaan yhteisöllisyyden tuntua niistä turisemalla, kuten täällä on tapahtunut.

Sohaisen vielä:
Miksei Heatistakin voi pitää, jos sulattaa kahden suurmösjöön (Pacino, DeNiro) itsetietoiden pullistelevat ja maneeriset suoritukset ja henkilöhahmojen rautalankamaisuus. Elokuvan parasta antia oli sekvenssi jossa ilkeät lähtevät ryöstön jälkeen pankista ja kiltit yrittävät sitä estää, siinä M-16 laulaa lauluans ja autonkumi joikaa Kalifornian kaikennähneellä asfaltilla. Hyvin ohjattu toimintakohtaus, missä myöskään lattea dialogi ei päässyt kiusaannuttamaan. Näitä kohtauksia eivät suomalaisohjaajat ikinä opi tekemään, oli rahaa tai ei.

Niin juu Miäs, mutta se on vähän niin että vaikka taidekeskustelun eturintamassa olijat ovat ehtineetkin kaluta mies-nais-näkökulman loppuun niin esim. minä olen oikeastaan huomannut sen vasta ihan viime vuosina joten minulle se on uusi ja ihmeellinen lelu jota on mukava testata kaikenlaisissa tilanteissa. Mutta ymmärrän ettei tämä kiinnosta sellaisia jotka ovat tätä asiaa pohtineet seminaareissaan jo kymmenen vuotta sitten. (tai kaksikymmentä)

Ja minusta myös tuntuu, että se voi olla ongelma, että feministisen katsannon ymmärtämisestä on tullut poliittisesti korrektia. Sehän voi tarkoittaa sitä, että nyökytellään myötämielisesti, mutta itse asiassa eivät ne feministiset katsannot olekaan mihinkään suodattuneet, ihmiset vaan käyttäytyvät niin kuin ne olisivat suodattuneet. Tyyliin Suomen ja Neuvostoliiton ystävyys ja avunanto suomettumisvuosina, eihän se neuvostoystävällisyyskään silloin tullut sydämestä, se oli vain ulkokohtaista liturgiaa.

Juu, pullisteluista huolimatta pystyn elokuvasta pitämään, koska en näe sitä pullistelun. Tsoin minua kiinnostaa kovasti esimerkiksi herrojen kahvilakohtaus, tekivätkö näyttelijät oikeasti kohatuksen yhdessä vai oliko se oivallinen leikkaustekniikan juttu. De Niron rakkaussuhde oli siinä koskettava, vaikka olikin uskottavuuden rajoja ankarasti koetteleva. Silti pidin siitä.

Varmaan tietty naisnäkökulma on jo sukupuolen takia minuun sisäänrakennettuna, samalla tavoin kuin miesnäkökulma miehiin. Puolutan kuitenkin omaa katsomiskokemusta, kuinka puhdasta tai raskasta se sitten ismeistä onkaan, koska olisi aika tylsää katsoa leffoja jonkin tietoisen ismin lasien läpi. Jos olisin sisäistänyt feministisen katsantokannan täysin, voisinko nauttia Delta-jengin örvellyksistä?

Tuo mitä Kirsti kirjoitat YYA:n ajoita voi olla lähellä sitä mitä tarkoitin; tiettyjä asioita ei enää ole "soveliasta" sanoa julkisuudessa (siis huom en tarkoita mitään tutkijaseminaareja tms. vaan nimenomaan julkisuutta - ennen vanhaan naistenlehdet olivat hyvä mittari, jos jokin asia oli naistenlehdissä esillä niin se oli varmasti hyväksyttyä, yhteisesti omaksuttua, esimerkkinä vaikka nyt erilaiset psykologian alaan kuuluvat ilmiöt, tai sitten vaikka parisuhde, esileikit, naisen orgasmi jne. Niistä oli lähes virallinen "hyväksytty mielipide") - siis viralllisesti ei saa sanoa näin tai täytyy sanoa näin tai näin. Tämä näyttäytyy hyvin jos katsoo vaikka amerikkalaisia sitcom-sarjoja (siis kun Amerikka on vielä kuitenkin meille onneksi Toiseutta vaikka perässä tullaankin), esim. amerikkalaiseen kulttuuriin iskostunut hirvittävä ruumiillisuuden ja sen kaikkien ilmenemismuotojen (hienhaju, lihavuus, laihuus, piereminen, ulostaminen, Janet Jacksonin maitorauhanen) hysteerinen negaatio (taustalla perimmältään kuolemanpelko tai jokin vastaava) - ja tietenkin se, että tätä tabua sitten sallituissa rajoissa kun rikotaan niin sepä vasta onkin hauskaa. vastaavasti siis Suomessa joku kolumnisti Loka Laitinen saa sädekehän ja hauskan miehen maineen kun jaksaa jauhaa niitä hyvin ennustettavia juttujaan vuodesta vuoteen. Siis tätä tarkoitin sillä että eväät on syöty, siitä en tullut juuri tätä YYA-liturgiaa, ja sen kustannuksella vitsailu on yhtä liturgista. Ei uusiuduta.

Tosta Heatista vielä:
Leffa oikeastaan oli kiinnostavaa katsoa sellaisena konfrontaationa kuin "Michael Mann meets Pacino and DeNiro" eli miten ohjaaja näille patuille pärjäsi. No, ei kovin hyvin.
Nämä mastodonteiksi kasvaneet näyttelijät ovat aina kiinnostavia nähdä uransa loppupuolella, ja juuri se, miten joku ohjaaja saa jonkun tällaisen kuriin tai sitten ei.
Suurena sankariohjaajana tässä mielessä tulee esiin Coppola, joka on laittanut itsensä Marlon Brandon tekemään kunnon työn kahdessakin leffassa, Kummisetä I ja Ilmestyskirja. Sitä ei moni toinen heppu olisi tehnyt. Ja ikävä kyllä Michael Mann ei saanut näitä kahta veijaria Heatissa oikein aisoihin (katsokaa nyt tuota Pacinoakin, on nuorena näytellyt lavalla Shakespearea, ja nyt tässäkin on kun Lear...)

Alaviitteenä:

Naisnäyttelijöistä pitää tasa-arvon nimessä sanoa jotakin. Sopii varmaan että kehun Gena Rowlandsia ja Jeanne Moreau'ta? Molemmat ovat pystyneet ylittämään tuon nuoruuden&kauneuden muodostaman tulisen järven ja rantautuneet toiselle puolen, nimenomaan näyttelijöinä, joiden työssä oli/on valkokangasuskottavuutta ja karismaa, joka tulee kokemuksen myötä. Ja heitetään vielä Glenn Close ja Michelle Pfeiffer, jotka ovat samalla tiellä...

I want to be alone, sanoi Garbo ja piiloutui ja erakoitui aurinkolaisensa taa. Last Feminine Hero?

Gene Rowlands varsinkin on loistava, Moreaun myöhempää tuotantoa en ole juuri nähnyt. Minusta taas Pacino on vanhemminten parantunut, voi olla että patsasteleekin, mutta uudenlaista herkkyyttä tai jotain hänen näyttelemiseensä ja olemiseensa on tullut (esim. Angels in America). Voi olla että näkymykseni johtuu siitä, että nuori Pacino ei minuun vetoa. Minusta Heat taas on lajityypissään hieno, parhaita näkemistäni. Mann pärjäsi miten pärjäsi herrojen kanssa, en osaa sanoa, mutta riittävät tehot sai kyllä irti. Jossain vastaavanlaisessa leffassa - en valitettavasti muista nimeä - De Niro oli surkea. Kuka lienee senkin ohjannut. Eli kovin eri lailla elokuvia voidaan katsoa ja se on hyvä.

Yo, Tui, yo... Gene Rowlands? Something Freudian goin' on here?

Jep, huomasin saman. En vain osaa kymmensormijärjestelmää enkä paljon korjaile niin yllätyksiä, niin freudilaisia kuin muitakin -laisia, väistämättä syntyy niin miästen kuin muidenkin ajattelijoiden iloksi :) No, GenAhan nyt ei ehkä täytä yleisi (!)= kauneusstanderdeja, mutta minusta hän on upea ja eritääin kaunis. Antaa toivetta kaikille keski-ikäisille naisille. Hänellä vain geenit ovat paremmin kohdallaan.

Heatin lajiveljistä - parhaita (hlökohtaisesti ainakin oli minusta rutkasti parempi kuin Heat) on jo vanha (en muista nyt vuotta) mutta hienon hieno William Friedkinin To Live and Die in L.A. Sitä voi suositella.

Pakko tunnustaa etten ole nähnyt.

Freudista sen verran vielä, että onhan tämä emäntä Kirstin tässä tarjoama otsikkokin "Ihokkielokuvia" - vanha Siigmund rulaa.

Siis palveluntarjoajan mukaan pitäisi keskustella ihokkiosaston leffoista? En ikävä kyllä ole niitä juuri nähnyt. Murrosiässä oli halua muttei valtaa, myöhemmin päinvastoin.
Mutta miten olisi sitten Nagisa Oshiman Aistien valtakunta? Sehän on the ultimate movie: oikeata pornoa, taidetta, kulttuurihistoriaa, high brow-teoriaa (häähää Tarkovski), kaikki samassa paketissa. Kaikki katsojat "saavat jotain". The ihokkielokuva.

Mukava seurata keskusteluanne Tui ja Miäs.

Heh, en edes itse huomannut tuota ihokkia ennen kuin hetki sitten. Freudilainen lapsus ilman muuta.

No nyt kun päästiin palveluntarjoaja Kirstin ja sisällöntuottaja Sigmundin avulla asiaan, teen avauksen ihokkielokuviin: Mielestäni Richard Chamberlain oli loistava Casanovan nimiroolissa (tässä Fellinin versiossa).

Minä en muista Fellinin Casanovasta muuta kuin sen meren joka oli mustaa muovia ja sen että panokohtaukset olivat jotenkin teatraalisia, tai miten niitä nyt voisi luonnehtia. Niissä ei edes pyritty mihinkään aitoon fiilistelyyn. Ja sen muistan, että väkeä poistui teatterista kesken elokuvan. Olin katsomassa sen silloin tuoreeltaan kun se ilmestyi. Minä en muista yhtään kuka siinä oli pääroolissa, mutta eikö Tuin blogissa juuri mainittu että se oli Sutherland?

Vanha sössöhuuli Donaldhan se siellä. En muista elokuvasta yhtään mitään, en tuota merta enkä panokohtauksia. Vain sen, että inhosin sitä. Pitäisi melkein katosa elokuva uudestaan. Jospa nyt hieman kypsyneempänä ja viisaampana sille voisi jopa hihitellä?

Oshiman elokuvaa en ole nähnyt. Kuulemani perusteella se onkin todellinen ihokki-leffa. Näin tuli Kirsti Miähen myötävaikutuksella luoneeksi uuden elokuvatermin.

Keskustelun herätteenä syntyi todellista naispuhetta, joten Miäs, älä eksy blogiini.

Musta muovi - se on avain koko elokuvaan! (Vai olisko ollu sinistä, non importa).

"Panokohtaukset olivat jotenkin teatraalisia" Aijai - juuri tässä oli Fellinin suuruus: laittoi päärooliin muun kuin latinonäyttelijän, ja todella panot olivat brechtiläisempiä kuin Brecht itse panemassa (mistä ehkä joskus toiste); haastattelussa jossain Fellini ilmaisi vastenmielisyytensä Casanovaa kohtaan, mikä sekin meille luteraaneille on paljastavaa - pestään latinoimagoa nääs.

Ja kaikista maailman miesnäyttelijöistä Casanovaksi juuri Donald Sutherland. Sitä minä sanoisin etäännytykseksi. Kiitos tiedosta, en tiennyt Fellinin inhonneen Casanovaa. Jos joskus katson elokuvan uudestaan, pidän asian mielessä ja annan sen vaikuttaa uuteen tulkintaani.

Elokuvakerhon näytäntöjen jälkeen Porissa oli yleensä keskustelu, jossa ei koskaan tullut esiin mitään mielenkiintoista. Moderni elokuvakerho voisi olla sellainen, missä katsotaan elokuva ja sen jälkeen keskustellaan aiheesta netissä. Minullakin syveni nyt näkemys Casanovasta.

Sellainen löyhä kerho on blogiin helpohko perustaa. Sopii keskustelussa joidenkin kanssa, että katsotaan TV:stä tuleva kiinnostava elokuva ja leffan jälkeen keskustellaan asiasta jonkun blogissa. Voisit kokeilla!

Hakuammuntana Casanovasta tässä:

En tiedä mitä Kirsti tarkoitti "näkemyksen syvenemisellä" - hurskaasti sitä ajattelee ettö se on tarkoittanut tätä keskustelua. Oli kuinka vain, mutta tuo Casanova minulle henkilökohtaisesti on hyvä, tärkeä elokuva. Jo ennenkuin olin sen nähnyt. luin siitä niitä näitä (mm. Sutherlandin haastattelun jostain). Ja eräs kiinnostava detalji tämäkin: luin Luis Bunuelin elämäkerrasta, että B. oli lähtenyt Casanovan näytännöstä kesken pois... (kuten täällä tunnutaan tunnustettavan tehtävän, itse olen pitänyt sitä aina moukkamaisena...).

Mutta hyvät ihmiset: Federico Fellinin Casanova on mestariteos - F. ei yritäkään rekonstruoida, "kertoa" mitään Casanovasta tai hänen elämästään, vaikkakin tietysti tekeekin sen, ohimennen, pohjautuuhan juttu Casanovan omaelämäketaan. Joka taas oli yhtä suurta valehtelua kuin mitä taas Fellinin kertoma juttu oli suhteessa tähän. Eli olemme nyt tarinankerronnan, tarinan, faktan & fiktion ytimessä: nimenomaan näitä asioita minusta Fellini taiturimaisesti pohtii, täsmälleen samoja joita Oshima omassa ihokki-leffassaan. joka tietenkin oli aivan erilainen kuin Fellinin lefa. Iho on 1700-luvun Euroopassa ja 1930-luvun Japanissa sama, ja kuitenkin eri. Kun sen mestari näyttää.

En muinoin poistunut Casanovan näytöksestä vaikka mieli teki. Elokuva oli minusta kauhea, mutta todennäköisesti olin silloin liian nuori ymmärtämään sitä, Naisten kaupunkikin meni aivan yli juuri nuoruuden takia. Sitä en kuitenkaan inhonnut. Fellini on minulle paha pala, pidän aidosti vain Joutilaista, joka tietenkin myöhempiin verrattuna on mitä konventionaalisin elokuva. Naisten kaupungin haluaisin nähdä uudestaan, Casanova voisin ehkä harkita, mutta kun se kuuluu inhokkeihini. Tosin tässä keskustelussa esiin nousseet asiat elokuvasta sekä netin tarjoama aineisto, jota googlettamalla löysin paljon, alkavat herätellä kiinnostusta. voihan olla, että myöhemmin vain Trierin tuotos on inhokkikuvani.

Voisiko kukaan vastustaa kiusausta, minä en ainakaan:

Parahin Tui, Fellini oli hyvä ohjaaja, ja hänen teoksensa lähtökohtaisesti hyviä - *olet vain ollut aina liian nuori niitä nähdessäsi.*

Näin miäs-näkökulmasta vinkkaan myös, jos katsot uudelleen Naisten kaupungin - eräs detalji siinäkin on se jonka Jouko Turkka jossain sanoi, eli että "entinen kaunis poika" Marcello Mastroianni antautuu siinä nöyryytettäväksi. Elokuvaa katsoessa voi tietysti miettiä Turkan, Fellinin ja omia käsityksiään asiasta.
Minusta tuo kuitenkin oli Felliniltä "reaktio"-elokuva, tietysti hauska omalla fellinimäisellä tavallaan mutta ei Fellinin parhaimmistoon kuuluva. Viittaan aikaisempaan postaukseeni Loka Laitiseen - feminismi-vitsit eivät nekään ole etukäteen arvattavina niitä parhaita vitsejä. Fellini valuitettavasti hiihteli hieman samoja latuja, toki paremmin sivakoi kuin Loka.

Yskäisen vielä loppukevennyksen:

Sekä Fellinin Casanova että Oshiman Aistien valtakunta ovat niinkuin aina ja kaikkialla hyvät elokuvat ovat - ja nyt tule se ilmoitusosa - poliittisia elokuvia.

Hyvää yötä.

Huomenta! Vielä lisäys Felliniin. Fellini on hyvä ohjaaja, mutta en todellakaan pidä kaikista hänen elokuvistaan. Kaikkien en tosin ole nähnyt. Minuun ovat kolahtaneet vain Joutilaat ja Amarcord, La Strada on siinä hilkulla. Amarcordin unohdin eilen, se on aivan loistelias.

Casanovan ja Naisten kaupungin kohdalla ikäkysymys on pakko tunnustaa, koska uskon, että parikymppisenä minulla ei ollut eväitä ymmärtää niistä mitään. Naisten kaupungista silloin työkaverini minua varoitti juuri ikään vedoten, mutta tuolloinhan se oli vain kimmoke kiiruhtaa katsomaan. Eikä elokuva totta vie minua naurattanut ollenkaan, työkaverini puolestaan oli kuulemma nauranut koko kuvan läpi... Jos La città delle donne vastaan tulee, pidän mielessäni näkökulmavinkkisi. Eli se siitä puhtaasta omasta näkökulmasta.

Miäs, kyllä minä tarkoitin nimenomaan tätä keskustelua ja sinun ja Tuin panosta siinä. Itse olen ollut laiska ottamaan selvää katsomieni elokuvien taustoista. Jotenkin ne vähäiset voimavarat on aina tullut kanavoitua jonnekin muualle. Olen kiitollinen että tällainen kiinnostava info tuodaan minulle nenän eteen tänne omaan blogiini.

Minäkin näin Casanovan ja Naisten kaupungin hyvin nuorena, enkä varmaan ollut kypsä ottamaan niitä vastaan. Ehkä sitten eläkkeellä jaksan paneutua niihin uudestaan.

Luotan siihen, että eläkkeellä tällaisesta tosikosta kuin minä lopulta kuoriutuu humoristi esiin. Merete Mazzarellaa muokaten lainatakseni "eläköön tätienergia" :)

Myöhässä tämän keskustelun kannalta, mutta kannattaa lukea: hieno bloggaus Lars von Trierin ihmiskäsityksestä eläinvertauksin. http://ta-miit.blogspot.com/2005_12_01_ta-miit_archive.html

Kiitos vinkistä, juttu olikin hyvä ja mietityttävä. Ehkä on niin, että Trierillä on jokin syvällinen ajatus töidensä takana, ja niin varmaan onkin, mutta olisiko hänen sanomansa joskus selkeämpi, jos kärsijänä olisi mies eikä nainen? Ehkä hänen leffansa toimivat sitten näin paremmin. John Lennonhan jo aikoinaan totesi "woman is the nigger of the world". Ehkä se on Trierin motto.

Kiitos tosiaan Puzzler. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Tässä vielä myöhemmässä. Sanoit inhoavasi Tarkovskin elokuvia. Etkö siedä edes Andrei Rubljovia, edes lopun ikoneita?

Ei mitään ikoneita ja ikonimaalareita vastaan, mutta mikäli muistan oikein, tuonkin elokuvan ainoa naisrooli oli onneton huora joka kekkaloi ympäriinsä.

Dogma-säännöthän on tehty esm. elokuvan digitalisoitumista vastaan, sekä sitä vastaan, että ainoastaan suurella budjetilla esm. Hollywoodissa on mahdollista tehdä "hienoja" elokuvia. Lisäksi dogma-säännöissä vastustetaan esm. turhaa toimintaa (minusta on ihan jees, että jotkut ohjaajat ovat sitä mieltä, että sinne tänne ammuskelu ja väkivalta eivät välttämättä ole elokuvien pääidea).
Elokuvan digitalisoituminen tietty tarkoittaa sitä, että elokuvan entinen maine jollain tapaa autenttisena taiteenlajina katoaa. Tässä on mielestäni hyvät ja huonot puolensa ja on hyvä, että asiasta edes yritetään kehittää keskustelua. Onhan se kivaa, että tietokoneella saa lisättyä leffoihin ties mitä räjähdyksiä ja ökkimönkiäsiä, mutta liian harvoin mietitään onko se katsomiskokemuksen kannalta mielekästä.
Vielä keskeisempää on mielestäni esittää, että suuri budjetti ei vielä ole elokuvan mitta. Hyvää käsikirjoitusta ei saa aikaiseksi erikoistehosteilla. Tämä on mielestäni hyvin keskeinen teesi nykyään, kun niin moni huippuohjaaja tippuu erikostehostekuoppaan.
Pitää myös muistaa, että suuri budjetti tarkoittaa samalla sitä, että rahoittajalla on valta elokuvan sisältöön. Minusta on aina epäilyttävää, kun taide alkaa kulkea käsikynkkää markkinatalouden kanssa. Voihan sitä ajatella niin, että ei ne Harwall-pullot tai Nokian kännykät elokuvissa haittaa, mutta rahoittajilla on myös aina vaikutusvaltaa elokuvan sisältöön.
Epäilen, että esm. Trierin olisi ollut hankala saada rahoitusta elokuviinsa, koska ne ovat ennen kaikkea yhteiskuntakriittisiä. Markkinatalouteen sitoutuneet firmat haluavat harvoin olla tekemisissä yhteiskuntakritiikin kanssa.

Enkä ymmärtänyt ollenkaan kommenttia Trierin naiskuvasta. Olen katsonut kaikki Trierin elokuvat ja naiskuvat niissä ovat mielestäni olleet lähinnä nerokkaita. Ikinä ei ole tullut mieleen, että se olisi jotenkin epäuskottava tai alistava Trierin mieskuvaan verrattuna.
Esm. Dancer In The Darkissa päähenkilö on päinvastoin äärimmäisen vahva nainen, joka tekee niin kuin itse kokee oikeaksi, sairaudestaan, yhteisöstään ja omasta kärsimyksestään huolimatta.
Vaikuttivatko tähän kommenttiin huhut Trierin käyttäytymisestä ohjaajana? Sehän ei voi vaikuttaa hänen elokuviensa naiskuviin. Tunnettuahan on, että auteur tyyppiset ohjaajat ovat aina hyvin kovia näyttelijöille - sekä miehille, että naisille. Ja, että näillä uutisilla on myös markkinointiarvonsa.

Tarkovskia on minulle kritisoitu riistävästä luontokuvasta ja kitkerästä naiskuvasta. Minusta luontokuvaväite ei pidä paikkaansa naiskuvaväitteeseen en ole perehtynyt. Pitää kuitenkin muistaa, että esm. Andrei Rubljov perustuu tositarinaan 1300-1400 luvulla eläneestä ikonimaalarista. En koe, että keskiajan naiskuva olisi muutenkaan kovinkaan positiivinen.

Tietty elokuvissa voi aina olla, joku ärsyttävä juttu, jonka takia niitä ei vaan viitsi katsoa. :) Mutta piti osallistua keskusteluun, koska olin useasta asiasta eri mieltä.

Mukava kun tulit anonyymi, ja annoitkin paljon ajateltavaa. Esim. tuo miten puolustit Dogma-sääntöjä oli kiinnostavaa, vaikka ei ehkä saa minua tykkäämään enemmän Trierin elokuvista. Tai kuka tietää, ehkä vielä joskus.

Tarkovskin katsomisesta on niin pitkään, etten osaa nyt paremmin perustella omaa negatiivista näkemystäni. Ilmoitan vain ilahtuneeni siitä että joku muukin on kiinnittänyt tähän puoleen Tarkovskissa huomiota. Minä luulin ihan oikeasti olevani ainoa jota tällaiset asiat häiritsivät hänen elokuvissaan.

Miksi Trierin naisnäyttelijöihin kohdistama kohtelu ei voisi vaikuttaa hänen elokuviensa naiskuviin? En pidä taiteillijoiden glorifioinneista, ikäänkuin "taiteen" nimissä voisi kohdella muita miten saattuu. Se mitä sanoin Trierin elokuvien naiskuvista ei perustu hänen käytökseensä ohjaajana vaan elokuvista saamani käsityksen pohjalta. Miksi kärsivä henkilö esimerkiksi hänen elokuvissaan on yleensä nainen? Voisiko hän miehenä kuitenkin ymmärtää miestä paremmin?

Niin, minusta kärsimyksen näyttäminen ei tarkoita sitä, että Trier esm. haluaisi naisten kärsivän vaan paremminkin sitä, että hän halua näyttää naisen kärsimystä, josta elokuvan katsoja voi oppia jotain.

Ehkä elokuvaohjaajat glorifoidaan, koska jossain määrin näyttelijät ovat kuitenkin työssään vapaaehtoisesti. Jotkut ovat sen verran lahjakkaita, että ihmiset haluavat tehdä heidän kanssaan yhteistyötä, vaikka se sisältäisi myös negatiivisia puolia.

Minusta tuntuu aina tällaisten elokuvien äärellä, että olen ihan riittävän tietoinen ihmisten kärsimyksestä jo ennestään joten minulle ei tarvitse sitä enää erikseen näyttää ja alleviivata. Se tuntuu siksi niin raskaalta että kärsimys levittäytyy joka päivä silmien eteen, ellei nyt aivan eristäydy. Joten itse arvostan enemmän sellaisia elokuvia ja kirjoja jotka lohduttavat ja rohkaisevat ja avaavat uskottavasti jotain myönteisiä näkymiä ihmiselämään. Tämä siis vain ihan henk. koht. tunnekokemukseni tästä aiheesta.

Minäkin arvostan taideteoksia, jotka esittävät myös ihmiselämän myönteisiä puolia. En myöskään itse haluaisi tehdä taideteoksia, jotka pelkästään lisäävät pahaa oloa. :)

Jostain syystä silti näen esm. Trierin teokset jollain tapaa valoisina. Ehkä se johtuu niiden ironiasta, joka keventää omaa katsomiskokemustani. Toisealta, kun ollaan tarpeeksi lähellä julmaa todellisuutta, kuvaus itsessään on minusta puhdistava. Se, että joku esittää asiat niin kuin ne todellisuudessa ovat, on äärimmäisen piristävää tällä aikakaudella, jonka valheet ovat kerrostuneet niin pitkälle, että niistä on tullut arkipäivää.

Eri ihmiset kokee eri elokuvat niin eri tavalla. :) Kiehtovaa.

Se on kyllä totta, että ympärillämme on paljon valheita ja muutakin sumutusta.

Samakin ihminen eri aikoina kokee jonkin tietyn elokuvan eri tavoin. Joten ei sitä tiedä vaikka minunkin näkemykseni Trieristä muuttuisi.

psp porn

psp porn

psp porn

psp porn