juurin niin naulankantaan sanos woody allen. Liikunta on juuri niitä harrastuksia, joita tosiaan ei kukaan harrasta, jos ei niistä tykkää ja silloinhan se on tietty jotain muuta kuin itsekuria kun itteänsä käy rääkkäämässä (just menossa spinnaamaan!) Kuitenkin jokaiselle varmasti löytyy joku liikunta josta tykkää. Itekki inhoan ryhmäliikuntaa, mutta just spinninki on semmosta, että ihan sama sille ryhmälle, ohjaaja on tärkee (kato ku ei ole sitä itsekuria)taidanpa kirjottaa tästä ihan oman jutun lähiaikoina. Kiitos taas inspiksestä!

Voisiko itsekuri olla jotain sellaista, minkä kieltää itseltään, vaikka haluaisi ja johon pakottaa itsensä, vaikka ei haluaisi?
Rakastan viiniä, mutta tänään en juo, kiellän sen itseltäni(jostain syystä), joten minulla on itsekuria olla juomatta.
Vihaan talvea, mutta pakotan itseni ulos(jostain syystä), joten minulla on itsekuria.

Enpä tiedä. Tuo mainitsemasi tuottelias kirjoittaminen ei mielestäni ole itsekuria, vaan ahkeruutta ja sinun työtäsi. Vaatii tietysti välillä itsekuria, pakkoa kirjoittaa, jos haluaisi tehdä jotain muuta. Mutta ei siis koko ajan.

Itsekuriin liittyy -mielestäni- jonkinlainen pakko omaa tahtoa vastaan. Jos se pakko muuttuu nautinnoksi, se ei ole enää itsekuria.
Näin jotenkin näin häthätää ajattelin.

Siis sanottiinko sinulle Kiiltomadossa todella noin? Aijai, miten kulturelli julkaisu. Hienoa. Ja he pitävät itseään sivistyneinä. Onnea vaan sinne.

Ehkä pitäisi miettiä niitä itsekurin motiiveja vähän tarkemmin noin yleisesti. Voihan sitä elää lyhyemmän elämän, mutta hissukseen nautiskellen, kuin että elää satavuotiaaksi itsekurinsa kurimuksessa.

Itsekurissa on minustakin kieltäymyksellinen sävy. Eiköhän jokainen voisi elää omaa elämäänsä ihan rauhassa, kunhan ei vahingoita muita.

Miksi kukaan ei koskaan puhu siitä, että vaati suurta itsekuria kahlata Kadonnutta aikaa etsimässä -sarjan kaikki osat tai Alastalon salissa läpi tai osallistua serkun kanssa Tangomarkkinoille?

Joo Saara, innokas nuori runoilija ja kirjallisuuslehden päätoimittaja sanoi niin. Kyllähän se vetää mietteliääksi.

SusuPetal, minunkaan mielestäni kirjoittamisellani ei ole mitään tekemistä itsekurin kanssa. Itsekuri varmaan on juuri sitä mitä sanot, sitä että pakottaa itsensä tekemään jotain, tai luopumaan jostain, sen vuoksi että tietää itselleen hyväksi tehdä jotain tai luopua jostain. Mutta itsekurin määrä eri asioissa on erilainen. Minäkin rakastan viiniä ja esimerkiksi suklaata. Mutta minun on huomattavasti helpompi säädellä viinin lipitystä kuin suklaan syöntiä. Tupakan polttaminenkin olisi minusta ihan mukava harrastus. Polttelisin taatusti ellen tietäisi että se on epäterveellistä. Mutta ei minulta vaadi erityistä itsekuria olla polttamatta. Jollekin toiselle tupakasta luopuminen taas voi olla hyvinkin vaikeaa. Mutta ei voi ajatella niin että minulla olisi parempi itsekuri kuin sillä joka yrittää eroon addiktiosta jauhamalla nikotiinipurkkaa.

Mediaope, minä kyllä tykkään pyöräilystä ja uimisesta. Mutta uimisessa on se ongelma, että pitäisi mennä uikkareissa uimahalliin ja se taas, oi voi sentään, taas pukkaa traumaa pintaan.

Tui, minua pyydettiin kerran, olikohan se nyt Väinö Riikilä seuran johonkin tilaisuuteen esitelmöimään. Ja pohdiskelin siellä sitä, miksi esim. Alastalon salissa on sellainen ohittamaton ja ylittämätön teos jota kaikki arvostavat, mutta kukaan ei jaksa lukea. Kun olin päässyt loppuun, yleisö taputti kohteliaasti. Sitten tilaisuuden puheenjohtaja kertoi, että heitä kaikkia paikallaolijoita yhdistää se että he ovat lukeneet ko. teoksen. He olivat vuoden ajan kokoontuneet opintopiirissä lukemaan kirjaa läpi. Kyllä nolotti.

Minä harjoitan itsekuria etenkin urheiluun liittyvissä asioissa. Koitan välttää niitä mahdollisimman paljon ja kaikissa tilanteissa :)

Juokseminen on ihme hommaa. Aluksi, kun siihen ryhdyin, polvet lonksuivat ja paikat kipeytyivät.
Juoksemisesta tuli automaattista, yhtä helppoa kuin hengitys. Jos en pääse päivittäiselle lenkille, jotakin puuttuu. Ja vaikka pidin väliä monta vuotta, pystyin aloittamaan uudelleen viime kesänä ja sama ihme toistui. Nyt aloittaminen ei ollut yhtä vaikeaa kuin nelikymppisenä, koska olin pitänyt kunnostani joten kuten huolta sillä välilläkin.
Juoksemisen antamasta kicksistä en halua enää luopua. Juoksen hautaan saakka.

Äh, miten saa itsekuria kirjoittamiseen? Maailma houkuttaa koko ajan muualle.

Toiset toimivat enempi kurin avulla ja toiset jollain muulla. Kuri on pakottamista ja sen apuna käytetään usein palkintoja ja rangaistuksia. Itsekuri on kurin sisäistetty muoto. Uskoisin että kurinalaisuus ja kurittomuus ovat myös niitä kuuluisia temperamenttikysymyksiä, joskin tokkopa ihan puhtaita muotoja pahemmin on näistä ääripäistä.

Minä kun reagoin hirveän huonosti auktoriteetteihin ja kuriin ja manipulointiin jne. olen tosi-tosi surkea myös itsekurissa. Joskus soisi, että olisi oikopolkuja saada itsensä tekemään tai olemaan tekemättä. Jos voisi vain komentaa ja totella ja sitten saada päänsilitystä. Mutta ainoa, mikä toimii, on motivointi. Tekemisen on joko itsessään oltava palkitsevaa tai sitten siitä tulevan hyödyn merkittävää, muuten en viitsi. Enpä tiedä, jaksaisinko liikuntaakaan harrastaa, jos ei siitä tulisi välittömästi hyvää oloa ja mieltä. Ja sittenkin pitää etsimällä etsiä miellyttävät lajit, kun suurin osa ei vaan natsaa mitenkään.

Onneksi olen sairaan hyvä motivoimaan itseäni.

Tuo kiiltomatoilu vaikuttaa yhtä kivalta kuin kuntonyrkkeilysäkkinä oleminen. Hip hei!

Hehheh Silja Orvokki, hyvä periaate.

Maalainen, minäkin juoksin joskus, hetkinen parikymmentä vuotta sitten. Mutta siis en minä koskaan päässyt perille mikä siinä on niin ihanaa ja lopulta se sitten jäi.

Ugus, pitäisikö maailman houkutuksia sitten kuunnella? Ja luottaa siihen, että kirjoittaminen alkaa jälleen jossain vaiheessa houkuttaa maailmaa enemmän jos et pakota itseäsi koneen ääreen?

kaura, minulla on niin, että tekemisen sinänsä pitää olla palkitsevaa. Esim. liikunnasta tuleva hyöty on niin huomaamatonta ja toteutuu ehkä vasta vuosien päästä ettei se oikein riitä innostajaksi. Siihen pitää niin lujasti uskoa ja minulla tuo usko on aina heikonpuoleinen. Sinänsä en epäile liikunnan positiivisia vaikutuksia, ne vain eivät välttämättä ole niin radikaaleja ja heti havaittavia kuin aktvistit haluavat esittää.

Hei Kirsti, tällä hetkellä tuntuu siltä, että hiiteen kaikki itsekuri. Parempi vain armahtaa itsensä ja toimia suuntaan, jossa maksimoi omaa hyvinvointia...

...Mutta pakon edessä sitä on tehtävä kummia... Tänään esim. hain kassillisen 'ruokaa' kesken työpäivän. Se oli nimittäin ainoa keino, jolla kykenin itsekurin jaloon, mutta itseä riistävään toimintaan... Pystyin olemaan työpaikallani, vaikka totisesti teki mieli nostaa kytkintä! Huolestuttaa. Kävin jo tsekkaamassa vapaat työpaikat etc.

Älä piittaa noista liikkuvaisista läheisistä. Kaikkien empatia ei aina pukkaa pintaan! Itse olen Joogan harrastaja. Siinä tämmöinen ei liikkuja voi saada hurmiotiloja. Suosittelen.

Pidän johdonmukaisuutta parempana ominaisuutena kuin jääräpäisyyttä. Välillä meitä urheilijoita vaivaa pahemmanlaatuinen jääräpäisyys. Kirjoitat parahin Kirsti Ellilä niin hyvin, että tajuntaani heikottaa!

Kaura, puheesi auktoriteeteista, kurista ja manipuloinnista oli kuin minun suustani.

Olen seurannut ylikuumentunutta (minun mielestäni) temperamentti-keskustelua. Eikös tämänkin itsekurin saisi liitettyä temperamenttiin. Itsestään selvää on, että olemme erilaisia myös itsekurin suhteen. Mielestäni loputtomiin ei voi väkisin vääntää oli sitten kyse työstä tai liikunnasta. Kun syntyy tarve (aito, itsestä nouseva), löytyy myös keino.

Minulle liikuntakyvyn menetys joksikin aikaa oli merkittävä kokemus. Olen ennenkin pitänyt kävelystä, mutta nyt arvostan sitä vielä enemmän, että voin viedä itseni omin jaloin paikasta toiseen.

Minä en enää edes muista koko temperamentti-keskustelua enkä muista ylikuumenneeni siellä. Mutta sekin on varmaan temperamenttikysymys, että se mikä sinulle on ylikuumenemista on minulle luonnollista innostusta.

Väkisin ei voi vääntää, mutta silti kaikissa tiedotusvälineissä rummutetaan koko ajan ylös, ulos ja lenkille. Minulle on muodostunut niiden pohjalta selkeä näkemys siitä, miten pitää liikkua, syödä ja olla että olisi kunnon ihminen.

Kyllä kai se tosiaan on niin, että itsekuria tarvitaan vai silloin kun epämiellyttäviä asioita on pakko tehdä tai jättää tekemättä.

Itsekuri on siitä mukava kaveri, että sen ilmaantuessa ovesta sisään tietää jonkin asian muuttuneen mukavasta epämiellyttäväksi.

Minäkään en tarvi itsekuria kirjoittamiseen, paitsi silloin kun on kiillotettava muutama tyhjänpäiväinen lause tekstimassasta. Lasitavaraan tarttumattomuus vaati itsekuria, ruoan rauhaan jättäminen taas ei.

Tästähän voisit muuten Kirsti laukaista liikkeelle kunnon kyselyrumban. Mikä kullakin vaatii itsekuria ja mikä taas on helppoa kuin heinänteko?

Jos elää luonnostaan kuin kansanterveyslaitoksen mannekiini, on helppoa syyttää muita itsekurin puutteesta.

Sinäpä sen sanoit JPK, tästähän saisi meemin.

Totta tosiaan, itsekuri on suhteellista. Aikaisemmin minulta ei vaatinut itsekuria lähteä lenkille tai salille, nykyään vaatii. Kuntoilu on lakannut olemasta rutiini - silloin kun se sitä oli, itsekuria (mitä se sitten onkin) ei tarvittu.

Ehkä kyse onkin siitä, että itsekuria vaatii poikkeaminen omista rutiineista tai uusien rutiinien aloittaminen?

Kirjoituksesi sai minut pohtimaan oman elämäni rutiineja ja itsekuria vaativia asioita, joista yksi on kirjoittaminen (se ei ole minulle työtä). Kiitos potkusta... ööh.. takamukselle vai aivoihin?

Minä keksin itselleni sopivan liikuntalajin vasta kun huomasin, etteivät parempi kunto ja endorfiinihumala ole välttämättä ne ainoat, joihin liikunnalla voidaan pyrkiä. Ne ovat laiskalle aika huonoja houkuttimia, kunto kun paranee aika hitaasti (samoin on painonlaskun laita, jos sellaista on hakemassa) enkä minä saa mitään erityisiä viboja liikunnasta, en rankastakaan sellaisesta.

Sen sijaan olen alkanut pitää liikuntaa eräänlaisena meditointina. Siihen ei tarvita raitista ilmaa eikä muodikkaita lajeja, kuntopyöräily käy aivan hyvin. Se on tarpeeksi tylsää ollakseen aivan omiaan mielen tyhjentämiseen.

Indisio, luulen tosiaan että rutiinien avulla itsekurin merkitys vähenee. Minulla lihan syömisen lopettaminen vaati jonkin verran itsekuria, mutta ei enää koska olen sulkenut lihapullat ulkopuolelle, ne eivät ole enää minun maailmassani enkä siten osaa edes kaivata niitä. Liikunnastakin voisi tulla rutiini. Mutta siinä ehkä on eroja, miten pitkään sitä pitää harrastaa, että siitä todella tulisi sellainen rutiini jonka noudattaminen ei enää itsekuria vaadi. Minä esim. juoksin kuitenkin useamman vuoden mielestäni. Pari, kolme vuotta. Mutta siinä ajassa en ehtinyt siihen rutinoitua, vaan jouduin ruoskimaan itseni liikkeelle.

Anu, tuo meditointi-pointti on kyllä hyvä. Minua on alkanut harmittaa, että luovuin kuntopyörästäni. Maalla asuessa poljin talvisin kuntopyörää ja katselin Kauniita ja rohkeita. Mutta kun muutin kaupunkiin, ajattelin että voisin joka päivä lähteä kaupungille käpyttelemään. Niin varmaan voisinkin, mutta ikävillä ilmoilla en viitsi.

Liikuntaan liitän seksuaalista nautintoa, silloin se maistuu ja kummasti motivoi. Olen opetellut polkemaan kuntopyörällä niin, että saan jalkojen väliin seksuaalista hierontaa. Tekee hyvää "parisuhdelihaksille", huomaan, kun nousen satulasta. Korjaan: huomaamme. Hän ja minä.

Ohhoh weera, kiitos vinkistä. Tulikin tarpeeseen.

Pitkä keskustelu jälleen, enkä ehdi valitettavasti lukea kaikkia kommentteja eli varmaan toistan jo sanottua, mutta mielestäni liikunta ei vaadi mitään itsekuria vaan oikean lajin, oikean tehon ja oikean määrän. Yleensä ihmiset pilaavat liikuntaharrastuksensa harjoittelemalla väärää lajia, liian kovaa ja liian paljon.

Mikset Kirsti kehitä vaikka halonhakkaamisesta itsellesi sopivaa liikuntalajia jos siitä tykkäät? Kun siihen vielä yhdistää halkojen pinoamisen kumarteluineen ja kurotteluineen, sekä mahdolliset liiteriin kärräämiset, saat siitä aika hyvän aerobisen ja lihasvoimaa kehittävän lajin itsellesi. Minusta ihmiset aliarvioivat täysin hyötyliikunnan merkityksen.

Joos siis KB, tämän liikuntapuolen kanssa ei olekaan mitään ongelmaa sitten kevään koittaessa, kun voi mennä mökille tekemään niitä fyysisiä hommia. Ongelmana on tämä luonnottoman pitkä talvikausi. Minulla ei oikein täällä kaupunkiasunnossani ole luontevia mahdollisuuksia toteuttaa halonhakkuuviettiäni.

Ai. No piru vieköön käytä sitten mielikuvitusta, sinähän olet kirjailija! Ole kuin joku henkilöhahmosi, joka yrittää ratkaista saman kysymyksen. Mitä hän tekisi. Sallisi ehkä itselleen karkkipäivän kerran tai pari viikossa mutta sillä ehdolla että karkit haetaan viiden kilometrin päässä sijaitsevasta kioskista?

Mun koko mielikuvitusvaranto menee noihin kirjoittamiini juttuihin. Ei sitä oikein riitä omaan elämään.

Joo, siis kyllähän mä käyn talvisin kävelyllä ja kävelen kaikki matkat täällä kaupungin sisällä, mutta hurmio on vielä antanut odottaa itseään.

Tai siis tarkoitan lähinnä, että ehdotuksesi palauttaa keskustelun jälleen bumerangina tuohon itsekuri asiaan. Mutta en minä oikeastaan alkanut miettiä tätä itsekuria siksi, että saisin kuntoiluvinkkejä, vaan minua askarruttaa, että mikä ilmiö se oikeastaan on.

No eivät nämä olleet mitään kuntoiluvinkkejä vaan käytännön esimerkkejä siitä että kuntoilun onnistuminen ei vaadi itsekuria vaan oikean tavan kuntoilla.

Itsekuria tarvitaan vain silloin kun ihmisen on pakotettava tai painostettava itsensä tekemään jotakin epämieluisaa. Palkkion toivossa sen sijaan on mahdollista tavoitella vaikka kuita.

Sanoit tuossa kirjoituksessasi, että joissakin asioissa sinulla on valtavasti itsekuria ja joissakin ei. Minusta olisit yhtä hyvin voinut sanoa, että joitakin asioita teet mieluummin kuin joitakin toisia.

Mä olen varmaan jotenkin heikko ja löysä ihminen, kun inhoan koko itsekuri-sanaa. Pidän itseni lahjomisesta. Korvaan sillä itsekurin. Jos olen päättänyt kirjoittaa kolme tuntia aamulla ja huvittais vaan lukea blogeja tai hyvää kirjaa, niin lahjon itseni kirjoittamaan tyyliin: "jos nyt väännän sen kolme tuntia koneella, niin sitten saan hakea kaupasta suklaapatukan ja lukea kirjaa sängyssä koko iltapäivän." Jos jostain liikunnasta tulee pakkopullaa, että joutuu pakottamaan itsensä treenaamaan, niin keksin aina jonkun tekosyyn lopettaa koko harrastuksen. Onnekseni on liikuntamuotoja, joista nautin suuresti, kuten tanssi ja kamppailulajit.
Mutta arjessa joudun lahjomaan itseni esim. suihkuun. Jos nyt käyn suihkussa, niin sitten saan tehdä lettuja ja mässäillä loppupäivän.
Toimii, ainakin täällä.
-minh-

Niin, en varmaan tuonut sitä varsinaista pointtiani kyllin selkeästi esiin, mikä johtuu tietenkin siitä ettei se ollut vielä itsellenikään kirkastunut. Yritin siis jotenkin ottaa haarukkaani tuota sanaa "itsekuri", miettiä että miksi sitä sanaa yleensä käytetään? Kenen keksintö se on? Tarvitaanko sellaista asiaa kuin itsekuri, vai voisiko asian hoitaa jotenkin toisin, vähän miellyttävämmin?

Itsekuri käsitteenä liittyy toiseen asiaan, jota olen paljon miettinyt, nimittäin tahdon heikkouteen. Miten tahtoni voi joissakin asioissa olla niin vahva ja toisissa niin heikko? Mitä tahdonheikkous on? Miksi minun on niin helppo juoda alkoholia kohtuullisesti, mutta vaikea syödä kohtuullisesti? Miksi minun on niin helppo tehdä ahkerasti töitä, mutta vaikea kuntoilla yhtä ahkerasti? Nämä ovat minulle mysteerejä.

Jotenkin näillä sanoilla on minusta tukistettu ihmisiä. Niillä aiheutetaan syyllisyyttä ja huonommuudentunteita. Jotenkin minusta tuntuu, että niiden avulla on pyritty ja pyritään hallitsemaan ihmisiä.

Kannattaisiko ottaa selvää itsekuri-sanan etymologiasta? Onko se uudissana, kuka mahdollisesti muodostanut ja mitä sanoja käyttänyt pohjana eli mistä ruotsin, latinan tai saksan sanasta sen on käännetty. Se voi valaista jotain.

Minustakin itsekuri on vähän epäonnistunut käsite. Voi olla, että sitä tarvitaan, mutta luulen, että ainakin yhtä tärkeää on miettiä, mistä itse saa mielihyvää. Liikunta useimmille tuottaa ihan biologian kautta, ne kuuluisat endorfiinit virtaa. En tiedä, onko sitten niin, että tämä mielihyvä-hormooni ei liikunnan kautta kaikille toimikkkaan tai toimii jotenkin eri tavalla. Minäkin uskon enemmän itsensä palkitsemiseen, kuin itsensä kurittamiseen. Elä sinä , Kirsti, usko kaikkea, mitä lehdissä kirjotetaan, vaan ole armollinen itsellesi.

Minusta asioiden listaaminen yleisellä tasolla siten, että ne laitetaan tarvittavan itsekurin mukaisesti järjestykseen suurimmasta pienimpään, on sula mahdottomuus. Riippuu ihmisestä. Joku tosiaan tarvitsee kapakan ohittamiseen paljon itsekuria, mutta jollekin toiselle sama homma käy sujuvasti ja itsekuri on tarpeen vasta silloin, jos asianomaisen on pakotettava itsensä menemään kapakan ovesta sisäpuolelle. (Sama lienee liikunnassa: joidenkin on käytettävä itsekuria lähteäkseen lenkille ja toisten siihen, että pysyvät aloillaan hoitamassa velvollisuuksiaan, vaikka mieli palaa pururadalle.)

Henkilökohtaisella tasolla asioita on kiva laitella itsekurin tarpeen mukaiseen järjestykseen, mutta listat ovat eri ihmisillä taatusti erilaisia. Minun listallani voisi lukea seuraavaa:

Erittäin paljon itsekuria tarvitaan siihen, että laitan ruokaa, siivoan ja tiskaan. Itsekurini ei meinaa millään riittää näihin asioihi vaan petyn toistuvasti itseeni. Työpäivinä en saa juuri koskaan aikaan mitään näistä.

Keskinkertainen itsekurimäärä on tarpeen esimerkiksi työmatkan kävelemiseen bussin käytön sijaan ja perusteelliseen lihasten venyttelyyn. Molemmat teen noin joka toinen päivä, mutta saan kyllä komentaa itsäni, jotta nämä tapahtuvat.

Aika vaatimaton itsekurimäärä riittää toteuttamaan sen, että istun leipätyössä ahertamani 8 h työpäivän jälkeen tietokoneeni ääreen ja kirjoitan tunnin pari opisikeluun liittyvää tekstiä. Opiskelullani ei ole mitään dead linea, mutta hyvin harvoin tulee luistettua niin, etten tekisi niitä opiskeluhommia, jotka olen tiettynä iltana tai viikonloppuna aikonut tehdä.

Epäilen muuten, että urheilun suhteen lienee pitkälti kyse niistä endorfiineista (vai mitä ne nyt olikaan). Luulen, että toisilla ihmisillä urheilusta tulee enemmän "euforiaa" kuin toisilla, jolloin toiset jäävät toisia helpommin koukkuun. Olen aina ihmetellyt, mistä ihmeestä ihmiset puhuvat, kun sanovat, että urheilusuorituksen jälkeen on tosi upea olo, kun itselläni on aina vain ihan tavallinen tai korkeintaan tunnen pientä mielihyvää siitä, että olen saanut tehdyksi. Näin oli silloinkin, kun kävin säännöllisesti aika pitkilläkin lenkeillä. Nyt asia olisi harjoituksen puutteella selitettävissä, mutta aiemmin ei.

Hauska kuulla Arja, että sinullakin on samanlaisia latteita kokemuksia liikunnan aiheuttamasta mielihyvästä. Kaikilla eivät ehkä endorfiinit virtaa yhtä vuolaina, eivätkä ainakaan addiktoidu siihen kokemukseen.

Itsekuri on minustakin ihan vanhentunut käsite. Ihminen toimii mielihyvän ja palkintojen perusteella, ei kurittaakseen itseään.

Ilman liikuntaa, tulee väkisinkin ongelmia. Vastustuskyky alenee. Sairaudet iskevät ennen pitkää, elämän laatu huononee. Solujen makrofagit toimivat huonosti. Tulee lääke- yms. kierteitä. Tästä pystyy ystäväni veteraaniurheilija puhumaan vaikka unissaan.
Jos on laiminlyönyt liikuntaa vuosikausia, kynnys siihen että siitä tulee nautintoa, on aika suuri. Täytyy narrata kroppaansa ja päästä flowiin vähitellen. Löytää sopivia liikuntamuotoja, joista saa nautintoa.
Sama on ruoan kanssa. Ei siinäkään pidä kiusata itseään vaan löytää sellaisia, täyttäviä ja terveellisiä ruokia, että siitä saa iloa. Myös kropan vähittäinen elpyminen tuottaa nautintoa.

Elämä on tarkoitettu nautittavaksi, mutta se ei ole kaiken ahmimista, koska siitä tulee vain öykkö olo. Nälkäkin ja herkät aistit ovat nautintoa. Pidättyvyyskin voi tuoda mielihyvää.

Liikunnassa ei ole kysymys suorittamisesta ainakaan minulla. Parhaimmillaan siinä unohtaa itsensä kuten myös joogassa, joka on erinomaista liikuntaa yhdistettynä erikoisiin mielenliikkeisiin. Harrastin joogaa lähes joka päivä kahden vuoden ajan ja tosiaan kaipaan sitä. Yksin ei tule tehtyä liikkeitä vaikka tiedän kuinka nautinnollista hitaat elimistöä elvyttävät liikkeet/asanat ovat.

Ihan aluksi minunkin on pakko ilmaista järkytykseni tuosta saamastasi kehotuksesta mennä mieluummin kaljoittelemaan (!) kuin harjoittaa "metsien tuhoamista" (!) "kirjallisella saasteella"(!!!) - en voi käsittää, en. Että MIKÄ voi panna ihmisen jotain näin ilkeää, halventavaa ja sivistymätöntä toiselle sanomaan...?

Mutta asiaan. Jännä aihe taas, ja tosi mielenkiintoisia kommentteja. En minäkään tiedä mitä se loppujen lopuksi tarkoittaa, edes itselleni saati ihmisille yleisesti, mutta kallistuisin kyllä siihen suuntaan mitä Kirsti heti alkuun heitit: "vain sana, joka on keksitty, jotta voitaisiin kiusata ja nöyryyttää ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta osaa tai halua käyttäytyä niin kuin heidän pitäisi." Kiitos tuosta määritelmästä!

Tätä tukisi sekin, että itse omasta tahdostani elän aika lailla marginaalissa enkä monessa suhteessa todellakaan käyttäydy niin kuin "pitäisi", tai niin kuin normaali, tolkun ihminen, kunnon kansalainen käyttäytyy. Yritin miettiä, missä asioissa minulla on hyvä itsekuri - en keksinyt oikeastaan mitään. Mutta haluaisinko edes sellaista? Tuntuisi vastenmieliseltä, jos jonkin rutiinin suorittamiseen tarvittaisiin kovaa itsekuria. Esimerkiksi nouseminen ennen puoltapäivää on minulle vaikeaa ja vastenmielistä; minulta vaatisi suorastaan kohtuuttomasti itsekuria pakottaa itseni tolkun ihmisten vuorokausirytmiin ja lähtemään aamuisin töihin kodin ulkopuolelle. Olen kuitenkin jo ajat sitten lopettanut itseni syyllistämisen tästä - minä teen vain töitä joissa saan itse täysin vapaasti päättää työaikani tai sitten olen tekemättä mitään ja sillä sipuli. Taidan (jotenkin ihan alitajuisesti?) vältellä kaikkea mihin vähänkään joutuisin itseäni pakottamaan. Elämähän on joka tapauksessa ihan tarpeeksi kovaa, miksi tekisin siitä itselleni vielä kovempaa kaventamalla vapaaehtoisesti vapauttani itsekuria harjoittaen?!

Toisaalta kyllä näen, että jotkut puolet minussa, kuten ulkonäköön ja syömiseen ja liikuntaan liittyvät tavat, voivat ulkopuolisten silmiin antaa vaikutelman tiukasta itsekurista. Itse en kuitenkaan koe tarvitsevani/ harjoittavani niiden suhteen mitään itsekuria, kyse on minulle niin selvistä, osin automaattisistakin elämäntavoista ja joltain osin pakkomielteistä. Tai no, kyllähän linjoista huolehtimiseen jonkinlaista itsekuriakin taitaa liittyä, mutta siinäkin olen oppinut keinot, joilla itsekuriin tarvitsee tukeutua mahdollisimman vähän (esim. että tekee jo kaupassa valinnan olla ostamatta jäätelöä, mikä käy sentään aika helposti - kotiin kannettuna taas sen syömättä jättäminen tai määrän säännöstely olisikin vaikeampi juttu).

Että tällaisia mietteitä täältä. Sen verran vielä kommentoisin (vaikket ensisijaisesti kuntoiluvinkkejä hakenutkaan, mutta kun kerran sanoit pyöräilystä pitäväsi), että mediaopettajan mainitsemaa spinningiä voin minäkin lämpimästi suositella! Siis minäkään en ole mikään ryhmäliikkuja, päinvastoin tykkään tehdä yksin, mutta niinhän se spinningissä onkin: siellä ryhmässä kuitenkin jokainen keskittyy ihan täysin itseensä. Eikä tosiaan tarvita itsekuria, kun kuri tulee ohjaajalta - parasta on kun siellä edessä polkee oikein armoton piiskuri! :-D

Öisin terveisin Puzzler (vissiin huomaa mihin vuorokaudenaikaan minulla on paras kirjoitusvireeni...)

Maalainen, minä epäilen etteivät ihmiset ole identtisiä endorfiinienkaan suhteen. Myös motorisen aktiivisuuden suhteen ihmisissä on suuria eroja. Siis aivan vauvasta asti toiset ovat motorisesti aktiivisia, toiset passiivisia. Motorisesti passiivinen ihminen ei koskaan tule samaan samanlaisia kiksejä liikunnasta, vaikka sitä sitkeästi harjoittaisikin. Itse olen pyöräillyt ja pyöräilen edelleenkin mielelläni pitkiä lenkkejä, aikoinaan tuli säännöllisesti vedettyä sellaisia 70-100 km pyörälenkkejä, juostua ja käveltyä väliaikoina, mutta siis en minä ole koskaan tuntenut mitään erityistä mielihyvää liikunnan vuoksi. Toki jonkinlaista tyytyväisyyttä siitä, että saan itseni liikkeelle ja hoidan kuntoani.

Puzzlerin kommentti johti minut takaisin rutiinien luomiseen. Vanha kunnon Dr, Phil on varmaan taas oikeassa kun hän aina sanoo, ettei tarvita itsekuria, tarvitaan uusia tapoja. Mutta tapojen muuttaminen on vaikeaa, sitä vaikeampaa mitä piintyneemmistä tavoista on kysymys. Erityisen vaikea on muuttaa tapoja, jotka ovat jo ehtineet vaikuttaa aivokemiaan, siis luopua tupakoinnista, huumeista, alkoholista, sokerista.

Joo ei ole itsekuria. Välttelen kaikkia velvollisuuksia ja ajaudun muutamiin harvoihin laimeisiin mutta pitkällisiin addiktioihin.

Mitä tarkoittaa käyttäytyä? Käyttäytyä kenen mielestä? Ehkä lenkkeily ei ole sinun lajisi, minäkään en pidä siitä mutta muista kyllä. Sitten kun on aloittanut sitkeästi jonkun kivan lajin niin se hupi mitä siitä saa, lisääntyy jatkuvasti. Tämä on mun havainto. Liikkeellelähtö on se pahin kulmakivi.

Hei Arja! Niin, käyttäytyä kenen mielestä. Tarkoitan kaikkia niitä kulttuurisia rakenteita jotka olen sisäistänyt omaksi persoonaakseni kasvatuksen ja koulutuksen ja median suorittaman jatkuvan indoktrinaation kautta.Esim. liikunnan ja oikean ravinnon pitäisi nykyään olla jokaisen ohjelmassa, siitä vaahdotaan joka puolella. Eikä siinä mitään, en vastusta liikuntaa enkä terveellistä ruokavaliota. Mutta huomattavasti vähemmän vouhotetaan siitä miten paljon terveytemme päälle käy tämä jatkuva kilpailu, kiire, alituinen tavoitettavissa oleminen jne. Odotan aikaa jolloin kansanvalistajat alkavat rummuttaa: ottakaa rauhallisesti! levätkää! lopettakaa kellon perässä juokseminen. Lakatkaa vertailemasta itseänne muihin. Olette arvokkaita vaikka ette olisikaan täydellisen terveitä ja hohtavahampaisia ja ikuisesti nuoria.

Hassua, sain juuri eilen tai lähipäivinä vihaisen meilin, jossa minua syytettiin itsekurin puutteesta.Ei liittynyt urheiluun tai mihinkään semmoiseen(eikä huumeisiin), vaan ehkä enemmän ihmisten kanssa olemiseen ja käyttäytymiseen. Parasta oli, että kun luin meilin, minulla ei ollut mitään tarvetta tai halua väittää vastaan tai saada viimeistä sanaa. Jos joku syyttää minua itsekurittomuudesta, niin se on vain ulkopuolelta tuleva mielipide. Voin helpostikin kaivaa paljon esimerkkejä hyvästä itsekurista kohdallani, jos pakottamalla pakotettaisiin, mutta kuten tässä ketjussa on todettu, koko sana tai sen käsite on varmaankin nöyryyttämismielessä keksitty. Ei me tarvita mitään itsekuri-käsitteitä.
Eikä meidän kaikkien tarvitse harrastaa liikuntaa tai urheilua. perheessäni on urheilu- ja terveysfasisteja, jotka juoksevat 25km päivässä, pyöräilevät 30km ja hiihtävät ja käyvät punttisalilla vielä päälle ja katsovat minua alaspäin, koska olen täysin kunnianhimoton ihminen- kuulemma. Alkaa naurattaa. Tämä oli hyvä ketju, josta sain hyviä oivalluksia, kiitos!
-minh-

Minä olen miettinyt mikä saa ihmisen lähettämään sellaisen meilin jossa syyttää toista itsekurin puutteesta. Vaikea ajatella kovin kauniisti tällaisista ihmisistä. Itsekurimeilin lähettäjä tuskin haluaa auttaa ihmistä jota syyttää itsekurin puutteesta. Eikä tuollaisessa syyttelyn ilmapiirissä kukaan halua mitään apua ottaa vastaankaan.

WoW's previous. 8GB MP3 PLAYER system of player. apple ipod versus player . canon digital camera combat involved . digital camera a ladder-type system . digital cameras where players . dvd player could only advance at . eve isk the expense of other players. ipod This created a brutal . ipod nano competition which . ipod shuffle demanded unreasonable. ipod touch amounts of playing . ipods to reach the top. mp3 tiers of advancement. mp3 player Most players. mp3 players would never be able to. mp4 achieve these goals. portable dvd players simply because of . powerleveling the massive time. powerleveling wow investment. wow I learned . wow gold a lot though. wow gold or remembered . wow leveling learning a lot. wow powerleveling depending on. zubehoer mp3 player how you look at it.

Don't waste your badges . 1GB MP3 PLAYER on nether. 1GB MP3 PLAYER vortexes . 1gb mp3 players or epic gems. 2GB MP3 PLAYER even though. baladeur MP3 this can significantly . baladeurs MP3 boost your stock of . best mp3 player cash it is . buy mp3 player not worth it. buy mp3 players Many trinkets . digital mp3 player and offhands such as relics. ever quest platinum totems . gold wow and idols cost . lecteurs mp3 a few badges . lineage 2 adena and can be a . mp3 mp4 significant upgrade. mp3 mp4 player These trinkets . mp3 player are essential . mp3 player wholesale in pve . mp3 players and in many cases pvp. mp4 player A usual . mp4 players set up of a pvp/arena . runescape gold geared player is . runescape money that they will carry . wow geld "Medallion of the Horde". wow schnell gold. and a Badge Trinket. wowgold To achieve.

That is, the formation of scar is a normal biological body repair, trauma repair without scar, the wound can not heal. Sometimes trauma or just hurt the skin epidermis and dermis shallow, like sunburn, superficial Tube Gripwith Needle scratches, burns, etc., did not affect the germinal layer of the skin, will not leave scars, of course, it is only a very small trauma. In the presence of real trauma happened, full-thickness skin injuries, the fibrous connective tissue Disposable Tube Grip proliferated to form a hard scar, and often accompanied by itching, pain and other symptoms. Sometimes scar tissue has been extended to surrounding normal skin and spread to form hypertrophic scars or keloids.