|
|||
 |
|
||
|
28.01.2006 - 12:10
Yritän nyt kuitenkin pärettää tuosta Brokeback mountainista
jonka kävin eilen katsomassa ihan tuoreeltaan. Tätähän leffaa on
hypetetty aika tavalla ja mainonta oli ollut tehokasta koska teatteri
täyttyi ääriään myöten perjantaina klo 17. Minäkin olin odottanut tätä
elokuvaa jo monta viikkoa. Kuten olen ennenkin maininnut, olen heikkona
tunteellisiin homoleffoihin, en tiedä miksi. Mutta tiedän etten ole
ainoa nainen maailmassa jolla on tällainen kieroutuma. Tiedän mm. että
slashiksi kutsutaan fanien kirjoittamia tarinoita joissa sarjojen tai
elokuvien mieshenkilöille kehitellään yhteisiä homoeroottisia
kohtauksia. Mieleeni jäi, että esim. Star trekin kapteeni Kirkin ja
Spockin suhde olisi inspiroinut erityisesti tyttöjä/naisia. Minullakin
on nyt mielessä monta tarinaa jotka voisin kirjoittaa Ennisistä ja
Jackista, mutta valitettavasti minulla ei taida olla aikaa eikä
voimavaroja fanifiktion tekemiseen.
Mutta siis tästä leffasta. Ihan oma päreen aihe voisi olla miettiä, miksi monet naiset suhtautuvat homoeroottisiin suhteisiin niin romanttisesti. Se on minusta aika erikoista. Olen välillä yrittänyt miettiä sitä, mutta en ole löytänyt järkevää vastausta. Joten jätän aiheen sikseen, mutta otan mielelläni tulkintoja vastaan tietäväisemmiltä ihmisiltä. Kerron nyt vain miksi pidin tästä elokuvasta. Ensinnäkin minusta on ihanaa kun elokuvassa käytetään elokuvan mahdollisuuksia. Onhan se tietenkin kaupallista. Tätäkin leffaa tehdessä on varmasti poltettu rahaa, mutta kyllä se myös näkyy, koska kuvaus on upeaa, maisemat henkeäsalpaavia, mutta eivät kiiltokuvamaisia. En muista milloin olisin viimeksi nähnyt köyhää Amerikkaa ja köyhiä amerikkalaisia kuvatun näin riipaisevasti. Katsokaa miten Ennis käy Jackin kuoltua tapaamassa tämän vanhempia. Katsokaa taloa, keittiötä, isää ja äitiä. Sen kuluneempia taloja, tavaroita ja ihmisiä en nyt heti muista nähneeni. Ja äidin katsetta kun hän antaa Ennisille paperipussin jonne Ennis voi laittaa rakastettunsa huoneesta löytämänsä paidat, en unohda varmaan ikinä. Hänen oma paitansa, jonka hän oli luullut kadottaneensa, ja sen päällä Jackin paita. Aivan kuin Jack olisi halunnut siten sulkea Ennisin syliinsä. Elokuva oli traaginen, koska Ennis ja Jack selvästikin kuuluivat yhteen. He olivat hyväksi toisilleen. Mutta siellä missä he elivät, asenteet heidänlaisiaan kohtaan olivat ankarat ja erityisesti Ennisia pelotti tuomio jonka maailma heille langettaisi. Traagisinta tarinassa oli se, että heillä oli mahdollisuus onneen. Maailma heidän ympärillään oli muuttumassa ja Jack persoonaltaan joustavampana tajusi sen. Mutta Ennis ei kyennyt muuttumaan. Hän pelkäsi ja siksi kielsi itseltään onnen mahdollisuuden. Joten minulle tämä elokuva puhuu voimakkaasti pelon voittamisesta. Tai rohkeudesta. Siitä että uskaltaa tehdä niin kuin tuntee oikeaksi eikä anna maailman mahdollisen tuomion hyydyttää itseään. Jostain syystä juuri tämä puoli näissä elokuvissa puhuttelee minua eniten. Miten paljon ihmiseltä vaaditaan, että hän uskaltaa kulkea omaa tietään ja miten välttämätöntä se on.
|
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Arkisto
2009 2008 2007 2006 2005 1970  
Sivut
Lisätietoja
laskuri
> Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta
|
||
Miehet ovat miehiä ja tarjoavat naisille sitä vapauden tunnetta myös rakkauskertomuksissa. Miehethän ovat aina olleet vapaampia niistä lastenkin aiheuttamista kahleista, joten homoerotiikan perusteet varmasti löytyvät jostakin vapauden tunteen tuottamasta mielihyvästä. Yksilön vapaudesta tehdä selkeitä valintoja ilman vastuun tuomaa painolastia. Seksikin sujuu silloin paremmin kuin yhdelläkään heteroparisuhteessa elävällä :) ja onni on sitä myöten selvää pässinlihaa.
Olen tuntenut aika monia homoja ja myös homopareja. Jokunen heistä myös ehti kuolla Aidsiin ennen kuin tehokkaita lääkkeitä alkoi löytyä.
Tuo ajatus että homojen liitot olisivat aivan erityisen rakkaudentäyteisiä ei välttämättä ole muuta kuin myytti. Yksi tuntemani homomies, hyvä ystävä, oli kaapista tulonsa jälkeen niin älyttömän onnellinen ruumiillisuutensa löytämisestä, että se meni överiksi. Jossain vaiheessa homomiehillä oli oikeasti ongelmia promiskuiteetin kanssa.
Minäkin varoittelin sitä, mutta minkäs sille sitten teit. Nyt hän on jo kuollut ja minun hänelle lainaamani 20-luvulla suomennettu Mereshkovskin neliosainen sarja Kristus ja Antikristus hävisi jonnekin maailman tuuliin.
Mutta se että moni nainen pitää homomiehistä, vaikka olisi heterokin, on se vanha kuuluisa queenbee-efekti. Sen perusta on siinä, että homomies ei halua kilpailla naisen kanssa, vaan tahtoo ystävyyttä. Ja semmoinen asenne esimerkiksi yliopistossa on kertakaikkisen hieno. Saa miettiä asioita yhdessä pelkäämättä, että mies ottaa ja tallaa jalkoihinsa seuraavassa seminaarissa.
Heistä monista tuli minulle kalliita ystäviä. Nyt, kun homous ei ole enää kriminalisoitu saati julistettu sairaudeksi, myytit voisi ehkä romuttaa.
Samoja ihmisiä ovat kuin muutkin.
Mutta leffaa en ole nähnyt, sen sijaan olen lukenut monia Proulx'n kirjoja ja pitänyt hänen loputtomasta kyvystään löytää tarinoita jotka kulkevat aina vain eteenpäin.
Suosittelen esimerkiksi Teksasin Pannunvarteen sijoittuvan Ässä hihassa-romaanin lukemista. Se on hauska, liikuttava, traaginen ja älyttömän monipolvinen niin kuin elämä on.
Terv.
Ripsa
Mutta lesboelokuvia on paljon, myös tätä nimenomaista ristiriitaa käsitteleviä, mutta ne ovat toistaiseksi leffafetarikamaa ja siis rajoitetulle/rajoittuneelle yleisölle tehtyjä. Olen käynyt jollain homo-lesbo-bi-mitäkaikkianiitänytonkaan-elokuvien festareilla ja nähnyt esim. englantilaisen elokuvan, joka voisi olla hyvin Mikse leighin ohjaama, niin samantyylinen se oli. Siinä oli kyseessä rakkaustarina/uhrautuminen/kaapistatulo/ympäristön paineet kahden keski-ikäisen perheenäidin elämää ja suhdetta kuvattuna. Minusta se oli ihan mainstream-kamaa, eli hyvin ja huolella tehty, ei liian kokeellinen suuren yleisön makuun ja erityisesti hyvin helposti samastuttava. Ihmiset, henkilöhahmot olivat hyvin tavallisia, realistisia ja samoin ihmisten välinen kanssakäyminen. Mutta ensin pitää käydä läpi homocowboy-vaihe, ennekuin voidaan siirtyä naisiin. Ninhän se aina menee.
Meillä mies jopa itse ehdotti, että menisimme huomenna katsomaan Brokeback Mountainin. Olin aika yllättynyt, koska yleensä hän kuvailee leffamakuani sanoin: "homocowboyt istuu aidalla ja syö vanukasta".
-minh-
Muuten Ripsa, en ole koskaan törmännyt myyttiin että homoliitot olisivat erityisen rakkaudentäyteisiä. Ihan päinvastaisia tarinoita sen sijaan olen kuullut homosuhteista paljonkin.
Odotan minh mielenkiinnolla postaustasi Brokeback mountainista. Kiinnostaisi kuulla millaisia ajatuksia ja tuntemuksia se muissa herättää.
Silja Orvokki, minulle tuli nimenomaan Maurice mieleen tätä elokuvaa katsoessa. Mutta Maurice kasvaa tarinassa riittävän rohkeaksi ollakseen sellainen kuin on, eikä joudu rakentamaan kulissia suojakseen ja siis käyttämään muita ihmisiä muurina itsensä ja maailman vaatimusten välissä. Tässä leffassa kumpikaan päähenkilöistä ei siihen kykene, siksi se on tragedia.
Ja hyvä kun toit Tui tuon Paistetut vihreät tomaatit tähän. Siinähän naisten välinen ystävyys ja solidaarisuus toimi suojana miesvaltaisessa vihamielisessä maailmassa.
Tai sitten kyse on vain siitä, että kun on itse kuitenkin enemmän suuntautunut miehiin (täysin heteroksi en ketään ainakaan naista usko...), niin tuollaisessa suhteessa on enemmän silmänruokaa :D. Ei tarvitse eläytyä kenenkään toilailuihin, saa vain rakastaa kumpaakin puoliskoa, ihailla ja kuikuilla pikkutyttömäisessä hengessä.
Sori. Minun homokäsitykseni on muutoinkin kummallinen. Seksuaalisuus on jokaisella sama. Se on anatomiaa, tekniikkaa ja niitä näitä mieltymyksiä ja niiden täyttämistä. Rakastumisen kyky sen sijaan vaihtelee. Kenties synnynnäinen hormonien laukeaminen samaa sukupuolta olevan edessä, kenties myös kokemusten summa. Tai kaikkia yhdessä. Jotakin sellaista kuitenkin, mille ei mitään voi. Siitä ei tietenkään parane koettamalla elää valheellista elämää.
Kyse olikin lähinnä siitä, mikä tekee ihmisen onnelliseksi? Eli mihin perustui tuo ikuisen onnen kuvitelma? Kun vain kaksi homoa saisivat toisensa ja olisivat sitten yhdessä onnellisempia, kuin esimerkiksi lastensa kanssa. Millä perusteella?
Tutkimuksen mukaan rakkaus roihuaa tasan sen vuoden verran ja lopahtaa sitten. Ehkä siinä ajassa on sitten ehditty kiintyä sen verran, että pärjätään loppuelämäkin yhdessä. Usein näin ei kuitenkaan ole. Miksi homoille pitäisi suoda eri oikeuksia?
Kyse on arvoista, joista minä en pidä. Tässä asetetaan onni alisteiseksi kahden ihmisen parisuhteelle riippumatta siitä onko kyse homoista vai heteroista. Se ikään kuin nostetaan yli muitten ihmissuhteitten, jossa lapset ja perhe-elämä olisivat vähäpätöisempiä kuin kahden toisiinsa ihastuneen kaverin onni. Millä perusteella?
Täst mie en piä. Tää on se, mikä on tehnyt tästä maailmasta itsekkäitten ihmisten paikan, missä kuvitellaan, että seksuaalisten viettien oikeanlaisella suuntaamisella ja toteuttamisella voitaisiin saavuttaa ikuinen onni rakastamansa ihmisen kanssa. Tämä on mielestäni kuvitelmaa. Harhaa.
Toki sen mielihyvin suon jokaiselle, en minä sitäkään tarkoita. Nämä asetelmat vain nyt yrittävät jotenkin shokeerata tuolla homoudella, jolloin on saatu vanha sama ikuisen onnen etsintä ja esteet voittava rakkaustarina herätettyä henkiin. Mutta lopputulos on sama.
-minh-
Minusta on ylipäätään järjetöntä kauhistella sitä, kuinka vanhukset ovat laitoksissa, jos he ovat kohdelleet lapsiaan siten, että ovat kiimoissaan painelleet menemään minne sattuu. Kaikki liittyy kaikkeen. Jossakin vaiheessa voisi herätä katsomaan mitä ympristölleen tekee ja miksi.
Vanhempien onnella ollaan jo vuosikausia porskuteltu menemään. Lapset eivät ole onnellisia jos vanhemmatkaan eivät ole, sanotaan, jolla itse asiassa väitetään, että lapset todella ovat mielellään vanhemmistaan erossa, jotta vanhemmat vain saisivat tyydyttävän seksielämän. Se saapi loppua. Vanhemmat ovat vastuussa aina lapsistaan ja niiden onnesta, olivat vanhemmat sitten homoja tai eivät. Itse asiassa homoilla ei ole mitään oikeutta edes luikerrella tästä ulos millään perusteilla. Homoja kyllä paapotaan, mutta milloin niitä lapsia alettaisiin rakastaa. Sekin olisi hyvä alku, että edes myönnettäisiin lasten arvo tässä täysin seksuaalisvoittoisessa maailmassa. Yäk, mikä mesta.
Minusta on parempi nostaa parisuhde kaavamaisen perhe-elämän säilyttämisen edelle. Koska jos vanhemmat ovat onnellisia yhdessä, niin perhekin on toimiva. Yleensä kyllä kaikissa perheissä falskaa jostain kulmasta, että täydellistä onnea ei voi saada parisuhteesta ja perheestä, vaikka niitä rakastaisikin. Oma, henkilökohtainen onni tulee omista valinnoista, jotka ovat sopusoinnussa maailman kanssa. (Tämä nyt on tätä minun idealistista paskanjauhantaani.)Jos perheenisä on ympäristön paineiden takia jäänyt perheenisäksi, joka ei ole onnellinen, vaan elää tunteen tasolla toisessa suhteessa(eisevväliä, onko lapsia vai ei, itseäänhän kaikki ajattelee), niin ei hänestä ole panostamaan perheen onneen. Eikö silloin olisi parempi, että hän lähtisi cowboykaverinsa kanssa ja näyttäisi myös lapsilleen(sekä vaimolleen,joka aluksi tietysti olisi katkera ja vihainen), että ihmisellä on kuitenkin oikeus ja jopa velvollisuus tavoitella onnea, koska onnellisena hän myös heijastaa sitä lapsiinsa. Ei homoseksuaalisuutta, siis, vaan onnea.
Tietysti kaikki ovat yhtä velvollisia hoitamaan vastuunsa, eli lapset, jotka ovat hankkineet ja myöskin hoitamaan vastuunsa ihmissuhteissaan. Ei ole reilua vaimoakaan kohtaan, jos mies istuu autotallissa haikailemassa cowboy-puoliskonsa perään. Yksi syrjähyppy on minusta loppujenlopuksi anteeksiannettavampaa, kuin jättää puoliso emotionaalisesti yksin ja elää tunteen tasolla toisessa suhteessa, rakastaa toista. Eihän siitä pitkän päälle mitään tule.Tulihan tarpeeksi epäselvästi ilmaistua?
-minh-
Luulen, toivon!, että jos ihmiset voisivat kohdata homot juuri ihmisinä väistyisi homous ihmisten mielistä. En osaa ajatella homo- ja lesbotuttujani seksuaalisen suuntauksen kautta. Samaa poppootaha he ovat kuin me muutkin.
En oikein käsitä, että miten se ylipäänsä on se onnen määritelmä lapsille muka, että isä ja äiti ovat väkisin yhdessä vaikka vihaisivat toisiaan - sehän on ihan kukkua. Eihän vanhemmuus ole parisuhteesta kiinni. Ei kenenkään täydy olla naimisissa voidakseen olla hyvä isä tai äiti lapselleen, vai täytyykö? Eihän eroaminen toisesta vanhemmasta myöskään ole mikään tekosyy hylätä lapsensa, vai mitä?
Olen tietoinen tapauksista, joissa lapsille on selkeästi ollut parempi vaihtoehto, että vanhemmat ovat eronneet ja voivat siten jakaa lasten huoltajuuden paremmassa sovussa, kuin yrittämällä pysyä yhdessä ja kuluttaa lapsille kuuluva aika toistensa kurkussa kiinni roikkumiseen. Lapset ovat näin voineet turvautua kahteen tahoillaan edes suht tyytyväisenä elävään vanhempaan, sen sijaan että heillä olisi ollut yksi riitelevä tai hiljaa kärsivä pariskunta, jolla ei ole energiaa lastensa ongelmille.
Se on kyllä ihan totta, että ihmiset olisivat paljon tyytyväisempiä noin yleensä, jos hyväksyisivät sen, että parisuhde ei voi loputtomasti olla leiskuvaa intohimoa, vaan homma tasaantuu ennen pitkää. Eihän se ole mikään huono asia, jää energiaa välillä muullekin kuin jatkuvalle tunteiden heilahteluille - niin kuin nyt vaikka ystäville, työlle ja harrastuksille. Niin kuin nyt tämä blogaaminenkin. ;)
Jonkin toisen tutkimuksen mukaan rakastumisvaihe kestää seitsemän vuotta, joten ei se ensimmäisen vuoden riehuvan intohimon rauhoittuminen mihinkään tunnekylmyyteen vaihdu. Ja sen seitsemän vuoden jälkeenkin kai saa ja voi silti vieläkin rakastaa - rakastuminen ja rakastaminenhan ovat kuulemma kaksi eri asiaa. Jokaisessa pidemmässäkin suhteessa varmasti löytyy silti niitä intohimoisia hetkiä... ;)
Ehkä me ihmiset olemme tottuneet nykyään ajattelemaan, että elämän täytyisi jatkuvasti olla dramaattista ja jännittävää ollakseen oikeaa elämää. Mutta eihän se voi sellaista olla, vaikka se niin elokuvissa olisikin. Eihän mistään tulisi muuten mitään, jos me eläisimme jatkuvasti jonkin suureellisen kohtauksen keskellä, hyppelisimme vain draamasta draamaan.
Joka tapauksessa, minäkin aion mennä tuon elokuvan katsomaan mitä pikimmin, harmi vain, että paljastitte nyt jo etukäteen minulle, että toinen osapuoli kuolee. Nyt minä olen jo valmiiksi varustautunut murheelliseen elokuvakokemukseen. :)
Ensinnäkin, ei ole kyseessä cowboy-elokuva, nämä ovat lammaspaimenia, jotka eivät tee työtään hyvin muiden aktiviteettien vuoksi. Tämä on elokuva, jossa on ylätarinana siis 'ikuinen' rakkaus, joka kestää vastoinkäymiset. Yksi ohjaajan (Ang Lee) edellinen elokuva oli Wo hu cang long (Crouching Tiger Hidden Dragon), jossa oli samantapainen tarina myös mahtavissa maisemissa. Mielestäni se oli paljon parempi elokuva kuin tämä Brokeback. Jos unohdetaan eksotismia luova homoparin tarina elokuvasta, mitä jää jäljelle. Onko siinä aineksia oskarehdokkaaksi ilman tätä jossakin määrin vojörismiä ruokkivaa teemaa? Ehkä ei.
Toinen kysymys on se, ruokkiiko homoparin kuvattu rakkauskohtaus ihmisten yleisiä ennakkoluuloja homoparien rakkaudesta. Eli onko tällä siinä suhteessa odotetun vastainen vaikutus.
Elokuvanhan kai pitäisi seisoa jaloillaan kokonaisuutena eikä jonkun osansa saaman ylettömän julkisuuden vuoksi.
Vielä tästä 'ikuisesta' rakkaudesta sen verran, että - niin kuin on jo sanottu - sehän ei ole ikuista. Yleisesti kai heteroilla on se käsitys, että homot ovat elintavoiltaan 'paheellisempia' kuin heterot. Tässä annetaan ihmisten purtavaksi toinen kuva asiasta, yli ajan ja vaikeuksien ylettyvä so. 'ikuinen' rakkaustarina, jonka vielä kuolema jotenkin sinetöi pysyväksi. Sehän on muutenkin 'pahasta päästävä' asia, ajatellaan nyt vaikka eri Beatlesien arvostusta nyt.
P.s. näistä kommenteista tulee sekavia myös tämän pienen kirjoitustilan vuoksi, voisit Kirsti ajatella meitä ystäviäsi tässä suhteessa;))
Lohikäärmeleffaa en olekaan nähnyt, se ei jostain syystä ole lainkaan kiinnostanut, mutta esim. Jäämyrsky oli mielestäni huikea.
Sinänsä hämmästyttävä ajatus, että homoteema elokuvassa toisi elokuvalle sinänsä tämmöistä julkisuutta. Tarkoitan, että homothan ovat jo kaikkien televisiosarjojenkin vakiokalustoa. Onko elokuva niin paljon konservatiivisempi taidemuoto?
Elokuva ikuisen rakkauden teemoineen on puhtaasti viihde-elokuva ja onnistuu mielestäni tehtävässään. Se viihdyttää, liikuttaa ja herättää ajatuksia. Rakkaushan sinänsä on tietenkin ikuista. Rakkaus on elämän kova tosiasia, joka ei katoa. Me ihmiset vain olemme tunteiltamme ja uskoltamme ja voimiltamme ailahtelevaisia emmekä jaksa elämässämme toteuttaa rakkautta niin kuin toivoisimme.
Eihän sillä ole mitään tekemistä "homojen paapomisen" kanssa, että ihmiset eivät osaa hyväksyä itsejään ajoissa ja sitten aiheuttavat muille kärsimystä kun kärsivät omista estoistaan. Niin kuin nyt tässä elokuvassa, kun nämä rakastavaiset menivätkin sitten tahoillaan naimisiin, vaikka rakastivat toisiaan. Ihmiset, siis myös homot, tekevät elämässään vääriä valintoja, ja yrittävät sitten loppuelämänsä korjailla niitä. Niin kuin me kaikki muutkin.
Mutta ei tuo minun äskeinen kommenttini niinkään liittynyt homouteen tai tuohon elokuvaan vaan tuohon Saaran juttuun onnettomista liitoista ja niiden vaikutuksesta lapsiin. Olen pahoillani että eksyin aiheesta.
En pysty lukemaan nyt kaikkia kommentteja, joten ei siitä sen enempää.
Meillä, siis meidän perheessä, rakastumisvaihe on kestänyt yli seitsemän (12) vuotta ja kaksi lasta. Enkä nyt puhu rakastamisesta, sellaisiakin jaksoja on, jolloin elämä tasaantuu rakastamiseksi.
Sinulle on Kirsti meemi tuolla sivuillani. Jos jaksaa ja viitsii.
Kirjoitin siitä ikuisesta onesta, jota täällä havitellaan parisuhteesta löytyvän. Esimerkiksi nuokin kaksi karjapaimenta jos olisivat menneet yhteen, olisiko heidän lapsensa tulleet onnellisiksi, kuten näille kahdelle lammaspaimenelle olisi onnea kovasti täällä suotu.
Toki voi olla monesti mukavampaa, että lapset pääsevät vanhemmistaan eroon ja lapsille parempikin, mutta tekeekö se lapset todella onnellisimmaksi? Te olette aina niin varmoja, vaikka lasten pahoinvointi on jo räjähdysmäisesti noussut. Vai ajatellaanko tässäkin, että lapset kyllä toipuvat ja tulevat onnellisiksi aikanaan, kun kovasti yrittävät ja tekevät surutyönsä. Mutta aikuisen on taas tärkeää tulla onnelliseksi heti ja ikuisesti.
Se kysymys, olisiko näistä lammaspaimenista todellisuudessa tullut onnellisia jos olisivat saaneet toisensa, on taas paluuta siihen vanhaan jankkaukseen viihteen epärealistisuudesta ja siitä antaako viihde ihmisille vääränlaisia kuvitelmia elämästä kun se ei opeta realismia, toisin sanoen että lopulta kaikkien ihmisten elämä on yhtä ja samaa helvettiä joten miksi alunperinkään kannattaa innostua yhtään mistään ja rakastua kehenkään. Madame Bovary nousee taas haudastaan kummittelemaan. Meille ei saisi näyttää tällaisia tarinoita jotka houkuttelevat meitä kuvittelemaan että rakkaus on ihana asia. Olisi parempi vain kertoa, että rakkaus aina lopulta kuitenkin kuolee.
En minä tiedä olisivatko Ennis ja Jack olleet koko loppuelämänsä onnellisia, hehän ovat fiktiivisiä henkilöitä. Elävät vain tuossa elokuvassa ja novellissa ja sitten tietysti jälkeenpäin niiden ihmisten mielissä jotka ovat elokuvan nähneet. Ei minun tarvitsekaan tietää heistä mitään tuon enempää. Minulle tärkeintä on, että nautin elokuvasta kovasti ja olin hyvällä mielin vielä pitkään jälkeenpäinkin.
Kyllähän se siltä tosiaan näyttää, että enemmistö on onneen uskovia, eli kaiketi se olisi järkevintä antaakin asian olla eikä luoda säröjä kenenkään onneen.
Olen tässä aika monesti jo yrittänyt sanoa, että eihän ero puolisoiden välillä tarkoita sitä, että "lapset pääsevät eroon vanhemmistaan". Eihän vanhemmuus lopu avio-/avoeroon. Eihän? Et kai todella tarkoita, että sait sen käsityksen, että minusta lapsi olisi muka onnellisempi jos hänen vanhempansa hylkää hänet? Jos vanhempi hylkää lapsen niin syynä ei ole huono avioliitto vaan hemmetin huono vanhempi.
En halua toistaa kaikkea mitä minä sanoin, koska minusta tuntuu, että et nyt vain halua hyväksyä minun mielipidettäni asiasta ja sillä sipuli. Vaikka se mielipide ei olekaan sellainen kuin väität. Ehkä minä vain käsitin väärin ja tuo vastaus olikin suunnattu jonnekin ihan muualle kuin minun kommentteihini.
En tiedä kuinka suuri osa ihmisistä tulee eron jälkeen todella onnellisiksi, en tiedä kuinka suuri osa olisi voinut tulla onnelliseksi siinä entisessäkin liitossaan, jos olisi yrittänyt, mutta tuskin jokainen. Mutta se perustelu, että lapset kyllä tulevat onnellisiksi sitten, kun vanhemmatkin tulevat, on aika heikoilla jäillä. On aina ollut. Se on aikusten tapa puolustautua ikävältä ajatukselta. Eihän sitä eron jälkeistä onnea voi kukaan taata kenellekään. Lapsi rakastaa melko lailla ehdoitta vanhempiaan ja kyllä, ero on tragedia myös heille, vaikka sitä kuinka yritettäisin kaunistella.
Onneahan ei voi taata, ei liitossa eikä erossa. Kyllä minä olen tavannut lapsia joiden kärsimys on se, että vanhemmat kuluttavat kaiken aikansa toistensa kurkussa, ja tällaisessa tapauksessa toivoisin eroa jo ihan lasten rauhoittumisen takaamiseksi. Eihän semmoinen perhe ole mikään hyvä kasvuympäristö, jossa kaikki vain kärsivät niin pirusti koko ajan.
Tarkoitan siis sanoa, että tietenkin ero on lapselle tragedia eikä se koskaan mikään hyvä juttu ole, mutta joskus on vain päätettävä mikä on se pienempi paha. Jos oma liitto aiheuttaa lapsissa jo oireita, niin ehkä pienempi paha olisi saada se tilanne pois päältä, niin että lapset (ja vanhemmat) pääsevät rauhoittumaan. Vaikka se on murhe lapselle, että toinen vanhempi on pois yhteisestä kodista, niin voi se olla parempi kuin koti, jonne ei uskalla mennä.
Eli siis puhun kyllä nyt ihan todellisista vakavista ongelmista, enkä hedonistisesta nautinnon tavoittelusta, jossa vanhemmat senkun vaan suihkivat suhteesta toiseen ja lasten etu jää sitten tämän jalkoihin. En minä sellaista kannata.
Olen Wilhelmiinan kanssa samaa mieltä siitä, että jos vanhempi hylkää lapsensa, ei se johdu huonosta parisuhteesta vaan huonosta vanhemmuudesta. Tähän tosin se varaus, että toinenkin vanhempi voi tehdä tapaamiset niin raskaiksi ettei tapaaja jaksa tapaamisten järjestelyjä ja ehkä haluaa säästää lapsensa rankoilta kokemuksilta.
No nih, se siitä. Hyvä keskustelu oli kyllä.
Ja vielä pakko sanoa, että jos pitää tästä ja Jäämyrskystä, niin Lohikääryle-elokuva kannattaa ehdottomasti katsoa. Okei, se on satu ja kiinalainen eikä siinä ole homojen rakkaustarinaa, mutta se on uskomattoman kaunis aikuisten satu ja kuten Hanhis tuossa sanoikin ylempänä, samoista teemoista, kuin B.M.-leffa. Älä anna Kirsti kung fu-kohtausten häiritä, niistä voi löytyä jopa elokuvan kantavia voimia!:) Suosittelen lämpimästi,
-minh-
No täytyypä tosiaan katsoa se Lohikääryle joskus. Nyt en enää karta sitä koska tiedän.
Itse rakastan Ang Leen leffoja. Jäämyrsky jätti silloiseen teinin mieleeni suuret jäljet. Lohikäärmeessä jäin kiinni kuviin ja kung fuhun - ens siis onnistunut ylittämään niitä ja siirtyä satuun.
Mutta mutta, Saaran pointissa oli jotain perää (anteeksi, jos olen ymmärtänyt sen väärin). Olen siis miettinyt sitä, että eikö elämä voi olla onnelsita ilman romanttista rakkautta. Siis sellainen tavallinen arki, missä perhe yhdessä toimii ja hoitaa toisiaan ilman, että tähtisadetikut rätisevät vanhempien välillä.
Noista viime vuoden Finlandia-ehdokkaista Tuomas Kyrön Liitto oli tästä tietyn tyyppinen tarina. Toisten valintojen kunnioittaminen ja toisaalta itseensä tyytyminen sellaisena kuin on - elämän vastaanottaminen "sellaisena kuin se tulee", voi uskoakseni tehdä ne lapsetkin onnelliseksi.
Minun mielestäni elämme haihattelun aikaa - kaivataan jotain joka on jossain ja unohdetaan se mikä on. Syyllistyn siihen itsekin.
menen anyway katsomaan sen, koska olen odottanut sitä kuten kaikkia muitakin aiempia Ang Leen leffaoja..
WoW's previous. 8GB MP3 PLAYER system of player. apple ipod versus player . canon digital camera combat involved . digital camera a ladder-type system . digital cameras where players . dvd player could only advance at . eve isk the expense of other players. ipod This created a brutal . ipod nano competition which . ipod shuffle demanded unreasonable. ipod touch amounts of playing . ipods to reach the top. mp3 tiers of advancement. mp3 player Most players. mp3 players would never be able to. mp4 achieve these goals. portable dvd players simply because of . powerleveling the massive time. powerleveling wow investment. wow I learned . wow gold a lot though. wow gold or remembered . wow leveling learning a lot. wow powerleveling depending on. zubehoer mp3 player how you look at it.
Don't waste your badges . 1GB MP3 PLAYER on nether. 1GB MP3 PLAYER vortexes . 1gb mp3 players or epic gems. 2GB MP3 PLAYER even though. baladeur MP3 this can significantly . baladeurs MP3 boost your stock of . best mp3 player cash it is . buy mp3 player not worth it. buy mp3 players Many trinkets . digital mp3 player and offhands such as relics. ever quest platinum totems . gold wow and idols cost . lecteurs mp3 a few badges . lineage 2 adena and can be a . mp3 mp4 significant upgrade. mp3 mp4 player These trinkets . mp3 player are essential . mp3 player wholesale in pve . mp3 players and in many cases pvp. mp4 player A usual . mp4 players set up of a pvp/arena . runescape gold geared player is . runescape money that they will carry . wow geld "Medallion of the Horde". wow schnell gold. and a Badge Trinket. wowgold To achieve.