|
|
|||
|
30.07.2007 - 13:19
Lähden perjantaina nuorten kanssa leirille, ja olen jo nyt paiseissa. Oliko sulaa hulluutta keksiä, että rippileiriin voisi yhdistää kirjoittamista? Eikö rippileirin vakavahenkisen ohjelman vastapainoksi pitäisi kuitenkin olla jotain hauskaa, kuten korikiipeilyä ja köysiradalla rimpuilemista sen sijaan että pureskellaan lyijykynää ja rustataan runoja ruutuvihkoon.
Pitää tunnustaa että kun nuoriso-ohjaaja pastorin myötävaikutuksella näkee vaivaa keksiäkseen hauskaa ajanvietettä leiriläisille, vapisen aistiharjoitusten ja tankarunoharjoitusten äärellä. Miten voi haikun kirjoittaminen kilpailla korikiipeilyn kanssa? No kai se jonkun kohdalla voi kilpailla, mutta huomaan miettiväni, että saavatko leirin vetäjätkin korikiipeillä, vai onko se varattu vain nuorille? Siitä lähtien kun eräs tuttu kertoi korikiipeilleensä työpaikan virkistyspäivänä, olen haaveillut siitä mahdollisuudesta. Niin ja benjihyppyä olisi kiva kokeilla, onkohan se mahdollista riparilla? Ehkä kirjallisuus on kuoleva taiteenlaji ja kirjoittaminen dinosaurusten hommaa. Joskus tunnen itseni ikivanhaksi ja tämä on niitä päiviä. Olen vapaaehtoisesti menossa teurastuttamaan itseni Rymättylään, vai oliko se paikka Rymättylä. Näin jo unta leiristä. Huomasin paikan päällä etten ollut valmistautunut leiriin mitenkään eikä minulla ollut mitään tavaroita mukana, ei edes vaihtovaatteita. Lähdin hakemaan niitä kotoa ja matkalla huomasin etten osaisi takaisin koska en ollut yhtään katsonut tienviittoja. Ystävä muistutti, että minulle on oikeastikin kerran käynyt melkein tuolla tavalla. Olin lähtenyt erääseen seminaariin tarkistamatta missä seminaari pidettiin. Paikkakunta oli tiedossa kyllä, mutta tarkempi osoite puuttui. Bussimatkalla hälytin ystävän apuun, hän etsi netistä tiedot ja lähetti ne minulle tekstiviestinä kännykkään. Ja sitten hiukan muuta kulttuuria. Olin eilen katsomassa Simpson elokuvan. Se oli ihan yhtä hauska kuin telkkarisarja, mutta ei toisaalta yhtään hauskempi. En ollut yhtään pettynyt, vaikka onhan se tosiaan tyhmää maksaa yhdeksän euroa jostain sellaisesta minkä telkkarista näkee ilmaiseksi. Sanoisin siis, että ellette ole ehdottomia faneja, turha vaivautua teatteriin, samaa tulee joka ehtoo töllöstä. Lisäys 21.10 Kotimaasta soitettiin, luvattiin lyhyesti uutisoida kirjoittajaripari lehdessä, koska tämä on niin uraauurtava kokeilu. Olivat tarkistaneet jostain instanssista, että kirjoittajariparia ei tosiaankaan ole Suomessa ennen järjestetty. Olen aika tohkeissani siitä, että olemme Merjan kanssa tämmösiä pioneereja. Ja muuten, mäkkiin siirtymisessä on ollut pieniä selainongelmia ja sen lisäksi minulla on ollut vaikeuksia tehdä tällä linkkejä, mutta nyt sekin onnistuu ja kiitos kuuluu tämän sivuston ylläpitäjälle.
|
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Arkisto
2009 2008 2007 2006 2005 1970 Sivut
Lisätietoja
laskuri
> Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta
|
||
Harrastustuokioita järjestellään tilanteen ja kiinnostuksen mukaan, mutta benjihyppyä en lupaa ainakaan tänä vuonna.
Hauska kuulla Kaura.
Liisa, räppiteksti joo. Pitäis varmaan opetella itse räppäämään, mutta kun ei toi räppi oikein ole koskaan kolissut.
Eli olisin oikein mielissäni, vaikka leirillä harrastettaisiin enemmän kirjoitusharjoituksia kuin vallan ratkiriemukkaita urheilu-ulkoilu-riehumisleikkejä. En tarkoita, etteivät liikunnalliset pelit ja leikit olisi hauskoja, mutta luultavasti suurin osa leirille ilmoittautuneista on valmistautunut siihen, että kirjoitusharjoituksia teetetään. Miksi he olisivat kirjoittajariparille osallistuneet, jos olisivat halunneet rippileiriltä paljon urheilullisia leikkejä? Jokaisen järki sanoo, että jos kyse on kirjoittajariparista, kirjoittaminen syrjäyttää varmasti osan siitä ajasta, joka muilla leireillä käytetään liikkumiseen. Tietenkin on niitä, jotka päätyivät kirjoittajariparille vahingossa tai vastoin omaa tahtoaan, mutta luulisin, että valtaosa on niitä, jotka ovat paikalla ihan sen kirjoittamisen vuoksi. Itse lukeudun tähän joukkoon. Loppujen lopuksi ajattelen, että kirjoittaminen on nimenomaan se mielekkäämpi vaihtoehto, kun on kyseessä rippileiri. Eikä kukaan ole sanonut, ettei kirjoittaminen voisi olla hauskempaa kuin korikiipeily.
"Ehkä kirjallisuus on kuoleva taiteenlaji ja kirjoittaminen dinosaurusten hommaa."
Ehkä minäkin olen dinosaurus ja varsin typerä, jos haluan ammattilaisdinosaurukseksi.
Eikä siellä mitään teurastusta tarvitse pelätä, me nuoret olemme niin säyseää porukkaa, ettemme me ketään teurasta. Lähinnä saatamme olla äärimmäisen passiivisia, ja sekin on pahinta, mitä voi tapahtua.
Räpin toimivuudesta en osaa sanoa mitään, mutta vinkkaan, että nuorten luovuus pääsee todennäköisesti paremmin valloilleen, kun heidän antaa toimia edes hetken ryhmissä. Liian ison porukan edessä on hankala alkaa esittelemään omia ideoitaan ilman taustatukea. Esimerkiksi, jos räpit pitäisi lausua, kuka muka uskaltaisi räpätä yksin koko porukan edessä?
Joka tapauksessa, odotan innolla leiriä, ja sanon vain, että ei meitä nuoria niin kauheasti tarvitse pelätä. Ei me olla mitenkään murhanhimoisia.
Rippikoululainen
Ilman muuta riparilla toimitaan ryhmissä, ihan omasta kokemuksestakin tiedän että isossa porukassa kyllä kangistuu.
Minäkin kyllä odotan leiriä innolla, mutta välillä jännitys uhkaa paisua yli äyräiden. Niin ja minua voi kyllä kutsua ihan etunimellä, vaikka tuo rouva Elliläkin kuulostaa hienolta, mutta ei sentään.
Tosin olisin varmaan itsekin kaikesta huolimatta hieman kauhuissani, jos olisin lupautunut moiseen. :p
Täytyy kyllä myöntää, että leikit ym. vauhdikkaampi ryhmätoiminta tekivät epävauhdikkaalle nuorelle kyllä ihan hyvää ja auttoi kiinnittymään muuhun porukkaan. Elinikäisiä ystäviäkin tarttui matkaan.
Mutta, että olisi saanut vielä muun kivan lisäksi kirjoittamisen ohjausta ja arvokasta palautetta kirjoittamisestaan...se olisi ollut mahtavaa.
Onnea matkaan!
Office 2010 –save your time and save your money.
The invention of Microsoft Office 2010 is a big change of the world.
Office 2007 is so powerful.
Microsoft Office 2007 is my love!
Office 2010 key is for you now!
Office 2010 download is available now!
Microsoft outlook 2010 is convenient!
Outlook 2010 is powerfull.
roll forming machines,
roll forming machine,
roll former,