|
|
|||
|
07.08.2007 - 08:06
Minulla on jatkuvasti nälkä, mutta ei hätää, täällä saa ruokaa viisi kertaa päivässä. Ennen aamupalaa on aikaa kirjoittaa muutama rivi. Leirillä on käytössä sellainen systeemi, että joka päivän päättyessä jokainen ottaa tarjottimelta päivän värin ja tipauttaa kippoon. On siis leikattu sinisiä, vihreitä, keltaisia, oransseja, mustia ja ruskeita lappuja joista sininen tarkoittaa rauhallista, vihreä tyytyväistä, keltainen iloa, oranssi energisyyttä, musta väsymystä ja ruskea on blääh. Nämä kunakin päivänä kulhoon tipautetut laput isoset sitten liimaavat kartongille ja seuraavana päivänä voidaan katsella millaiset värit ja tunnelmat leirillä on ollut. On ollut hauska seurata keltaisten ja oranssien lappujen lisääntymistä. Eilisessä kipossa ei tainnut olla yhtään ruskeaa eikä mustaa. Minäkin pistin kippoon jo toisen peräkkäisen keltaisen, oli vähällä etten valinnut oranssia, mutta ei sentään, sehän ei olisi lainkaan satakuntalaista. Jokainen vetäjä joutuu vuorollaan pitämään iltahartauden ja olen stressanut omaani suurin piirtein tammikuusta asti. En ole muistaakseni koskaan elämässäni pitänyt minkäänlaista hartautta ja periaatteessa olin ajatellut, että niin voisi olla tulevaisuudessakin, en ole oikein hartausihminen. Mutta nyt se tuntui ikään kuin kuuluvan velvollisuuksiin. Ratkaisin asian niin, että pyysin yhdeltä leiriläiseltä lupaa säveltää runo jonka hän oli kirjoittanut. Hän suostui, mikäli hyväksyttäisin melodian hänellä, mikä oli minusta erityisen fiksua. Juuri niin pitää toimia, on syytä huolellisesti ja tiukasti pitää huolta tekijänoikeuksistaan ja valvoa millaisissa yhteyksissä omia hengentuotteita käytetään. Laulan siis hänen runonsa ja säestän itseäni kitaralla. Sitten laulan vielä toisen laulun: Mikään ei ole enää samaa, vaikka kaikki ois ennallaan. Se on laulu, jonka tein käytyäni itse rippikoulun. Jännittää sikana, vai kuinka nykyään sanotaan.
|
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Arkisto
2009 2008 2007 2006 2005 1970 Sivut
Lisätietoja
laskuri
> Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta
|
||
Ugus, ei ihme ettet ollut kuullut, koska olin jo itsekin unohtanut tuon. Leiri tosiaan nostaa esiin kaikenlaista.
Tai taitaa olla riparilaulut semmoisia ettei se ehkä sovi sinne sitten lainkaan, sellainen irrottelu.
Liisa, kyllä punkkarius tänne hyvin sopisi, mutta nämä laulut olivat niiiiiiin herkkiä, että vetäisin ne vain itsenäni. Meni ihan hyvin, vaikka jännitinkin. Voi olla, että leiriläisen runoon säveltämäni laulu esitetään konfirmaatiossa. Katsotaan nyt.
Kyllähän J. J. Calenkin kaikki biisit muistuttavat toisiaan. Tai Muddy Watersin. Tai Rolling Stonesin. Tai AC/DC:n. Ei se tee niistä yhtään huonompia. Sitä sanotaan tyyliksi! 8-)
Nuoria ei saisi syöttää ollenkaan ja vanhoillekin vain kohtuuliseksti, puolet petäjjää.
Huuut! huut!
Office 2010 –save your time and save your money.
The invention of Microsoft Office 2010 is a big change of the world.
Office 2007 is so powerful.
Microsoft Office 2007 is my love!
Office 2010 key is for you now!
Office 2010 download is available now!
Microsoft outlook 2010 is convenient!
Outlook 2010 is powerfull.
roll forming machines,
roll forming machine,
roll former,