|
|
|||
|
09.08.2007 - 10:17
Halusimme järjestää tiedotustilaisuuden ja kertoa että Suomen ensimmäinen sanataideripari on onnistinut hyvin. Toimittajia kutsuttiin paikalle ja heidän annettiin haastatella nuoria sen lisäksi, että vetäjätkin pääsivät jotain sanomaan. Yksi ilta menikin siihen, kun jokaisen leiriläisen vanhemmilta erikseen pyydettiin lupa, että heidän nuortaan saa haastatella. (Mainitsen tämän sen vuoksi, ettei joku taas ala urputtaa leiriläisen intimiteettisuojan rikkomisesta tms.) Paikalle saapui toimittajia Kaarina-lehdestä, Turku-tv:stä ja Kirkko ja me lehdestä. Yllätykseni oli vilpitön, kun Kirkko ja me lehden toimittaja ilmoitti, ettei ole lainkaan kiinnostunut meidän leiristämme. Hän tekee juttua kauneusihanteista ja haluaisi pari nuorta haastatteluun kertomaan mikä on ihmisen silmissä kaunista ja mikä Jumalan silmissä kaunista. Sitten hän häipyi jonnekin kahden esiintymishalukkaimman leiriläisen kanssa. Huomasin ärsyyntyväni asiasta. Siis nythän kuitenkin me olemme tehneet täällä jotain sellaista, mitä ei ole ennen Suomessa (enkä tiedä onko muuallakaan) kokeiltu, ja käsittääkseni kaikki ovat olleet tyytyväisiä leiriin. Olisin luullut, että seurakuntayhtymän oma tiedotuslehti olisi käyttänyt tilaisuuden hyväksi ja uutisoinut tällaisesta uudesta kokeilusta. Olen nimittäin käsittänyt, että toimittajat metsästävät aina uutisia ja nyt olisi ollut omalla alueella tilaisuus tehdä positiivinen uutinen. Kauneusihanne on ikuisuusaihe, sitä jauhavat naistenlehdet melkoisella voluumilla viikosta toiseen, mutta Suomen ensimmäinen sanataideripari järjestetään vain kerran. Ensi kesän ripari ei ole enää samanlainen uusi juttu. Mutta kun ei kiinnosta, niin ei kiinnosta. Olen ennenkin todennut, että minä en ymmärrä toimittajia. Onneksi minun ei yleensä tarvitsekaan. Tämän vain halusin vuodattaa tänne, kiitos. Turku tv:n puolitoistaminuuttinen on kuulemma tulossa nettiin.
|
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Arkisto
2009 2008 2007 2006 2005 1970 Sivut
Lisätietoja
laskuri
> Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta
|
||
Onneksi sentään Kaarina-lehti ja Turku-tv ymmärtävät journalismin alkeista vaikka Kirkko ja me -lehti ei ymmärräkään.
Sallithan, että laitan mainostuksen tänne, koska täällähän kuitenkin käy kaikki kirjallisuudesta kiinnostuneet ihmiset (ainakin tuntuu siltä). Sinä olet suosittu, Kirsti!
Ehkä täällä on joku, joka myös osallistui noille päiville?
Niin anonyymi, onko ne mukavia? Ahdistaviksi ne muuttuvat ainakin siinä vaiheessa kun pitää verrata itseään niihin.
Älä nyt hyvänen aika liioittele Heidi! Mutta linkki on toki paikallaan. Minäkin olin Urjalassa kerran, silloin oli tosi kuuma. Mitään muuta ei ole jäänyt mieleen.
Viisitoistakesäinen on vastuussa rikoksestaan. Monet ovat riittävän kypsiä potilaina päättämään hoidostaan.
Minusta lapsella on oikeus kertoa mielipiteitään ilman vanhempien lupaa. Jopa viestimille.
No, nyt kumminkin sait sitä urputusta.
Urpo
Office 2010 –save your time and save your money.
The invention of Microsoft Office 2010 is a big change of the world.
Office 2007 is so powerful.
Microsoft Office 2007 is my love!
Office 2010 key is for you now!
Office 2010 download is available now!
Microsoft outlook 2010 is convenient!
Outlook 2010 is powerfull.
roll forming machines,
roll forming machine,
roll former,
replica Rolex 2009 Collection Watches
Specials Rolex watch
new rolex watches replica
rolex day date president replica
rolex presidential replica
rolex replica watches for women
rolex gold watch replica
rolex oyster perpetual date replica
replica mens rolex
rolex datejust diamond replica
replica rolex ladies watches
replica rolex diamonds watches
replica rolex president gold
replica rolex daytona gold
rolex datejust replica
replica rolex super president
replica rolex daytona stainless steel
day date rolex replica
replica presidential rolex watches
Fake rolex watches
I recently came across your blog and have been reading along. I thought I would leave my first comment. I don’t know what to say except that I have enjoyed reading. Nice blog. I will keep visiting this blog very often.It is a appreciable that you are too good to manage your blog because actual meaning of blog dies if irrelevant comments remain for long time.For good post knowledge based comments should be written so that people can learn from this blog