Hyvä missio! Naistenlehdet ja saippuasarjat lienevät melkein hyväksyttäviä. Mutta ei se tietysti ole mitään verrattuna siihen kun miesten katsoma pornokin on ihan salonkikelpoista nykyään. Väkivaltaleffoista ja sotakirjoista nyt puhumattakaan ja onhan niitä tosiaan vaikka kuinka.
Onks siinä nyt takana se ajatus, että naisilla pitäis kyllä olla aina jotain hyödyllisempää tekemistä, niitä naisten hommia ja sen takia viihtyminen on vielä naiselle vähän tuomittavampaa?

Naisviihde on vaarallista siksi, että sen tarjoama maailma ja ratkaisut eivät toteudu oikeasti.

nimimerkki paljon odotin (rakkaudelta), kaiken menetin

Ehkä Anonyymi veti hihastaan ironiaa, mutta sanon: huhhuh. Mitä ihmettä on naisviihde? Tai mitä on miesviihde? Emme kai määrittele eroa sterotyyppisesti tunteen ja toiminnan kautta? "Miesviihteessä" (siis mitä se lieneekin) esitetyt ratkaisut sitten tapahtuvat "oikeasti", vai?

Sivusta seuraten näyttää, että naisviihteen puolustus on hyvinkin osa tehtävääsi. Mitään ristiriitaa ei ole siinä, että puolustat asiaa, jossa Sinulla ei ole "omaa lehmää ojassa".

Näin instant-sygatrina sanoisin että kyseessä on jokin pyhyys-addiktio. Harmi ettet ole katolilainen. Siellä tällaisilla uhrautumispakkomielteillä pääsee palvottavaksi asti. Tällä meillä vaan pääset minun kaltaisteni neuvojen kohteeksi (Jätä hyvä ihminen tuo naisviihde, tuo kurja!) tai sitten joidenkuiden Kämärin kaltaisten byroonokkelikkojen vittuilua kuuntelemaan.

Sek tis aut, muuten: tässä on edeltäjäsi

http://www.catholic.org/saints/saint.php?saint_id=208


Ja käytä herran tähren nenäliinaa!

Olet luultavasti työskennellyt tehtäväsi parissa kirjoittaessasi kirjoja. Näin luulisin.

Ihmiset ovat kai useimmiten ristiriitaisia. Joskus olen ajatellut, että vain minä olen ristiriitainen, ja kärsinyt siitä - mutta huomaan ristiriitaisuuksia myös muissa ihmisissä. Voi olla toisaalta hyväkin, ettei ole täydellinen putkinäkö.

Voi kun olisikin silkkaa ironiaa tämä tuska, mitä koen, kun etsin Elämäni Miestä. Miksei kirjan kansien välissä oleva Mies voisi marssia elämääni? Ei voi, ei koskaan, koska sitä ei ole olemassakaan ja se koskee. Minua huijataan eikä se ole kivaa.

Anonyymi, eikö ole hiukan hassua, etteivät ihmiset jotka lukevat dekkareita sure sitä etteivät he oikeassa elämässä kohtaa jatkuvasti kiehtovia murhia ja psykopaattimurhaajia? Miksi romanttisen viihteen kohdalla ajatellaan, että tarinoiden pitäisi toteutua elämässä sellaisenaan ja että elämän pitäisi jatkua samaan malliin? Mutta ehkä elämäsi mies joskus vielä marssiikin elämääsi?

Maria, kyllä kirjojen kirjoittaminen varmasti jossain määrin on liittynyt tehtävään, se vain ei tunnu sillä tavalla suurelta ja merkittävältä kuin ajattelin lapsena tehtävästäni.

Hehheh Miäs, olenko jo sanonut että olet hauska? Olen kyllä tietoinen tehtäväni vaaroista ja olenkin saanut kuulla aika monipuolista ja värikästä vittuilua. Minua on kyllä yllättävänkin innokkaasti nolattu ja häpäisty, mutta myös isällisesti neuvottu ja varoiteltu ja käsketty kiinnittää huomio tärkeämpiin hankkeihin joihin minulla kuulemma olisi edellytyksiä kunhan vain...

Elvis, kai minulla omakin lehmä ojassa on, olenhan kuitenkin kirjoittanut kaksi viihderomaania ja tyttökirjat joita myös olen tehnyt, ei sekään ole maailman arvostetun genre. Mutta naisviihde ei kuitenkaan ole minulle sellainen sydämenasia kuin esiintymisestäni varmasti voisi kuvitella.

Tommi, naisviihdettä ovat romanttiset lukuromaanit joita eivät tietenkään kaikki naiset lue, mutta kaikki jotka niitä lukevat ovat naisia. Näin voisi väittää. Jos niitä joku mies lukee, se on poikkeus. Muistanko oikein että joskus teit arvostelun Sparksin kirjasta? No se oli poikkeus. Mutta muistaakseni se oli aikamoinen teilaus. Mikäli nyt tosiaan muistan kirjailijan oikein.

Mediaope, minulle onkin monta kertaa sanottu että pitäisikö sitä nyt sitten alkaa pornoakin esitellä ja ylistää. Mutta pornoahan tosiaan esitellään aivan vakavalla naamalla. Enkä minä sitä paitsi edes perää sitä että romanttista viihdettä pitäisi erityisesti ylistää. Vaan ainoastaan sitä että siitä tulisi näkyvämpää ja huomattaisiin, ettei se ole mikään yhtenäinen genre. Siellä on hyvin erityyppisiä kirjoja, hyviä ja huonoja. Kiinnostavia ja vähemmän kiinnostavia. Mikä taas tietysti riippuu arvioijan omasta näkökulmasta.

Naisviihde on sanana aika metka. Siitä voi tulla mieleen seksistisiä ammatteja tai naisia, jotka viihtyvät toisensa seurassa viihteellä tai sitten näitä naisille suunnattuja lukuelämyksiä. Näitä viimeksimainittujahan ovat myös naistenlehdet ja minua on aina ihmettyttänyt se, että näiden lehtien toimittajat kyseenalaistavat työnsä kysymällä kirjailijalta, että tunnetko olevasi toisen luokan kirjailija (oletko toisen luokan toimittaja, kun ..?), kun teet rakkausromaaneja naisille. Kirjailija saa puolustella tekemisiään sen sijaan, että voisi hehkuttaa työnsä erinomaisuutta. Tätä kysymystä ei koskaan esitetä ns. vakavasti otettaville kirjailijoille ( esim.A. Snellman tai V. Hämeen-Anttila), joiden kirjat ovat kuitenkin vastaavanlaista parisuhdepohdintaa kuin näiden naisviihdeleimattujen. Viihteen raja on veteen piirretty viiva. Minusta mikä tahansa kirja on viihdekirja, jos sen parissa viihtyy tavalla tai toisella. Tapojahan on monia.

Palaan vielä Pyhän Apostolisen Roomalaiskatolisen Kirkon piiriin. Tämä puffaamani Pyhä Teresa siis esittäytyy kaltaisenasi, tässä vielä ote Teresan blogista (hän preferoi kolmatta persoonaa, antaa vaatimattomamman leiman):

"Teresa's father was rigidly honest and pious, but he may have carried his strictness to extremes. Teresa's mother loved romance novels but because her husband objected to these fanciful books, she hid the books from him. This put Teresa in the middle -- especially since she liked the romances too. Her father told her never to lie but her mother told her not to tell her father. Later she said she was always afraid that no matter what she did she was going to do everything wrong. "

Eikö tässä pätkässä ole totuus
a) humpuukikirjoista ("her husband ogbjected" - a wise husband!)
b) naiseudesta ("her mother told her not to tell her father" - I've heard this one before!)
c) tyttäryydestä ydinperheessä ("This put Teresa in the middle ")
d) naisten pyhimyksellisyyteen johtavan tien alkupaukusta, jota sinäkin tulkintani mukaan notkein askelin jo täällä blogissa kuljet ("she was always afraid that no matter what she did she was going to do everything wrong. ")

Ks. tark. Hellsten, Tommy: "Kirja olohuoneessa - Eräitä syvällisiä lähtökohtia seuraavaan syvähaastatteluuni kirjamessuilla", WXOYj 2006.

Tui, naistenlehdistä tuli mieleen viimeisessä Parnassossa ollut Putte Wilhelmssonin essee, joka tosin meni käsityskykyni ylärajoilla koska en jaksanut kunnolla paneutua siihen, mutta tällainen sitaatti siitä jäi mieleen. "Lupaavana pidetty kirjailija joka aloittaa Thomas Mannista ja päätyy Me naisiin, on valitettava ilmiö." Kysymys oli Joel Haahtelasta. Tuli vain mieleen noista naistenlehdistä.

Naisviihde on tietenkin huono sana, mutta kun ei ole taidettu keksiä parempaakaan ja kirjojahan on ihan pakko päästä luokittelemaan. Eihän niitä nyt hyvänen aika voi lukea ihan vaan itsenään, sellaisina kuin ovat, vaan ne pitää pystyä lokeroimaan. Mutta naisilla minusta itsellään on tässä kohden kyllä itsetutkiskelun paikka. En ole siis sysäämässä romanttisen viihteen arvostusvastuuta ja legitimointia miesten harteille, naisten hommaa se on. Eri asia sitten on, tuleeko siitä mitään. Snellman on muuten hyvä esimerkki kirjailijasta, joka ihmeesti on saanut korkeakirjallisen maineen, vaikka hänen kirjojensa sisältö ainakin minun mielestäni on aika kepeä.

Jaa Miäs, täytyy tunnustaa että tuo meni minulta ohi kun kävin siellä sivuilla. Tosiaan. Olet hauskempi kuin luulinkaan. Niin, kyllähän se noin on. Niin tai näin, aina tekee väärin. Joten siitä ei siis kannata välittää. Siitä tämä blogi on juuri hyvä väline, että täällä voi käydä tällaiset jaakobinpainit ja saavuttaa jonkinlaisen varmuuden ja jopa mielenrauhan ja pystyy tekemään sen mitä on tehtävä. Olipa itse taistelu sitten miten mitätön tahansa.

Tähän erääseen teemaan tai juonteeseen liittyen tässä näin en malta olla siteeraamatta erästä yhdysvaltalaista kollegaani (siis Ph.D,, practising psygatrician). Kerran kun kaljalla ollessamme naureskelimme potilaitamme ja heidän juttujaan, hän kertoi sanoneensa eräällä tyypilliselle naispotilaalle totuuden kerrankin suoraan:

"It's not your imagination, madam. You *are* inferior."

Nauroimme päälle, ja minä maksoin seuraavat tuopit.

Krrhhm... niin, tämä kirjallisuus, tota.

Kyllä se aika järkeenkäyvästi on niin kuin Kirsti täällä olet todennut, ja kuten mm. Arto Virtanen tuolla Parnasson blogissa sanoo (liittyy Päätalo-keskusteluun siellä):

"Se, mikä kirjallisuudessa on modernia, mikä on aikaansa edellä tai siitä jäljessä, mikä on taidetta ja mikä paskaa, riippuu enemmän kirjallisuusdiskursseista kuin siitä, mitä kirjat itsessään ovat. "

Tämä oikeastaan on sellainen fakta, jonka erilaisia muotoiluja voi pyöritellä ja pilkkoa loputtomiin, ja perustaa erilaisille semanttisille tulkinnoille omistautuneita konklaaveja, ellei peräti ammattikuntia (kirjallisuuden tutkimus...), joilla on luja veto kuin tivolissa ikään sillä jonklöörillä pitää viiden tai kymmenen kepin päässä lautaset pyörimässä juosten antamaan vauhtia vuoronperään kaikille... hoplaa, Los Satsumas! Siinä käsi käy ja katse terävöityy kun on kyse leivästä ja viinistä omalla pöydällä. Mutta tämä kaikki höösääminen on kuitenkin, tai ainakin sen tulisi olla, irrallaan kirjallisuuden siitä tylsästä verstaasta, jossa nokiset ja hikiset ja hommaansa ajoittain vittuuntuneet duunarit alasinta takovat, eli kirjoittavat niitä kirjoja, joista sitten koko loppuporukka repii myös elantonsa.

Tämä on Kirsti hyvä muistaa: NE ovat riippuvaisia sinusta, ei päinvastoin.

Tuo Tuija tuolla aiemmin en ollut minä. Mutta minusta naisviihteen puolesta kannattaa puhua, koska se on oikeasti arvostuksessa marginaaliin sysätty. Pornografiaa tarjotaan meille taiteena esimerkiksi elokuvissa, vaikka minun vaatimattoman tiukkapipoisen käsitykseni mukaan porno ei taiteeklsi muutu vaikka sitä sellaiseksi kutsuttaisiinkaan. Minusta naisviihdettä pitää tarkastella genren sisältä käsin eikä verraten sitä muihin. Ei kukaan kirjoita esimerkiksi Jörn Donnerin kirjasta arvosteluun, että hyvin kuvatut henkilöhahmot, mutta ei juonenkuljettelussa vedä vertoja Laila Hietamiehen uusimmalle romaanille, Donnerin kannattaisi jatkossa miettiä juonen rakentelua tarkemmin. Naisiihdettä pidetään arvottomana, koska se vetoaa tunteisiin ja on suunnattu naisille. Siinä se on yksinkertaisuudessaan, uskokaa tai älkää. En väitä naisviihteen olevan suurta kirjallisuutta, mutta oma paikkansa sillä kirjallisuuden kentässä on. Kärjistäen voisin kysyä, miksi sujuvasti etenevä ja hyvällä kielellä kirjoitettu naisviihde on huonompi kuin sekavasti ajateltu ja kirjoitettu, osumattomia kielikuvia viljelevä runous?

Luen naisviihdettä valikoiden, amerikkalaistyyppisestä en pidä juurikaan, suomalainen kotikutoinen menee hyvin. En ole lajin suurkuluttaja, mutta toivoisin lajille arvostusta.

Kirsti, missiosi on hyvä. Kyse ei lopultakaan ole pelkästään kirjallisuudesta.

Minä en muuten ole lukemissani naisviihdekirjoissa tavannut vielä yhtäkään mieshahmoa, jonka toivoisin astuvan elämääni.

Johtuu varmaan siitä, että ne eivät ole olleet Miäshahmoja.

jaa, tuolta kannalta en olekaan asiaa ajatellut.

Ah Tui, jotenkin automaattisesti kuvittelin sinuksi. Anteeksi teille kummallekin että sotkin Tuit ja Tuijat. Ja mitä missioon tulee, niin nimenomaan mielestäni tässä kohden kysymys on pohjimmiltaan jostain muusta kuin kirjallisuudesta. Näen tämän jonkinlaisena naisemansipaatiokysymyksenä. Mutta muistan tietysti ettei tämä ole se solmukohta jossa maailman suurimmat vääryydet tapahtuvat. Onpahan vain yksi sellainen kompastuskivi johon toistuvasti olen aika makeasti iskenyt henkiset varpaani.

Niin Miäs, se ehkä onkin aina terapeuttista kun se sanotaan suoraan.

Mitä tuohon riippuvuussuhteeseen tulee, niin tavoitteenani on tietysti riippumattomuus, mutta ei se vielä ole toteutunut niin kauniisti kuin voisi toivoa. Sitä joutuu kuitenkin tekemään työtään tässä maailmassa ja työn edellytykset ovat osittain "niiden" käsissä. Eivät kokonaan, mutta niillä on vaikutusta. Voivat merkittävästi helpottaa tai vaikeuttaa kirjoittamistani.

Hei kaikki!

Mitenkä minulle on jäänyt mieleen semmoinen, että yläluokan naisia pidettiin heikkoina ja vähäverisinä tsaarin Venäjän aikoina sen takia, että he lukivat ranskalaisia "romansseja".

En yhtään muista mistä tämmöisen nyt muistan. Ei kai se ollut Klingen Topelius-järkäleessä (Idylli ja uhka, Topeliuksen aatteita ja politiikkaa, WSOY 1998)? Topelius OLI emansipaation kannattaja kyllä ja myös eläinsuojeluliikkeen alkuunpanija.

Ehkä joku muu muistaa.

Terv.

Ripsa

Paljon mahdollista. Nykyään ei ehkä pidetä heikkoina ja vähäverisinä, muuten vain aivottomina typeryksinä.

Se, että naisviihteen lukijoita yritetään polkea ja halveerata, voi johtua myös miesten peloista. He kokevat uhaksi naisviihteen miesmallin, sankarit, joihin eivät itse yllä, koska egoismi ja oma tyydytys on joidenkin miesten käyttövoima numero yksi. Ja kaikista kauneimmat naisviihteen kirjat kertovat miehistä jotka antavat epäitsekkään rakkautensa yksin hänelle, ja vain hänelle. Tämmöinen ideaali pelottaa viriiliä miestä, itsekästä metsästäjää.

Siis: viihdekirja pois naiselta, äkkiä. Jos kirjan kiskominen ei onnistu, aina voi herjata koko kirjallisuudenlajia.

Ihan mieleen tulleena heittona: kuinkas se oikein aikoinaan meni ton Päätalon kanssa, sehän oli kriitikkojen halveksimaa roskaa kunnes se yhtäkkiä olikin salonkikelpoista analysoinnin väärtiä kirjallisuutta?
En tarkalleen muista miten se silloin meni, ja miksi, ainoastaan muistan prof. J-P Roosin jutun Hesarissa; siinä Roos silloisen elämäntapatutkimus-muodin höykällä kehui Päätaloa juuri tästä näkökulmasta.
Jokin samanlainen transformaatio voisi olla mahdollisnen tämän nais-viihde- ym. kirjallisuuden kanssa? Kuka avaa portit?
Tässä varmaan olisi "tehtävä" jollekulle...?

Korostan ulkopuolisuuttani: en ole hirveä Päätalo- enkä myöskään nais-viihde-ym. kirjallisuuuden fani, itse asiassa en ole kirjallisuusfani ollenkaan. Mutta se on toinen tarina.

Kyllä vain ettei vain, tuokin voi olla taustalla, yksi tekijä. Samalla tavalla kuin pornon naiskuva saattaa joitakin naisia ahdistaa ja huolestuttaa, vaikka miesten mielestä se on vaan harmitonta hupia.

Ja Miäs on jälleen kerran oikeassa. Päätaloa alettiin jossain vaiheessa ymmärtää ja nostaa. Samalla tavalla dekkarigenreä on tietoisesti salonkikelpoistettu ja nostettu esille, alettu jakaa Johtolankapalkintoa, julkaistu lehteä, järjestetty seminaareja, koottu dekkariväkeä, propagoitu alan puolesta kaikin tavoin. Toinen hieno esimerkki populaarikulttuurin nostosta on sarjakuva. Eivät ne itsellään ole nousseet hyljeksityn viihteen suosta, kyllä ne on nostettu. Ja naisten pitäisi tehdä romanttisen viihteen kanssa sama temppu. Mutta kun he vain häpeävät harrastustaan ja lähettävät sitten minulle sähköpostia ja kiittävät jostain hemmetin Parnasson jutusta sen sijaan että lähettäisivät sähköpostia jonnekin sellaiselle taholle jossa tosiaan voitaisiin tehdä tälle asialle jotain, vaikka Hesarin kulttuuritoimitukseen hemmetti vieköön.

"Se, että naisviihteen lukijoita yritetään polkea ja halveerata, voi johtua myös miesten peloista. He kokevat uhaksi naisviihteen miesmallin, sankarit, joihin eivät itse yllä, koska egoismi ja oma tyydytys on joidenkin miesten käyttövoima numero yksi."
"Naisviihteen" mieskuva on varmaan miehisen maailman uhkakuvista takarivissä.
Eikö ole melko säälittävää, jos "naisviihteen" arvostus vaatii miesten hyväksynnnän.

On se säälittävää.

Jännä juttu, etteivät miehet koe "miesviihteen" sankareita uhkakuvina. Siellähän sitä olisi sarkaa pelätä. On jos jonkinlaista maailmanpelastajaa ja sankaria, kestävistä siitossonneista nyt puhumattakaan.

Niinpä. Ja samahan se tuolla "aikuisviihteen" puolella on, luulisi niiden panokoneiden hirvittävän tavallisia poikia. Vaan kun ei. JOku ilkeä naistutkija taisi joskus väittääkin että se on miehillä jotain alitajuista homoilua. Se kyllä muotoiltiin jotenkin fiksummin, mutta tuota ymmärsin siinä tarkoitetun.

En kyllä yhtään epäilisi. Homoja ne on kaikki.

:)

Emme mole.
Lisääntyminen, ja kaikki heidän toimintonsa, kiinnostavat kyllä, Mikäs siinä.

"Lisääntyminen, ja kaikki heidän toimintonsa"... hauska. Ihan kuin humanoidi puhuisi.

hei Haavikko, Paavo ja kaikki hänen vihreytensä..............

Hahhah.

Niin tolle Saaralle viälä - tuo iso- pitkämunaisuuden ongelmatiikka on käsittääkseni sidoksissa nais- viihde- ym. kirjallisuuteen kylläkin, mutta eri tavalla ehkä eri sukupuolille? Porno on vapaampaa narratiivisuudesta, kaikesta tyhmien kehyskertomusten vallasta. Juuri siksi että niitä niissä noudatetaan ( 2 nunnaa kävelee puistossa, jossa löytävät sepalus auki sammuneen miehen.../ Nainen tulee toimistoon jossa on kaksi duunaria korjaamassa ovea... etc. etc. /) tämähän kaikkineen on niin niin koodattua kamaa, että vallan.

Voi että. Paneutuisin niin mielelläni tuohon pitkämunaisuuden ongelmatiikkaan, mutta nyt ei enää aika anna periksi. Jotakin tuohon hahmottelin päässäni äkkispäätään siten, että narratiivisuus siis olisikin naisviihteessä se uhka. Mutta eihän tämä sitten muuttunut miksikään. Hö.

Niin että tota: miäs(porno)viihteen avantgardistinen, vapauttava ja kaikkein pornografisin rooli on tuo suhde narraatioon, siis sellaiseen näennäiseen, typerään wrapping paperiin joka pitää olla ennenkuin päästään asiaan. Se on sitä juuri siksi että se edeltää sitä pihviä, itse aktia, jota sitten parhaassa tapauksessa esitetään sieltä, esitetään täältä, lähikuvin, ähkäisyin, enemmän tai vähemmän hyvin näytellyin huohotteluhuipuin - siinä se kaikki. Kaikki mut narraatiot... saattavat rinnastua ja ehken vaikuttaa koomisilta. Eli parodiaa, vaikkei tarkoituksellista.

Paras pornoelokuvan vastustuselokuva olisi maailman eksplisiittisin pornoelokuva, ilman sitä periamerikkalaista lupausta "there's more to come"... ei siellä sitä koskaan ole, I can tell you. Mutta paradoksi tietysti on, että paras pornoelokuva viittaa aina eteenpäin, seuraavaan pornoelokuvaan, joka on "more"... no hei perkele, kattokaa mitä kollegani Jacques Lacan kirjoitti, iäti pakeneva "desír", jota ei saavuta ja johon ei yletä, oli kuinka pitkä ja nupista herkkä tahhaa.

Minä veikkaan, ettei "naisviihteen" arvostus ole lopulta millään tavoin miehistä kiinni.

Ja toisaalta, onko kaikkien kirjallisuuden lajien edes pakko olla hyväksyttyjä ja arvostettuja? (Ja vielä: arvostettuja missä? Jonkun instituution silmissä?) Onhan sellaisiakin lajeja, jotka viihtyvät marginaalissa erittäin hyvin, kenties jopa paremmin kuin jos olisivat suuremman huomion kohteena.

Anu, ei se ainakaan saisi olla miehistä kiinni. Marginaalissa tapahtuu tietysti paljon kaikenlaista jännittävää, mutta naistenviihteen kohdalla on ongelmana se, etteivät naistenviihteen lukijat ole millään tavalla järjestäytyneet, eivätkä toimi edes siellä marginaalissa. Monet marginaaliset ryhmät kuitenkin levittävät omissa piireissään tietoa ja kokemuksia kiinnostavina pitämistään kirjoista, lehdistä jne. mutta naisviihteen lukijat eivät pidä yhteyttä keskenään, he vain häpeävät hiljaa itsekseen. Se on minusta ongelma. Mutta siis ongelmahan on heissä itsessään, tietysti. Siitä on seurauksena , että naisviihteen lukijat ovat tavallaan markkinoiden armoilla. He saavat kyllä tiedon kaikista bestsellereistä, mutta kaikki romanttinen lukuviihde ei ole bestsellerkamaa. Vain jostakin kirjoista tulee bestsellereitä. Moni hyvä kirja jää ehkä löytämättä koska kukaan ei levitä siitä infoa. no puskaradio tietysti toimii.

Miäs, täähän nyt näyttää siltä että pornoelokuvissakin manifestoituu tosiaan ihmisyyteen kuuluva loputon kaipaus johonkin parempaan, johonkin ihmeelliseen, ylimaalliseen. Liikuttavaa oikeastaan.

Pornossa on minusta ainakin kyse nimenomaan tuosta Kirsti. ja siksi se on yhtaikaa niin hauskaa (minua on aina kiinnostanut pornolelokuvissa niiden "juoni") ja säälittävää (lihan ankaran paneutuvaa tutkimusta ja protestanttista kurittamista ja muokkausta, ilman nautinnon häivää).
Ja jos Lacania uskotaan, se on kuten laulussa sanotaan jotta rakkaana säilyy rinnassain muisto kauniin kotimaan, joskin se mikä muistoissa pohjalla väikkyy on muisto mamin tissistä ja sen tuomasta auvosta. Ole siinä sittten miästä!

Eli pääsimme takaisin siihen mitä tuolla ylempänä jo ihmeteltiin. Miksi pornon mieskuva ei tuota miehelle itselleen ahdistusta? Luulisi tuottavan.

Olisiko ydin jossain siellä mitä tämä ständapkoomikko tämä tämä näyttelijä no mikesennimioli, no kumminkin sen juttu meni jotenkin niin että keski-ikäisenä mies pystyy kypsään, aikuiseen seksiin ilman mitään suorituspaineita - mutta joskus vaan ei huvita.

Siis ydin on tässä: levollinen tunne siitä että jos tarttis nin kyl määki ny tommoseen pystyisin kun toi neekeri tualla. Ei vaan satu huvittaan. - Ja sama pätee seikkailuihin, rikollisjahtiin ja maailmanpelastamiseen. Keski-ikäisyys is the answer - mitä kertoo se että Sean Conneryllä kuulemma on maailan seksikkäin miesääni? Connery ei ole ihan eilinen teeri.

No mutta entäs pojat ja nuoret miehet? Niiden ei luulisi vielä olevan noin varmoja itsestään? Miksi ei niillekään tule paineita? Onko niillä niin iso ego sitten, tai kyky suojata itseään suloisella itsepetoksella?

Conneryn ääni on tosiaan aika seksikäs, mutta en ollut tajunnut sitä ennen kuin luin Turun sanomista. Mitähän se kertoo meikäläisestä?

Keski-ikäisyys on mentaalinen, ei fyysinen suure. Valitettavan monet keski-ikäiset miehet eivät ole keski-ikäisiä.
Nuoremmille tämä on kova maailma. Siinä mielessä ei ole hyvä, kun naiset valtaavat armeijan ja kirkon - ei ole enää mitään sellaista areenaa jolla miehiksi kasvetaan ja jolla olisi edes näennäinen ylemmyys, enkä nyt vitsaile ihan kokonaisvaltaisesti. Kun nyt nääs semioottisiksi heittäydytään niin kyllä se pojan kasvun kannalta on tämä erottautuminen tärkeä juttu: viiksiä ja miehisiä puheita, tyttöjen huorittelua, autolla kaahailua viinaa huumeita. Alueet joilla tätä erottautumista naisista ja lapsista ja oman miehisen identiteteetin kuivaharjoittelua voidaan turvallisesti tehdä ovat käymässä vähiin, jäljellä ovat kohta nuo kaikista riskaabeleimmat ja typerimmät. "Miesten työt" ovat mennyttä kalua, jos näin sanoisi.
Että ei se nyt helppoa ole miehilläkään. Ne jotka pääsevät keski-ikään asti, ovat jo voiton puolella, he parhaassa tapauksessa keski-ikäistyvät ja voivat alkaa vaikka rauhallisin mielin katsella pornoa.
Onko Conneryn tuo slight Scottish accent joka naisiin puree?

No vielä ei voi sanoa, että naiset varsinaisesti olisivat vallanneet kirkkoa tai armeijaa sen paremmin kuin politiikkaa ja liike-elämääkään, vaikka heitä siellä jo näkyy, korkeillakin paikoilla. Minun mielestäni ongelma on siinä etteivät naiset tuo mukanaan mitään olennaisesti uutta siirtyessään armeijaan ja kirkkoon jne. vaan opettelevat miesten tavat toimia ja pyrkivät sitten peittoamaan miehet miesten omilla aseilla, tosin mausteena käyttävät ehkä sitten naisellisia vippaskonsteja joskus, mikäli on mahdollisuuksia siihen. Siltä se ainakin usein näyttää. Mutta tämä on ehkä ihan oma problematiikkansa sitten taas.

Ymmärrän kyllä, että miehille olisi tärkeä päästä erottautumaan äidistä ja naisellisesta kodin piiristä. Olen huomannut kaipaavani takaisin jopa vanhoja poika- ja tyttökouluja, itse olen Tipulan kasvatti. Minusta systeemissä oli omat hyvät puolensa kyllä.

En minä kyllä ole kuvitellutkaan, että miehilläkään olisi helppoa. Haasteet vain ovat vähän erilaisia kuin naisilla. Siitä kai on kysymys että miten erilaiset voisivat olla samanarvoisia ja elää rinnakkain ilman että toinen alistaa ja toinen alistuu?

Conneryn ääni nousee syvältä, se on kuin suuren kissaeläimen petollista kehräystä ja sitten siinä on vastustamaton ripaus itseironiaa mukana.

Jos tuota ihan vakavissaan käy miettimään tuota nais-miäs-kysymystä, on minusta kyllä sitten melkein lyötävä uusi vaihde pykälään; asioita olisi alettava purkaa rakenteista käsin, ihan työelämän ja kapitalismin kantavia rakenteita pitäisi alkaa kopsutella, Suomen historia (Snellman!) ja aatehistoria käydä läpi jne. Tämä tietysti on tylsää, helpompi on lukea jotain itsekehittelykirjoja ja muuta positiivista ajattelua propagoivaa roskaa. No niin, onhan joku Juha Siltala saanut julkisuutta, mutta taitaa olla ainoita...

Harjoittelin tuossa, ja kyllä, kyllä nyt ääneni on jjo kuin Sean Conneryllä. Kokeilen tänään kaupan kassaan (joka muuten ei enää välttämättä ole fiimeil, eräs detalji tämäkin).
Ian Fleming kuulemma oli aikoinaan kauhuissaan kun James Bondiksi valittiin täysin tuntematon näyttelijä, entinen merimies jolla oli tatuointi ja joka puhui skottilaisittain... No Ianille kävi huonosti, hän eli niinkuin Suomen miäs ja kuoli viinaan ja muuhun jamesbondelämään... Hän ei koskaan keski-ikäistynyt.

Voisiko se, etteivät naisviihteen lukijat ole järjestäytyneet kertoa siitä, etteivät he edes halua järjestäytyä - ettei kyseisellä kirjallisuuden lajilla lopulta ole niin suurta merkitystä? Onhan iso osa muistakin lukijoista markkinoiden armoilla, kyllähän kirjojen myyntiluvut kertovat siitä.

Asiahan ei tietenkään minulle kuulu, mutta minkälainen keissi tämä Utrio tässä nais-viihdekirjallisuudessa on? Ex-viihdekirjailija, nykyinen taiteilija?

Sikäli kun muistan teini-iässä lukemistani muutamasta Kaari Utrion romaanista, niissä kaikissa oli suunnilleen sama siirappinen juoni, jonka uskon löytyvän monista kioskikirjoistakin. Elämä tietysti oli karumpaa... Olin niiden sarjatuotantomaisuudesta silloin hieman hämmästynytkin, sillä en ollut pitänyt niitä "naisviihteenä". Sitä sanaa en tosin silloin edes tuntenut. Toivottavasti kukaan ei ole kommentista turhaan järkyttynyt. Mikä olisi tehnyt Utriosta nyt taiteilijan? Onko minulta jäänyt jotain huomaamatta?

Joo Miäs, uutta vaihdetta pykäläänhän siinä tarvittaisiin, mutta meikältä loppuu kyllä resurssit.

Utrio on historian popularisoija, jota kautta sai uutta nostetta 80-luvulla. Hänhän oli siinä onnellisessa asemassa, että on kulttuurikodin kasvatti, tunnetusta perheestä ja pääsi seitsemänkymmentäluvulla taistolaisten haukuttavaksi, mikä epäilemättä oli psyykkisesti raskasta, mutta toi mainetta. Nykyäänhän viihdekirjailijoita ei enää kukaan viitsi haukkua, he ovat niin mitättömiä.

Anu, merkitystä ja merkitystä. Minusta on omituista, että naiset häpeävät sitä että lukevat romanttista kirjallisuutta. Kyllä minusta asialla jota hävetään on silloin aika suurikin merkitys. Ei kai aivan merkityksetöntä juttua maksa vaivaa hävetä?

Täältä katsoen

http://www.amanita.fi/kaari/kaari.html

on niin. että on professuuria, on palkintoa, ja vielä "Viime aikoina kirjallisuuskritiikki on maininnut Utrion Mika Waltarin seuraajana. "

Sun Green, en tosiaan usko että Utrion romaanit ovat kauheasti muuttuneet, ehkä niihin on tullut hiukan lisää historiallista faktatietoa. Ution asema vain on muuttunut osittain taistolaisvirtauksen kuolleennuttua, osittain menestyksekkään naishistorian popularisoinnin ansiosta.

Miksi naisviihteen lukijat eivät ole järjestäytyneet? Mitä ihmettä? Voivatko lukijat järjestäytyä. Olen lukenut milloin mitäkin, muttei ole koskaan tullut pieneen päähäni ajatus, että voisin järjestäytyä sitä mukaa mitä luen. Kertokaa lisää.

No joo, kuulostaahan se tietysti naurettavalta, mutta esim. intohimoisilla dekkarien ystävillä on oma järjestönsä ja lehtensä (Ruumiin kulttuuri) samoin scifisteillä (Portti). He järjestävät kirjoituskilpailuja ja jakavat tunnustuspalkintoja jotka tunnetusti herättävät mielenkiintoa mediassa ja täten nostavat alansa arvostusta tai ainakin tunnettuutta.

Tietenkin tämä on vain pienen aktivistiporukan puuhia, eivät toki kaikki dekkarien tai scifin lukijat järjestäydy, mutta naisviihteen puolelta tällainen toiminta puuttuu vallan.

Tarkoitin tietysti sitä merkitystä, mikä kirjallisuudella on lukijalle siinä mielessä, että kokeeko hän sen olevan niin merkityksellistä, että sen puolesta kannattaa järjestäytyä.

Luetun häpeäminen liittynee siihen laajempaan häpeämisen perinteeseen, jota en ole oikein koskaan ymmärtänyt.

Tässä kontribuutioni kekoon:

nimeksi sopisi hyvin Aino Räsänen Society - pjksi tosta napataan blogiemäntä Kirsti.
Räsänen sopii erittäin hyvin: ei pitänyt juuri ääntä itsestään, mutta hirvittävät painosluvut, lukijoita ties kuinka monessa sukupolvessa, filmatisointeja, lentäviä lauseita (ainakin se yksi), asui vielä muistaakseni Turussa.

Rohkenen todeta uuden mainion ilmauksen juuri syntyneen: "Luetun häpeäminen"

Luin pikaisesti: oletin että "Luetun häpeäminen" on naisviihteen lukijoiden seuran nimi.

Jostain syystä Maaningan kirjaston nettisivuilla vaalitaan Aino Räsäsen elämäntyötä. Kirjastothan ovatkin aina ymmärtäneet tämän kirjallisuuslajin merkityksen ja hommanneet sitä kokoelmiinsa runopoikien mielipahaksi. Räsänen on oiva valinta ja olisi hienoa jos pj:n hommaan löytyisi henkilö jolle Räsäsen kirjat ovat olleen merkityksellisiä. Itse en ole oikein järjestöihmisiä muutenkaan.

Luetun häpeäminen on tosiaan mainio ilmaus.

Kävisi kyllä seurankin nimeksi. Ja ehkä myös lehti jota ko. seura alkaa tietysti julkaista, voisi olla tuon niminen.

No loose ends: mainitsemani stand up-koomikko, näyttelijä oli siis nimeltään Markku Toikka.

Se on täytetty. Voin levätä.

En nyt ihan järjestäytymistä kannata, mutta palkintoa naisviihteelle kuitenkin. Palkintolautakunta asettaa kirjoja ehdolle ja joutuu perustelemaan valintansa. Joku tai jotkut siten valitsee voittajan ja joutuu taas perustelemaan valintansa. Sillä tavalla naisviihteestä päästään keskustelemaan ja se tulee näkyvämmäksi. Naisviihde taitaa oikeasti olla niitä harvoja lajeja, joita Suomessa ei vielä palkita millään palkinnolla.

Sean Connery ei vetoa minuun mitenkään, hänessä on jotain kylmää.

Mitä on naisviihde?

Rautalangasta väännetty määritelmä, pyydän.

Kiitos tiedosta!

Vaikeaa, mutta tässä yksi rautalankaversio (siitä saa olla eri mieltä:

Naisille suunnattua kaunokirjallisuutta, jossa keskeisiä käsittelyn kohteita ovat tunteet ja oikean kumppanin etsintä. Käsittelytapa on kevyehköä tai ultrakevyttä, kielellisiä kokeiluja ei harrasteta, juonen kuljetus on tärkeää. Onnellinen loppu suotavaa.

Tästä on monia variaatioita, miljjöt vaihtelevat newyorkilaisten rikkaitten eronneitten rouvien elämän kuvailuista suomalaiselle maitotilalle, historian hämärästä nykypäivään. Kannattaa muistaa, että kuten kaikissa kirjallisuuden lajeissa myös naisviihteen sisällä on tasoeroja. Tämä jätetään yleensä kriittisissä kommenteissa huomiomatta.

Kiitos määrittelystä Tui. Kiitos jälleen kerran kaikille ahkerille keskustelijoille. Häiriöklinikan erikoismaininta menee tällä kerralla Miähelle, hieno suoritus!

Käytän tätä tilaisuutta hyväkseni kiittääkseni Kirstiä tästä saamastani kunnianosoituksesta, joka on yhtä ansaitsematon kuin yllättäväkin: Kiitos!

Saako lähettää terveisiä? Joo, Selmalle Kuopioon ja Kalelle Riihimäelle kovasti terveisiä!
Toivekappaleeni on Myyrä Matikainen.

Kiitos!

No niin, toivottavasti Selma ja Kale eksyvät joskus blogiini niin että terveiset menevät perille. Ja terveisiä vaan minultakin.

It is more than obvious that everyone is taking part in online activities to stay aware of the facts.