Kauranen ei tullut sen kummemaksi kirjailijana, vaikka otti vähän hienomman sukunimen itselleen. Hänen sisältönsä on ollut minusta aina enemmän viihteen puolella kuin vakavamman sanataiteen. No, eipä ole ensimmäistä kertaa kun Anja pöllii omiin nimiinsä toisten sanomaa, onhan hän kopioinut yhden väitöskirjankin teokseensa.

No, minä olen sitä mieltä että kunnon jännäri saattaa pitää sisällään rankan yhteiskunnallisen viestin jos toisenkin, ja kaiken lisäksi helposti sulatettavassa muodossa. Esim. Matti Yrjänä Joensuu.
Kauraselta en ole saanut luettua muuta kuin Sonja O:n, jonka luin kahteenkin kertaan silloin ilmestyessään.

Ihmettelen Anjan motiivia: hänenhän pärstä keikkuu aika usein milloin lehden palstalla, milloin television keskusteluohjelmassa.

Ei ole kauan siitä, kun katsoin jonkun talk shown, jossa Anja kertoi tuoreesta kirjastaan. Minulla sattui tuo kirja jo olemaan, joten ihan innostuin sen pian lukemaan. Ei ole asiallista ryhtyä sitä tässä ruotimaan, mutta linkin kautta pääsee näkemään mielipiteeni, jos sattuu kiinnostamaan.

Ihmettelen muuten hiukan, miten voi tietää jo ensimmäisen sivun perusteella onko kirja hyvä tai tärkeä (itselle). En minä ainakaan osaa tehdä päätöstä niin nopeasti. Ehkä olen vähän tyhmä.

Juu, kyllä Snellman on lanseerannut tietoisesti ja tyrkyttäenkin itsensä viihdelehtien ja vakavampien kuten HS:n vakiohaastateltaviin. Kuinka vakavia sitä jaksaa ja ehtii päässään miettiä, kun on niin kova kiire näkyä joka paikassa ja kertoa satoja kertoja ne tuoreet ajatuksensa. Nyt musta tuntuu jo ilkeältä kritisoida ihmistä, jota en itse tunne. 17-vuotias poikani on hanakasti oikaisemassa minua, jos sanon kriittisesti jostakin tuntemastamme ihmisestä. No, ehkä siis voin sano mitä sanon tästä minulle etäisestä julkisuuden ihmisestä.

Veitpä aamiaispöydässä tänään lausumani sanat suustani!

Jotenkin tällainen väninä ei ainakaan kannusta minua suhtautumaan vänisijän itsensä tuotantoon ainakaan mitenkään korkeakirjallisemmin.

Eikä se edes bloggaa!

Aivan Merja:)


Veera, niin väninältä se juuri tuntui. Vaikea uskoa että Snellman on käynyt läpi koko syksyn tuotantoa, kyllä niitä kirjoja ilmestyy sen verran paljon.

Hannele, on tietysti oikein olla aralla mielellä kritisoidessaan ihmisiä, tuttuja ja vieraita. Minäkin mietin kahteen kertaan ennenkuin painoin tallenna ja julkaise näppylää. Mutta siis kun ihminen vie paikallislehteni kulttuurisivuista yhden kokonaisen sivun ja toistaa siinä jotain mistä Hassinen on valittanut aikoja sitten, joka sekään valitus ei ollut minusta kovin järkevä, niin minusta on oikeus asiaa kommentoida jopa vähän terävään sävyyn.

Elegia, niinpä. Kustannustoimittajat ovat perinteisesti joutuneet tekemään käsikirjoituksissa karsintaa ensimmäisten sivujen perusteella, mutta muiden lukijoiden kannattaisi ehkä olla vähän kärsivällisempia. Olennaisinta kuitenkin olisi ymmärtää, että jos minä en löydä syksyn tuotannosta itseäni kiinnostavia kirjoja, niin aina ei vika ole niissä kirjoissa. Vika voi olla myös minussa. Ja voipa olla niinkin ettei vikaa ole kenessäkään, kemiat vain eivät natsaa sillä kertaa ja se siitä.

Ruu, kyllä dekkareissa on ulottuvuuksia vaikka hölökohtaisesti olenkin kyllästynyt dekkareihin, mutta se on sitten taas toinen juttu.

Liisa, minustakin monet Snellmanin tarinat ovat samanhenkisiä kuin monissa viihderomaaneissa, erityisesti siksi tämä viihdehyökkäys hämmästyttää.Ja samoin tietysti Hassisen taannoisen hyökkäyksen aikana ihmettelin, että miksi hän nyt puhuu omaa kirjailijanlajiaan vastaan. Ei hän ehkä dekkareita kirjoita mutta siis...

eikös olisi kiinnostava ajatuskulku tuo dekkarisulku ja hömppeen alasajo? Neuvostohenkisesti kustantamot eivät niitä julkaisisi ja kirjastoissa ne siirrettäisiin maanalaisiin lukittuihin kellareihin - sekös sitten ihmisiä palauttaisi korkeakirjallisuuden ruotuun?
Vielä mitä - syntyisi neuvostohenkinen maanalainen vastarintahömppäkirjallisuuden liike, jossa vaietut kirjailijat ja heidän hartaat faninsa salaa jatkaisivat paheellista harrastustaan.
Mutta... eikös se sitten tekisi vihdoin hömpästäkin tunnustettavaksi kelpaavaa kirjallisuutta - se kun taistelisi vihdoinkin kunnon marginaalissa? Pitäisiköhän suorastaan vaatia hömppeen kriminalisoimista?

Kauranen-Snellman on minun silmissäni näitä valtakunnanlausujia, kun on tarvis pseudoälylliseen kommenttiin, on K-S heti valmiina. Näitähän löytyy, olevinaan korkeakulttuurisia. (hyi minua, aina valmiina kritisoimaan)

Kirsti, ajattelinkin sinua lukiessani Snellmanin turhaa höpötystä. Lisäämäsi huomio siitä, että media on suurelta osin syypää, pitää paikkansa. Se ei tosin liity pelkästään kirjailijoihin. Tässä ajassa (jota on jatkunut jo vuosia ja vuosia) "uutisen" on alalla jos toisellakin tehnyt nimenomaan henkilö/tyyppi eikä hänen varsinainen tekemisensä.

Juuri näin, Marika! Kielletään hömppä ja dekkarit ja hetikös Suomen kansa alkaa lukea "hyvää" kirjallisuutta, joka myy sitten kuin häkä ja valtionapurahajärjestelmästä voidaan luopua ja rahat suunnata vaikka lastensuojeluun. Lapset ovat onnellisia ja turvassa pysyvissä avioliitoissa, eihän kukaan ei älyä käydä vieraissa, kun ei saa siihen mallia roskakirjallisuudesta. Koteihin hankitaan taas kirjahyllyjä (olettekos pistäneet merkille, että nykykodeissa ei ole juurikaan kirjoja ja jos kirjahylly on, siinä säilytetään aaltovaasia ja kummilasten kuvia. SE on minusta oikeasti pelottavaa.) Hömppäsulun myötä ihmiset sivistyvät ja alkavat ymmärtää toinen toisiaan. Nopeaan tahtiin yhteiskunta kehittyy ja tasa-arvoisuus kasvaa. Ja me, hömpää suoltavat, sanasokeat ja moraalittomat lurjukset, huumekauppiaisiin ja parittajiin vertautuvat ihmiset joudumme hankkimaan ihan oikeita töitä. JOLLEI sitten todellakin synny vaarallista ja suljettua alakulttuuria, pimeiden kirjojen kellareita ja suljettuja klubeja, jossa hömppä- ja dekkarikirjoittajat lukevat näytteitä degeneroituneesta tekstistään koukkuun jääneille viihdenisteille. Minulle se sopisi, olisi jännempää kuin tämä nykyinen linja.

Minä tykkään kovasti Anja Kaurasen (en vieläkään ole oppinut ajattelemaan häntä Snellmanina) varhaisista kirjoista. Mutta kyllähän Anja jos kuka on ollut oikein julkisuuden lemmikki kirjailijoiden joukossa. 80-luvulla hän oli sopivasti nuori vihainen nainen (joka oli kaunis ja jolla oli pitkä punainen tukka) ja on pysynyt tasaisesti pinnalla sen jälkeen.

Oikeastaan hänen pitäisi ottaa nyt nimekseen Anja Orma, kun on Jukka Orman kanssa naimisissa.

Niin Marika, ehkä tuo neuvostohenki ei todellakaan ole kovin kaukana suomalaisesta ns. älymystöstä. Jotenkin en haluaisi joutua mukaan kuvaamaasi kokeiluun, vaikka uskonkin että siinä lopulta kävisi suurin piirtein niin kuin visioit.

Tommi, kyllä, mielessä olikin, että tämä koskee kaikkea kulttuuria ja tämähän koskee myös politiikkaa ja varmaan tiedettä ja kaikkea mahdollista. Esiin pääsevät vain sellaiset tyypit, joiden oletetaan myyvän lehteä. Siis oletetaan.

Hehheh Muskeli-Netta, aloin oikeastaan jo odottaa sellaista hämyisää degeneroituneiden tekstien kyllästämää klubi-iltaa.

Hyvä että saatiin Sallan myönteinen kommentti, ettei mene pelkäksi ryöpytykseksi, jonka taustalta joku varmaan kohta keksii kateuden.

Minä luen kaikkea: viihdettä, taidetta ja dekkareita, lajilla ei ole väliä. (Luen ainakin kymmenen sivua, ennen kuin päätän luovuttaa, jos ei kirja kiehdo.)

Olen löytänyt kirjastosta itselleni aivan tuntemattomia kotimaisia kirjoja, lähinnä bloggaajien suositusten perusteella.

Ihmettelenkin, miksi kustannusyhtiöiden mainonta keskittyy vain muutamiin harvoihin uutuuksiin. Miksi ei kerrota useammasta?

Olen viisastunut ja ottanut nyt talteen syyskesällä ilmestyneen Aamulehden sivun, jossa on ollut aika kattava lista kaikesta lähi aikoina ilmestyvästä kirjallisuudesta.

dekkarikirjallisuuden suurena ystävänä tuntuu a.snellmannin lausuma aika oudolta - etenkin kun lajittelen hänen teoksensa viihdekirjallisuus hyllylle, eikä se tarkoita että hän olisi huono sanankäyttäjä.

kirsti on oikeassa: elämme aikakautta, jossa pärjäävät narsistisessa valokeilassa viihtyvät exhibitionistit. työhönsä vakavasti ja hiljaisen nöyrästi suhtautuvat työteliäät ja tuotteliaat jäävät tuon valokeilan ulkopuolelle.

ei-taiteellisen työelämän puolella luonnevikaisuudesta on myös paljon etua, mikäli mielii johtoportaaseen. eikä kyse ole kateudesta vaan aiitä tosiasiasta, että tietty luonnetyyppi pärjää tänäpäivänä hyvin. mutta huominenkin tulee ja aikakaudet muuttuvat ...

lisäys: a.snellmannilla on kotisivut kuitenkin:
http://personal.inet.fi/taide/anja.snellman

Aijai, ihanaa, kun sää keuhkoat. Hyvä, Kirsti! Tämä oli tosi hyvä.

Mun mielestäni Snelmannin Äiti ja koira oli helvetin hyvää viihdettä, oikein perinteinen rakkausromaanikuvio, jossa keski-ikäinen nainen löytää nuoren namumiehen. Sellaisista minä nautin;)

Jos joku halua nousta otsikoihin muita haukkumalla, niin siitä vaan. On ihan totta, että pitää olla muka räväkkä päästäkseen helpommin esille. Sehän on juuri sitä samaan viihteelliseen mediahuttuun turvautumista.

Obeesia, kai se sitten on laskettu, että markkinointiponnistukset kannattaa kohdistaa tiettyihin teoksiin. Kannattavuuslaskelmat siinä varmasti on takana.

Liisa, aikakausien muutosta tässä kyllä alkaa odottaa.

Saara, hauska välillä keuhkota joo.

Leena, juuri mainitsemasi teoksen kohdalla kysymysmerkit leijailivat pääni ympärillä ja olisin halunnut tietää miksi ko. kirja ei olisi viihdettä. Sisällöltäänhän se on satu, ja voisi paljonkin keskustella siitä miten paljon kyseisellä sadulla on tekemistä todellisuuden kanssa.

Olen sekä Snellmanin että Hassisen kohdalla miettinyt kuinka paljon nämä aggressiiviset puheenvuorot liittyvät oman uskottavuuden menettämisen pelkoon. Molemmathan flirttailevat populaarigenrejen kanssa teoksissaan, ovat naisia - joka tietyissä olosuhteissa on edelleen raskauttava asianhaara - ja ovat julkisuudessa kertoneet perhe-elämästän enemmän kuin moni muu suomalainen kirjailija, Hassinen tosin lähinnä miehensä muusan asemasta (joka onkin kadehdittava).
Tulee mieleen, että yökkäys on paras puolustus. (Tässä piti olla hyökkäys, mutta yökkäys-sana sopiikin hyvin). Kun kipittää sanomaan, ettei oma kirja ainakaan ole viihdettä, on sanonut totuuden, jota ei käy kiistäminen.

eräs väitöskirja, jonka lukemista suosittelen: maarit leskelä-kärki; kirjoittaen maailmassa-krohnin sisaret ja kirjallinen maailma (SKS,2006).

hyvä teos. herättää paljon ajatuksia. naisten kirjoittamasta, kielestä ja suhteesta toisiinsa.

Ihan höpöä minusta tuollainen väite. Olen muistaakseni lukenut jopa tutkimuksesta, jossa todetaan, että se, että kirjallisuudesta ylipäänsä puhutaan nykyään paljon medioissa ja se on jollain tavalla tullut uudelleen muotiinkin, vain lisää kaikenlaisen kirjallisuuden ja ennen kaikkea lukemisen suosiota. Ja se, että ihmiset lukevat paljon, ihan mitä tahansa kirjoja, lisää lukemista kaikissa genreissä.

Eli voidaan ajatella, että kenen tahansa ns. vakavan kirjallisuuden kirjoittajan pitäisi olla vain kiitollinen siitä, että ihminen tarttuu viihdettä halutessaan viihdekirjaan, koska se, että kirja ylipäänsä tarttuu käteen, saa samaisen ihmisen lisäämään kaikenlaista muutakin lukemistaan. Viihdekirjallisuudenhan kanssa ei kilpaile "vakava kirjallisuus" vaan muu viihde.

Ilmeisesti kilpailu ylipäänsä on se, jota jotkut ihmiset eivät sulata, oli ammatti mikä hyvänsä. -"Raivataan kilpailijat pois maailmasta niin sen on pakko ottaa tämä meidän kirja."

Eihän se niin toimi.

Otetaan nyt vaikka "Auno", joka ottaa kassalta mukaansa lauantai-illan ratoksi Super Viihdyttävä Harlekiini -pokkarin. No, jos Aunolle ei ole kassalla tarjolla tätä, vaan ainoastaan Juhani Ahon Rautatie, Auno ei suinkaan ota Rautatietä mukaansa lauantaisohvalle. Se nyt vaan ei ole sama asia. Lukemisen sijaan Auno painuu ärsyyntyneenä katsomaan Napakymppiä (tuleeko se edes enää?) - siis lauantaikarkkipussin visuaalista vastinetta.

Seuraavalla kerralla kun Auno on kassalla, häntä ei enää kiinnosta edes vilkaista kirjatelinettä, koska se oli pettymys. Aunoa ei huvita enää lukea.

Kaikki häviävät.

Jos taas Auno olisi saanut Harlekiininsa ja se olisi ollut juuri sitä mitä hän siltä silloin halusikin, ensi kerralla Auno olisi saattanut mennä oikein kirjakauppaan ja valita sieltä lisää kirjoja: joukossa vaikkapa pari ns. vakavan kirjallisuuden edustajaa. Koska Auno olisi alkanut digata lukemisesta.

Kaikki voittavat.


Anteeksi Kirsti, minäkin halusin keuhkota. Pahoittelen jos joku sai henkisiä vammoja liiasta rautalangasta. Minä jotenkin tykästyin tuohon Aunoon. :D

Aamulla maakuntamme valtalehteä lukiessani sain kohtauksen. En olisi asiasta mitään puhunut, mutta kun nyt otit puheeksi, niin...
Onko mitään mäntimpää kuin tuo mitä Kauranen-Snellman suustaan päästeli? Ainakaan minä en ole vähään aikaan havainnut.

Wilhelmiina, kirjoitit: "Ja se, että ihmiset lukevat paljon, ihan mitä tahansa kirjoja, lisää lukemista kaikissa genreissä."

Olen täysin samaa mieltä. Lukemalla paljon oppii huomaamaan, ettei ratkaisevaa ole laji vaan laatu.

Tämänhetkisiin lempikirjoihini kuuluvat Mma Ramotswe eli naisten salapoliisitoimisto -kirjat. Olen ostanut ne kaikki (englanniksi), ahminut Alexander McCall Smithin välittämää afrikkalaista maailmankuvaa ja antanut kirjat eteenpäin muiden nautittaviksi.

Leena, hyvä pointti. Ja yökkäys on hyvä sana tässä kohtaa, kyllä jotenkin koin että Snellman tuossa haastattelussa nimenomaan yökkäsi loppulauseissa koko tämänsyksyisen kirjatuotannon. Ehkä minun kuitenkin pitäisi olla ymmärtäväisempi heitä kohtaan, koska kyllähän naiset edelleenkin alakynnessä ovat ja sitä kautta tulee ehkä ymmärrettäväksi se hyökkäyspuolikin.

Kiitos vinkistä Liisa.

Hyvä että keuhkosit Wilhelmiina. Minäkin uskon, että viihdekirjallisuuden avulla voidaan pelastaa lukijoita muunlaisellekin kirjallisuudelle, mutta mikä olennaista, viihdekirjojen lukemisesta on kuitenkin tavattoman vähän haittaa tälle yhteiskunnalle.

Niin Rocky, vaikka kyllähän sitä Turussa tapahtuu muitakin rimanalituksia, ajatellaan nyt vaikka Puolimatkan ja Turun kaupungin kiinteistökauppoja...

Täytyykin lukea yksi Mma Ramotswe, kiitos muistutuksesta Blogisisko.

Minäkin olen sarjaa hypistellyt uteliaana kirjastossa, mutta en ole vielä oikein tarttunut. Pitäisiköhän sitä... Mma Ramotswe kuulostaa kyllä varsin mielenkiintoiselta.

Sellainen tuli vielä laadusta mieleeni, että mitenpä muuten ihmisellä voisi edes kehittyä taju siitä, millaista on hyvä laatu kuin lukemalla paljon. Ja erilaisia kirjoja.

En tiedä onko miten mielekästä ryhtyä jakamaan kirjoja "viihteeseen" ja "vakavaan" ylipäänsä, koska tärkeämpää mielestäni olisikin miettiä sitä laatua. Viihde/vakava -jaottelu kuulostaa minusta aika keinotekoiselta, ikään kuin toinen kirjoittaisi jotenkin vilpittömämmin kuin toinen. Kyllä kai jokainen haluaa kirjoittaa tarinan joka itseä kiinnostaa, ja moni kirja onkin yhtä kotonaan molemmissa ryhmissä. Molemmista ryhmistä löytyy hyvää, loistavaa ja kamalaa - ja silkkaa rahastusta.

Miksiköhän meidän pitää tehdä näitä keinotekoisia muureja? Sehän vain rapauttaa lukemisen arvostusta ylipäänsä, jos lehtien palstoilla paasataan siitä, mikä on tai ei ole Oikeaa Kirjallisuutta(TM). Ikään kuin lukijat olisivat itse liian tyhmiä päättämään kantaansa. Hehän sen kirjan lopulta lukevat. Jos siis lukevat enää mitään "vääristä valinnoista" syyllistämisen jälkeen.

Nimeni viereisestä linkistä pääsee kurkkaamaan Etelä-Saimaan lukupiirin, jossa itsekin olen, ajatuksia Mma Ramotswesta.

muskeli-netta: tuo kirjahyllyjen puute on muuten huutava kauheus!
Ja henk.koht. minä ainakin olisin valmis salalevittämään ehtaa hömpää.

Luin minäkin netistä Anja S:n "lausunnon". Seuraan Turun seudun tapahtumia, koska lapseni asuu ja opiskelee siellä.
Persoonana hän on jotenkin ärsyynnyttävä täti-immeinen. Ollut aina. Myös Hassinen herättää minussa vahvoja negaatioita, vaikka olenkin lukenut mielenkiinnolla hänen teoksiaan ja osin pidän niistä.
Huomaan itsessäni myös kateuden: Anja S asuu puolet vuodesta Kreikassa. Ja minulla ei ole edes passia (kuvan otatin tosin viime viikolla ;o). Hänen Sonja O:sa on jonkinlainen kirjallinen käsite. En ole sitäkään jaksanut loppuun asti lukea. Lieneekö vika sitten minussa. Anja S on trendikäs ajatellen aihevalintojaan, jopa shokeeraava.
Kustantajani sanoi minulle vastikään mediaa ajatellen: mitä sinussa on muuta mielenkiintoista, kuin se että olet kirjailija? Hui. En kommentoi enempää.
Oma kolmas romaanini ilmestyy ensi viikolla. Paikallinen maakunlehti kävi kotonani tekemässä haastattelun, joka tulee ensi viikolla ulos. Suurin mediahässäkkä lienee tässä. Tuskin pamisen Punaisessa langassa.
En ole varsinaisen viihdegenren kirjoittaja, mutta en myöskään "ison talon" kirjoilla. Väliinputoaja minäkin.
Toisaalta olen sitä mieltä, että "huipulle" tai pikemminkin valokiilaan ei mahdu kovin montaa kirjailijaa kerrallaan. Se ajatus lohduttaa.
Postitammeko jokainen tämän syksyn tekeleemme tietylle taholle?

Pitää lisätä, että meidän maakuntalehti teki kesällä ison jutun Raija Orasesta, joka on kotoisin näiltä seuduin. Ja kyllä esimerkiksi elokuvat saavat tässä nimenomaisessa lehdessä paljon palstatilaa. Voisi sanoa, että populaarikulttuuri on saanut täällä jalansijansa.
Se minua kummastuttaa, että jopa kulttuurisivuilla kuvat ovat suurempia kuin itse juttu. Asiaa on vähemmän.

Olisi hauskaa osallistua tähän kiinnostavaan keskusteluun enemmän, mutta tietokoneyhteys pätkii, on pätkinyt meillä jo viikon (Elisa). Onko olemassa mitään varmempaa yhteyttä kuin Elisa?

Paljon onnea teille, joilta ilmestyy tänä syksynä uusi kirja!

uusi yritys

Täällä ilmoittautuu yksi Mme Ramotswen ihailija. Olen lukenut kaikki hänestä kertovat kirjat, mitä suinkin olen löytänyt.

Eläköön "perinteinen ruumiinrakenne"!

Anja söi palstatilaa ja sahasi samalla omaa oksaansa.

Mikäli Snellman on tosiaankin lausunut sen, mitä lehdessä on (eikä toimittaja ole pistänyt omiaan, kuten joskus tuntuu tapahtuvan), hän on ollut ajattelematon.

Snellman tuntuu havittelevan tuotannolleen paikkaa vakavan kirjallisuuden keskuudessa. Hän ei näytä ymmärtävän, että "vakavaa" kaunokirjallisuutta ei synny hutiloiden. Myöskään dekkareiden hutkiminen ei lisää Snellmanin uskottavuutta vakavasti otettavana kirjailijana. Juurihan dekkarikirjallisuus sai salonkikelpoisuuden parikymmentä vuotta sitten.

Snellman on viihdekirjailija, on aina ollut. Snellman on tehnyt Paasilinnat. Rahan ja kuuluisuuden himoitseminen ajaa kirjailijoita kummallisiin ratkaisuihin. Kuten Arto Paasilinnakin, Snellman kirjoitti aluksi erinomaista viihdettä, mutta mitä kauemmin hän kirjoittaa, sitä vähemmän hän käyttää aikaa kirjan viimeistelyyn. Määrä ei kuitenkaan korvaa laatua, ei edes Snellmanin tuotannossa.

Snellmanin hyviin puoliin kuuluu se, että hän reagoi nopeasti ajankohtaisiin aiheisiin. Hän tosiaankin kirjoittaa ensimmäisenä aiheista, joita ei vielä ole käsitelty suomalaisessa kaunokirjallisuudessa. Pidän edelleenkin Sonja O:sta. Pidin myös Äidistä ja koirasta. Safari Club puolestaan sai minut vakuuttuneeksi, että minäkin pystyn samaan ; ) Muut hänen kirjansa eivät sitten olekaan saaneet minua syttymään kaunokirjallisuuden _harrastajalukijana_. (Olisi kyllä haastavaa tutkia hänen teoksissaan esiintyvää naistematiikkaa, jos olisi aikaa ja rahaa.)

Huomio kaikki! Me ollaan kulttuurikeskustelussa edelläkävijöitä. Tänään ilmestyneessä Suomen Kuvalehdessä Vesa Haapala, Lea Rojola ja Jyrki Nummi ruotivat "kotimaisen kirjallisuuden alamäkeä". No,Ruuhan sanoi, että Matti Yrjänä Joensuun dekkareissa on yhteiskunallisten asioiden käsittelyä. Samaa mieltä on haastattelussa Haapala. Hämeen-Anttila taas tekee hänen mukaansa "ihan hyvää viihdekirjallisuutta". Eikös Kirsti esittänyt taannoin ihan saman ajatuksen? Snellmanin Lemmikkikaupan tytöt Rojola sanoo lukeneensa "kursorisesti koska se ei enempää ansainnut". Rojolalle ilmaisu on tärkeämpää kuin ajankohtainen aihe. Lasten- ja nuortenkirjallisuus artikkelissa ohitetaan (tietysti) muutamalla lauseella, Rojolan mukaan suomalaisissa lastenkirjoissa käsitellään vaikeita asioita, eivätkä ne sen vuoksi tahdo mennä läpi käännöksinä Keski-Eurooppaan, mikä Rojolasta "merkitsee vain pelkkää hyvää". Mutta lukekaapa itse koko juttu. Vähän haiskahti taas elitistisyys koko hommassa. Näiden asiantuntijoiden mukaan ei suom. kirjallisuuden tasossa ole hurraamista, kauhean paljon kuulemma vaan julkaistaan. Lyriikka on nykyään em. kirjallisuudentuntijoiden mielestä niin paljon kiinnostavampaa kuin romaanit.

Ei Rojola ole elitisti. Hän vain lausuu ääneen sen, minkä on pystynyt lukemaan lehtien palstoilta kauan sitten.

En muuten minäkään ole kovin tyytyväinen suomalaisen kirjallisuuden laatuun. Yhä harvemmin löydän kirjoja, jotka haluan lukea ja omistaa. Lyriikkaa en lue, sillä suhtaudun siihen vielä epäilevämmin kuin proosaan.

Matti Yrjänä Joensuun asema yhteiskunnallisena dekkaristina on vakiintunut jo kauan sitten. Joensuu on palkittu dekkaristi. http://www.tornio.fi/kirjasto/tuu/dekkarit/kirjailijat/joensuu.htm

Joensuu hallitsee kielen ja tarinan kerronnan taidon suvereenisti. Hän satsaakin laatuun määrästä ja kuuluisuudesta välittämättä. Joensuu ei ole koskaan halunnut paistatella lehtien sivuilla vaan on keskittynyt työhön (poliisin ja kirjailijan työhön).

Hämeen-Anttilan teoksien kaunokirjallista arvoa on väheksytty kirja-arvosteluissa alusta asti juuri juonen kehittelyn ja henkilöhahmojen ohuuden vuoksi. Hänet on luokiteltu alusta saakka viihdekirjailijaksi, jonka sivistyneisyys näkyy myönteisenä piirteenä hänen teoksissaan.

hyvä lukuvinkki muskeli-netta, täytyy käydä ystävän luona jolle lehti tulee.

tämä on mielenkiintoinen keskustelu, koska minusta taas on vain hyvä että tällä maapallon harvinaisimmalla kielellä kirjoitetaan ja julkaistaan paljon kirjallisuutta. silloin jokainen löytää mieluista luettavaa. hyvä asia on myös se, että maahamme on syntynyt useita erilaisia pienkustantamoja,jotka julkaisevat paljon hyvää kirjallisuutta mitä suuret firmat eivät halua ottaa.

mitä snellmannin tuotantoon tulee, niin sonja o oli hyvä romaani ja aivan esikuvansa kaltainen (l.onervan mirdja). snellmanin luontainen nopeus, reagointikyky ja kielellinen vikkelyys tulisi myös hyvin käyttöön toimittajan työssä.

ei määrä korvaa laatua. teatterintekijä juha hurmeen kanssa olen samaa mieltä siitä, että tekijät laiskistuvat liian helposta rahasta. hän taannoin ehdotti myös ettei apurahoja pitäisi jakaa kuin nuorille, aloitteleville taiteentekijöille.

Celia: tunnen kyllä Joensuun maineen (joskin täytyy sanoa heti, että en pidä hänen metaforia viljelevästä kielestään) ja Hämeen-Anttilan romaaneita kohdanneen kirjoittelun. Edellinen kommenttini oli (tai yritti olla) ainoastaan hauska huomio, kun SK:n kirjallisuusjutussa yllättäen käsiteltiin samoja asioita ja monasti samoin sanoin kuin tässä, parhaillaan Häiriöklinikassa käynnissä olevassa keskusteluketjussa. Liisa E: minustakin hyvä että tämän kokoisella kielualueella julkaistaan paljon. Tuttuni Juha H:n kanssa olen tuosta apuraha-asiasta osittain eri mieltä: iän ei pitäisi olla mittari, jotkut meistä julkaisevat esikoisensa esim. lähes nelikymppisenä. Mutta kiitos ei avustusta aina samoille kirjoittajille vuodesta toiseen ja useammasta tuutista kerralla.

Ooh, täällä on taas viisaita valistuneita kommentteja pilvin pimein. Tarja, ehdotatko että postittaisimme kirjamme Anja Snellmanille;-) Hauska ajatus, mutta taidan jättää väliin. Menestystä kirjallesi!

Blogisisko, Elisasta monet valittavat, mutta en menisi vannomaan että muut ovat merkittävästi parempia yhteyksien tarjoajia.


Obeesia, nimenomaan, eläköön perinteinen ruumiinrakenne;-)

Celia, tuo oli kyllä hyvä muistutus, että tässähän me taas kommentoimme lehtijuttua emmekä voi olla ihan varmoja siitä mitä Snellman itse asiassa sanoi. Ihan äskettäinkin sain sapiskaa siitä että olin kommentoinut lehtijuttua luottaen että lehtijuttu välittäisi todenmukaisen kuvan kirjailijan ajattelusta.

Muskeli-Netta, luin juuri äsken saman jutun ja tuli hapan olo. Jos en olisi jo keuhkonnut Snellmannista, keuhkoaisin tuosta jutusta. Siitä henki kummallinen ylimielisyys. Minun kai on vaikea vaan niin vaikea sulattaa ajatusta, että olisi olemassa ihmisiä, jotka pystyvät lausumaan objektiivisen tuomion kirjallisuuden tilasta. Kaipaisin aina pientä ripausta suhteellisuuden tajua näiden eliitin edustajien oraakkelimaisiin lausuntoihin.

Celia, oletko tyytymätön kotimaisen kirjallisuuden laatuun, vai johtuuko tyytymättömyytesi jostain muusta syystä? Millaisista asioista kirjan laatu oikeastaan syntyy? No ehkä tämä vaatisi oman postauksensa...

Liisa, ehkä minunkin siis pitää vain olla iloinen kun helppoa rahaa ei ole tullut. Pysynpä ahkerana ja yritteliäänä.

ei kirsti,en ajattele niin. tuo j.hurmeen ajatus on tod näk kritiikkiä nykyistä apurahasysteemiä kohtaan. ja varsin äärimmäisen ajatuksen hän esitti. ehkä provoisoidakseen, kuka ties. ainakin keskustelua on syntynyt.

muskeli-netta: olen myös erimieltä tuosta ikäasiasta. etenkin kirjallisuudessa löytyy monta hyvää esimerkkiä tästä.

Olisi kuitenkin kauhean ihanaa, jos ei tarvitsisi anoa apurahoja. Jos pärjäisi muutenkin.

niin. kirjailijalle ei juuri montaakaan euroa jää kirjan tuotoista. sen tuotoissa on monta jakajaa. työnantaja (kustantamo) ja myyjä (kirjakaupat) saavat isoimmat viipaleet.

Liisa E, eihän suomi nyt tosiaankaan ole maapallon harvinaisin kieli. On kieliä, joilla on vain muutamia tai muutamia kymmeniä puhujia.

Hyvät kirjoittajat. En yleensä kommentoi itseäni koskevia tekstejä, mutta nyt teen poikkeuksen. Arvannette, te nimimerkkienne takaa huitelijat, miksi.

Ensinnäkin: en muuttanut nimeäni, vaan sain sen avioliitossa, Saska Saarikoski-Snellmanilta. Nykyinen nimeni on Snellman-Orma. Ja Snellman muuten kirjoitetaan yhdellä n:llä.

Toiseksi: olen puhunut ja kirjoittanut dekkareista, romaanien "dekkarisoitumisesta" jo 90-luvun lopulta lähtien. Vuosia ennen Pirjo Hassista ja Hannu Mäkelää, joka muuten myös on asiaan kiinnittänyt huomiota. Monessakin yhteydessä. Ja onhan noita muitakin kirjailijoita, jotka ovat eri yhteyksissä asiasta painokkaasti puhuneet: Leena Krohn ja Christer Kihlman esimerkiksi.

Itse olen puhunut erityisesti siitä, kuinka dekkarit syövät tilaa muulta kertomakirjallisuudelta ja vaikuttavat monissa tilanteissa kustantajien kustannus- ja markkinointipäätöksiin. Luulisi monia blogin keskustelijoita juuri tämän seikan kiinnostavan; niin paljon täälläkin vähälevikkisyydestä ja apurahoituksesta puhutaan.

Lisäksi, ja tämä on vakavampi ja syvällemenevämpi asia: suomalaiset prosaistit kirjoittavat yhä useammin "trillerityyppistä" tai "dekkarityyppistä" proosaa. Huomaan tämän itsessänikin. Tiedostamatta nämä kaavat tunkeutuvat kirjoittamiseen, ja kenties alamme olettaa, että lukija kaipaa jännitysviihteestä tuttuja elementtejä meidänkin teoksiimme.

Edelleen: vain ja pelkästään dekkareita lukevat ihmiset eivät enää jaksa lukea vaativampia kirjallisia rakenteita, erilaista kieltä, monivivahteisia ihmiskuvia jne. Tällaista palautetta olen kollegojeni kanssa jo hyvin paljon saanut.

Asialla on siis monia puolia. Kustantajien tilastot kertovat myös kylmää faktaa dekkarien julkaisemisesta. Samoin myydyimpien kirjojen listat, joilla harvoin enää on muita kuin tuon lajityypin teoksia.

Kuten sanottu, olen puhunut ja kirjoittanut asiasta useissa yhteyksissä, vuosia. Dekkari-trilleri-buumi on
vallinnut eurooppalaisessa kirjallisuudessa jo ainakin 90-luvun puolivälistä lähtien.

Luen paljon; uskokaa tai älkää, luen koko ajan kaikkea ilmestyvää kaunokirjallisuutta, etupäässä kotimaista juuri nyt, ja monia erinomaisia kirjoja olen jo nyt kohdannut. Monissa luottamustoimissa mukana olleena ja mm. Helsingin kirjamessujen johtajana OLI PAKKO JA ILO lukea kaikki täällä ilmestyvä kaunokirjallisuus - sekä tietokirjallisuus. Ja aika usein ne ensimmäiset sivut kertovat jo paljon!

On myös syytä suhtautua hitusella kriittisyydellä lehtien lyhyisiin haastattelu - ja kommenttipätkiin.
Toimittajat voivat leikata puhelimessa lausuttuja
mielipiteitä välillä aika villistikin. Kysymys ei siis aina ole lausujan ylimielisyydestä, saatikka tyhmyydestä.

Aika usein ihmettelen, miksi joidenkin kirjailijoiden ns. julkisuuskuvasta ja julkisuudessa olemisesta puhutaan niin paljon ja veripää-raivokkaasti, ja toisten ei. Minuun verrattuna esimerkiksi Tommy Tabermann, Jari Tervo, Kari Hotakainen ja Arno Kotro ovat hyvin hyvin paljon julkisuudessa. Viimeiseltä kuukaudeltakin voi hyvin laskea niitä palstamillejä. Siis kysymys taitaakin olla se klassinen: kuka puhuu?

Ystävällisin terveisin
Anja Snellman
kirjailija
Helsinki

Keskustelun kaikkia kommentteja lukematta (ikävä sävy - en vain jaksa tätä kateellista soopaa) totean vain, että lukaiskaapa arvon naiset Anja Snellmanin Lemmikkikaupan tytöt. Tehkää sama perässä, päreen kirjoittajaa myöten.

Hurraa, Iines heitti kateuskortin! Loistavan omaperäistä, onnea Iines;-)

Anja Snellman, minusta vähintään yhtä suuri murhe kuin ns. dekkaristuminen, on kaikkialle tunkeutunut ajatus, että kirjan olisi oltava uutinen. Lehtien kulttuurisivut ja koko kirjallisuusrumba pyörii uutismetsästyksen ympärillä, siitä minusta kannattaisi vähän vouhottaakin. Olipa sitten kysymys dekkarista tai runokirjasta tai aforismikokoelmasta, jos se voidaan markkinoida uutisena, niin palstatilaa riittää. Tämä on kaikkien kirjailijoiden ja taiteilijoiden ongelma. Koin sinun Ts:n juttussa halveksuvan heitä, jotka pitävät kutsumuksenaan ihmisten viihdyttämista. Tällainen iskee turhaan kiilaa kirjailijakunnan sisälle. Kirjailijat ovat jo muutenkin eripuraista väkeä. En usko alkuunkaan, että dekkarien lukeminen veisi ihmisiltä kyvyn perehtyä vakavampaan proosaan, kyllä aivan muut syyt nyky-yhteiskunnassa vievät ihmisiltä keskittymiskyvyn. Viedään vain ihmisiltä viihdekirjat veks ja katsotaan mitä tapahtuu, kuinka paljon taideproosan lukeminen lisääntyy. Tuolla ylempänä keskustelussa jo esitettiinkin hauskoja visioita.

Kiitos viitseliäisyydestäsi enivei!

Se, että useimpien lehtien kulttuurisivut ovat ottaneet käyttöönsä journalistisen lähestymistavan kirjoihin - siis sen, että kirja on uutinen - ei liene meidän kirjailijoiden syy. Kysymys on lehtien sisäisissä painotuksissa tapahtuneesta muutoksesta. Siitä onkin syytä keskustella - ihan vaikka television talk showssa.

Minä puolestani uskon, että jos lukee enimmäkseen dekkareita, on vaikea paneutua hitaaseen/rakenteellisesti monimutkaiseen/henkilögallerialtaan laveaan/kieleltään poikkeavaan kokeilevaan proosaan. Lukijankin mieli laiskistuu; olen huomannut tämän myös itsestäni. ( Sama ylenpalttisen tarjonnan yhtälö muuten toimii kyllä elokuvankin puolella. )

Lukemisesta vielä: joku heitti ettei tämä Snellman edes bloggaa! Ei niin. Ihmettelenkin aina, miten ihmisillä on aikaa kirmailla täällä blogiviidakoissa. Bloggaamisen sijasta muun muassa luen hyvin paljon kirjoja. Laidasta laitaan.

Terveisin
Anja Snellman

Niin, minusta huomattavasti hedelmällisempää olisi miettiä miten kulttuuritiedottamisesta vastaavat ihmiset voisivat tehdä juttuja joltakin muulta kuin uutispohjalta, vaativatko kirjallisuuden lukijat tosiaankin, että kirjoista nimenomaan uutisoidaan. Minusta kirjailijoiden ja taiteilijoiden yleensäkin kannattaisi keskittää voimansa yhteistä "vihollista" vastaan, eikä jatkuvasti nälviä toisiaan, siis väittää että esim. dekkareiden lukeminen tyhmistäisi ihmistä. Tai romanttisen viihteen! Minä en nyt ihan herkästi usko, että dekkareihin tottuminen veisi kykyä monimutkaisemman kirjallisuuden lukemiseen, kyllä kysymys on jostain muusta asiasta. Mutta tietysti kysymys on minun mututuntumastani sinun mututuntumaasi vastaan, eli tuskinpa löytyy lopullista totuutta ainakaan tässä keskustelussa.

Ja tuosta kommentista, kun Merja sanoi, ettet edes bloggaa, niin minä luin sen ironiana meitä bloggareita kohtaan.

Kustannuspoliittiset ja bestseller-myyntitilastoihin liittyvät kärjistykseni eivät ole kollegoja vastaan, vaan yhteistä huolta. Mutu-tuntuman ohella olen kerännyt asiasta vuosien varrelta myös monenlaista faktaa. Ja kokemusta on myös kulissien takaa. Jos ei joku välillä älähdä, esimerkiksi kirjakauppojen ja kirjamessujen myyntipöydiltä ei jatkossa löydy kuin niitä yksiä ja samoja bestsellereitä. Ymmärtääkseni puhun - dekkarisoitumisesta ja viihteellistymisestä puhuessani - myös aika sankan kirjailijajoukon puolesta. Henkilöönmenevää nälvimistä olen havainnut viimeksi lähinnä näillä sivuilla. Ja se näyttää jatkuvan.

Hyvää kirjasyksyä itse kullekin
Anja Snellman

Kuten näillä sivuilla on tullut esiin, monet kokevat että oma kirjailijantyösi on kuitenkin viihteellistä ja monista myös viihdyttävää, (niin, et ehkä huomannut, että kirjojasi on tässäkin ketjussa kehuttu), niin koen jotensakin ristiriitaisena tuon huolesi. Vastustat jotain sellaista jota kuitenkin itse käytät hyväksesi saadaksesi oman sanomasi esille. Minäkin toki toivoisin, että myyntipöydiltä löytyisi mahdollisimman monipuolinen tarjonta, mutta en vain näe, että omien kollegoiden työn kyseenalaistaminen on oikea tapa älähtää. Mutta jokainen tietysti taaplaa tyylillään.

Ezra Pound sanoi: "Kirjallisuus on uutisia, jotka pysyvät uutisina."

Niinpä, vaikka moni haluaisi tehdä siitä kertakäyttömoskaa.

Meidän pitäisi ilmeisesti keskittyä kirjoittamaan ja julkaisemaan kirjoja jotka ovat järkähtämättömiä kuin Raamattu.

Viihteen ja kirjallisuuden ero on selvä. Viihdettä on se, mikä menettää kaiken merkityksensä huomenna tai ensi viikolla. Kirjallisuus on uutisia, jotka pysyvät uutisina.

Niin, pysyvät uutisina, mutta kuinka kauan? Riittääkö kymmenen vuotta? Sata vuotta? Vai vaaditaanko tuhat, vai vielä enemmän?

Ja entä jos kirja lakkaa kiinnostamasta kuukauden päästä, mutta palaa ajankohtaiseksi viiden vuoden kuluttua. Vaipuu unohduksiin ja pullahtaa esiin neljänkymmenen vuoden päästä ja niin edelleen.
Koska tätähän tapahtuu koko ajan. Kirjoja unohdetaan ja löydetään jatkuvasti.

3000- vuotta vanha kiinalainen viisaus, antiikin filosofia, Raamattu, Seitsemän veljestä, Sinuhe - aivan ajankohtaista ja tuoretta tekstiä, aivan kuin tänään kirjoitettua.

Kerropa minulle viihdekirja, jonka olet lukenut edes kaksi kertaa, puhumattakaan esimerkiksi yli viisi kertaa. Minä voin mainita sinulle monia kirjoja, jotka olen lukenut kannesta kanteen yli kymmenen kertaa. Sitten on tietenkin kirjoja, joista lukee parhaita kohtia jatkuvasti, jotka ovat yöpöydällä, kuten esimerkiksi runot.

Kirjallisuus ei tyhjene yhdellä lukemisella.

IINES:

Onneksi on olemassa mielipiteen ilmaisunvapaus. Tämä keskustelu on ajattelevalle ihmiselle tavattoman mielenkiintoinen.


Näin on Kirsti, kauan sitten unohdettujen kirjasto on pullollaan hyvää ja arvokasta kirjallisuutta. Ja se sama teos, joka tänään lokeroidaan viihteeseen saatetaan lokeroida toisessa ajassa ja toisissa olosuhteissa johonkin toiseen lokeroon. Sitä emme ole näkemässä.

Prospero, kyllä minä olen esim. Hilja Valtosen kirjoja lukenut monta kertaa. Montgomeryn Sininen linna on ihana, senkin olen lukenut varmasti kymmenen kertaa. Onhan niitä. Niin, ja siis eikö Waltaria aikoinaan moitittu juuri viihdekirjailijaksi?

Liisa, siinäpä se, me emme ole näkemässä. Kunpa muistaisimme sen, ettemme loppujen lopuksi voi olla varmoja siitä mikä merkitys milläkin kirjalla on.

Hyvä Anja Snellman, kautta aikojen on tunnettu huolta ihmisten lukemisesta. Samoin on maalailtu mörköjä seinille siitä, kuinka ihmiset hylkäävät lukemisen.

Tosi asia on kuitenkin se, että ei ollut kauankaan sitten, kun kirjallisuuden lukemista paheksuttiin yleisesti - ainakin joissakin väestönosissa. Kirjojen lukeminen oli laiskojen puuhaa. Kun sitten kirjojen lukeminen hyväksyttiin, ruvettiin karsastamaan viihdekirjallisuutta.Yhteen aikaan syytettiin televisiota lukuinnostuksen vähäisyydestä, sitten tuli kamala Internet, joka tuntui raastavan ihmiset kirjojen äärestä. Muistan kyllä omaan nuoruuteeni koulumuistoihin kuuluneen jonkintyyppistä kirjallisuuden lukemisen halveksuntaa.

Yliopistomaailmassa jyrkkä kirjallisuudenlajien erottelu eli pitkään. Vielä 80-luvun alussa ns. korkeakirjallisuus oli ainut kirjallisuuden haara, jota vakavasti otettava kirjallisuudentutkija saattoi tutkia yliopistossa. Ei-toivottuja tutkimuskohteita olivat mm. lasten- ja nuorten kirjat, dekkarit ja sotaviihde. Onneksi 80- ja 90-luvuilla kuitenkin pääsi vallalle suuntaus, että kaikki kirjallisuus on tutkimisen arvoista.

Jos siis yliopistojen kirjallisuudentutkimus hyväksyy dekkarin, niin eikö sitä voisi hyväksyä myös maan myydyimpiin viihdekirjailijoihin lukeutuva Anja Snellmankin?

Sitä paitsi nykyisin yleisenä trendinä esimerkiksi kouluissa on kieltämisen sijaan salliminen: sallitaan ja hyväksytään kaikki kirjallisuus. Nykykäsityksen mukaan nimittäin on suurempi mahdollisuus saada dekkarien lukijoita kiinnostumaan muistakin kirjallisuuden lajeista kuin ne lukijat, jotka eivät koskaan lue mitään.

Summa summarum: mielestäni Anja Snellman ja kumppanit ovat dekkareihin kohdistuvine huolineen pahasti ajastaan jäljessä, vähintäänkin kaksikymmentä vuotta.

Edelleenkin: parempi on lukea jotakin - vaikka lehdessä parjattuja dekkareita - kuin ei yhtään mitään.

Vahvaa todistusta sisar Celialta:-)

Se, mikä minua joskus ihmetyttää, on viihteen ja Oikean Romaanin jyrkkä erottelu. Oma intentioini on kirjoittaa Oikeita Romaaneja, jotka samalla viihdyttävät lukijaa - vaikkapa dekkarimaisella rakenteella. Ymmärrän kyllä ajatuksen "mielen laiskistumisesta", mutta miksi päätä pitäisi rasittaa raskaalla kirjoitustyylillä tai sellaisilla rakenteilla, jotka vaativat erityistä "ahkeruutta" lukijan puolelta (mm. jotkut klassikot), kun samat älyllis-esteettiset vitamiinit voi tarjoilla vetävämmässäkin muodossa. Ei kai raskassoutuisuus sinänsä mikään itseisarvo ole?

Tietysti on hyvä, jos ihminen osaa lukea sellaisiakin teoksia, joissa tapahtuu rivien välissä ja pinnan alla, aivan samalla tavalla kuin elokuvataiteen osalta on hyvä osata nauttia myös vähätoimintaisista elokuvista, joiden anti piilee vähäeleisesti kuvatuissa jännitteissä ja kuvakielessä jne. Jotenkin vain tuntuu, että tällaisten kirjojen lukeminen onnistuu parhaiten silloin, kun ihmisellä on runsaasti aikaa rauhoittua ja keskittyä lukemaan. Itse olen työkiireiden keskellä niin rasittunut ja ajastani tarkka, että suosin kirjallisuutta, jossa on sekä vetävyyttä (tavalla tai toisella) että sitä temaattisen tason syvyyttä.

Ja onhan sillä puhtaalla viihteelläkin totta kai sijansa maailmassa. Suomalaista kirjallisuutta vain (näin rajusti yleistäen) on pitkään vaivannut tietty valjuus (turhankin ryppyotsainen pitäytyminen tiukassa arkirealismissa ja tietynlaisessa arkisessa uskottavuudessa) tarinankerronnan tasolla, mikä on suuret lukijalaumat kotimaisesta kirjallisuudesta vieroittanutkin. Maailmankirjallisuudesta minäkin lukioaikoina ne vetävimmät tarinat löysin, ja samalla vahingossa sitä syvempää sisältöäkin.

Piti erikseen kirjallisuutta opiskella, että löysin keittiörealismin seasta sellaisia kiehtovia teoksia kuin vaikkapa Idströmin Veljeni Sebastian, jossa nämä edellä kuvailemani ihanteet toteutuvat varsin nauttittavalla tavalla.

Niinpä Pasi, samaa erottelua olen minäkin kummastellut. Ja samoin, kuvittelen toki koko ajan kirjoittavani oikeita romaaneja. Sanot juuri sen, mitä itsekin aavistelin, kiireen keskellä ei ehkä jaksa paneutua taiteellisesti kovin vaativien lauseiden lukemiseen joten jo dekkarien jälkeen ei dostojevskit enää maitakaan, niin syy saattaa kuitenkin löytyä jostain muualta kuin dekkareista.

Miksei voisi lukea sekä dostojevskeja että dekkareita? Varmasti on monia, jotka keskittyvät lukemisessa vain tiettyyn "genreen", mutta paljon on myös niitä, jotka lukevat kaikenlaista. Ei se ole vain kirjailijoiden tai muuten "kehittyneiden" yksinoikeus olla "laajoja ja tietoisia näkökulmiltaan", vaikka niin kai usein annetaan ymmärtää? Tai sitten ei.

Minä ihmettelen Pasin tapaan sitä, että tekstin rakenteen perusteella arvotetaan lukijoita (ja kirjailijoita). Täällä onkin jo mainittu, että kaikenlainen lukeminen on hyvästä (jo pelkästään kielenhuollon näkökulmasta), vaikka useissa kirjoissa(kin) on kirjoitusvirheitä.

Joku täällä, joka ei ole lukenut kommentteja mutta kuitenkin osasi olla kauhuissaan niiden sävystä, kehotti lukemaan Snelmanin (yhdellä N:llä) Lemmikkikaupan tytöt. No, on luettu kuten on jo mainittu.

Snellman itsekin on kirjoittanut rikoskertomuksia. Esimerkiksi Safari Clubissa tapahtuu rikos, oikeastaan kaksikin. Teoksessa on myös tyypillinen rikoskertomuksen rakenne. - Siksikään en ymmärrä Snellmanin hyökkäystä dekkareita vastaan.

Jääskeläiselle sen verran, että hyvässä viihdekirjallisuudessa tapahtuu rivien välissä ja pinnan alla. Mielestäni on turhaa vähätellä viihdekirjallisuutta ja sen lukijoita.

_Arvelen_, että kuulut myös suomalaisiin viihdekirjailijoihin. Scifiäkö kirjoitat, Pasi? _Sinun_ teoksistasi en osaa sanoa mitään, kun en ole niitä lukenut. Niinpä jätän arvioimatta, kuinka paljon tavaraa löytyy rivien välistä. :)

Jaksamatta lukea kuin haromalla läpi tätä keskustelua, joka ilmeisesti kuitenkin koskettelee kirjallista ilmaisua, ns. dekkaria tahi rikostarinaa. Heitän arvon ajattelijoiden eteen kolme kirjaa:

1. Sherlok Holmesin Seikkailut, Conan Doyle
2. Rikos ja Rangaistus, Dostojevski
3. Wilhelm Meisterin oppivuodet, Goethe

Se, joka on onnistunut tutustumaan näihin kirjoihin tuskin kykenee roskaa kirjoittamaan. Hihhih, tämän tiedän kokemuksesta, Mot.

Elegia, olet vain kateellinen jos et innostunut kirjasta;-)

Aivan Celia, sekin on merkillinen ajatus, etteikö viihderomaania kannattaisi lukea joskus useampaankin kertaan. Sehän riippuu aivan kirjasta. Niitä on niin monenlaisia ja myös lukijoita monenlaisia, mikä nyt sitten kehenkin taas kolahtaa.

Ahaa Ilkka, harmi etten ole Goethea lukenut, joten minun kohdalla tuo roskan kirjoittaminen on mahdollista:-)

Kirstille:
Goethea voi lukea helpostui kuin Seiska päivää -lehteä. Tuo mainitsemani teos lie tosin 5000 sivua pitkä (kolme tai neljä sidottua kirjaa, jotka pirskatti myin Holapan divariin), ja vaatii sikäli paneutumista. Mutta lueppa pojan Faust 1 ja 2, niin huomaat mitä vaikkapa Bulgakov kirjoitti, tai mille hän nauroi

Anjuskasta lie tullut jonkinlainen kirjallisuuden byrokraatti sitten Sonjan ja monien muitten kirjojen ohessa. Kyllä hänen ajatuksiaan kannattaa kuunnella, hän on oikeasti älykäs, vaikkakin lähti sinne, mistä häntä varoitin. Ei se uskonut!

ei anjan älyä eikä lahjoja ole epäilty. mutta hänen asenteitaan ja arvojaan ja sanomisiaan on kyllä soimattu sekä kritisoitu.

Celia: Tuotannosta löytyy jokunen scifistinen novelli, mutta pääasiassa enemmällä tai vähemmällä fantasialla höystettyä realismia. En tiedä, olenko viihdekirjailija vai dostojevski, mutta temaattiset intentiot viimeisimmän (romaanin) suhteen olivat varsin vakavahenkiset, joskin yritin toteutuksessa parhaani mukaan hyödyntää myös viihteen keinoja - saadakseni lukijan viihtymään.

En siis usko puhtaaseen erotteluun. Ei ankea keittiörealismi välttämättä ole syvällistä kirjallisuutta tai vauhdikas toiminta tai romantiikka pelkkää pintaa, vaikka välillä niin jotkut kuvittelevatkin.

Puhdas viihde on mielestäni pintaa vailla sisältöä. Usein viihde on sarjamuotoista, mutta sarjamuotoinen teos ei välttämättä ole viihdettä. Usein viihde pelaa romantiikalla/jännityksellä/toiminnalla/fantasialla, mutta välttämättä romantiikka/jännitys/toiminta/fantasia eivät ole merkki teoksen pinnallisesta viihteellisyydestä.

Tuskinpa moni esimerkiksi Kurt Vonnegutin teoksia, Bronten Humisevaa harjua tai Dostojevskin Rikosta ja rangaistusta viihteeksi väittää, vaikka niissä on huumoria, scifistisiä elementtejä, kauhufantasisia piirteitä, romantiikkaa, dekkareille tyypillistä rikosjännitystä jne.

Sen sijaan epäilen vahvasti, että Prisman kassalla näkyvissä olevat harlekiini-kirjat saattaisivat viihdettä ollakin. En tosin ole tarkistanut asiaa.

Kuten blogistani voi havaita, luen ja tutkin kirjallisuuden matalinta astetta, kioskikirjallisuutta. Luen erittäin mielelläni dekkareita, länkkäreitä, jopa halpaa erotiikkaa - enkä näe, että se olisi tehnyt lukutaidolleni yhtään mitään. Kyse on lukijan omista vaatimuksista, ei siitä, mitä kirja itsessään on, vaikka toki lajityyppi itsessään ohjaa tiettyyn lukusuuntaan.

Sen lisäksi, että olen lukenut sadoittain pulp-kirjoja, olen tutkinut myös runoutta ja kotimaista proosaa ja kirjoittanut aiheesta kaksi kirjaa, Unohdetut kirjailijat 1 ja 2 (joista jälkimmäinen ilmestyy Helsingin kirjamessuilla). Kummassakin teoksessa olen nostanut esille vaikeita, kokeellisia ja haastavia kirjailijoita ja pyrkinyt löytämään heille kontekstin suomalaisessa kirjallisuudessa. Tämä kaikki vaikka mielilukemiseni on 144-sivuinen väkivaltainen länkkäri!

Toisaalta en lue juuri lainkaan nykyisiä 800 sivun megajännäreitä, joissa ihmiskuvauksen taso on sitä, että joku kantaa koko ajan kahvimukia kädessään ja harrastaa vapaa-aikanaan Schubertin soittamista kammalla. Niihin olen kyllästynyt. Löydän ällistyttävästi paremmin kirjoitettuja ja mehevämmillä ihmiskuvauksilla varustettuja kirjoja vanhasta miestenviihteestä, joka on kirjoitettu taka-ajatuksettomammin, only for a fast buck.

Tai Alistair MacLeanista joka on parhaimmillaan todella hyvä ja päihittää Dan Brownin kumppaneineen kymmenen nolla. Olisiko syytä huoleen, jos myyntilistoilla ja lehtien palstoilla juhlisikin MacLean ja hänen muista aikalaisistaan vaikkapa kunnianhimoisia historiallisia teoksia kirjoittanut James Michener? Nyt heidän tilallaan on kömpelö ja väsyneitä vitsejä heittelevä Reijo Mäki ja onnettomasti kirjoittava ja surkeata dialogia suoltava Dan Brown. (Totta toki on, että MacLeanin naiskuva on kammottavan vanhentunut.)

Tuo joidenkin kirjailijoiden nillittäminen siitä mitä luetaan vain ärsyttää ihmisiä (Tai ainakin minua), eikä ärsyyntyminen välttämättä ole oiva tapa saada lisää lukijoita. Eikä tämä nillittäminen edes ole uusi ilmiö, niin kauan kuin minä muistan ovat suomalaiset kirjailijat aika ajoin lauleskelleet Ismo Alangon kriisistä kriisin biisiä:

mä liikun kriisistä kriisiin, kuljen komein (kepein?) askelin
Tahdon ettei mikään ois kuin ennenkin
Kuljen kriisistä kriisiin enkä löydä apua
Onnen sirpaleet mua haavoittaa ja saa
Kriisiin, kriisiin, kriisiin

Jos kerran on tarve sanoa jotain ja raha, mainen kunnia ja julkkisstatus eivät ole päämääränä ja vakavien kirjailijoiden vakavat kirjat (Krooh...pyyh..ZZZZZ) eivät saa lukijoita niin mikseivät kirjailijat sitten julkaise kirjojaan, ainakin niitä vanhempia kirjojaan joita myydään kahdella eurolla kirjatorilla, netissä e-kirjoina?

Minä muuten olen ollut myöskin ihmeissäni siitä että kirjahyllyihin tungetaan sinne kuulumatonta tavaraa ja vielä enemmän ihmetyttää se ettei monessa kodissa ole lainkaan kirjahyllyä.

Pasi, minä luin uteliaisuudesta viime kesänä muutaman Harlekiinin ja yllätyin kyllä siitä miten vakavia asioita niissä käsiteltiin. Eivät ne silti mitään suuria lukuelämyksiä minulle olleet, lähinnä lähes selkokielisen ilmaisunsa vuoksi, mutta annoin luettavaksi 82 vuotiaalle sukulaiselle ja hän tykkäsi kovasti.

Juri, täällä tulikin sitten vastaus toisessa ketjussa esittämääni kysymykseen, eli ilmeisesti et koe viihteen lukemisen vieneen sinulta kykyä omaksua myös vähän vaikeampaa kirjallisuutta. Niin MacLean on tosi hyvä, luin lukiolaisena hänen kirjojaan ja olivat jännittäviä. Minusta kulttuuritoimitusten pitäisi vähän ryhdistäytyä ja lakata juoksemasta Mäkien ja Drownien perässä ja etsiä uusien tulokkaiden joukosta vähän ahkerammin kiinnostavia tekijöitä.

Johannes, varsinkin ihmisiä ärsyttää kun joku kirjailija soimaa toisia siitä mitä itse tekee. Kirjahyllyongelma oli itsellenkin tuttu joskus, mutta sitten ostin Björknesiä ja asia ratkesi. Tuli kalliiksi, mutta eipä tarvitse tämän elämän aikana enää miettiä hyllyasioita.

Todellinen ongelma on siinä, että kirjoja kirjoitetaan ihan liikaa. Vähemmällä kirjamäärällä kenenkään ei tarvitsisi itkeä, ettei lukijoita riitä tai etteivät ihmiset jaksa enää paneutua. Todellisuudessa suomalaiset lukevat enemmän kuin koskaan ennen ja siihen sisältyy kyllä muukin kirjallisuus kuin dekkarit. Kirjoja on vain ihan liikaa. Ennen on saanut lukea kenenkään kirjailijan valittamatta dekkarin silloin tällöin, ja vähän muutakin lisäksi. Mutta kun näitä korkeakirjallisia teoksia on nykyisin julkaistu niitäkin pilvin pimein, kyllähän siellä alkaa moni kirjailija huomata, ettei niitä lukijoita yksinkertaisesti riitä kaikille halukkaille. Tarjontaa on liikaa, eikä se ole dekkareitten vika yksin.

Tuolta Prosperon sivulta tuli mieleen sikaharri-harrin kommentista, että jos leipureitten määrä ja leivottujen leipien määrä yhtäkkisesti nousisi kirjailijoiden ja kirjojen määrän kanssa samassa tahdissa, koska kaikki haluaisivat jostakin hämäräperäisestä syystä olla leipureita, toinen toistaan hienommat leivät jäisivät myymättä, koska sillä perusreseptillä tehty vehnäleipä nyt vaan maistuu niin hemmetin hyvälle ja vie nälän nopeasti. Ei auttaisi vaikka leipuri x piilottaisi taikinaansa pidemmän pureskelun vaativia auringonkukan siemeniä, sillä ihmiset popsivat niitä siemeniä kaiken päivää (vrt. lukevat lehtiä ja pureskelevat uutisia esim. pedofilia).

Saara:
Kirjoja on tämä maa, manner ja maapallo ääriämyöten täynnä. Lukeminen ja kirjojen kirjoittaminen ei vahingoita kuin ehkä metsiämme kun pitää tuota paperia valmistaa niin pirun paljon. Pitäisikö siis vähentää julkaisuja? En tiedä.

Unohksiin painuneita tekijöitäkin on vaikka kuinka. Työhuoneessani on kirjaston varastohylly, jossa on mm Aino Kallaksen päiväkirjat. Luen lounastauolla usein niitä, ihania juttuja... Hyvä, että ne on julkaistu joskus.

NIin Liisa E, mitä tehdä, kun tarjonta ylittää kysynnän? Kirjojen kanssa kilpailee nykyisin muukin media, ja niin kuin kuvasta näkyy, kirjailijat ja genret keskenään.

Mitä siis pitäisi kunkin kirjailijan tykönään tehdä? Mitä kilpailutilanteessa yleensä pitäisi tehdä? Auttaako nillitys ja vastapuolen parjaaminen? Poliitikoilla se taitaa onnistua vaalien alla, mutta vaalien jälkeen totuus aina paljastuu. Niin se on kirjojenkin kanssa. Kukin tekee tietenkin omat johtopäätöksensä, mutta jos jollekulle dekkari ei paljastukaan hyväksi ajanvietteeksi, tarttukoon hän korkeampaan kirjallisuuteen. Olettaisin kunkin osaavan tehdä omat päätöksensä ilman eliitin apuakin.

Sen sijaan dekkarin hyväksi havainnut ei varmasti pidä siitä, että hänen rakasta harrastustaan tulee joku ulkoapäin panettelemaan ja neuvomaan, mitä hänen pitäisi lukea. Siitä tuskin on apua vähälevikkisen kirjallisuuden lukemisen lisäämiseksi.

Viisainta olisi vain tehdä siitä oman alansa kirjallisuudesta himppasen vetovoimaisempaa, jos tuntuu siltä, ettei lukijoita riitä. Positiivisemmalla kampanjoinnilla saisi ehkä enemmän aikaan kuin tällä tavalla.

Positiivisemmasta kampanjasta tuli vielä mieleen esimerkiksi blogit, joita Snellman näyttää kavahtavan: "...joku heitti ettei tämä Snellman edes bloggaa! Ei niin. Ihmettelenkin aina, miten ihmisillä on aikaa kirmailla täällä blogiviidakoissa. Bloggaamisen sijasta muun muassa luen hyvin paljon kirjoja. Laidasta laitaan."

Ehkä kannattaisi miettiä vähän pidemmälle. Itse olen varma, että blogit ovat lisänneet kunkin bloggaavan kirjailijan kirjojen lukemista blogiyleisön joukossa.

J-P Koskisen kirjoja ja genreä sen kummemmin arvottamatta, myös ilmaisjakelulehti Vartissa ilmestynyt jatkosarjansa on takuuvarmasti lisännyt hänen kirjojensa myyntiä (ja onkin muttei siitä sen enempää).

Niin, tästä onkin väännetty jo joskus aikaisemmin, että kirjoja ylipäätään ilmestyy liikaa. Juuri nyt, kirjamessuilta tulleena harkitsen vakavasti ajatusta, että omalta kohdalta luopuisin kuormittamasta maailmankaikkeutta omilla kyseenalaisilla tuotoksillani.

Niin tai toisaalta jos kukin kirjailija tykönänsä tekisi sen minkä tekee ja ottaisi sitten myös vastuun siitä, että kirjoja on niin paljon, ja ymmärtäisi vinkumatta, ettei lukijoita jokaiselle tuhatpäin riitä - niin kuin ei ole koskaan ennenkään riittänyt - ja lakkaisivat ylipäätään lukijoidensa syyllistämisen milloin mistäkin.

Lukijat todellakin lukevat suomessa paljon! Eikä ihme, koska kirjoja myös kustannetaan paljon. Vastuu on siis myös kustantajilla. Tiesittehän, että (Osmo A. Wiion ja Kaarle Nordenstrengin mukaan) Suomessa on 200-300 kirjakustantajaa, joista noin kymmenen tuottaa kirjoista merkittävimmän osan. Suomessa julkaistaan noin 10 000 nimikettä vuodessa, ensipainoksien osuus niistä on noin 2500. Euroopan keskiarvoon verrattuna määrä on asukaslukuun suhteutettuna kaksinkertainen! (Viestintäjärjestelmä teoksessa Suomen mediamaisema)

Reilu peli, puolin ja toisin, mitäs sanotte? Porukka lukee mitä lukee, ja ne kirjoittavat, joiden kirjoja lukee yksikin ihminen. Sen pitää vaan riittää, jos enempää ei ole. Ja sitä omien kirjojensa lukemistahan voi sitten edistää vaikka näin positiivisesti bloggaamalla tahi vinkumalla negatiivisesti mediassa. Kukin tavallaan.

Niin, pitäisi olla ylpeä siitä, että täällä luetaan niin paljon. Itse olen sillä puusilmäisellä kannalla, että kirjojen lukeminen on aina jotenkin luovempaa ja kehittävämpää kuin esim, viinan vetäminen, mitä itse äsken harrastin. Minun puolestani lukekoot vaikka Snellmanin Harkimokirjaa, kunhan lukevat kirjoja.

voi jumprahuittila sentään ! kymmenentuhatta nimikettä, kerkeäisikö yhdessä vuodessa lukea nuo kaikki läpi? onpa hienoa olla suomalainen. ja onko kustantamojakin jo noin monta...niitäkin voisi väkilukuun suhteutettuna olla tupla määrä muihin euroopan valtioihin nähden.

kirjamessuille paikallisen kanssa huamenna, harjoteltu paikallisella murteella pari murjasua perjantai-illan
iloksi:
- mitä tuakki tääl joka vuas pärstääns näyttää
- oleks maannu sen kans (kuiskaten, siin pöyrän ääres ku pyyretään nimmareita)

Näin Pelle Miljoona & 1980:nen TV-konsertin jälkitunnelmissa lainaan Pelleä, mitä näillä on tämän aiheen kanssa tekemistä niin kukin tehkööt kytkentänsä itse, minä tein omani...


Et voi nousta kenenkään selkään
ja ratsastaa siellä läpi elämän,
pyyhi kyyneleesi ja päätä, ettet pelkää,
niin saat kaiken ja paljon enemmän

Ja toisesta biisistä:

Ajan henki on antaa mennä vaan
ajan sielu vain suurta vainoharhaa
ajan ruumis mätänee kaatopaikoilla
ajan taivas repeää liukuhihnoilla



Juokse villi lapsi
juokse kauemmaksi
siellä kasvat vahvemmaksi
ja vapaammaksi
juokse henkesi edestä
ota toivon kipinä mukaan
taivas on täynnä kuumaa terästä
ehkä pian, sitä ei tiedä kukaan

Porukka lukee mitä lukee, ja ne kirjoittavat, joita huvittaa kirjoittaa. Vaikkei kirjoja lukisi yksikään.

Monille meistä on tärkeätä saada lukea ja saada kirjoittaa. Siihen lienee kaikilla oikeus, josta tuskin tarvitsee tapella. Huomiota ei riitä yhtä paljon kaikille. Mutta ei kai kirjoittava ihminen sen takia kirjoita.

Onpas täällä ollut loistavat keskustelut! Ja onneksi olen itse pelkkä lukija,enkä kirjailija, kivempi kommentoida...

Aloitin oman lukupäiväkirjaniblogini osittain juuri siksi, että voisin paremmin arvioida, mitä oikein luenkaan. Ja kyllä tuo "hyvä" ja "huono" kirjallisuus tuntuu menevän aika lailla aaltoina. Kukaan ei varmaan ylläty, että silloin kun on enemmän aikaa, tulee luettua "raskaampaa" ja "hienompaa", esimerkiksi kesälomalla luin vilisevää vauhtia Seitsemän veljestä, Sotaromaanin, Juhani Ahon Yksin ja ties mitä. Tässä kiireisen työsyksyn alussa olen lukenut sydämeni kyllyydestä Kaari Utriota, L.M. Montgomerya ja ties mitä.

Mutta mikä hulluinta: sekä Seitsemän veljestä että Sotaromaani ovat minusta tosi mukaansatempaavaa ja kivaa luettavaa, ja niin ovat Utrion ja Montgomerynkin kirjat. Eikö se hieno ja raskas ollutkaan hienoa ja raskasta? Minä vaatimaton lukija luen kaikkea mahdollista viihtyäkseni... Mihin suuntaan se kielitaju on kehittynyt, vaatimustasosta puhumattakaan, on paha mennä sanomaan.

Nimeni viereisestä linkistä löytyykin miälipiteeni Anja Snellmanin kirjoista, tai oikeastaan niistä yhdestä eli Kultasuusta, mutta sivuan siinä toki muitakin.

Iloista messuilua Liisa!

Hyvä biisi, hyvät sanat, Johannes.

Wrimo, kyllä se kai kuitenkin monelle kirjoittajalle on tärkeä juttu, että hän tietää joidenkin jossakin lukevan kirjojaan.

Salla, sama kokemus itsellä, hyvinkin raskaana ja daideellisina pidetyt kirjat voivat itselle olla kuitenkin viihdyttäviä lukukokemuksia.

En viitsi Snellmanin höpinöitä kommentoida, koska tuo sama roska on saatu kuulla jo liian monta kertaa. Sen vain sanon, että pidän koko Snellua läpeensä tekopyhänä (ja olen tämän ennenkin sanonut), kun hän niin mahtipontisesti nyt paheksuu "yhteiskunnan pornoistumista" Lemmikkikaupan tyttöineen. Tosiasia on, että hän on esikoisromaanillaan aktiivisesti osallistunut tämän yhteiskunnan pornoistamiseen ja holtittoman seksuaalisuuden tekemiseen suoranaiseksi hyveeksi nuorille tytöille. Nuori tyttö, joka lukee Sonja O:ta esikuvallisena korkeakulttuurina, on helppo saalis kaikenlaisille lemmikkikauppiaille, koska hän oppii ajattelemaan, että vilpitön ja ennakkoluuloton nussiminen on niinq siisti juttu ja suurta vapautumista ja lauhaa ja jees. Mutta eipä tuo täti hetkeäkään halua ottaa omaa vastuutaan yhteiskunnan pornoistamisesta, koska Kaikki On Aina Patriarkaatin Syy, hallelujaa.

Kirsti, ilman muuta kaikki julkaisemiseen asti ponnistelleet kirjoittajat haluavat kirjalleen lukijoita. Se on selvä. Viittasin kommentillani muuhun kuin kustannustalojen suojissa/ikeessä kirjoittamiseen, jota sitäkin paljon harrastetaan. Siinä mielessä en usko, että minkäänlaista kirjallisuutta voi koskaan olla liikaa. Kirjoittaminen on ihmisoikeus, jopa dekkarien kirjoittaminen :)

Kas vaan Panu, ei sinua olekaan aikoihin näkynyt! Niin, sitä kyllä sietäisi miettiä, että mikä osuus naisten seksuaalisella vapautumisella on ollut kulttuurin pornoistumiseen ja missä määrin naiset yleensä ovat seksuaalisesti vapautuneet ja mitä heille itselleen on sen myötä tapahtunut. Nämä ovat liian suuria kysymyksiä, jotta pystyisin kommenttilaatikossa yks kaks ottamaan kantaa, mutta kiitos mielipiteestä, olet ihan kiitettävästi pysynyt samoilla linjoilla pitkään.

Wrimo, ihmisoikeus, kyllä.

Muuten olen tuosta dekkarihommasta sitä mieltä, että turhaan sitä moititaan viihdekirjailijoita. Kirjoittamisessa on kyse tarinoiden kertomisesta eikä sanoman levittämisestä. Kuten Samuel Goldwin sanoi: "if you got a message, boy, use Western Union" - jos sulla poika on sanoma, lähetä sähke. Kyllä romaanilla saa olla sanoma, mutta ennen kaikkea sillä kuuluu olla tarina.

Minusta joku Snellman, joka keskittyy kertomaan mukaedistyksellisille tädeille sopivaa "sanomaa" juoneltaan puolivillaisilla ja juosten virtsatuilla romaaneilla, on paljon enemmän *viihdettä* sanan kielteisessä merkityksessä kuin joku hyviä ja taitavasti rakennettuja tarinoita kirjoittava viihdekirjailija. Siis viihdettä merkityksessä "ennalta-arvattavaa, lukijan mielipiteitä myötäkarvaan silittävää mukasyvällistä heikkolaatuista tavaraa". Sopii miettiä, lukisiko kukaan kunnon ihminen Snellmanin kirjoja, jos niiden "sanoma" olisi vastenmielinen, alhainen, epäinhimillinen ja oksettava (esim. jos hänen "sanomansa" olisi uusnatsistinen, tai kuten uusnatsit itse ilmaisevat asian, "monikulttuurikriittinen"). Koska puolijauhoinen feminismi on sellainen aate, jonka suuri osa lukevasta valtavirtakeskiluokasta hyväksyy, Snellmanin kirjoja luetaan; mutta jos puolijauhoinen feminismi *ei* olisi valtavirtaa, hän tuskin saisi lukijoita.

Viihde (ja viihteelliset, eeppiset klassikot, kuten joku Walter Scott) ovat lukukulttuurin kivijalkaa ja infrastruktuuria, ja ilman hyvää viihdettä ei olisi korkeakirjallisuudenkaan lukijakuntaa. Hyvä viihde tulee arvioida nimenomaan viihteen kriteereillä, ja se tarkoittaa hyvää ja sujuvasti etenevää tarinaa, konventioiden taitavaa ja luovaa käyttöä, juonta jossa ei ole aukkoja, sekä tietysti hyvää ja nokkelaa sanankäyttöä (jota voi oppia lukemalla vaikkapa vanhoja Jerry Cottoneita). Jos viihde on huonoa, se on huonoa siksi että se ei ole hyvää viihdettä - siis se ei viihdytä.

Panu, viihdeasiaa mutkistaa vielä se, että mikä sinun mielestäsi on huonoa viihdettä, saattaa jotain toista viihdyttää ja taas päin vastoin, mutta perusperiaatteesta olen kanssasi samaa mieltä.

Puolijauhoinen feminismi... Feminismi on yhtä ongelmallinen termi kuin kristinusko tai islam, kaikkien niiden alla on vaikka minkälaista ajattelua ja virtausta, jopa täysin toisilleen vastakkaista ajattelua. Mutta kaipa on niin, että mikä tahansa aate täytyy muokata puolijauhoiseksi siinä vaiheessa jos halutaan sille suuren enemmistön kannatus ja Snellman on onnistunut omassa projektissaan hyvin.

"viihdeasiaa mutkistaa vielä se, että mikä sinun mielestäsi on huonoa viihdettä, saattaa jotain toista viihdyttää ja taas päin vastoin"

Näin varmasti on, mutta kyllä viihteellekin voidaan määritellä aika jämerät ja objektiiviset hyvyyskriteerit. Tai sanotaan vaikka: voidaan aika selkeästi sanoa, mikä on ammattitaitoisesti tehtyä viihdettä ja mikä ei.

Voidaan varmasti, mutta onko niin tehty? Tarkoitan, että meillä kaikilla varmasti on omien korviemme välissä jonkinlaiset laatukriteerit, mutta onko niistä keskusteltu yhteisesti, onko laadittu jokin yhteinen kriteeristö, johon suuri osa lukijoista voi yhtyä? Minun silmiini on yleensä osunut vain tarkoitushakuisia luokitteluja joissa on tehty jakoa viihteen ja Taiteen välillä, tyyliin viihde on kaavamaista, vanhoja asenteita toistavaa, taide kokeilee, etsii uutta jne jne jne

Minusta tuntuu, että viihdettä tulisi enemmänkin analysoida samoilla keinoilla kuin satuja ja folklorea. Ennen kaikkea viihteessä on tärkeää tarina, tarinankerronta ja eeppisyys. Kaikki muu palvelee tarinan tarpeita - esimerkiksi henkilökuvaus. Tarinan seuraamiselle välttämättömät taustatiedot paljastuvat luontevasti osana tarinankerrontaa.

Tieteiskirjallisuusväki käyttää sellaista slangi-ilmausta kuin "infodumppaus". Sillä tarkoitetaan sitä, että tarina seisahtuu, kun kirjailijan on selitettävä, miltä utopiamaailma näyttää ja millaiset lainalaisuudet siellä vallitsevat. Alan harrastajat pitävät infodumppausta osoituksena tarinankerronna joltisestakin epäonnistumisesta, koska se info, joka dumpataan, pitäisi sen dumppaamisen sijasta eheyttää osaksi tarinaa.

Infodumppaus on tuttua myös muista romaaneista, esim. historiallisissa romaaneissa siihen saattaa törmätä, mutta myös missä tahansa romaaneissa, joihin on tehty huomattava määrä tautatyötä.

Voi olla, mutta infodumppauksen voi tehdä sillä tavalla, että se ei häiritse tarinan etenemistä, tai että se on integroitu osaksi tarinankerrontaa (asioiden, faktojen ym. paljastuminen osana tarinan juonta). Minusta esim. Arturo Pérez-Reverte, jonka romaanit ovat viihdettä ja samalla suurta yleissivistyksellä briljeeraamista, on onnistunut tässä aika hyvin (Da Vinci -koodi on määriteltävissä parhaiten niin, että se on surkea kolmannen luokan Pérez-Reverte -jäljitelmä).

Anja Snelman:
"Minä puolestani uskon, että jos lukee enimmäkseen dekkareita, on vaikea paneutua hitaaseen/rakenteellisesti monimutkaiseen/henkilögallerialtaan laveaan/kieleltään poikkeavaan kokeilevaan proosaan. Lukijankin mieli laiskistuu; olen huomannut tämän myös itsestäni."

Tämä on minun mielestäni outo väite: uskomus, yksittäisen ihmisen ja hänen ystäviensä kokemus, mutta ei käsittääkseni yleistettävissä oleva tieto.

Minulle dekkarit ovat perusmuonaa: jokapäivään kuuluvaa, sopii aina, tekee tehtävänsä. Sitten harvakseltaan valitut ovat gourmet-ateria: jotain erilaista, elämys, jotain mitä ei osaisi arvostaa, jos sitä nauttisi joka päivä.

Jos kaiken aikaa lueskelee Dantea ja kiinalaista Nobel-kirjallisuutta, siinäkin horisontti kapenee ja tekstuaalinen äly laiskistuu. Väitän siis, että yksipuolinen lueskelu on pahan alku ja puoliväli.

Heh, hyvä pointti Birdy!

Noniin.
Minusta tuntuu, että olen jäävi arvostelemaan Anjan tekemisiä. Anjan lisäksi tämän ymmärtänee ainakin Liisa E. Selvä? Sensijaan julkaisen eräänlaisen kirjaesittelyni alla helmikuulta 2001. Voi olla, että te kaikki ihanat kirjalliset älyköt, jotka ovat tähän keskusteluun osallistuneet, joudutte sietämään vielä minuakin. Mutta siitä saatte syyttä Pasi Ilmari Jääskeläistä.

WITH A LITTLE HELP FROM MY FRIENDS

HIRVITTÄVÄ PÄIVÄ!

Kirjoitti Pentti Saarikoski vainaa ja varmastikin tarkoitti tätä päivää, jona olen yrittänyt kirjoittaa alla olevaa artikkelia lehteemme (maanantai 26.2.07).

”Näin ensikerran Doriksen: se kerta valoa säihkyy joka kaunistaa voi itse valonkin. Vai sanoisinko vain: tuo Dorikseni ensi kohtaaminen on pelkkä kuva jokaiselle suotu jokaisen hallin päässä joka päivä kun pakolaisten virta tungeksii päin kenttää josta hätämatka alkaa etäiseen tundratähteen nyt kun määräys säteilyn saastuttama Maa on jättää vähäksi aikaa lepoon, eristykseen.”

Hupsista, piti aloittaa siitä kun, ensikerran kuulin Pasi Ilmari Jääskeläisen ajatuksen, mutta jostain syystä esiin tulvahtikin Nobel kirjailija Harry Martinsonin Aniarana- runoelman alku Aila Meriluodon suomennoksena. Tekevälle sattuu. Oikeastaan haluaisin kääntää Hasse Wallin ystävineen esittämän afrikkalaisen laulun Joli Na Jo suomenkielelle, mutta raakakäännöstä susunkielestä englanniksi vielä odottelen. Mutta asiaan. Kuuntelen siis Ylen ykköstä taustamuminana työlleni, ja sieltä kerran tupsahti päähäni tuo Pasi Ilmari Jääskeläisen ajatus hänen omasta suustaan Nadja Novakin haastattelussa. Kiinnostuin ohjelmasta niin, että ryhdyin kuuntelemaan sitä, myöhemmin jopa nauhoitin sen (tietokoneelleni) ja sitten tietysti hankin Pasin kirjan ”Lumikko ja yhdeksän muuta” luettavakseni. Myös Mervi innostui kirjasta ja tunnustaa täytyy meidän kahdenkeskiseen suhteeseemme ilmaantuneen melkeinpä teinimäisiä palvontamenoja suuren kirjan kunniaksi.. Näkemykseni on, että sitten Seitsemän veljeksen on suuri suomalainen romaani viimein nähnyt päivänvalon. Väite on rankka ja itse kukin voi sen paikkansapitävyyttä tarkistaa lukemalla tuon noin 300 sivuisen teoksen. Radiosta kuulemani Pasin lause oli seuraava: ”tietyssä mielessä ihminen on sellainen ilmiö joka tulee menneisyyden ja tulevaisuuden väliin eräänlaiseksi voimakentäksi, jos tämmöistä metaforaa käyttäisi."

Pasin kirja ei ole suomennos ja on juuri siksi aivan uusi avaus suomenkielellä kirjoitetussa klassisen tason kirjallisuudessa. Lumikko ja yhdeksän muuta vievät lukijansa kielen lävitse reaalimaailmaan, todellisuuteen, joka koostuu tuhansien vuosien tietoisuudesta ihmisenä elämisestä. Suomalaisena kirjailijana Pasi Jääskeläinen vertautuu helposti Mika Waltarin historiallisiin romaaneihin näköalansa puolelta. Pimeä tie, hyvää matkaa! Jääskeläinen ei todellakaan itse tiedä mitä kirjoittaa, mutta aavistaa sen ansiokkaasti. Tuloksena murtomaan hajottavaa proosaa, arkea, todellisuutta aivan muualla kuin esimerkiksi Väinö Linnan, jo mainitun Mika Waltarin, Jari Tervon, Arto Paasilinnan tai vaikkapa Kari Hotakaisen jo myydyissä maailmoissa. Listaa voisi jatkaa.

Ulkomaalaisena kirjailijana Pasi Ilmari Jääskeläinen vertautuu helposti Voltairen Candideen, Goethen Faustiin, Swiftin Gulliverin retkiin, Carrollin Liisan Ihme- ja Peilimaailmaan, Bulgakoviin ylipäätään (Dostojevski, Gogol jne) ja yllättävää kyllä myös koko Carlos Castanedan tuotantoon, unohtamatta A.A.Milneä. Kirjailijan omasta mielestä myös mm. Gabriel Garcia Marquesiin ja Kurt Vonnegutiin, jotka minun tajunnassani ovat Lumikkoa ja edellä mainittuja paljon läpinäkyvämpiä ja sikäli heppoisempia, tosin en noita alkukielellä ole voinut lukea, käännökset, nuo käännökset. Mutta Scifin puolelta taasen Pasi Ilmari Jääskeläisellä kyllä on Stanislav Lem otetta, jota ei kääntäjäkään vie, oli sensuuri mimmoinen tahansa.

Helposti juolahtaa mieleen, että tässä nyt vain vuolaasti kehutaan tätä kirjaa. Siitä ei ole kyse (en edes pitänyt koko kirjasta, koska jouduin olemaan varuillani sen suhteen yötä päivää parin kuukauden ajan). Tässä yritetään viitata ympäristöön, jossa kirjaa voi ja kestää tarkastella, ja johon se minut vei. Pasi Ilmari Jääskeläinen kirjoittaa hyvin kurinalaista suomenkieltä, äidinkielen opettaja on tosissaan, eikä tee virheitä. Maantieltä hän lähti. Lukekaa, niin huomaatte sen itsekin. Jäniksenselkä on raju bändi. Olen lopen uupunut, nyt minä lasken karitsani ulos leikkimään.

Ai niin. Pasi Ilmari Jääskeläinen ei aivan ole uusinta tietokoneen kasvattamaa sukupolvea (jo 40 v), mutta hyvin lähellä sitä ja itse asiassa kirjallaan jo tuon sukupolven ensimmäinen läpimurto romaanitaiteessa, jota olin kyllä odottanutkin, mutta vähän myöhemmin. Huvittavaa on, että vasta atk-tekniikan myötä suomalainen kaunokirjallisuus nousee maailmankirjallisuuden parnassolle oikeasti eikä vain kuvitellusti. Suomenruotsalaista kirjallisuutta siellä toki on ollut vaikkapa Elmer Diktoniuksesta (Janne Kuutio, Suomen Tasavallan kansalaisia) alkaen, ja olen jättänyt heidät tämän katsannon ulkopuolelle, koska alkukieli ei ole ollut suomea.

Itse asiassa Jääskeläinen ei kovin paljoa anna maailman kirjallisuuteen semmoista, mitä ei siellä jo olisi noin idea tasolla, mutta antaapa Jäniksenselän kautta suomenkielen, ja siinä ohessa hyvin paljon todellisuutta, jota ei ennen siellä ole ollut. Toivottavasti myös suomalaiset tämän huomaavat, ettei tule vaikutelmaa ihan hukkareissusta.

Ilkka Ahmavaara

Oho, kiitos tästä. Toivottavasti arvostelu ei huku tänne ikivanhan keskustelun hännille.

Minuakin kyllästyttää leipäkirjailijat jotka ovat niin katkeria kaikille jotka haluavat tuoda kansalle "mitä kansa tarvitsee, ei mitä se haluaa"(-juice) että pitää ihan blogissa asti itkeä kun itse ovat hyvin juoksupyörässä lihoneita pullasorsia, joilla ei ole mitään jäljellä siitä kiihkosta, mikä aikanaan kosketti heitä itseään ja ehkä jotakuta muutakin syvästi. Kirjoitetaan kaikki viihdettä ja ollaan typeriä, vailla oman arvon tuntoa, eikä ikinä sanota sanaakaan, jos se on tämän ajan viihde-mentaliteetin ulkopuolista tietoa, kun ollaan niin pirun leipäkirjailijoita että hävettää itteäkin.

The article is very professionally written. I enjoy reading every day

Mielenkiintoisia postitse jätkä .... keskustelu on aina avulias tavalla tai toisella. Kiitos siitä tietoja. Se on todella mukavaa ja keskimääräinen koko.
dedicated server

microsoft certificationkaikille, erityisesti minulle, koska haluan saada tietoa kaikenlaista. Haluan vain sanoa, että mielessä kuvata, se on mukava ja helppo ymmärtää, joten ymmärrän rakastan sitä. Kiitos vielä kerran!N10-004 dumpskaikille, erityisesti minulle, koska haluan saada tietoa kaikenlaista. Haluan vain sanoa, että mielessä kuvata, se on mukava ja helppo ymmärtää, joten ymmärrän rakastan sitä. Kiitos vielä kerran!NS0-163 dumpskaikille, erityisesti minulle, koska haluan saada tietoa kaikenlaista. Haluan vain sanoa, että mielessä kuvata, se on mukava ja helppo ymmärtää, joten ymmärrän rakastan sitä. Kiitos vielä kerran!oracle certification dumps

There are currently three types of skills available to the inhabitants of Isya, fiesta gold is very useful in the game. If you buy fiesta online silver, you will save enough time. Passive skills are not upgradeable. You buy fiesta silver can get tall upgrade. that give one-hour buffs to the player that consumes them, you have fiesta silver can get tall upgrade. If you buy fiesta online gold, you will save enough time.

Olin jatkuvasti sairaalassa operoitavana erilaisten kurkku-ja nenävaivojen vuoksi. Operaatiot tehtiin eetterinukutuksen aikana. Varsinkin kita-ja nielurisojen poistoissa nieleskelin ilmeisesti verta, jota sitten railakkaasti aina oksentelin herättyäni. Minulle kehittyi sairaalaa kohtaan melkoinen kammo ja muistan menettäneeni hermoni ennen viimeiseksi jäänyttä operaatiota. Normaalisti olin kiltti ja säyseä lapsi, mutta silloin yritin karkuun, kiljuin ja potkin hoitajia. Minut köytettiin nahkaremmeillä tuoliin ja eetterikoppa painettiin naamalle. Sain operaation jälkeen käydä lelukaupasta ostamassa itselleni lelun. Ostin keltaisen, pitkäkarvaisen pehmokoiran

Siinä on 646-205 tietysti aina ongelmansa kun puhuu tällaisesta yhdestä konkreeVCP-410
ttisesta tapauksesta. Tulee väkisinkin sellainen olo, 70-680 että on heittämässä kivellä yhtä kirjailijaa, ikään kuin muut sitten olisivat puhtaita350-001
pulmusia. Se nyt ei ole tarkoitukseni. Minä vain ihan oikeasti 70-640 kaipaan selvyyttä tähän mieltäni vaivaavaanSY0-201
kysymykseen, että miksi taiteilija voi tehdä sellaisia asioita joita tieteentekijä ei voi N10-004
tehdä. Miksi tieteentekijän on säilytettävä informanttiensa luottamus, taiteilijan ei. Näitä tapauksiahan nousee julkisuuteen tämän tästä, Sinervo 640-802 on vain yksi esimerkki.

it's good to see this information in your post, i was looking the same but there was not any proper resource, thanx now i have the link which i was looking for my research.

Microsoft Office is so great!
Office 2010 –save your time and save your money.
The invention of Microsoft Office 2010 is a big change of the world.
Office 2007 is so powerful.
Microsoft Office 2007 is my love!
Office 2010 key is for you now!
Office 2010 download is available now!
Microsoft outlook 2010 is convenient!
Outlook 2010 is powerfull.

AC DrierMinuakin kyllästyttää leipäkirjailijat jotka ovat niin katkeria kaikille jotka haluavat tuoda kansalle "mitä kansa tarvitsee, ei mitä se haluaa"(-juice) että pitää ihan blogissa asti itkeä kun itse ovat hyvin

Helmi, minäkin muistan tuon naisen jonka takki oli jäänyt alimmaiseksi. Kun lueskelen tarinoita joita ihmiset kirjoittavat omasta elämästään, niistä usein löytyy tuollaisia vastaavia kuvia, joista yleensä aina kysyn että onko tämä keskeinenkin teema elämässäsi. Usein ihmiset toteavat hämmästyneinä että taitaa olla.
1985 Chevrolet Citation AC Compressor

The blog is quite amazing and wonderful and will help the students to understand the real and correct meaning of the structure, beautiful work.

The topic of environmental modelling was last addressed in Issue 34 of ERCIM News, in July 1998. Influenced by the Kyoto Protocol (adopted on 11 December 1997), public awareness of environmental problems had at that time reached a peak. The goal of this thematic issue is to look at the pervasion of modern information and communication technology into the environmental and ecological sciences.
testking 642-973
testking 642-975
testking 642-481
testking 650-568
testking 642-415
testking 642-741
testking 646-223
testking 650-292
testking 350-040
testking 642-655
testking CCIE-LAB
testking 642-874
testking 650-299
testking 642-145
testking 642-504
testking 642-736

The blog is quite amazing and wonderful and will help the students to understand the real and correct meaning of the structure, beautiful work.

The blog is quite amazing and wonderful and will help the students to understand the real and correct meaning of the structure, beautiful work.

applique spring wedding dressesapplique spring wedding dresses
beading spring wedding dressesbeading spring wedding dresses
brooches spring wedding dressesbrooches spring wedding dresses
hand made flower spring wedding dresseshand made flower spring wedding dresses
ruffles spring wedding dressesruffles spring wedding dresses
sash spring wedding dressessash spring wedding dresses
ivory summer wedding dressesivory summer wedding dresses
chiffon summer wedding dresseschiffon summer wedding dresses
satin summer wedding dressessatin summer wedding dresses
taffeta summer wedding dressestaffeta summer wedding dresses
mermaid trumpet summer wedding dressesmermaid trumpet summer wedding dresses
halter summer wedding dresseshalter summer wedding dresses
off the shoulder summer wedding dressesoff the shoulder summer wedding dresses
one shoulder summer wedding dressesone shoulder summer wedding dresses

top wedding dresses
grape long bridesmaid dressesgrape long bridesmaid dresses
green long bridesmaid dressesgreen long bridesmaid dresses
hunter long bridesmaid dresseshunter long bridesmaid dresses
ivory long bridesmaid dressesivory long bridesmaid dresses
lavender long bridesmaid dresseslavender long bridesmaid dresses
light sky blue long bridesmaid dresseslight sky blue long bridesmaid dresses
light slate gray long bridesmaid dresseslight slate gray long bridesmaid dresses
orange long bridesmaid dressesorange long bridesmaid dresses
pink long bridesmaid dressespink long bridesmaid dresses
red long bridesmaid dressesred long bridesmaid dresses
royal blue long bridesmaid dressesroyal blue long bridesmaid dresses
sage long bridesmaid dressessage long bridesmaid dresses
white long bridesmaid dresseswhite long bridesmaid dresses
chiffon long bridesmaid dresseschiffon long bridesmaid dresses
organza long bridesmaid dressesorganza long bridesmaid dresses

've got a '57 150 2-dr wagon that was factory black and white. The dude who bought it new turned it into a street racer. From everything I've read, the Handyman wagons that got a V8 came with a 265 that was painted an ugly green. The guy put in a 283 and painted it green, then dropped a 2x4 intake on it--so it looked like a 265 with dual quads. At some point in the early '60s, it got a 3spd OD trans. Chevy Express Turbo

it is the first time I am so impressed by all the ideas presented.

It's so refreshing to find articles like the ones you post on your site. Very informative reading. I will keep you bookmarked.
filemaker database bristol
fax to email service

Manufactures roll forming machines in variety of configurations, as well as decoilers and cutoff equipment. Units can be customized to requirements.
roll forming machines,
roll forming machine,
roll former,

Honda Element Power Steering Rack
Manufactures roll forming machines in variety of configurations, as well as decoilers and cutoff equipment. Units can be customized to requirements.

Internet marketing services for small, medium and large businesses.
Internet marketing services,
Local SEO Services,
SEO Consulting Services..

Niin mitä tässä voisi sanoa? Pitäisikö toimittajien herätä?