Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
03.10.2007 - 17:15


Vanhojen valokuvien kohdalla tuntuu kummallisimmalta tajuta, että nuo hetket ovat joskus todella olleet. On ollut eräs päivä keväällä, toukokuun alussa ehkä. Isoäidin omenapuun varjo lankeaa kivijalkaan ja siitä näkee, ettei puu ole vielä täydessä lehdessä. Päivä on lämmin, mutta valo kylmää ja korkeaa, se selvästikään ei ole syksyn kultaista valoa, jota eräs ystäväni niin suuresti rakastaa. Valosta ja lehdettömästä puusta tiedän että on kevät, ei syksy. Minä katson kotini suuntaan, vanha kivitalomme ei mahdu kuvaan, kuvaan ei mahdu myöskään isäni, veljeni, isoäitini, eikä serkkuni perhe, joiden kaikkien oletan olevan pihassa. Tiedän että setäni on ottanut kuvan. Kuvassa näkyvä takaraivo kuuluu serkulleni. Mietin, että juuri tämän vuoksiko minä rakastan keväitä. Rakastan, koska joskus on ollut tämä kevät, kun olen ollut äitini sylissä, hänen kätensä ovat kiertyneet huolettomasti polvieni ympäri ja hän hymyilee iloisesti, rennosti. Minä olisin valmis juoksemaan jonnekin, minulla on valkoiset sukkahousut ja kirkkaanpunaiset nahkasaapikkaat. On varmaankin sunnuntai. Enää sunnuntait eivät ole tällaisia.


 
 
SusuPetal kirjoitti 03.10.2007 - 18:25
Hyvä syy rakastaa kevättä.

Kaunis kuva, todellinen.
Ugus kirjoitti 03.10.2007 - 19:37
Katsoin ensin että sinä siinä olet tenava sylissä. Hyvä kuva. Maailma ei ikuistu enää noissa väreissä.
Kirsti kirjoitti 03.10.2007 - 21:24
Tuo taivas ja pilvetkin on ihan ihmeelliset. Mutta silloin oli tuollaista, oli oli.
Tuima kirjoitti 03.10.2007 - 22:06
Kuvassa on aurinkoista patinaa. Oletko sinä muuten äitisi näköinen?
Celia kirjoitti 04.10.2007 - 00:48
Äidin näköä ja äidin hymy :)

Kirsti kirjoitti 04.10.2007 - 09:18
Joo, monet väittävät että samaa näköä on. En tiedä.
Tommi kirjoitti 04.10.2007 - 09:22
Ugus vei sanat suustani ja Kirsti sen itsekin jo ehti todeta. Samaa näköäpä hyvinkin.
savisuti kirjoitti 04.10.2007 - 13:54
Hieno kuva! Kiinnitin huomioni melkein vaaleanpunaisiin pilviin, ehkä tuo oli sitä aikaa kun sinun elämäsi oli vaaleanpunaista. Jännät värit muutenkin, tytön mekon ja hiusnauhan värit loistavat kirkkaana hallitsevassa vaaleudessa.
kirsti k kirjoitti 04.10.2007 - 18:35

Jopa on hieno tunnelma kuvassa!
Ja mitähän kaikkea jää rajauksen ulkopuolelle? Mitä katsot niin kiinteästi?

Kuvia on kiva täydentää mielessään, kurkistaa niiden reunojen yli. Ehkä rakentaa kokonaisia kertomuksia kuvien ympärille.
Sylvi kirjoitti 04.10.2007 - 19:32
Viehättävä äiti ja suloinen lapsi.
Arja kirjoitti 04.10.2007 - 20:58
Teilläpäin on oltu edistyksellisiä värivalokuvauksessa.

Minusta otettiin ensimmäinen värivalokuva talvella -69 ja se kuva oli minusta suuri ihme. Kuvassa kävelen punaisessa toppapuvussa tietä pitkin ja tien reunalla näkyvät lumipenkat ovat minua itseäni korkeampia. Muistan vieläkin kuvaustilanteen, koska värikuva tuntui niin mahtavan ihmeelliseltä asialta. On se kuvakin tallella.

Kuvasi on viehättävä. Ja tosiaan väkisinkin alkaa ajatella, mitä kaikkea on kuvan ulkopuolella.
ruu kirjoitti 05.10.2007 - 13:10
Ihan olet äitis näköinen!
Ihana kuva. Ihana muisto. On niin tärkeää päästä halaavien käsivarsien sisään. Se on ehkä maailman tärkein asia.
Liisa E kirjoitti 05.10.2007 - 13:41
perjantai-iltapäivä ja väsyttää aivan kamalasti. kuva herätti toiveen: äiti tuu hakeen mut kotiin, mua väsyttää.
Kirsti kirjoitti 05.10.2007 - 20:15
Se on hassua, että tämä on jotenkin niin tuttu valokuva, mutta vasta sitten kun pistin sen blogiin, näin sen.
tanssiva harmaa pantteri kirjoitti 05.10.2007 - 20:20
Hieno hetki, hienot muistot. Onneksi on valokuvat palauttamaan näitä suloisia hetkiä mieleemme.
Kirsti kirjoitti 05.10.2007 - 20:49
Sepä se THP, ilman valokuvaa en tietäisi tällaista hetkeä olleenkaan.
maija kirjoitti 11.10.2007 - 10:59
Olen samaa mieltä kanssasi: sekalainen lukeminen on hyvä juttu varsinkin silloin kun lukee paljon.
Välillä innostuu hitaaseen keskittyneeseen tekstiin kuten Hughesiin ja välillä dekkari tekee tosi hyvää. Dekkareissa on muuten usein hyvää ajankuvaa.
Joten eläköön kirjallisuudessa monenlaiset jutut.
Hyvää syksyä
Kirsti kirjoitti 12.10.2007 - 12:36
Joo, hyvää syksyä tarvitaan tänne räntäsateen keskellä.
Office 2010 kirjoitti 30.03.2011 - 06:10
Microsoft Office is so great!
Office 2010 –save your time and save your money.
The invention of Microsoft Office 2010 is a big change of the world.
Office 2007 is so powerful.
Microsoft Office 2007 is my love!
Office 2010 key is for you now!
Office 2010 download is available now!
Microsoft outlook 2010 is convenient!
Outlook 2010 is powerfull.
roll forming machine kirjoitti 30.07.2011 - 06:08
Manufactures roll forming machines in variety of configurations, as well as decoilers and cutoff equipment. Units can be customized to requirements.
roll forming machines,
roll forming machine,
roll former,
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Sivut
Lisätietoja
laskuri

>
Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta