|
|
|||
|
05.10.2007 - 20:29
![]() Olin tänään kirjamessuilla. Jonkun miehen piti haastatella Tuija Lehtistä ja minua, vaan eipä herraa näkynyt. Hassua siis, että ei ollut miehestä edes tuoksua, oli häipynyt kuin pieru Saharaan. En arvannut, että noinkin voi käydä, vaan minulle tietenkin voi. Ainoa lohtuni on, että nyt kävi Tuija Lehtisellekin niin, mutta valitettavasti tämä tuskin lohduttaa Tuija Lehtistä. Sinänsä on tietenkin niin, ettemme tarvinneet ketään miestä meitä jututtamaan, vaan pystyimme ilman ongelmia vetämään shown keskenämme ja sainkin jo palautetta, että se meni hyvin. Pientä sukupuolisotaan liittyvää irvailua, seksin yhteiskunnallisia ulottuvuuksia jne. tuli käsiteltyä kevyellä kädellä ja kuitenkin syvällisesti, totta kai. Silti mietin jälleen kerran, että pitäisiköhän minun lopettaa kirjoittaminen ja ryhtyä tekemään jotain muuta. On tietysti ikävää, etten oikein osaa muuta kuin kirjoittaa, mutta tuntuu etten kuitenkaan kirjoita riittävän hyvin ja kun Saarakin sanoo, että kirjoja julkaistaan ihan liikaa. No niin, tämä on ruikuti ruikuti osastoa, mutta nyt minulla on krapula, koska messujen jälkeen join liikaa viiniä vapautuakseni siitä ahdistuksesta, jota Oikeiden Taiteilijoiden Teosten hypisteleminen (en viitsi mainita teoksia nimeltä, olen niin kateellinen) minussa aiheutti. Pistän lähiaikoina Hömpän helmiin jutun Lehtisen Franseskasta, mutta nyt täytyy mennä juomaan vettä ja voivottelemaan.
|
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Arkisto
2009 2008 2007 2006 2005 1970 Sivut
Lisätietoja
laskuri
> Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta
|
||
Olen ihan varma, että keskustelu on alkuperäistä suunniteltua haastattelua huomattavasti antoisampi tällä tavalla. Ainakin kaksi kirjastoihmistä myöhästyi ammatillisesti tärkeästä esittelystä teidän hauskuutenne ja naismahtavuutenne takia :).
Kiitos hyvästä keskustelusta!
Kirjoja julkaistaan liikaa jo muutenkin... Niin, minä sanoisin, että napsaistaan mieluummin niitä kirjoja sieltä seiskapäivää-osaston julkkikisilta pois. Niiden myyntimenestys ei lehtitietojen mukaan ole mikään päätähuimaava, joten miksi niitä on pakko julkaista?
Toisinaan myös mietin sitä, että (lähes) kuka tahansa ennestään julkisuuden henkilö voi huoletta kirjoittaa mitä tahansa paskaa (anteeksi vain) tai palkata(?) jonkun luottotoimittajan kirjoittamaan (jos kyseessä "muistelmat" tmv.) eikä heidän tarvitse kirjoitusprosessin aikana pohtia sitä julkaistaanko kirjaa vai ei. Se varmasti motivoi kirjoittamaan aika tehokkaasti.
Katkeraako? Ehkä.
Tosin minähän en siitä päätä. Onneksi ei ole ostopakkoa ;)
Ooh Reetta, kyllä tässä nyt rinta röyhistyy. Kiitos!
Elegia, juuri luin ettei Susan Kurosenkaan kirja ole mennyt kaupaksi toivotulla tavalla. Lukevan kansan mieli on niin oikukas.
Rusina, liikaa varmaankin esim. sadan vuoden takaiseen aikaan verrattuna. Kaunis ajatus, että yksikin syttynyt sydän tekee kirjan kirjoittamisen arvoiseksi. Täytyy yrittää pitää mielessä.
Ja hyvä vaan, kun haastattelija teki oharit. Saitte jutustella juuri niistä aiheista, jotka olivat teidän mielestänne tärkeitä.
Olen joskus kiemurrellut häpeästä haastattelijan tökeryyden vuoksi, kun hän itse ei osannut hävetä taitamattomuuttaan: mm puhui päälle, ei kuunnellut haastateltavaa, ei osannut tehdä jatkokysymyksiä vaan vaihtoi aihetta, vaikka kuulijat olisivat kaivanneet aiheen syventämistä. Haastattelija tuntui rakastavan enemmän omaa ääntään kuin käsiteltävää aihetta. Myös haastatteluaiheen rajaamisen taito on tärkeä, kun haastatteluaika on kortilla.
Yhtä hyvin voisi miehenä todeta, että naisia syntyy liikaa - jokaista ei kuitenkaan itse ehdi rakastaa eikä ihan jokainen viehätäkään.
Joku ne loputkin yleensä kuitenkin löytää, ihastuu ja kotiinsa vie. Jos ei vie, niin ongelma lienee markkinoinnin puolella.
Kirjat voisivat vaikka vallata elintilan telkkarilta takaisin. Hähähää.
Piditte hyvän dialogin. Kumpikin oli lukenut toisen kirjan ja osasitte molemmat tarttua siihen, mistä toinen lopetti.
Mielikseni kuuntelin dialogianne.
Usko tai älä, Kirsti, mutta vähän myöhemmin ständillä esitteli (järjestyksessä toista) romaaniaan mies, joka minut nähtyään EI ihmetellyt, mihin blondi oli kadonnut. Halasi! No, se vähän paha.
Ja yllätys yllätys! Minäkin seisoin samalla lavalla heki myöhemmin KAHDEN miehen välissä. Väittivät minua feministiksi - väärin meni :)
"...(Osmo A. Wiion ja Kaarle Nordenstrengin mukaan) Suomessa on 200-300 kirjakustantajaa, joista noin kymmenen tuottaa kirjoista merkittävimmän osan. Suomessa julkaistaan noin 10 000 nimikettä vuodessa, ensipainoksien osuus niistä on noin 2500. Euroopan keskiarvoon verrattuna määrä on asukaslukuun suhteutettuna kaksinkertainen!" (Viestintäjärjestelmä teoksessa Suomen mediamaisema)
Eli semmoinen romantisoitu käsitys siitä, että kaikkea voi tuottaa mielenmäärin, kun se on niin hienoa, on melko kohtuutonta, koska suomalaiset todella myös lukevat paljon. En edes viitsi muistuttaa, kuinka paljon kirjoja ylisuurista painoksista makuloidaan sen jälkeenkin, kun ovat ensin olleet muutamassa alennusmyynnissä. Naisia tuskin kaatopaikalle vielä kärrätään, mitä nyt yksi intialaismummo pari kuukautta sitten.
voisiko niitä kirjoja, joita kukaan kertakaikkiaan ei lue tai osta tai hankki hyllyynsä, käyttää vaikka saunan lämmitykseen sitten?
Liisa E, samaa mieltä, antikvariaatit ovat hienoja paikkoja, vaikken bibliofiili olekaan.
Liisa, näin muuten kuvasi lehdessä. Oli tosiaan voita kahden puolen leipää.
Salla, televisiosta tulee niin huonoa ohjelmaa etten ihmettele vaikka kirjat vielä valloittaisivatkin elintilan takaisin.
Hahhah Pazi, onkohan se tosiaan noin? Ehkä on.
Celia, minäkin olen joskus kiemurrellut haastattelijan vuoksi ja usein ollut kärsimätön, ajatellut että mene nyt jo asiaan äläkä kiertele ja kaartele. Nyt ei tosiaan ollut sitä onkelmaa.
Pitäneekö paikkansa? Kuinka suuri osa valittaa nyt (vuoden 2007 aikana?) lukijoiden puutetta ja kuinka suuri osa aikaisemmin (siis milloin? 2006? 1996? 1906?) ja onko vertailue Suomi vai joku muu? Mikä on valituksen muutosprosentti? Ja entä sitten?
Tai ehkä valittaminen ei ole se pointti, mitä on ääneen lausunut, vaan lukijoiden määrä? Tai ehkä lukijoiden määrä ei ole se pointti, vaan kirjan ostaneiden määrä? Tai ehkä kirjan ostaneiden määrä ei ole se pointti, vaan se paljon kirjailijalle jää rahaa yhdestä kirjasta? Vaan ehkä yhden kirjan tuoma tulonlisäys ei ole se pointti, vaan kirjailijan tulot ylipäätään? Tai ehkä kirjailijan tulot ylipäätään ei ole se pointti, vaan mitä sillä rahalla saa, että saako sillä ylläpidettyä jääkaapin, auton ja kämpän? Vaan jos jääkaapit ja muut on, niin ehkä sen jälkeen se pointti on taas lukijoiden määrä, tai hyvät kritiikit ja näkyvyys, tai nämä kaikki yhdessä, tai kirjalliseen kaanoniin mukaan pääsemineen tai ehkä se on loppupeleissä paratiisiin pääseminen se pointti. Kunhan soittimena ei ole se iänikuinen harppu, jos siellä jotain joutuu soittamaan.
Eli mitä tilaa dekkarit syövät?
Kun kirjailija (Snellman) sanoo, että "Kirjasarjat ja brändit syövät tilaa vakavammalta kirjallisuudelta, jota ei kirjoiteta rahan, julkisuuden tai maineen vuoksi, vaan halusta että ihmiset heräävät”, ja lisäksi, että: ”dekkarit syövät tilaa muulta kertomakirjallisuudelta ja vaikuttavat monissa tilanteissa kustantajien kustannus- ja markkinointipäätöksiin”, herää kysymys, pitäneekö se edes paikkansa, kun kaikenlaista, myös vakavaa kirjallisuutta kustannetaan yli äyräiden. Suomalaiset myös lukevat todella paljon kaikenlaista kirjallisuutta eli markkinointi siis toimii. Haluan vielä toistaa tämän, koska näyttää siltä, ettei se oikein hevillä ole kaaliin menossa: suomalaiset lukevat todella paljon. Voisin jopa väittää, että suomalaisten lukeminen on sen maksimikohdan äärirajoilla, jonka jälkeen ei voida enää puhua ”normaalista”, eli ei tehdä enää mitään muuta kuin luetaan ja seurataan mediaa. Eläminen siihen ei enää kyllä sitten mahdu.
Erikoistutkija Rauli Kohvakan mukaan ”kaunokirjallisuuden julkaiseminen on kasvanut tällä vuosikymmenellä peräti neljänneksellä. Kaunokirjallisuutta julkaistiin vuonna 2005 lähes 2000 kirjanimikettä. […] Tällä vuosikymmenellä kotimaisen kirjallisuuden nimikemäärät ovat kasvaneet 22 ja käännetyn kirjallisuuden 15 prosenttia. ” Onko jokin toinen genre siis syönyt todella joltakin toiselta tilaa vai onko se jokin harhakuva, johon on helppo vedota, jos omat kirjat eivät myy ”tarpeeksi” (lainausmerkeissä siksi, ettei mikään koskaan ole tarpeeksi, jos sillä ei elä). Rauli Kohvakan artikkeli Tilastokeskuksen sivuilla. Suosittelen lukemaan kokonaisuudessaan:
http://www.stat.fi/artikkelit/2007/art_2007-06-15_001.html?s=1
”Kirjojen myynnin arvo on kasvussa
Kirjat voivat hyvin myös siinä mielessä, että niiden ostamiseen käytetään yhä enemmän rahaa. Vuonna 2005 kirjoja myytiin kaikkiaan 523 miljoonalla eurolla. Luku sisältää kaikkien eri myyntikanavien myymät kirjat; esimerkiksi kirjakauppojen, markettien ja kirjakerhojen. Se sisältää myös kaikkien eri tahojen kirjahankinnat, kuten kuluttajien, yritysten, koulujen ja kirjastojen. Kirjamyynnin arvo on kasvanut jo useita vuosia. Vuosina 2000-2005 kasvu oli nimellishinnoin 17 ja reaalisesti kymmenen prosenttia.” Tilastokeskus 2007
(http://www.stat.fi/artikkelit/2007/art_2007-06-15_001.html?s=3)
Epäilen vahvasti, että tämä kaikki olisi pelkästään dekkareiden ansioita, ja entäpä jos olisi? Herrasiunaa sentään, ihmiset ostavat ja lukevat kirjoja hikipäässä joka tapauksessa. Onko se sitten hyvä vai paha, mene ja tiedä.
Varmasti myös kirjastotyöntekijät tietävät, että ”Kirjastoista lainataan eniten kaunokirjallisuutta.
Suomessa kirjat voivat hyvin myös kirjastoissa. Kirjastojen merkittävyyttä kuvaa hyvin se, että yleisistä kirjastoista vuosittain otettavien kirjalainojen määrä on yli kaksinkertainen myytyjen kirjojen määrään verrattuna. Vuonna 2006 lainattiin yhteensä 75 miljoonaa kirjaa.” Tilastokeskus, 2007 (http://www.stat.fi/artikkelit/2007/art_2007-06-15_001.html?s=4)
Toisia kirjoja myydään enemmän ja toisia vähemmän, ihan niin kuin joka jumalan alalla. Kertomakirjallisuutta mahtuu siihen vuosittaiseen yli 10 000 painetun nimikkeen sekaan aivan takuulla hirvittävän paljon, mikä puolestaan lisää jatkuvasti tyytymättömien kirjailijoiden määrää, koska myös kertomakirjallisuusgenren kirjailijat kilpailevat keskenään lukijoidensa lukuajasta. Ihmisten aika ja taloudelliset resurssit eivät Suomessa yksinkertaisesti riitä tyydyttämään nykymääräisen kirjailijoiden tarpeita, julkaistaanhan Suomessa kaksinkertainen määrä kirjoja Euroopan keskiarvoon verrattuna, mikä oletettavasti myös tarkoittaa, että muualla Euroopassa kirjailijoiksi hinkuvia ei liene niin paljon kuin Suomessa. Lisäksi kaikenlainen median seuraamisen käytetty aika on lisääntynyt rutkasti. Intermediatutkimuksen mukaan jo vuonna 2002 suomalaiset käyttivät eri medioiden seuraamiseen yhteensä keskimäärin 9 tuntia 22 minuuttia päivässä (tuloksen tulkinnassa otettava huomioon mahdollisuus medioiden yhtäaikaiseen käytettävyyteen).
Jos dekkareita siis kustannetaan Snellmanin mukaan liikaa, niin eikö kannattaisi aloittaa itsestä ja lopettaa dekkariviihteestä ammentaminen myös omiin kirjoihinsa, jos se tie tuntuu kovin väärältä. Snellmanhan myös väitti, että ”vain ja pelkästään dekkareita lukevat ihmiset eivät enää jaksa lukea vaativampia kirjallisia rakenteita, erilaista kieltä, monivivahteisia ihmiskuvia jne. Tällaista palautetta olen kollegojeni kanssa jo hyvin paljon saanut.”
Tästä kollegojen palautteesta päätellen tyytymättömiä kirjailijoita siis on hyvin paljon, jotka kokevat dekkarit omalle genrelleen uhkana ja epäilevät niitä syyllisiksi siihen, ettei omia kirjoja lueta tarpeeksi. Mutta lohduksi näille vielä, etteivät suinkaan kaikki dekkaritkaan myy ”tarpeeksi”. Kyllä siellä on niitä dekkarihäntiä alelaareissa ja lopulta makulaattorin ahnaassa kidassa ihan niin kuin niitä muitakin kirjoja.
Kirjailijan työn yltiöromantisointi on vahvasti johtanut tilanteeseen, jossa tarjontaa on yli kysynnän. Näiden markkinalainalaisuuksien piirissä ei ole mahdollista ylläpitää tällaista kirjailijuuden palvontaa. Jos ihmisellä on sydämenpalo maalata taulu tai kirjoittaa kirja, sen halun päällimmäisenä hinkuna ei voi olla oletus suuresta menestymisestä näin pienillä ja äärirajoillaan olevilla markkinoilla.
Mikään työ ei ole helppoa, mikä on kirjailijoidenkin syytä muistaa siinä omassa kurimuksessaan. Ihmiset kun joutuvat henkensä pitimiksi joskus jopa siivoamaan, olivatpa ammatiltaan mitä hyvänsä.
No, me teimme parhaamme kuin kunnon urheilijat kisoissa ja se riittti kommenttien mukaan pitkälle. Mutta auta armias, jos emme olisi olleet entuudestaan tuttuja ja lukeneet toistemme uusia kirjoja! Siinä olisi voinut mennä sormi suuhun ja olisimme varmaan vakuuttaneet monia siitä, että viihteen tekeminen todella tyhmistää.
Viihteen lippu edelleen korkealla! Tuija
Tuija, minusta kyllä edelleenkin aika käsittämättömän törkeä tempaus. Jos minulle kävisi niin, että jättäisin haastaatelijan ominaisuudessa saapumatta paikalle, niin katuisin tomussa ja tuhkassa. Mutta joo, lippu korkealle vaan.
Huomaan, että tämä kirjojen ylituotanto ja kirjailijoiden ruikutus toimeentulovaikeuksistaan tosiaankin koskettaa Saaraa. Mutta joo, uskon kyllä että esim. omat oltavani köyhänä kirjailijana ovat kuitenkin lokoisammat kuin oloni olisi köyhänä siivoojana. Tosin itse pidän jatkuvasti avoimena sitä mahdollisuutta, että eräänä päivänä palaan siivoojaksi, siivoamallahan minä aikoinani maksoin opiskelunikin. Se merkitsisi siis paluuta juurille.
Lisäksi alalle otetaan joka vuosi rypäs uusia tulokkaita, jotka joutuvat karvaasti kokemaan, ettei sillä eläkään ja sitten aletaan valittaa, että lukijat lukevat vääriä kirjoja, kun ei luetakaan just minun kirjojani tai ylipäätään että luetaan liian vähän, mikä ei lainkaan pidä paikkansa.
Mutta onhan tämä tosiaan pään seinään hakkaamista. Tietenkin se olisi ihan sydäntä raastavaa, että juuri kirjailijoiden pitäisi tehdä muitakin töitä.
Ai niin, se tuli vielä mieleen, että kyllähän suurin osa kirjailijoista kai tekee muitakin töitä kuin vain kirjoittaa ja anoo apurahoja. Että ei kai palkkatyön ja kirjailijuuden yhdistelmässä mitään erityisen sydäntäsärkevää ole, eikä edes poikkeuksellista.
Taru, eikös Hesarissa juuri kyselty, että uskaltaako Suomessa kukaan taiteilija tunnustautua oikeistolaiseksi. En tosin lukenut juttua tarkemmin.
Keu, kirjat ovat kyllä liian kalliita. Muistan Jarkko Laine vainaan puhuneen joskus ns, Koskenkorvaindeksistä. Kirjan pitäisi maksaa saman verran kuin Koskenkorvapullo. Tämä tavoite on karannut käsistä.
"Siis vain harvoille 'huipuille' maksetaan ja heidän tuotannostaan nautitaan? Paitsi sitten on (taistolaiset) apurahataiteilijat tietenkin."
Törmään tähän taistolaisten taiteilijoiden etuoikeutetusta asemasta mainitsemiseen tavantakaa kirjallisilla palstoilla.
Tällä kertaa asian mainitsi nimimerkki KEU.
Sanokaa minulle, keitä nämä taistolaiset apurahataiteilijat ovat.
Mitä sitä vihjaamaan, kun voi tyhmille suoraankin sanoa.
turun kulttuuripäähanketta ruoditaan hannu taanilan alustamana 14.11 klo 18 (yliopisto, fennicum). mukana myös kaupunginhallituksen ja kulttuurilautakunnan puheenjohtaja pekka ruola.
jos haluat välttää kriittisiä ajatuksia, niin vältä tätä. ellet välttele, niin tule paikalle. lisätietoja tilaisuudesta voi lukea turun kaupungin tapahtumakalenteri: www.turku.fi.
> tapahtumakalenteri
Kiitos vinkistä Liisa E
...toise huamio ottamine, omast antamine, reilu peli. Jos mee karoteta lämmiä syrän, ymmärtävä miäl ja tahto autta toist ihmist, o meil eres jäänkylmä ja kivenkova elämä... (heli laaksonen)
Hei Liisa E, miten minä nyt vasta tajusin, että sinulla on blogi?
Messuhaastattelusta vielä. Ehdin kuunnella siitä vain osan, mutta sen perusteella olen vakuuttunut, että mies olisi pilannut koko hyvän keskustelun. Osasitte kiinnostavasti haastaa toisianne ja syventää aihetta juuri sopivasti. Kaiken kruunuksi olitte myös hauskoja!
Minä haluan kirjoittaa kirjan. Ehkä nyt aluksi runokokoelman ja novellikokoelman sekä lyhytproosaa. Jossain vaiheessa sitten pitempi kirja. Ei mikään tiiliskiviromaani kuitenkaan. Noin 100 - 150 sivun opus.
Miksi minun tuleva kirjani olisi sellainen, joka kannattaisi julkaista? No, ensiksikin olen hankkinut koulutusta. Haluan oppia kirjoittamaan hyvin. Olen ollut vuoden kirjoittajalinjalla Limingan taidekoululla. Olen nyt osallistunut kaikenmaailman kirjoituskilpailuihin, jotta kirjoittamisen vire pysyisi kunnossa ja jos kisoissa menestyy, niin ehkäpä helpommin saa kirjansa kustannettua.
Sitten olen miettinyt sitä, että miksi kirjoitan ja kenelle. Onko minulla sellaista sanottavaa, joka kannattaisi pistää kirjoihin ja kansiin?
Luen paljon ja tutkin eri kirjailijoiden tyylejä ja ilmaisuja. Nyt olen tutkinyt Marguerite Durasta. Pidän kovasti hänen tyylistään.
Jos lopulta päädyn saamaan kasaan käsikirjoituksen,
A) joka on tarpeeksi hyvä muodon, rakenteen ja kielen kannalta
B) joka kannattaa julkaista sen sisällön takia
C) johon itse olen tyytyväinen
ja
D) josta joku toinenkin pitää ja saa ajattelemisen aihetta.
niin sitten tarjoan sitä kustantajalle.
Mutta ehkä tässä oli nyt silti kysymys jostain muusta.
Tuo järjestys perustuu pelkästään minun intuitioon ja haluihin. Haluan tehdä ensiksi runokokoelman. Jos haluaisin kirjoittaa ensiksi romaanin, niin sitten kirjoitan sen. ;)
Ja minun halut voivat tietysti muuttua matkan varrella.
Kirsti. Niin, vaadinko itseltäni liikoja? En tiedä. Tällä hetkellä minulle riittää yhden tekstin muokkaamiseen valmiiksi 4-5 kertaa. Olen kuullut, että joku voi muokata tekstiään jopa 20 kertaa. Onko se sitten järkevää? Se on taas eri asia.
Kiitos kannustuksesta kuitenkin. :D
http://www.kiila.org/JASENET.html
Office 2010 –save your time and save your money.
The invention of Microsoft Office 2010 is a big change of the world.
Office 2007 is so powerful.
Microsoft Office 2007 is my love!
Office 2010 key is for you now!
Office 2010 download is available now!
Microsoft outlook 2010 is convenient!
Outlook 2010 is powerfull.
roll forming machines,
roll forming machine,
roll former,