Mitä mieltä kustannustoimittaja oli? Oliko hänkin sitä mieltä, että esiinnyt "ehjien heteroseksuaalisten perheiden mannekiinina"?

Tekstejähän voi lukea hyvin monelta kantilta. Minulle tuli mieleeni, että ehkä tulkitsetkin tekstiäsi näin, koska hedelmöityshoito on ajankohtainen, mutta joku muu löytää tarinastasi muut säikeet. Tai sitten sinä tosiaankin olet sitä mieltä, että lapsella pitää olla myös isä.;D Niin minäkin ajattelen, periaatteessa. Isän ei tarvitse välttämättä olla biologinen. Kasvatusisä voi olla kuitenkin rakkaampi ja läheisempi kuin biologinen. Myös samaa sukupuolta olevat vanhemmat voivat taata lapselle turvallisen lähtökohdan.

Luin tänään Hesarista bangladeshiläissyntyisen Anu Myllärin haastattelun. Mylläri oli parivuotias, kun hänet adoptoitiin Suomeen. Hän on sitä mieltä, että lapselle on tärkeintä se, että hänellä on huolehtivat vanhemmat, joko biologiset tai jotakin muuta alkuperää ja hänenkään ongelmansa eivät johdu pelkästään siitä, että hän on adoptoitu eikä biologinen lapsi. Olenkin taipuvainen kokemuspohjaisestikin uskomaan, että ihmisille on tärkeintä sosiaalinen vanhemmuus, ei biologinen.

- Ei minulle ollut ongelmaa siinä, että vanhempien avioeron jälkeen ei ollut isää, jolle lähettää isäinpäiväkortti. Pikemminkin pidin ongelmana sitä, että ennen avioeroa oli pakko askarrella se isäinpäiväkortti. Minä nimittäin en olisi edes halunnut antaa sitä omalle isälle.

Ei ole ollut kustiksen kanssa puhetta tästä. Hänkään ei ehkä ole edes ajatellut tällaista asiaa, niin kuin en minäkään ollut. Kaipa se asia on tosiaan ollut ilmassa ja tunki sitten alitajuisesti mukaan tekstiin.

Niin, siis kyllä minä uskonkin että parasta olisi ehjä ja rakastava perhe jossa lapsi elää biologisten vanhempiensa kanssa, mutta biologinen vanhemmuus ei vielä sinällään takaa minkäänlaista onnea yhdellekään lapselle. En siis tekisi siitä mitään kynnyskysymystä.

Eikä kirjan tarina väitä että lasten pitää kasvaa biologisten vanhempiensa kanssa, mutta joku voi halutessaan tulkita sitä niinkin.

Minun ei ollut tarkoitus esittää mitään yleispätevää analyysia tästä asiasta. Kerroin vain yhden tarinan. Ja tässä tarinassa päähenkilön murhemieli johtuu siitä ettei hän ole saanut tutustua isäänsä.

On ilman muuta hyvän kirjan merkki, jos käsis nostaa esiin asioita, joita et ole ajatellut. Silloin on toivoa, että lukija löytää sieltä vielä paljon muutakin, mitä et ole suunnitellut tai tietoisesti kirjoittanut. Ja jokainen lukija löytää eri asioita.

Hienoa, jos kirja nostaa esiin kysymyksen isättömänä elämisestä. Siihen on monta näkökulmaa ja monta totuutta eikä ole mikään häpeä, jos kirjasi asettuu jollekin kannalle, vaikka sellaiselle, joka ei ole muodissa. Monesti ne jotka sanovat olevansa suvaitsevaisia, ovat lyöneet kantansa lukkoon ja lyövät sillä kannallaan toisin ajattelevia. Ja mitä kaiken suvaitseminen ja hyväksyminen oikeastaan on? Ajattelemisen vähyyttä, välinpitämättömyyttä vai mitä?

Jari Sinkkosta moititaan joillakin keskustelupalstoilla, mutta miten väittää vastaan, kun hän sanoo: "Jos isä on tärkeä, niin sitten se on tärkeä. Tai sitten ei ole tärkeä. Ei voi olla kumpaakin mieltä."

Kirsti, vähäisellä kokemuksellani kirjoittamisesta rohkaisen olemaan iloinen siitä tiedostamattomasta, mitä löydät käsiksestäsi. Kun itse löydän jotain yllättävää - silloinhan usein tuntuu, että minä en ole tätä kirjoittanut - tutkin sitä ainakin hyvin pitkään ja kauan ja kyselen kuka minussa tämän kirjoitti, ennen kuin deletoin. Jos deletoin.

Sittenhän asian pitäisi olla kunnossa. Jos joku punaniskaLUKIJA tulkitsee kirjasi kannanotoksi hedelmöityshoitoihin, niin sehän ei taida olla sinun vikasi vaan sen punaniskan.

Onnea ja menestystä käsikirjoituksellesi. :)

Helmi, olet oikeassa, hyvähän se on että kirjasta löytyy kerroksia. Joskus sitä vain vähän pelästyy kun tajuaa mitä on tullut kirjoittaneeksi. Miettii olenko tosiaan tätä mieltä.

Tuo on kyllä totta. Joko isä on tärkeä tai sitten se ei ole tärkeä. Mutta käytännön elämässä monet joilla on isä, joutuvat kuitenkin elämään ilman isää tai isästä on heille jatkuvasti harmia. Ja toiset joilla ei ole isää, pärjäävät ihan hyvin koska heillä on korvaavia ihmissuhteita.

Onneksi en ole lainsäätäjä enkä kansanedustaja. Minulla ei tarvitse olla lukkoonlyötyä kantaa tähän asiaan. Voin rauhassa jahkailla että toisaalta ja toisaalta.

Hei Kirsti, sinua nyt on vaikea kuvitella punaniskaksi...
Mutta tietyllä tavalla omaa kasvua ihmisenä tukevaa on se, että tietää biologisesta perimästään ainakin jotain. Se voi olla armollista tai sitten ei. Isättömyys taas mielestäni on sieluntila ja sillä ei ole mitään tekemistä biologian kanssa.
Ajattelen, että vanhemmuus perustuu ensisijaisesti vuorovaikutukseen ja välittämiseen.

Hei mimmi! Lueskelin tätä kässäriä kirjoittaessani keskustelupalstoja joissa eri tavoin isättömät kertoivat kokemuksistaan ja siitä minulle kai syntyi vaikutelma, että oman perimän tunteminen on ihmiselle tärkeää. Että ihminen haluaa edes nähdä sen ihmisen jolta on saanut puolet perintötekijöistä, vaikka ei voisi koskaan rakentaa tämän kanssa minkäänlaista suhdetta. Jostain syystä pystyin hyvin eläytymään tähän kaipaukseen. Itsellä on ollut sellainen henkisesti poissaoleva isä. Jokin osa isästä kai jäi sinne jonnekin, itärajan taakse vaikka hän ei sodassa näkyvästi vammautunutkaan. Ehkä se isättömyyden kivun ymmärtäminen juontaa juurensa sieltä, jollakin tavalla.

Samaa mieltä vanhemmuudesta.

Minua puhutteli tuo kohta, että näit tytön istuvan sohvalla ja tavallaan hän vaati pääsyä kirjaan. Kuulostaa hurjalta, mutta samalla myös kiinnostavalta. Ovatko kirjasi ihmiset sinulle noin todellisia? Tuntuu jännältä tavalta kirjoittaa :)

Kyllä henkilöistä tulee aina todellisia kun niiden parissa viettää päivänsä, mutta tällaisia ilmestyksiä sattuu vain joskus.

Eri tavoin isättömät. Henkisesti poissa oleva isä. - Kirstin sanat satuttivat. Isätön voi olla niin monella tapaa eikä varmaan vähiten kipeästi isätön ole se, jonka isä on aina paikalla, mutta ei koskaan läsnä. Minunkin isäni jäi jonnekin Talin - Ihantalan maastoon, tai 80 % hänestä jäi sinne, fyysisesti. Henkisestikin hän särkyi sodassa, mutta ehkä oli jollain tapaa rikki jo ennen sotaa.

On paikalla, mutta ei tavoitettavissa - siitäkin jää pohjaton isän tai isähahmon kaipaus. Etsii isää kaiken ikänsä ja kaikissa (mies)suhteissaan. Oletan, että samoin etsisin biologista isääni, jos en hänestä tietäisi. Tunnen joitakin jotka etsivät. En kadehdi, olen sittenkin onnellinen, että edes tiedän isäni. Sen mukana tiedän paljon itsestäni ja ymmärrän jotain, mitä en muuten ymmärtäisi. Kun ei ihminen kuitenkaan ole pelkkää ympäristöään, jos ei pelkkää perimääkään.

Olen ajatellut, että me joiden isät ovat olleet sodassa olemme vähän sotainvalideja, kuka enemmän, kuka vähemmän.

Oma isäni kykeni kyllä ajoittain olemaan läsnäkin ja onneksi hänen tapansa käsitellä sodan traumoja olivat enimmäkseen rakentavia: puutarhanhoito ja pelastusarmeija. En ole joutunut katselemaan ryyppäämistä, riitoja enkä muita hullunpuuskia. Tietty suru vain leijui huoneissa vaikka sodasta oli jo kauan.

Mikäs punaniskaisuudessa olisi vikana, verrattuna esim. jippiillä esiintyneeseen alemman tason punaisuuteen liittyvään termiin. Yleensäkin kaikki epäluonnollinen, keinotekoinen ja kallis tieteen väärinkäyttö pitäisi kieltää. Kun direktiivit muutenkin kieltävät melkein kaiken.

Kiinnostava kirja sinulta on taas tulossa. Isättömyys on hyvä teema. Kaikki isättömät kokenevat asian eri tavoin, joten lopusllista totuutta asiasta ei voi kirjoittaa.

Anu Myllärin haastattelussa minua kosketti se, miten hänen sukulaisensa "hylkäsivät" hänet vanhempien kuoltua. Adoptiolapsi ei siis saanut suvun turvaa jäätyään orvoksi. Se oli minusta erittäin kovaa. Toisaalta tiedän myös sukuja, joissa adoptiolapsi on täsmälleen yhtä rakas kuin suvun biologisetkin lapset.

Punaniskaa sinusta nyt ei saa kyllä tekemälläkään. Minusta on hienoa, että asioista, kuten hedelmöityshoito, kirjoitetaan fiktiota ja sillä tavalla esitetään kysymyksiä. Eihän kysyminen ole välttämättä tuomitsemista, eikä myöskään kannanotto. Itse kiinnostun teksteistä, joissa vaikeita asioita käsitellään esim. yhden esimerkin(tarina, ihmiskohtalo) avulla. Pidän sitä kysymisenä.
-minh-