Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
18.10.2007 - 10:32
Olen antanut lausuntoja sinne tänne. Pariinkin lehteen on tulossa juttua hömpän lukemisesta, viimeksi eilen puhuin toimittajan kanssa puolitoista tuntia puhelimessa, mutta juttuun todennäköisesti sitten valikoidaan jokin yksittäinen suustani päässyt typerä sammakko, sillä minä en todellakaan ole mikään lausuntoautomaatti. Olin pyytänyt kysymykset nähtäväksi, niin että ehdin vähän miettiä, mitä mieltä oikeastaan olen Chick littin yhteiskunnallisuudesta ja muista sellaisista asioista, mutta keskustelu ryöpsähti yli äyräiden ja päädyin taas ajattelemaan ääneen asioita joista minun ei kannattaisi puhua.

Minun ei varmaankaan aina kannattaisi kertoa esimerkkinä omien hömppäkirjojeni kohtaloa, koska asianhan voi tulkita myös niin, ettei niitä arvostella lehdissä koska ne ovat huonoja. Koska toisaalta, kyllähän Hirvisaaret, Oraset ja Hämeen-Anttilat saavat palstatilaa lehdissä. Ehkä hömppä ei olekaan marginaalista, vain minä olen marginaalinen koska olen huono kirjailija.

Tietysti aina joskus saan sellaista palautetta, että miksi minun kirjojani ei arvostella lehdissä, aivan kuin asia olisi minun hallinnassani. Minulle on jopa lähetetty kirjallisuusarvosteluja, joita on yritetty saada julki eri lehdissä, mutta kulttuuritoimitukset ovat vaienneet yrityksen hienotunteisesti kuoliaaksi. Tällaisten yhteydenottojen perusteella olen alkanut kuvitella itsestäni liikoja, mutta ehkä pitäisi vähitellen lakata kuvittelemasta ja tyytyä tilanteeseen. Nuortenkirjojani on tietenkin arvosteltu huomattavasti enemmän, mutta ehkä ne sitten ovatkin kirjoina jotenkin parempia kuin hömppäkirjani.

Viikon valopilkku oli, että lasten kirjallisuulehti Vinskiin pyydettiin minulta vitsikästä novellia. Siis nimenomaan vitsikästä. Sain kuukauden aikaa, mutta koska juuri nyt sattui olemaan tyhjä hetki, kirjoitin sen heti. Tänä aamulla löysin myös sähköpostista hämmentävän kirjaidean, eräs pienkustantaja oli keksinyt, että Reginanovelleistani voisi koota novellikokoelman. Ihan valehtelematta hitkaisin aamukahvit väärään kurkkuun, se oli vääjäämätöntä. Toinen vaihtoehto olisi ollut, että olisin pruutannut kahvit suoraan uudehkon mäkkini näppäimistölle.

Salla kirjoitti 18.10.2007 - 10:58
Minä olen meinannut kirjasi meidän maakuntalehteen arvostella (tai siis lähettää, itsehän en päätä julkaisupäiviä), mutta valitettavasti se ei tapahdu vielä tällä eikä ensi viikolla. :/ Kun arvioita kirjoitan päivätyön ohella ja yöpöydällä on jo nyt vino pino kirjoja, luulisin että tämän kimppuun ehdin tuossa lähempänä joulua.
Niitti kirjoitti 18.10.2007 - 11:09
Novellikokoelma Reginanovelleista. Mikä ettei, tiedä vaikka "hömppä" lähtee siitä nousuun. Taitaa olla onnittelun paikka!!!

Voisithan pyytää lehtijutun luettavaksi/tarkistettavaksi ennen julkaisua. Toimittajista ei koskaan tiedä mitä ne repäisevät otsikkoon lukijoiden houkuttelemiseksi.
Obeesia kirjoitti 18.10.2007 - 11:10
Kyläkirjastossa odottaa Miehen tuoksu!
Katsotaan nyt, voisinko minäkin kirjoittaa jotain entisen työpaikkani julkaisuun = paikallislehteen. Kerron sitten.
Karpalo kirjoitti 18.10.2007 - 11:11
Loistoidea, toi reginanovellikokoelma. mun mielestä sun kannattais ehdottomasti suostua, vaikka nimimerkillä edes.
Blogisisko kirjoitti 18.10.2007 - 11:25
Mutta sinustahan on kehittymässä hyvää vauhtia "lausuntoautomaatti". Se on hyvä asia, sillä toimittajat ovat nähtävästi joko hyvin kiireisiä tai hiukan laiskahkoja, sillä he kirjoittavat aina samoista henkilöistä.

Oikeastaan kuvitellaan, että lukijat haluavat lukea lehdistä aina samoista henkilöistä. Mistähän ihmeestä sellainen käsitys on saatu?

Reginassa olleet novellit voivat olla ihan yhtä hyviä kuin ns taidenovellit. Riippuu kirjoittajasta. Julkaise nimellä.
Ujo anonyymi kirjoitti 18.10.2007 - 11:28
Kirsti, olet kerran kertonut minulle - kysyessäni - mikä nimimerkkisi oli. Olin ajatellut, että se oli Finlandia-ehdokas Hassisen nimimerkki, sillä novellisi olivat lehden ehdotonta huippua. Julkaise ihmeessä novellit kokoelmana! Novelleitahan hätäiset nykyihmisetkin ehtivät lukea työmatkakulkuneuvoissaan ja muualla pätkäarjessaan.

Kirsti kirjoitti 18.10.2007 - 12:03

Ohoh, täällähän on jo kovasti otettu kantaa asiaan. Kiinnostavaa, että suhtaudutte noin positiivisesti ajatukseen Reginanovellien julkaisemisesta.

Salla, sinä oletkin esimerkillinen uuden ajattelun airut kirjallisuuskriitiikkien kovalla saralla:-)

Kiitos onnitteluista Niitti, täytyy nyt silti vielä vähän harkita asiaa.

Karpalo, nimimerkki tekisikin suostumisen helpommaksi, mutta toisaalta tuntuu ettei se ehkä olisi ihan rehellistä.

Blogisisko, alan tosiaan omakohtaisesti ymmärtää sitä mekanismia joka johtaa siihen että samat naamat antavat lausuntoja kaikista maailman asioista.

Oi kiitos Ujo Anonyymi, taas on yksi päivä pelastettu ja se on suurelta osin sinun ansiotasi;-)
Salla kirjoitti 18.10.2007 - 12:22
Kiitos Kirsti - hieno lausunto, mutta ehkä ihan himpun verran yliampuva kumminkin. ;)
Kirsti kirjoitti 18.10.2007 - 12:43
Olet turhan vaatimaton, Salla;-)

Obeesialle piti vielä sanoa, että tämä netti on tosiaan kätevä, kun tämän kautta voi niin ovelasti velvoittaa blogissa kävijöitä ahkeroimaan. Tilaamaan kirjoja kyläkirjastoon, kirjoittelemaan lehtiin juttuja jne.;-)
Salla kirjoitti 18.10.2007 - 12:48
Itse kyllä huomaan listanneeni tänne tulevan talven arviosuunnitelmiin aika monen bloggaavan kirjailijan tuotoksia: Kirsti, Tommi Melender (pitää Antiaikalainen-blogia), Pasi Ilmari Jääskeläinen...

Tosin listalla on kyllä paljon myös ei-bloggaavia kirjailijoita. ;) Mutta esim. Melenderin kirja ei välttämättä olisi samalla lailla huomiotani herättänyt, ellen olisi seuraillut hänen blogiaan.
Tuima kirjoitti 18.10.2007 - 14:06
Et pääse hömppäkuningsattareksi kulttuuripalstoille, koska et anna naistenlehdille haastatteluja avioliitostasi, elämäsi kipupisteistä, kesämökistäsi ja kissasi merkityksestä tuotannollesi ja mielenterveydellesi. Toisaalta saat antaa asiapitoisia kommentteja, joten voit ollakin vakavasti otettava ajattelija ja viihteen puolestapuhuja.

Eivätkö kirjasi ole huonoja.
Tuima kirjoitti 18.10.2007 - 14:08
Taas tuli kirjoitusvirhe. Edellisen kommentin ei pitänyt loppua kysymykseen bvaan toteamukseen "eivätkä kirjasi ole huonoja". Kyse ei ollut tiedostamattomasta lipsahduksesta, tämä huom. ennen kuin alat tehdä hoopoja päätelmiä.
Liisa E kirjoitti 18.10.2007 - 15:06
Hyvä täällä kehutaan. Kehukaa nyt minulle Kirstin joku nuortenkirja, olen hankkimassa luettavaa 13-vuotiaalle tytölle. Olin varautunut kirjamessuille sillä asenteella, että olisin sieltä löytänyt mutta enpä vaan löytänyt luettavaa lähipiirini varhaisnuorille. Kumma juttu.



SusuPetal kirjoitti 18.10.2007 - 17:18
Liisa E: Iiris uppoaa 13-kesäisiin, sitä suosittelen.
Liisa E kirjoitti 18.10.2007 - 19:59
no näin vähän kyllä ajattelinkin, sen vähän mitä minä nuortenkirjoja enää tunnen. luulenpa että kirja löytää lukijansa. tosin tässä tulee tutustuttua kun luen ne kuiteski aina ennen joulua ite.

viime joulun alla ostin tuija lehtisen: liisan blogi ja hän kuulema sen lukikin ja sanoi siitä tosi hyvän arvion: tosi-jees. kävin viime kesänä yöllä erään talon vintillä hänen kanssaan keskustelua teemasta tytöt ja lukeminen. hänen näkemyksensä mukaan tytöt eivät lue, mutta en oikein usko tuohon.

mutta miksi oli tavattoman vaikea löytää näitä kirjoja kirjamessuilta?
Kirsti kirjoitti 18.10.2007 - 22:49
Hehheh Tuima, hauska lapsus ja ihan turha yrittää selittää.

Susu, todistettavasti jotkut ovat tykänneet Emma-kirjoistakin, se riippuu niin lukijasta että mikä kiinnostaa.

Liisa, luulen että kirjamessuille tuodaan kirjoja, joista odotetaan isointa myyntiä, valikoimat jäävät siis kapeiksi. Pienilevikkiset kirjat, joita suurin osa nuortenkirjoista on, jäävät messupöydiltä pois.
Celia kirjoitti 19.10.2007 - 11:38
Turun kirjamessuilla ei näkynyt jälkeäkään "Miehen tuoksusta". Ei osunut ainakaan minun silmiini sinä lyhyenä aikana, jonka vietin messuilla.

Minusta on ihan myönteistä, että sinua haastatellaan lehtiin, vaikka kirja-arvosteluja on ollut vaikea saada lehtien palstoille.

Kannattaa varmaan lisätä joululahjalistaan roiskesuoja Mackille. ;D

Reginassa julkaistujen novellien kerääminen yksiin kansiin on varmasti hyvä idea. En usko, että olisit kirjoittanut rakkausnovelleja yhtään huolimattomammin kuin muitakaan kirjallisia töitäsi.

Tuima kirjoitti 19.10.2007 - 12:47
:)
Kirsti kirjoitti 19.10.2007 - 14:20
Celia, Akateemisen osastolla oli myynnissä ja todistettavasti ainakin yksi kpl meni kaupaksikin, signeerattuna.
ruu kirjoitti 20.10.2007 - 01:08
Mä luulen, että se Regina-novellien kokoelma myis tosi hyvin. Se pienkustantaja on haistanut hyvin. Se vois tehdä niistä saran. Sussun jutuista vois tehdä kans.

Mä teen ennakkotilauksen siitä sun kokoelmasta tässä ja nyt - Rihmasto-aikojen kunniaksi. Mä haluan omani sitten omistuskirjoituksella - Kiiperiltä Ruulle. Toivottavasti se on paksu ja toivottavasti se on pokkari.
PS. Joskus kun yritän kommentoida tänne niin kommentin saaminen esiin kestää hirveän kauan. Missä liene evika. Usein en jaksa odottaa ja niin jää kirjoitettu kommentti julkaisematta. Mikä tuskin on suuri vahinko:)
Liisa kirjoitti 20.10.2007 - 11:53
Joo, jostain syystä kommenttien perillesaattaminen blogien laatikkoihin on taas hidastunut ja vaikeutunut. Usein tekstitaivas vetää koko tekeleen mustaan aukkoon.

Kyllä minä Turussa näin useita Miehen tuoksuja. Akateemisesta saa usein kirjat halvemmalla ja jopa varmemmin kuin muualta. Tämän olen huomannut esim. joulunaluspäivinä: käyn kolmessa kirjakaupassa ja yleensä ostan (ja säästän!) Akateemisesta. Joululahjani ovat yleensä kirjoja, joten loppulasku on muutenin iso.

Mulla on juuri Miehen tuoksu kesken. Mutta niin on moni muukin kirja; useat käsittelevät viime vuosisadan sota-aikoja.

13-vuotiaalle lahjakirjan ostaminen mullakin oli mielessä Turun kirjamessuilla. Ei ollut helppo homma. Ja piti hankkia vielä 10-vuotiaallekin jotakin.
Pojalle päädyin Kari Levolan uusimpaan (pojan äidinkieli on ruotsi ja näytti siltä, että KL:n kirjan kieli oli ns. helppoa). 13-vuotiaalle tytölle on vaikea ostaa kirjaa, noin yleensä. Senikäisetkään eivät ole identtisiä.

Jäin tosissani miettimään Kirstin puolesta = Ö = tätä reginoiden yhteenkeräämistä. Ei minusta niin yksioikoinen juttu, mitä aika usea muu näyttää ajatteleva.
Se on vähän toisaalta ja toisaalta.
(Taas voisi fundeerata paljon pidempäänkin, mutten tee sitä tässä.) Mutta onnea - teet sitten kumminpäin tahansa.

Kirsti kirjoitti 20.10.2007 - 13:44
Liisa, veit jalat suustani. Mietin juuri, että onko ihmisillä jotenkin ketunhäntä kainalossa kun niin auvoisesti suosittelevat reginanovellien julkaisua. En aio kuitenkaan sellaista kirjaa julkaista, mutta voisin harkita novellikokoelmaa, jossa mukana olisi yksi tai kaksi sopivan vinksahtanutta reginajuttuakin. Mutta Ruu, saat kyllä kokoelman jos sellainen joskus tulee ulos.
ruu kirjoitti 21.10.2007 - 01:17
Siis mikä ongelma se kokoelman julkaisu on? Olet, Kirsti, puhunut niiden puolesta nyt vuosia ja nyt kun olisi mahdollisuus tällaiseen, niin alat empiä.
Ne novellit ovat kirjallisuutta. Lukevan kansan kirjallisuutta. Paljon huonompaakin tekstiä kirjoitetaan Suomessa kuin Regina-novellit.

En minä halua lukea monen kirjoittajan Regina-novellikokoelmaa vaan juuri sinun, Kirsti, koska tiedän että hallitset sen genren ihan suvereenisti. Mikä on siis hieno asia. Minkä takia miettisit? Onko tämä itsetuntojuttu? (Kysyn siksi kun olet siitäkin usein täällä blogissa kirjoittanut.) Luuletko että sinua ei enää ikinä "oteta vakavasti" sen jälkeen? Minä taas luulen, että asiassa kävisi päinvastoin. Kanttia se kokoelman julkaisu vaatii. Minä ottaisin tuosta sinuna kaiken irti. Teettäisin näyttävän, ison kokoelman ja veisin sen kaikille kirjamessuille. Kävisin tunkemassa sitä joka paikkaan. Asia, joka on (kirjailijapiireissä) tabu (?), voitaisiin tehdä näkyväksi juuri näin. Etsisit sitten Suomen käänätäjien liiton nimi- ja osoiteluettolon ja lähettäisit 100 meiliä, jossa ehdottaisit juuri tämän kokoelman kääntämistä. Prosentuaalisesti 10 vastaisi, joista yksi tai kaksi saattaisi innostuakin. Voisi sen jälkeen muutama muukin kirjalija sitten teettää samanlaiset kokoelmat:)

Miksi ihmisillä olisi ketunhäntä kainalossa? Samat nimimerkit, jotka keskustelevat kanssasi viikottain -siis ovat kavereitasi, näin minä sen näen, tukevat ajatusta. Ketunhäntäepäilyt ovat melkeinpä siinä mielessä loukkaavia...:)

Liisa E kirjoitti 21.10.2007 - 02:10

näin kuvataan naisen raiskausta reginan verkkosivuilla.

pornoa/väkivaltaa tämä on:

''Ei kovin kultivoitunutta kieltä, eikä mies muutenkaan muistuttanut sitä kohteliasta asiantuntijaa, johon olin pitkästynyt päiväsaikaan. Lähempänä hän oli unieni raivoisaa rakastajaa, johon olin yhtynyt yhä uudestaan ja uudestaan.

En tiedä, kumpi minua järkytti enemmän: miehen vihanpurkaus vai omat säädyttömät muistikuvani. Jokainen ruumiinosani valahti voimattomaksi. En kääntänyt edes päätäni, kun hän valaisi kasvojani isolla Maglite-taskulampulla, siristin vain silmiäni. Hän laski lampun lattialle valo päälle kytkettynä.

- Miten tiesit...?

- Hiljaa, lutka, mies puuskahti kuin läkähtymäisillään. - Älä liikahda milliäkään tai joudun sitomaan sinut!

Välittömästi mieleeni tulvahti kuva, jossa käteni oli sidottu sängynpäätyyn ja mies lähestyi minua vuoteen alapäästä, alastomana kontaten. Kohotin itseäni valmiina vastaanottamaan hänet. Haluni oli täysin häpeämätöntä, täysin estotonta. Sellaisen himon tyydyttäminen saattoi aiheuttaa tuskaa - mutta sen tyydyttämättä jättäminen aiheutti tuskaa varmasti.''
Kirsti kirjoitti 21.10.2007 - 08:01
Ruu, minulta on vähän terä mennyt, kieltämättä. Vieläkin pyydettäessä jauhan asiasta, mikäli jotain asia kiinnostaa, niin kuin nyt on näyttänyt kiinnostavan, mutta en ole valmis uhraamaan suurta osaa ajastani kokoelman tekemiseen. Minun pitäisi käydä läpi sata, kenties useampikin novelli, mahdoton ajatus, kun en edes omia kirjojani kestä katsoa sen jälkeen kun ne ovat valmistuneet, saati että lukisin ja miettisin, voisiko niitä vielä parantaa. Voisin äityä suureen ponnistukseen, jos olisi jättimyynti odotettavissa, mutta en usko siihen, eikä usko kustantajakaan, ainakaan sen mukaan millaista painosta on kaavailtu. Uskottavuudestani en kanna huolta, koska mitään uskottavuuttahan minulla ei ole koskaan ollutkaan.

Liisa, noi on varmaan niitä "naisenunelmia", lukijoiden tyylinäytteitä.
ruu kirjoitti 22.10.2007 - 02:19
Ai, nyt ymmärrän. Käytännön ongelmat. Ok.

Mä en olisi tuosta sun uskottavuuden puutteesta niinkään varma. Aika uskottavalta sinä minusta vaikutat.

Noi naisen unelmat taitaa olla jonkun höyrypäisen miehen kirjoittamia. Miks ne muuten julkaisee tuollaista? Ei ennen vaan...:)
Sinikka kirjoitti 23.10.2007 - 17:09
Ostin Hesassa Miehen tuoksun lahjaksi ystävilleni. Siitä tuli iltasatukirja, mies lukee ja vaimo kuuntelee. Pariskunta aikoo viritellä muutama vuosi sitten hiipuneen illan lukuhetkensä uudelleen henkiin Miehen tuoksun voimalla.
Kirsti kirjoitti 24.10.2007 - 09:13
Voi, toivottavasti onnistuu. Mukava kuulla, että nyt on Helsingissäkin myyty ainakin yksi kirja.
louis vuitton kirjoitti 17.09.2009 - 09:47
You are a very paranoid man

Office 2010 kirjoitti 30.03.2011 - 06:11
Microsoft Office is so great!
Office 2010 –save your time and save your money.
The invention of Microsoft Office 2010 is a big change of the world.
Office 2007 is so powerful.
Microsoft Office 2007 is my love!
Office 2010 key is for you now!
Office 2010 download is available now!
Microsoft outlook 2010 is convenient!
Outlook 2010 is powerfull.
roll forming machine kirjoitti 30.07.2011 - 06:00
Manufactures roll forming machines in variety of configurations, as well as decoilers and cutoff equipment. Units can be customized to requirements.
roll forming machines,
roll forming machine,
roll former,
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Sivut
Lisätietoja
laskuri

>
Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta