|
|
|||
|
08.03.2006 - 19:38
Hahmo kyseli aloittelevan kirjailijan selviytymispakettia. Hän oli lukenut Tero Niemen juttua Haluatko kirjailijaksi, helppoa ja hauskaa.
Jutun pointti on siinä, että kirjoittaminen voi olla helppoa ja
hauskaa, mutta kustantajan löytäminen ei. Luonnollisesti Niemen juttu
kolahtaa jokaiseen joka on joskus kustantamojen ovia kolkutellut tai
suunnitellut sellaiseen ryhtyvänsä.
Julkaisseeksi kirjailijaksi on jutun mukaan kolme tietä. 1. Käsistä vain kustantamoon ilman kontakteja tai muita meriittejä, ja sitten toivotaan että se on tarpeeksi hyvä. 2. Voi myös ryhtyä missiksi tai urheilijaksi, mikä auttaa kustannuspäätöksen syntymisessä koska julkkiksen tekemä kirja myy vaikka olisi heppoisempikin. 3. Kontaktiverkon avulla voi junailla kässärinsä jonon ohi niin että se tulee edes luetuksi. Jutusta tuli ainakin minulle sellainen olo että ellei aloitteleva kirjailija ole missiainesta, niin ehkä olisi satsattava ihmissuhdeverkkoon. En kiistä teoriaa, mutta siitä huolimatta palauttaisin kysymyksen siihen mistä alunperinkin liikenteeseen lähdettiin, eli käsikirjoitukseen. Kirjoittaminen nimittäin voi kyllä olla helppoa ja hauskaa, mutta kirjoittaa niin että se kiinnostaa myös kustantajaa, se on jo vaikeampi paikka. Kustannustoimittajat ovat äärimmäisen nirsoja. He ovat lukeneet kaiken ja tietävät kaiken. Mikään inhimillinen ei ole heille vierasta. Sen lisäksi he joutuvat ajattelemaan myykö tämä kirja, onko sillä mahdollisuuksia kulttimaineeseen, miellyttääkö se mahdollisesti kriitikoita. Jos kirjoittaja löytää reijän kustannustoimittajan henkisestä panssarista, hänellä on kohta kädessä kustannussopimus, olipa reitti mikä tahansa. Omasta kokemuksesta sanoisin, että suhteiden avulla saa kyllä sen kässärinsä nopeammin siihen kustannustoimittajan pöydälle, mutta ei juuri sen pidemmälle. Voihan tässä tietysti olla perskohtaista vaihteluakin. Monet tuntuvat ajattelevan, että kustannustoimittajat etsivät hyviä käsikirjoituksia. Minusta tuntuu että he kuitenkin enimmäkseen etsivät kiinnostavia käsikirjoituksia. Hyvä ja kiinnostava ovat kaksi hiukan eri asiaa, vaikka ei tietenkään haittaisi jos nämä ominaisuudet myös yhdistyisivät. Eli vaikka kustantamon etsiminen on kinkkistä touhua niin kustantamoja kiinnostavan kässärin kirjoittaminen se vasta kinkkistä onkin. Tämä systeemi ei millään tavalla takaa sitä, että parhaat kässärit pääsisivät mukaan tuotanto-ohjelmiin. Se takaa vain, että kustantamojen mielestä kiinnostavimmat kässärit pääsevät tuotantoon asti. Kustantamot voivat olla väärässä ja usein ovatkin. Usein ne ovat kuitenkin oikeassa, ainakin mikäli niiden kustannustoiminta on kannattavaa. Siksi minä en väheksy kirjoittajien tsemppaamista. Jos tsemppaaminen auttaa ylittämään itsensä ja luomaan parempia kässäreitä, niin sehän on juuri sitä mitä tarvitaan. Tietenkin on hyvä tietää realiteetit. Kuinka suuri osa kässäreistä hylätään ja muuta sellaista. Mutta sen tiedon ei saa antaa kangistaa, muuten kirjoittaminen ei suju. Joskus kyllä näin aika monta kirjaa julkaisseena konkarina ajattelen sitäkin että kirjoittajan kannattaisi yleensäkin siirtää näkökulma siitä julkaisukysymyksestä siihen kirjoittamiskysymykseen. Koska ei siitä kirjan julkaisemisesta ole ihmiselle elämäntehtäväksi. Kirjoittamisesta voi olla.
|
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Arkisto
2009 2008 2007 2006 2005 1970 Sivut
Lisätietoja
laskuri
> Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta
|
||
Jotenkin olin aina luottavainen, että kirjojani aletaan julkaista kun aika on kypsä. Tärkeintä oli tosiaan kirjoittaminen.
Moni tuijottaa telkkua 4h/päivä. Mitä pahaa on siinä, että tuon ajan kirjoittelee tekstiä pöytälaatikkoon? Tässä yhteydessä en voi olla mainostamatta kirjailijaa, joka ei koskaan julkaissut mitään. http://www.usvazine.net/arkisto205.htm
Hahmo, kyllähän sitä tietenkin kannattaa miettiä. Toisaalta suuret kustantamot ovat yleiskustantamoja jotka julkaisevat monenmoista, pienet ehkä enemmänkin profiloituvat. Mutta onhan kustantamoissa eroja, puhutaan esim. otavalaisesta proosasta. Tai puhuttiin joskus. Minusta tämä on kuitenkin eniten henkilökemiakysymys. Puhutteleeko tekstisi sitä ihmistä joka paketin aukaisee ja lukee. Voi olla että olen hullu romantikko, mutta näin minä sen koen.
Kannattaa itse miettiä itseään lukijana. Miten vaikeaa tekstin on päästä omien ennakkoluulojen ja makumieltymysten muurin läpi. Entä jos itse joutuisi paljoudesta valitsemaan julkaisuun pääsevät tekstit. Mihin silloin kiinnittäisi huomiota. Mitä tekstiltä toivoisi.
Olen luettanut tekstiäni parilla asiantuntevalla lukijalla ja saanut vastakkaiset palautteet, toinen pitää valtavasti, toinen nyrpistää nenäänsä, ilme kertoo kaiken. Siinä on henkilökemian lisäksi tekstikemiaa; reaktiot olisivat varmaan olleet samat, vaikka teksti olisi ollut anonyymin kirjoittajan.
Itse on tietysti itsensä tärkein lukija, hyvä kun Kirsti nostit asian esiin. Siinäkin roolissa kehittyy, heittäytymisessä muka ulkopuoliseksi lukijaksi. Kaikki tekstiversiot kannattaa ainakin alussa säilyttää, siinä huomaa kehityksensä niin kirjoittajana kuin lukijana.
Joka tykkää Leena Krohnin tyylistä, voi lukea vaikka tämän: http://www.kaapeli.fi/krohn/ensi.html
mietin juuri ihan samaa asiaa. "Koska ei siitä kirjan julkaisemisesta ole ihmiselle elämäntehtäväksi. Kirjoittamisesta voi olla. "
Käypä tsekkaamassa huviksesi viimeinen postaukseni. :)
Terkuin Sarah
Tietysti valikointiongelma on kustantajilla tällä hetkellä suurempi kuin Linnan aikaan koska tarjontaa lienee nyt monin verroin.
Sarah, kiitos vinkistä.
ill, minulla ei ole muuta neuvoa kuin että sitä ei minusta kannata ajatella.
Ovatko päätökset kustantamoissa kollegiaalisia vai lopulta yhden ihmisen eli kustannuspäällikön varassa, joilla on yksinvalta ja vastuu. Täällä puhutaan niin paljon kustannustoimittajista, mutta eiväthän he lopullista julkaisupäätöstä tee, suosittavat vain kustannuspäällikölle. No, onhan luku-urakka ja esiseulonta k-toimittajan huki ja jos käsis tyssää jo toimittajaan, niin pimentoon kelpokin tarina jää ja huti tuli.
Miten saada päättäjä lukemaan, kas siinä pulma. Minusta ongelma on homman sattumanvaraisuudessa. Vasta kun tapahtuisi ihme, että kustannuspäällikkö lukisi kaiken tarjonnan, vertailisi käsikirjoituksia keskenään, punnitsisi käsis käsikseltä parhaimmat jatkoon, voitaisiin puhua valikoinnista, joka on tehty huolella ja harkiten.
No, eihän töissä ole aikaa. Unelmilla on. Työelämä ei kanna(ta) unelmia.
Mitä valikointiin tulee, niin sekään ei poistaisi ongelmaa vaikka kustannuspäällikkö tosiaan lukisi kaiken tarjonnan. Edelleen jää ongelmaksi se henkilökemiajuttu. Ihmisten maailmat voivat olla niin kaukana toisistaan ettei lukija tunnista kiinnostavaa käsikirjoitusta vaikka hänen naamaansa siihen hierottaisiin. Onneksi kuitenkin jopa meillä täällä pienellä alueella on kuitenkin vaihtoehtoja tarjolla, mutta enemmänkin niitä saisi olla, siis erilaisia kustantamoja.
On ihan asiallista haaveilla siitä että käsikirjoituksiin paneuduttaisiin huolellisemmin kuin mitä nykyään tapahtuu. Mutta tässä vajavaisessa maailmassa jää aina tilaa sattumille, onnenpotkuille ja epäonnelle.
Ehkä tein laskuvirheen, tai klubiaskissa on rakenteellista klappia, onhan se jo aika vanhakin.
Luulisi, ettei kaikkia käsiksiä tarvitsisi edes lukea. Eikö selaamallakin saa kirjasta aika hyvän kuvan?
Eihän sitä tietysti saisi kritisoida eri ihmisten tarvetta kirjoittaa. Jollekin esille tuleminen ja hyväksynnän saaminen omalle teokselleen voi olla iso asia. Jotkut tekevät sitä rahasta. En voi puhua kuin omasta puolestani.
Se miksi minä luon, kirjoitan tai suunnitellen on luomisen pakosta, joskus vain on mielessä voimakkaana niin hyvä juttu, että se tulee saada ulos. Tarve on suunnaton. Toisaalta, hyvin onnistuneen työn jälkeen olo on kuin olisi saanut uskomattoman orgasmin. Tunne on aivan samanlainen. Siis itse luominen on minulle tärkein. Eikö tämä tulisi olla ihmiselle se päällimäisin asia, luominen eikä mittaus työn onnistumiselle se, että julkaistaanko se vai ei.
Tässä vaiheessa täytyy sanoa, että kyllä sitä joka työn jälkeen on perhosia vatsassa, kun joku näkee työn, mutta siinä vaiheessa, kun on aivan varma, että työ on hyvä sitä tietää onnistuneensa. Silloin tietää kritiikin tai hylkäyksen johtuvan siitä, että toinen ei ole samalla aaltopituudella.
En tiedä, minusta joskus pitäisi unohtaa tuo kustannuspolitiikka työnteon vaiheessa. Kyllähän se niin on, että taiteilijankin/kirjailijan pitää elää ja siksi töitä on saatava julkaistua. Mutta olen niin armottoman yksinkertainen, että uskon vakaasti siihen, että jos ihminen on synnyttänyt hyvän työn ja uskoo siihen, niin kustannuspuoli ei ole ongelma. Työtä se saattaa teettää.
Osanottoni kässärin vuoksi.
Internet marketing services,
Local SEO Services,
SEO Consulting Services..