oikeastaan tarkoitin vain sitä, että kirjoittajan olisi ehkä tutkiskella sydäntään ja miettiä miksi hän haluaa kirjoittaa ja julkaista. Ja kumpi on hänelle tärkeämpää, kirjoittaminen vai julkaiseminen.

Tämä on hyvä pointti. Omalta kohdaltani voin sanoa, että kustantamoiden kolkuttelu muuttui loppua (siis alkua, jos puhutan julkaisemisesta) kohti hälläväliä meiningiksi. Tärkeintä oli saada se mahtava idea kirjattua paperille mahdollisimman hyvin. Muutama kässäri jäi kokonaan lähettämättä minnekään, niin hullulta kuin se kuulostaakin.

Jotenkin olin aina luottavainen, että kirjojani aletaan julkaista kun aika on kypsä. Tärkeintä oli tosiaan kirjoittaminen.

Moni tuijottaa telkkua 4h/päivä. Mitä pahaa on siinä, että tuon ajan kirjoittelee tekstiä pöytälaatikkoon? Tässä yhteydessä en voi olla mainostamatta kirjailijaa, joka ei koskaan julkaissut mitään. http://www.usvazine.net/arkisto205.htm

Kiitos, Kirsti, hyvästä paketista! =) Varmaankin kirjoittajan kannattaa myös miettiä mihin kustantamoon käsikirjoituksensa lähettää. Eikös kustantamot yleensä julkaise samantyyppistä kirjallisuutta? Vai onko parempi "lotota" ja lähettää käsikirjoituksia joka suuntaan?

JPK, minulla taas kävi niin että heti ekalla yrityksellä tärppäsi. Mutta ei se oikeastaan ollut hyvä tilanne sekään.

Hahmo, kyllähän sitä tietenkin kannattaa miettiä. Toisaalta suuret kustantamot ovat yleiskustantamoja jotka julkaisevat monenmoista, pienet ehkä enemmänkin profiloituvat. Mutta onhan kustantamoissa eroja, puhutaan esim. otavalaisesta proosasta. Tai puhuttiin joskus. Minusta tämä on kuitenkin eniten henkilökemiakysymys. Puhutteleeko tekstisi sitä ihmistä joka paketin aukaisee ja lukee. Voi olla että olen hullu romantikko, mutta näin minä sen koen.

Kannattaa itse miettiä itseään lukijana. Miten vaikeaa tekstin on päästä omien ennakkoluulojen ja makumieltymysten muurin läpi. Entä jos itse joutuisi paljoudesta valitsemaan julkaisuun pääsevät tekstit. Mihin silloin kiinnittäisi huomiota. Mitä tekstiltä toivoisi.

Romantikko minäkin, kun olen sitä mieltä, että yksi henkilö ratkaisee ja sen yhden maku - eli lopulta jotenkin henkilökemia. Sen yhden mausta on tietenkin voinut tulla jonkinlainen kustantamon linja. Ehkä tämä on vaan realismia, varmaan se menee noin kuin Kirsti kertoi.

Olen luettanut tekstiäni parilla asiantuntevalla lukijalla ja saanut vastakkaiset palautteet, toinen pitää valtavasti, toinen nyrpistää nenäänsä, ilme kertoo kaiken. Siinä on henkilökemian lisäksi tekstikemiaa; reaktiot olisivat varmaan olleet samat, vaikka teksti olisi ollut anonyymin kirjoittajan.

Itse on tietysti itsensä tärkein lukija, hyvä kun Kirsti nostit asian esiin. Siinäkin roolissa kehittyy, heittäytymisessä muka ulkopuoliseksi lukijaksi. Kaikki tekstiversiot kannattaa ainakin alussa säilyttää, siinä huomaa kehityksensä niin kirjoittajana kuin lukijana.

Joka tykkää Leena Krohnin tyylistä, voi lukea vaikka tämän: http://www.kaapeli.fi/krohn/ensi.html

Aivan Helmi, mitään absoluuttista totuutta tuskin koskaan löytyy yhdestäkään käsikirjoituksesta. Jotkin julkaistut teokset voivat myöhemmin saavuttaa sellaisen aseman että kaikki kehuvat niitä yksimielisesti. Mieleen tulee nyt sellaisia kuin vaikkapa Kalevala tai Seitsemän veljestä. Kaikki eivät välttämättä niistä pidä, mutta ne ovat jo kaiken arvostelun yläpuolella. Joka ei niistä pidä tietää itse olevansa jotenkin huono ja ymmärtämätön ja siksi on viisainta olla hiljaa. Mutta tavallisten kirjoittajien on kestettävä se, että heidän käsikirjoituksensa herättävät lukijoissa päinvastaisia mielipiteitä. Siinä ristiaallokossa pitää sitten vain jotenkin löytää tasapaino. Mielipiteitä pitää osata kuunnella ja olla kuuntelematta oikeassa suhteessa.

Blogisanomatkin innostui kirjallisuudesta ja tästä aiheesta...

minä kyllä kangistun suolapatsaaksi ajatellessani miten joku nirso nirppanokka avaa paketin ja ensimmäiseksi näkee tietysti sen täysin mielikuvituksettoman nimen minkä olen opuksellen antanut, lukee saamattoman saatekirjeen ja ehkä ekan lauseen.. yritän panostaa eniten siihen ekaan lauseeseen O_o tai ekaan kappaleeseen. mutta aikomani nimi on käytössä jo useassa paikkaa, toinen nimi on absurdi eikä liity mitenkään tarinan sisältöön ja kolmas jonka keksin pari viikkoa sitten on aivan tylsämielinen ja banaali. vilkaisu, ja koko nippu lentää roskikseen. *hrrr*

Hei Kirsti,
mietin juuri ihan samaa asiaa. "Koska ei siitä kirjan julkaisemisesta ole ihmiselle elämäntehtäväksi. Kirjoittamisesta voi olla. "

Käypä tsekkaamassa huviksesi viimeinen postaukseni. :)

Terkuin Sarah

Koko julkaisuongelmakeskustelun voi kääntää toisinpäin. Jospa kustantajat ovat tänäpänä kriisissä? Eivät niinkään kirjoittajat.

...mutta kustantajien kriiseistä ei ole soveliasta puhua, koska nykaika tarvitsee keisarin uudet vaatteet.

No jos sen verran, että miettisi, millaista oli olla kustantaja Väinö Linnan aikana verrattuna nykyiseen, jolloin hyviä ajattelijoita löytyy muualtakin kuin kirjan kansien välistä. Onko kustantajan tänään vaikeampaa valita, kenen tarina kannattaa "kehystää"? Sattuman leikkiäkö, kuka pääsee seinälle kaikkien nähtävälle?

Anonyymi, minusta kustantajien kriisistä on kyllä soveliasta puhua. Ja on siitä mielestäni puhuttukin, mutta ehkä ei kovin näkyvästi. Itse ajattelen että kun nyt elämme maailmassa jossa rahalla on vielä vähemmän kotimaata kuin joskus Väinö Linnan aikaan, niin tottakai se vaikuttaa myös kustannustoimintaan. Ennen yrityksillä oli kuitenkin jonkinlaista yhteiskuntavastuuta, tässä nykyisessä maailmassa ei kuten nämä viimeiset joukkoirtisanomisetkin kai osoittavat. Kaipa tämä koskee yhä suuremmassa määrin myös kustantamista. Ennen kustantajilla oli enemmän yhteiskuntavastuuta, ja varmaan sitä on vielä nykyäänkin, julkaistaanhan kaupallistenkin kustantamoiden kautta edelleen myös pienempilevikkistä kirjallisuutta. Mutta suunta on se että markkinavoimat tulevat jyräämään yhä enemmän.

Tietysti valikointiongelma on kustantajilla tällä hetkellä suurempi kuin Linnan aikaan koska tarjontaa lienee nyt monin verroin.

Sarah, kiitos vinkistä.

ill, minulla ei ole muuta neuvoa kuin että sitä ei minusta kannata ajatella.

Kustannuspäätös?

Ovatko päätökset kustantamoissa kollegiaalisia vai lopulta yhden ihmisen eli kustannuspäällikön varassa, joilla on yksinvalta ja vastuu. Täällä puhutaan niin paljon kustannustoimittajista, mutta eiväthän he lopullista julkaisupäätöstä tee, suosittavat vain kustannuspäällikölle. No, onhan luku-urakka ja esiseulonta k-toimittajan huki ja jos käsis tyssää jo toimittajaan, niin pimentoon kelpokin tarina jää ja huti tuli.

Miten saada päättäjä lukemaan, kas siinä pulma. Minusta ongelma on homman sattumanvaraisuudessa. Vasta kun tapahtuisi ihme, että kustannuspäällikkö lukisi kaiken tarjonnan, vertailisi käsikirjoituksia keskenään, punnitsisi käsis käsikseltä parhaimmat jatkoon, voitaisiin puhua valikoinnista, joka on tehty huolella ja harkiten.

No, eihän töissä ole aikaa. Unelmilla on. Työelämä ei kanna(ta) unelmia.

Kyllä kai ne kustannuspäätökset ovat siinä mielessä kollegiaalisia, että päätökset nuijitaan pöytään kokouksessa jossa kustannustoimittajan lisäksi äänessä on vahvasti myös markkinointiosasto.

Mitä valikointiin tulee, niin sekään ei poistaisi ongelmaa vaikka kustannuspäällikkö tosiaan lukisi kaiken tarjonnan. Edelleen jää ongelmaksi se henkilökemiajuttu. Ihmisten maailmat voivat olla niin kaukana toisistaan ettei lukija tunnista kiinnostavaa käsikirjoitusta vaikka hänen naamaansa siihen hierottaisiin. Onneksi kuitenkin jopa meillä täällä pienellä alueella on kuitenkin vaihtoehtoja tarjolla, mutta enemmänkin niitä saisi olla, siis erilaisia kustantamoja.

On ihan asiallista haaveilla siitä että käsikirjoituksiin paneuduttaisiin huolellisemmin kuin mitä nykyään tapahtuu. Mutta tässä vajavaisessa maailmassa jää aina tilaa sattumille, onnenpotkuille ja epäonnelle.

Sattuman osuus kustannuspäätöksissä on 45 %.

...kun vakkareita ei lasketa mukaan.

Aika hyvin laskettu. En voi väittää vastaan.

Hmm... tein omat laskelmani asiasta minäkin, ja kyllä, klubiaskin kanteen sain vääjäämättä sattumaprosentiksi 52,4 (virhemarginaali +- 1,0 prosenttia). Laskin toisenkin kerran: täsmälleen sama tulos.

Ehkä tein laskuvirheen, tai klubiaskissa on rakenteellista klappia, onhan se jo aika vanhakin.

Asiahan ei minulle kuulu, mutta näin maallikosta tuntuu tosi epätodennäköiseltä, että jotain sellaista, jolla todella on merkitystä, jäisi Suomessa kustantamatta.

Sain käsikseni tänään takaisin Wsoylta jo toisen kerran:) Lähetin sen syksyllä uudestaan Haanpäälle, jonka olin tavannut kerran kirjoittajakurssilla ja sitten kirjamessuilla. Ekan kerran lähetin sen sinne 1 v 9 kk sitten.

Luulisi, ettei kaikkia käsiksiä tarvitsisi edes lukea. Eikö selaamallakin saa kirjasta aika hyvän kuvan?

En minä ensimmäisenä kirjoittaessani ajattele sitä, julkaistaanko tämä tai mitä ihmiset pitävät tekstistäni, otetaanko se vastaan vai saanko kritiikkiä. Jos näin ajattelisin kokisin olevani umpimetsässä.

Eihän sitä tietysti saisi kritisoida eri ihmisten tarvetta kirjoittaa. Jollekin esille tuleminen ja hyväksynnän saaminen omalle teokselleen voi olla iso asia. Jotkut tekevät sitä rahasta. En voi puhua kuin omasta puolestani.

Se miksi minä luon, kirjoitan tai suunnitellen on luomisen pakosta, joskus vain on mielessä voimakkaana niin hyvä juttu, että se tulee saada ulos. Tarve on suunnaton. Toisaalta, hyvin onnistuneen työn jälkeen olo on kuin olisi saanut uskomattoman orgasmin. Tunne on aivan samanlainen. Siis itse luominen on minulle tärkein. Eikö tämä tulisi olla ihmiselle se päällimäisin asia, luominen eikä mittaus työn onnistumiselle se, että julkaistaanko se vai ei.

Tässä vaiheessa täytyy sanoa, että kyllä sitä joka työn jälkeen on perhosia vatsassa, kun joku näkee työn, mutta siinä vaiheessa, kun on aivan varma, että työ on hyvä sitä tietää onnistuneensa. Silloin tietää kritiikin tai hylkäyksen johtuvan siitä, että toinen ei ole samalla aaltopituudella.

En tiedä, minusta joskus pitäisi unohtaa tuo kustannuspolitiikka työnteon vaiheessa. Kyllähän se niin on, että taiteilijankin/kirjailijan pitää elää ja siksi töitä on saatava julkaistua. Mutta olen niin armottoman yksinkertainen, että uskon vakaasti siihen, että jos ihminen on synnyttänyt hyvän työn ja uskoo siihen, niin kustannuspuoli ei ole ongelma. Työtä se saattaa teettää.

Kaisa, eivät ne siellä luekaan kuin vähän alkua ja sitten ehkä selaavat, se on karu totuus.

Osanottoni kässärin vuoksi.

Kiitos. Sain muuten tosiaan "tutulta" kahden sivun palautteen viikossa, tuntemattomana kuusi riviä lähes kahden vuoden odottamisen jälkeen.

Noinhan se varmaan useimmiten menee.

Significant change, it is.

2, the physical form factors scar is generally believed that the formation of scar is due to inflammatory reaction, collagen fiber synthesis and degradation of imbalance, the emergence of abnormal mucopolysaccharide, and the Tattoo Foot Switch proliferation of myofibroblasts caused. Scar reduction in lymphatic drainage, local edema, can lead to hypertrophic scars. In short, the scar formation is the inevitable outcome of wound healing the body, especially when tissues are subject to certain depth of skin injury, wound first appeared inflammation, white blood cells, macrophages, mast cells and other Superior Clip Cord infiltration, and multiple cell factor ( growth factor), fibroblasts and myofibroblasts proliferated and synthesized a large number of collagen and matrix, resulting in the abnormal arrangement of collagen metabolism and abnormal matrix of calm, with micro-circulation and free radical factors, to promote the scars formation.

it's good to see this information in your post, i was looking the same but there was not any proper resource, thanx now i have the link which i was looking for my research.

Internet marketing services for small, medium and large businesses.
Internet marketing services,
Local SEO Services,
SEO Consulting Services..

Just want to say your post ( Näkökulma julkaisuongelmiin ) is as amazing. The clarity for your submit is just nice and that i could suppose you are a professional on this subject. Well together with your permission allow me to seize your RSS feed to stay updated with approaching post. Thank you a million and please continue the enjoyable work.