Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
22.10.2007 - 15:21
Parnasson blogissa kiinnitti huomiota keskustelunpoikanen lastenkulttuurin asemasta. Lastenkirjailijoiden voi olla vaikea saada aikuisten kirjoja julki. Timo Parkkonen kirjoittaa kommenttilootassa:"Lasten- ja nuortenkulttuuri potee Suomessa ylenkatseen kohteena olemista. Jokainen kulttuurivirkamies tai taiteilija kyllä muistaa korostaa lastenkulttuurin tärkeyttä, mutta siihen suhtaudutaan hieman häpeillen." Itse olen kokenut lasten ja nuortenkirjojen julkaisemisen salonkikelpoiseksi toiminnaksi verrattuna tiedätte kyllä mihin. Itsetuntoni olisi luultavasti aivan murskana, ellen olisi pelastautunut kirjoittamalla kirjoja myös nuorille ihmisille.

Parnasson blogista päädyin Kirjakauppaliiton sivuille ihmettelemään Finlandiaehdokkaiden myyntitilukuja. Huomatkaa erityisesti Juniorin myyntiluvut. Voivatko nuo pitää paikkansa? Yllättävintä on, ettei palkintoehdokkuus aiheuta mitään erityistä sykäystä myyntiluvuissa, vain palkittu kirja näyttää kunnolla hyötyvän palkintojulkisuudesta. Tämä on nyt kovin alhaista, mutta havainto piristi mieltäni. Olen nimittäin tähän asti kuvitellut, että palkintoehdokkaat myyvät kuin siimaa. Nyt ei tarvitse enää kantaa huolta tuostakaan asiasta. Tosin oletan palkintoehdokkuuksien hyödyttävän kirjailijaa muuta kautta, esim. niin että häntä aletaan Lukukeskuksen kautta kutsua kouluihin vierailemaan, että siinä mielessä syytä kateuteen on edelleenkin.

Parnasson sivuilta löysin myös Kemppisen blogiin. Kemppinen on aivan liian älykäs pystyäkseni seuraamaan hänen sinne tänne assioivia ajatusketjujaan, jotka epäilemättä johtavat loistokkaisiin ja vastaansanomattomiin johtopäätöksiin. Tuostakin jutusta ymmärsin lähinnä sen,että
suomalaisilla myydyimpien listoilla olevat tiedot, joita sanomalehdet toistavat kulttuuriosastoissaan, ovat monissa tapauksissa hiukan liioiteltuja painoksia - ei myytyjä kirjoja, mikä kyllä olikin ihan kiinnostava tieto



 
reetta kirjoitti 22.10.2007 - 16:58
Surkeaa!!! Kamalaa!!! En ole koskaan tajunnut, että nuortenkirjat myyvät *oikeasti* noin surkeasti! Ihan järkyttävää!

Kuitenkin noita kirjoja otetaan kirjastoihin, ja ne eivät VOI olla mukana noissa luvuissa???? Eiväthän??

Nyt pukkaa niin paljon huutomerkkejä ja kysymysmerkkejä, että menen rauhoittumaan kuuman kahvin ääreen...

Miehen tuoksun sisäistin viikonloppuna, ja viihdyin ihan mielettömän hyvin :). Kiitos siitä kirjasta!

Pitää muuten vielä kysyä, haluatko oikeasti kouluvierailuille? Lukukeskuksen palkoille varmaan haluavat kaikki, mutta muuten...
Kirsti kirjoitti 22.10.2007 - 17:43
Niin, minäkin mietin että noissa luvuissa on kyllä jotain outoa. Ilmeisesti kirjoja myydään sitten muutenkin kuin kirjakaupoissa. Olisikohan kirjakerhomyynti sitten vielä päälle?

Kouluvierailut ovat tervehdyttäviä;-) Olen aina mennyt kun on pyydetty ja jos joku vähänkin järkevä korvaus on maksettu ja jos muuten on sopinut aikatauluun, siis käytännöllisesti katsoen menen kyllä aina kun joku vain älyää pyytää.
Kirsti kirjoitti 22.10.2007 - 17:50
Jaa niin, kiva että viihdyit:-)

SusuPetal kirjoitti 22.10.2007 - 19:30
Kaiken kaikkiaan kovin on pieniä nuo myyntiluvut, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Johan varmaan sinun blogissasi käy päivittäin enemmän porukkaa lukemassa kuin joillakin kirjoilla on myyntiä vuodessa.

Hmm, taisi olla tuota kuivaa huumoriasi tuo "Itse olen kokenut lasten ja nuortenkirjojen julkaisemisen salonkikelpoiseksi toiminnaksi verrattuna tiedätte kyllä mihin. Itsetuntoni olisi luultavasti aivan murskana, ellen olisi pelastautunut kirjoittamalla kirjoja myös nuorille ihmisille. "
Olihan?
Kirsti kirjoitti 22.10.2007 - 20:40
No Susu niinpä käykin. Ja siis jopa kirjoja myydään enemmän, mutta noissa luvuissa täytyy olla jotain häikkärää kun vain ymmärtäisi mitä. Ja ei sellaista leikkiä, ettei totta toinen puoli;-)
Saara kirjoitti 22.10.2007 - 21:15
No jos vertaa huikeasti kohutun Pääministerin morsian -kirjan (2900 kpl normaalimyynnissä) myyntiin, niin eivätköhän nuo luvut aika tavalla oikeassa ole.
Usvazine kirjoitti 22.10.2007 - 22:11
Minusta noissa luvuissa on mukana vain kirjakauppamyynti, sillä kirjastoihin teokset tilataan usein jo ennakkoon: ennakkotietohan vaikuttaa kustantajan ottaman painoksen suuruuteen (ainakin jos sopimus tehdään myöhäisessä vaiheessa).

Minulla on semmoinen käsitys, että kirjastojen aktiivisuuden ja myötämielisyyden vuoksi lasten- ja nuortenkirjat menevät kaupaksi paremmin kuin aikuisten kirjat. Ainakin vähemmän tunnetulla tekijällä.

Onneksi on kirjastot, joiden avulla teos saa lukijoita. Muuten olisi todella vähän lukijoita itse kullakin.
reetta kirjoitti 22.10.2007 - 23:18
Sen verran narinaa vielä, että erityisesti suurkustantajat tilataan kirjastoon todella ennakkolistalta. Pienemmät osittain ennakkoon, mutta osa myös simultaanisti tai jälkikäteenkin. Onneksi kirjamyynnillä kirjastoille on edes hiukan pidempi häntä kuin peruskirjakaupoilla!

Tämä juttu alkoi kyllä kiinnostaa sen verran, että pitänee ottaa asiasta enemmän selvää...
rusina kirjoitti 22.10.2007 - 23:38
Minulla on ainakin vaikeuksia Kemppisen kanssa, sivistynyt mies joka osaa kirjoittaa, mutta ne maalailut on niin taiteellisia ja isolla pensselillä, että meinaa mennä hermot, joten joudun pitämään pitkiä taukoja lukemisessa.
Hannele M. kirjoitti 22.10.2007 - 23:59
Teen työtäni ammattikorkeakoulun kirjaston informaatikkona ja hankin toimipisteen kirjastoon kaikki opintoihin tarvittavat kirjat sosiaali- ja terveysaloilta. Nyt olen tosin vuoden opintovapaalla ja teen muuta. Kirjasto kilpailuttaa kirjavälittäjät - näin on tehtävä kaupungin hankintaohjeiden mukaan. Kaupunginkirjastossa en ole työskennellyt, mutta homma etenee varmaan samantyyppisesti. Meille tulee ennakkotilauskatalogit, joista sitten katson koulutusaloille sopivan ja laadukkaan kirjallisuuden. Ilman muuta jälkilkäteen kokoelmaa täydennetään - hankintamäärärahat ovat laskussa kyllä meilläkin. Etenkin sosiaali- ja terveysalalla on tärkeää hankkia kokoelmaan myös kaunokirjallisuutta eli muutakin kuin oppikirjoja, tutkimuksia, alojen keskeisiä lehtiä. Esim. sairaanhoitajaksi opiskeleville mielenterveyteen, eri sairauksien kokemusmaailmoihin ym. liityvä kirjallisuus on tärkeää.

Parin viime vuoden aikana olemme kirjastossa kartuttaneet paljon e-kirjakokoelmia, jotta useampi opiskelija ja opettaja yhtäaikaa pääsee hyödyntämään vaikkapa englanninkielisiä alansa teoksia.Luen tällä hetkellä opintovapaalla kasvatustiedettä ja on aika näppärä ladata Rinteen Johdatus kasvatustieteisiin verkkokirjana omalle koneelle tarvitsematta mennä fyysisesti kirjastoon. Tosin kirjan lukeminen näytöllä ei miellytä samoin kuin painetun lukeminen.
Kirsti kirjoitti 23.10.2007 - 09:35
Saara, se on kyllä kiinnostava ja vähän yllättäväkin havainto, että valtaisa kohu ei välttämättä realisoidu huikeana kirjamyyntinä.

Rusina, olet selvästikin kohtalotoverini tässä asiassa;-)

Usvazine, kyllä kirjastot ovat tosiaan pelastus. Eläköön kirjastot! Ja kirjastonhoitajien ammattikunta!

Hannele, kirjoitat jotenkin niin spesiaalikieltä, etten ihan ymmärtänyt. Mitä tarkoittaa, että kaupunki kilpailuttaa kirjavälittäjät? Ovatko kaupungin tilaamat kirjat mukana kirjakauppojen myyntiluvuissa, vai eivät?

Saako e-kirjoja muuten printanttua?

Liisa E kirjoitti 23.10.2007 - 11:47
Kirjoitat usein ja paljon kateudesta, viittaat siihen melko useasti kirjoittamassasi. Uskotko sinä, että se on ihmisen perustunne? Vai perisynti? Sillä näitä käsityksiä viljellään yhä paljon. Muistaakseni joku psykoanalyyttinen teoria kylvi käsitystä siitä, että pieni vauva ei muuta tunnekaan kuin kateutta.

Kateus vie kalatkin vedestä. Tosinsanoen sitä kannattaa kyllä tutkia muuten jää kalansaalis saamatta. Kateuttaan työstänyt tulee, ainakin minun kokemukseni mukaan, tietoiseksi muustakin. Niistä tunteista, joista kateus koostuu (= peloista ja ahneudesta).
Kirsti kirjoitti 23.10.2007 - 12:20
Liisa, kateudessa on myös rakkautta ja kaipausta ja toisaalta vihaa. Sitä kaipaa ja rakastaa kadehtimiaan asioita ja sitten samalla vihaa, koska kokee jääneensä ilman. Itselleni kateus on keskeinen sekatunne ja mietinkin usein puhuvatko ne ihmiset totta, jotka kirkkain silmin väittävät, etteivät ole kateellisia. Mutta en tiedä siihen vastausta.

Uskon silti, että ihmisten kateellisuuksissa on "tasoeroja", jotka vähän kyökkipsykologisesti juonnan lapsuudesta. Osittain ehkä myös temperamentti ratkaisee. Ja ties mikä vielä. Ajattelen siis, että jos lapsi hyväksytään sellaisenaan, eivätkä vanhemmat kilpailuta häntä, kateus luultavasti vaivaa häntä aikuisenakin vähemmän, kuin sellaista joka joutuu kilpailemaan vanhempiensa hyväksynnästä.

Kysymys perisynnistä onkin kiinnostava. Sehän on vain uskonnollinen termi erilaisille ilmiöille, jotka selvästikin ovat olemassa ja hankaloittavat ihmiskunnan toimintaa. Kateudellekin voi löytyä monenlaisia päteviä evoluutiobiologisia ja psykologisia selityksiä, tai sitten sen voi selittää uskonnollisesti. Mielestäni nämä selitykset voivat elää myös rinnakkain.

En osaa sanoa, onko kateus ihmisen perustunne, tai onko järkevä ajatella vauvaa kateellisena pienenä ihmisenä, mutta aikamoinen piikki se varmasti on ollut ihmiskunnan lihassa halki vuosituhanten, epäilen näin.

Liisa E kirjoitti 23.10.2007 - 12:36
Kateuden positiiviset puolet on kai siinä, että se on hyvin energinen tila. Mutta sekoite-tunne se on, ilman muuta sellainen ei-väri, joka syntyy kun oikein moneen kertaan vesivärisiveltimellä sotkee värejä toisiinsa.

Tuota en ole tullut ajatelleeksikaan, että siinä voisi olla sekoittuneena myös rakkautta ja kaipausta johonkin. Ihailuun olen liittänyt ne. Ja ihailua voi pitää kai kateuden jalosukuisena sisarena.

Kun kertoo mitä tai ketä ihailee, kertoo samalla paljon muustakin, siinä sivussa. Itse ihailen mm kaikkia soitto- ja laulutaitoisia ihmisiä, minusta se on aivan ihmeellistä että joillakuilla on sellaiset taidot ja lahjat.

Kirsti kirjoitti 23.10.2007 - 15:32
Jotkuthan jakavatkin kateuden positiiviseen ja negatiiviseen kateuteen. Itse taidan vähän epäillä onko positiivinen kateus edes varsinaista kateutta, vai enemmänkin kilpailuviettiä.

Minä puolestani ihailen ihmisiä, jotka pystyvät ihailemaan muita tuntematta vimmaista huonommuutta siitä etteivät itse pysty samaan.
Liisa E kirjoitti 24.10.2007 - 16:27
jos kysyisi noilta kimiräikkös -faneilta: tunnetekos vimmaista huonommuuden tunnetta?

ei, ne vaan hurraa ja aplodeeraa kimille.
Office 2010 kirjoitti 30.03.2011 - 06:12
Microsoft Office is so great!
Office 2010 –save your time and save your money.
The invention of Microsoft Office 2010 is a big change of the world.
Office 2007 is so powerful.
Microsoft Office 2007 is my love!
Office 2010 key is for you now!
Office 2010 download is available now!
Microsoft outlook 2010 is convenient!
Outlook 2010 is powerfull.
phentermine 37 5mg kirjoitti 13.07.2011 - 18:58
it is the first time I am so impressed by all the ideas presented.
roll forming machine kirjoitti 30.07.2011 - 05:58
Manufactures roll forming machines in variety of configurations, as well as decoilers and cutoff equipment. Units can be customized to requirements.
roll forming machines,
roll forming machine,
roll former,
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Sivut
Lisätietoja
laskuri

>
Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta