Hyvä vastine Kirsti. Minä en ole vielä lukenut ko lehteä.

Kyllä tuonpuoleisen elämän kieltämisessäkin on toistaiseksi enemmän kyse uskosta kuin tietämisestä.

Itse on ole osannut päättää kummalle puolelle asettuisin, minusta kun tuon puoleisen oleminen ja sen olemattomuus ovat yhtä mahdollisia.

Kypsät ihmiset tämän asetelman perusteella ovat niitä, jotka tekevät omista ajattelutavoistaan yleisesti ihanteellisia.

Kypsä putoaa puusta ja mätänee melko haipakkaan, ellei tule syödyksi. Rouskista vaan.

"Olen mieluummin onnellinen, kuin kypsä. Olen mieluummin iloinen kuin varma siitä, että olen oikeassa." -- Toimiiko tämä myös toisin päin? Olenko siis varmasti kypsä ja oikeassa, jos en osaa olla onnellinen ja iloinen?

Olipa vähän alentuva suhtautuminen näillä kirjoittajilla. Mutta minähän nyt olenkin vain tällainen epäkypsä ikuisuudenkaipaaja. Uskoa se on epäuskokin, kerta!

Vaikeahan tuosta kuolemasta on mitään varmaa sanoa kun on vielä elävien kirjoissa ja vaikka kuolema on läheltä ihmisiä vienytkin.

Raittilalla ja Syrjällä on käsityksiä, joihin minä en juurikaan halua päätäni nojailla. Eikä onneksi tarvitse tavoitellakaan tuollaista kypsyyttä...

Kiinnostavaa on, että tällaisia kirjoja kustantaa nykyään kirkollinen kustantaja Kirjapaja, joka lopetti kaunokirjallisuuden julkaisemisen.

Karpalo, ehkä asian voikin pitää avoimena.

Kaura, se minua ehkä tuossa jutussa vähän kypsyttikin, oman ajatusmallin asettaminen normiksi.

Ikävä kyllä Maahanmuuttaja, en usko että se takuuvarmasti toimii noin päin. Mutta onhan se tietenkin mahdollista, että jonkun kohdalla asia näinkin päin on.

Allyalias, minusta epäkypsät ikuisuudenkaipaajat ovat yleensä sympaattisia.

Liisa, minulla vaan on niin, että kun arvovaltaisin äänenpainoin tuollaisia puhutaan, ensimmäinen reaktio on, että pitäisi moista kypsyyttä tavoitella. Mutta oikeassa tietenkin olet, sen voi kyllä jättää omaan arvoonsa.

Totta puhut Kulkukissa. Ehkä tämä on sitten kirkollinen kädenojennus maallistuneille luterilaisille.

Välillä sitä haluaa ajatella, että elämä on ikuista ja jatkuu tuonpuoleisessa. Toisinaan taas vähät välittää, mitä on kuoleman jälkeen vai onko yleensa mitään. Ehkä näitä ikuisuusajatuksia pitäisi jo minunkin miettiä ja ratkaista kantani. Eihän sitä tiedä minä päivänä asia on ajankohtainen. On se hyvä, että meillä on tuollaisia viisaita miehiä kertomassa, että pitää kypsyä ennen kuolemaa - silloin ikuisuus on tarpeeton. Siis kypsyttelemään tai lapsekkaasti ikuisuutta odottamaan.

Raittilan ja Syrjän ajatukset kuulostavat kovin itsevarmoilta ja itseriittoisilta.

Vaikuttavat miesten lapselliselta uhoamiselta. Yleensä ihminen tuntee itsensä hyvin pieneksi tiukan paikan tullen eli vaikkapa teho-osastolla läheisen ihmisen tehdessä kuolemaa tai tämän hautajaisissa.

Saara kirjoitti blogissaan kauniisti tästä aiheesta veljensä hautajaisten jälkeen.

Näin ihminen reagoi oikeasti kuolemaan:
"Kun hyvästelee läheistä ihmistä ja puhuu vainajalle niin kuin se olisi läsnä, ei kyseenalaista sitä onko ihmisellä sielua vai ei. Sillä hetkellä vain toivoo että on ja että se kuulee vielä."
(Saara, taammikuu 2007 "Me selvittiin siitäkin..")

Oli muitakin kohtia, jotka toivat esille ihmisen normaalit uskonnolliset tunteet rakkaan ihmisen kuoltua.

Ihmiset toivovat, vaikka pelkäävät samalla, että toivoa ei ehkä olisikaan.

Yllättävän moni sekoittaa toisiinsa älykkyyden ja ateismin. Tietynlainen skepsismi on toki usein merkki älykkyydestä, mutta yllättävän moni skeptikko hellii jonkinlaista vuorenvarmaa lapsenuskoa siihen, että kaikki päättyy ehdottomasti kuolemaan - vaikka siitäkään ei ole minkäänlaisia todisteita, jos ei ehkä päinvastaisestakaan.

Äly ja usko on tietenkin hyvä pitää erillään, koska usko on ajattelun loppu, mutta kyllä kypsä ihminen voi pitää kiinni molemmista. Epäkypsä sitten joko uskoo fanaattisesti tai kieltää kaiken yhtä fanaattisesti.

Joo Blogisisko, Saara kirjoitti liikuttavasti ja tutusti, samanlaisia ajatuksia oli itsellä kun isäni kuoli.

Pasi, joo en ymmärrä mistä tuollainen varma usko kumpuaa. Ehkä sellainen ihminen on jostain syystä juuttunut lapsuuden aikaisiin konkreettisiin mielikuviin tuonpuoleisesta ja haluaa torjua ne. Uskon ja älyn suhde olisi mielenkiintoinen pohdinnan aihe kyllä. Onko usko tosiaan ajattelun loppu? Mutta jollakin tavalla erillään ne varmasti kannattaa tosiaan pitää.

Heh Thp, minusta kuulostaa ihan hyvältä, että välillä niitä miettii ja välillä ei. Uskon, ettei sen kannan ratkaisemista ainakaan voi mitenkään jouduttaa. Sen voi ratkaista vain silloin kun aika on siihen kypsä, luulisin.

Kirsti
Tunnustaudun epäkypsäksi ja rikkinäiseksi. Luin sen Hesarin jutun ja päälimmäiseksi ajatuksekseni jäi, että kylläpäs jotkut ihmiset osaavatkin olla varmoja.

Tässä keski-iän myllerryksessäni en ole varma mistään. Viime viikolla kävelin pitkin Pasilan asemalaituria, kun minua yhtäkkiä alkoi itkettää, tunsin niin valtavaa syyllisyyttä ja haikeutta.

Juttu on tämä: olen saanut lapsena kristillisen kasvatuksen ja koen jollain tasolla läheiseksi äitini arkisen uskon, mutten isäni kiihkomieltä. Miehekseni sain ateistin. Lasten kasvatuksessa pyrin välttämään isältä tuttua kiihkoilua ja kunnioittamaan myös mieheni uskonnottomuutta. Lopputulos oli, että skippasin lasteni kanssa uskonnollisen kasvatuksen kokonaan. Ja siitä tunsin yhtäkkiä syyllisyyttä siinä asemalaiturilla!

Ikuisuuden ajattelu on kumman kaksijakoinen juttu: toisaalta lohdullinen, kuoleman aiheuttama ero ei olekaan lopullinen. Toisaalta ahdistava, entäs jos tapaa osan rakkaistaan, mutta osaa ei.

Merkillistä kyllä, eräässä TV-dokumentissa kuvattiin, kuinka monet sydämen pysähdyksestä elvytetyt ovat kertoneet "kuolemanjälkeisistä" kokemuksista. He ovat irtaantuneet ruumiista ja katselleet ylöpuolelta, kuinka lääkärit ja hoitajat ovat työskennelleet heidän ruumiinsa kimpussa.

Joku sokea pystyi kuvailemaan kotikaupunkiaan ylhäätä päin ja kertomaan, minkä värinen solmio oli lääkärillä. Joku kuvaili instrumentin, jolla kirurgi kaivoi kasvaimen aivoista. (Se oli erikoisinstrumentti ja ollut viime hetkeen asti suljetussa pakkauksessa.)

Näitä tapauksia on ollut niin paljon, että lääkärit eivät halua enää vaieta, Kokemukset ovat olleet samanlaisia potilaan uskonnosta tai uskonnottomuudesta riippumatta.

Ei kannata olla varma siitä, ettei ole elämää kuoleman jälkeen. Siitä ei ole todisteita.

Kaikki todella tärkeä tässä maailmassa on sellaista, jota ei voi todistaa. Ihmisen älyllä on oma pieni toimintakenttänsä. Sen mahdollisuudet ovat kovasti rajalliset.

Monet asiat, joita pidetään tieteenä, perustuvat todellisuudessa uskomuksiin.

Herrat ovat saaneet oikein vihdasta näissä kommenteissa, mikä heille suotakoon.

Ihmisillä tuntuu olevan kova halu elää. Jos lääketieteen kautta löytyisi keino pidentää ikää vaikka sata vuotta, monet siihen tarttuisivat, monet tarttuisivat varmaan tuhanteenkin vuoteen hanakasti kuin sika ruisleipään, missä oltaisiin jo lähellä ikuisuusajattelua. Nuoremmat sukupolvet voisivat nurista: sinäkin olet siinä jo 970 vuotias harvahammas, eikö teille vanhuksille mikään riitä!

Hei Sun äitis, niin noi uskonnollisen kasvatuksen antamisjutut on ongelmallisia. Elämme kuitenkin vielä toistaiseksi kristinuskon dominoimassa kulttuurissa, niin että lapsillesi on varmaan ehtinyt kertyä aiheesta perustiedot, vaikka sinä korrektiussyistä oletkin pidättäytynyt antamasta opetusta.

Todellisuus tämäkin, minäkin olen kuullut noista jutuista. Olen katsonut myös sellaisen dokumentin, jossa ateisti oli hetken ollut kliinisesti kuollut. Kiinnostavaa kyllä hänellä ei ollut minkäänlaisia kokemuksia, mutta sen sijaan ohjelmassa haastelluilla uskonnollisilla ihmisillä niitä oli ollut. Minulle tuli mieleen, että ehkä ikuinen elämä on sitten niillä jotka uskovat siihen...

Kulkukissa, tuo on niin totta mitä sanot. Ihminen on älykäs otus ja järki on tärkeä aparaatti, mutta sillä on omat rajansa.

Rusina, täällä sitä tosiaan taas mätkitään arvokkaita kirjailijoita pelkän lehtijutun perusteella. Tuosta eliniän pidentymisestä olen miettinyt, että mitenköhän ihmisen psyyke kestäisi noin pitkän elämän? Olen kohda viidenkymmenen ja minulla on jo nyt sellainen olo, ettei jaksa innostua juuri mistään. Miten kävisi, jos pitäisi elää vielä 950 vuotta tähän päälle.

Olen kerran esittänyt pienen toiveen kun keskusteltiin sielun mahdollisesta jälleensyntymisistä: toivoisin voivani tämän reissun jälkeen huilailla muutama sata vuotta.

Olisiko Kirjapajan julkaisemassa kaksi liian samanhenkistä kirjoittajaa?

En oikein pidä tästä läimimisestä lehtijutun perusteella. Kirjoittajilla voi olla hienovivahteisempaa sanottavaa, kuin jutusta käy ilmi. Vakaumus on tämä heidänkin, ja kuolemaa on tullut koetuksi. Olin varsin vaikuttunut Juhani Syrjän Juho-kirjoista, mm. niiden kauniista isäsuhteesta.

Liisa, tarpeen olisi huilitauko tosiaan minullekin.

Sylvi, erikoista minusta jos lehtijutussa olevia kirjailijan kommenttien suoria lainauksia ei saa kommentoida. Menee melkein yhtä herkkänahkaiseksi kuin mullahien touhut Syyriassa, vrt. Landerin perhosjupakka. Minäkin pidin Juho-kirjoista, mutta en ymmärrä miksi minun pitäisi sen perusteella sitten nielaista kirjoittajan mielipiteetkin.

Juttelin, luin ja lauloin isoäidilleni vielä pitkään sen jälkeen, kun hän oli hengittänyt viimeisen kerran. Se tuntui luontevalta, koska hän oli voimaakkasti läsnä kuoltuaankin. Myöhemmin hoitajat kertoivat, että kuulo on viimeinen aisti, joka ihmisellä toimii.

Isäni, joka oli eläessään kovin realistinen järkiukko, totesi usein sairautensa aikana "olevansa valmis lähtemään ja ehtineensä toteuttaa tärkeät haaveensa". Ääni muuttui kuoleman hetkellä; yhtäkkiä hän olisikin antanut mitä tahansa, jotta olisi saanut jatkaa elämäänsä... En suostu ajattelemaan, että isäni reaktio oli epäkypsä. Ei minun tarvitsekaan.

Haluaisin olla ennemmin puoliraaka ja keskeneräinen. En tahdo lukita ajatuksiani. Mitä tahansa voi tapahtua. Mikä tahansa voi muuttua. Mikään ei ole varmaa - ja juuri siksi kaikki onkin niin kiinnostavaa!

joudummeko elämään kuten jotkut väittävät vai saammeko elää elämän jonka saimme? ja kun pakkaamme lähdön hetkellä niin joudummeko kuolemaan vai saammeko kuolla?

haluammeko syntyä tänne vai joudummeko syntymään, pääsemmekö pois vai jätämmekö elämän?

kunpa tietäisi - varmasti.

Kaima, minusta on kypsää, että olet ollut niin vahvasti läsnä kahden tärkeän ihmisen viimeisillä hetkillä. Eli sitähän tässä tulee miettineeksi, että millaisia sisältöjä itse kukin antaa sellaisille sanoille kuin kypsä ja epäkypsä. Tavallaan ajattelen, että oman keskeneräisyytensäkin hyväksyminen on oikeastaan kypsyyttä. Joten kun sanomme olevamme epäkypsiä, olemmeko itse asiassa juuri silloin kypsiä...

Liisa, ei varmaan voi koskaan tietää noita asioita. Voi ainoastaan uskoa.

Jos minä nyt kokisin sinun ironisen kirjoituksesi pilkanneen Raittilan ja Syrjän vakaumusta, olisin mufti. Mutta koska sana on vapaa, suon sen sinulle mielihyvin.

Enhän minä heidän vakaumustaan kritisoi, vaan heidän uskonvarmuuttaan.

Etpä tietenkään, Kirsti, etpä tietenkään.

vakaumus

sellainen yksilön varma ja vakava usko, jolle hän on pyrkinyt hankkimaan myös asiallisesti, objektiivisesti päteviä perusteita, mutta jonka hän kuitenkin ymmärtää mahdottomaksi todistaa yleispätevästi oikeaksi. / Varma, luja, järkkymätön, vilpitön v. Uskonnollinen, poliittinen, siveellinen v.

Minua ko. kirjoitus ei suututtanut, vaikka erityisesti Syrjän mielipiteet olivat vähän liikuttavan ehdottomia. Pikemminkin juttu herätti paljon ajatuksia, hyvä huomio esim. Raittilalta se, että kaikki sodat perustuvat sille, ettei parikymppinen usko kuolevansa koskaan. Heräsi myös sellainen aatos (jota Pasi ij:n mainio kommentti oikeastaan vähän sivusi): nyt ajan henki on se, että elämä päättyy kuolemaan, kaikki muu ajattelu on lapsekasta. Mutta lohtuahan kaikki hakevat kuolemasta kuitenkin. Jos ei usko elämänjälkeiseen, niin onhan lohdullista että sitten kaikki päättyy, ainakin omalta kohdalta.

Sun äidilles sanoisin, etten todellakaan ole varma mihin uskon, mutta jos Jumala on ja hän on kaikkivaltias, niin ei hän varmaan valkkaa oikeasti ihmisiä uuteen elämään näiden elinaikaisten mielipiteiden ja käsitysten perusteella. Vaaditaanhan Raamatussakin anteeksiantoa muille, vai mitä?

Juuri ajatus kaiken loppumisesta on äärettömän lohdullinen.

On elettävä sellainen elämä, ettei tarvitse haikailla kuolemanjälkeistä elämää.

Muskeli-Netta, totta, artikkelissa oli hyviä huomioita. Mietin myös testosteronin osuutta siihen, että miehet yleensäkin saadaan usutettua sotaan. Oma ärsyyntymineni liittyikin juuri tuohon nykyajan uskontunnustukseen, että on lapsekasta epäillä elämän olevan jotenkin laajempi asia, kuin minkä pystymme omien aistiemme varassa ja järkemme varassa havaitsemaan.


Prospero, ymmärrän kyllä kaiken loppumisen lohdullisuuden, en kuitenkaan pidä kuolemanjälkeisen elämän miettimistä haikailuna eikä sen ajatteleminen mielestäni ole sidoksissa siihen millaisen elämän on elänyt.

Kirsti,

et siis näe uskomiseen sisäänrakennettua opportunismia?

Kaiken loppumisen lohdullisuus sulkee haikailun pois. Elämä ei ole mikään välivaihe, jonka eläminen Raamatun oppien mukaisesti, tähtää taivaaseen.

kirsti, juuri tuo minuunkin särähti, että lapsellisena pidetään sellaista kokemisen tapaa elämästä (ja niin ollen myös kuolemasta), että on olemassa jotain suurempaa, käsittämätöntä ja selittämätöntä johon järkemmme eivätkä aistimmekaan kaikilta osin yllä. emmekä sitä näin ollen voi kontrolloida tai hallita milläänlailla vaan on suostuttava epävarmuuteen.

Liisa, minun käsittääkseni tuossa ajatusmallissa on kysymys siitä, että jotenkin ongelmattomasti luotetaan ihmisjärkeen. Uskotaan siis varmasti, että sitä mitä ihmisen järki ja aistit eivät tavoita, ei ole olemassa. Mutta voimmeko olla tästä kuitenkaan aivan varmoja? Mielestäni tuollaisessakin uskossa on vähintäänkin hiven lapsekkuutta mukana. Ihmisen järki toki on loistokas aparaatti, sitä en kiellä, mutta onhan se kovin rajallinen. Ihmettelen heitä, jotka eivät tätä huomaa.

Prospero, hauskasti tässä nyt sekoittuvat usko ja epäilys. Kuka tässä oikeastaan uskoo ja kuka epäilee? Sinä uskot, ettei kuoleman jälkeen ole elämää ja minä epäilen että saatat olla väärässä. Taitaa olla näkökulmakysymys kumman uskomuksissa se opportunismi piilee.

Itse en pidä ajatusta kuolemanjälkeisyydestä haikaluna, vaan sen tunnustamisena, etten ymmärrä elämää sen paremmin kuin kuolemaakaan. En ymmärrä miksi jotain on, miksi ei ole vain tyhjyyttä.

lähipiirini nuorin, nyt 11-vuotias poika, sanoi pari vuotta sitten kun katselimme yötaivasta ja ihmettelimme avaruutta, äärettömyyttä: ''ajatella, että me täällä olemme sen (avaruuden) vankeina.''

Oivaltava kommentti pojalta.

Pojasta tulee filosofi.

Myöhään täällä kommentoimassa, mutta pitääpä silti.

Kerran loukkaannuttuani olin ainakin puoliksi tajuton kun tunsin olevani vapaa kaikista maallisista murheista. Unohtumattoman hieno tunne! Sitten pieni ääni sisälläni kysyi, että kuolenkohan nyt. Tajusin, että ympärilläni olevat lääkärit (peräti neljä) tutkivat juuri minua! Jotakin varmasti (minun mielestäni varmasti) on kuoleman jälkeen, ehkä jotakin sellaista kuin löysin juuri netistä: (ajatuksia Bhagavad Gitan pohjalta) http://www.srichinmoylibrary.com/bhagavad-gita/7.html

Miten täällä tehtäisiin linkki?? Anteeksi, en osaa.

Tai kirjailija.

annumari, ei täällä tuon kummempia linkkejä pysty tekemään. Tuollaiset kokemukset kuin sinulla tietenkin vaikuttavat voimakkaasti. Sattumoisin kuuntelin kerran radiosta kun Jope Ruonansuu kertoi oleskelustaan teho-osastolla. Hänellä kai oli ollut jokin vastaava kokemus.

Liisa, onnea pojalle, valitseepa sitten minkä kohtalon tahansa.

Microsoft Office is so great!
Office 2010 –save your time and save your money.
The invention of Microsoft Office 2010 is a big change of the world.
Office 2007 is so powerful.
Microsoft Office 2007 is my love!
Office 2010 key is for you now!
Office 2010 download is available now!
Microsoft outlook 2010 is convenient!
Outlook 2010 is powerfull.

Manufactures roll forming machines in variety of configurations, as well as decoilers and cutoff equipment. Units can be customized to requirements.
roll forming machines,
roll forming machine,
roll former,