|
|
|||
|
07.11.2007 - 12:37
Vietin eilen yliopiston kirjastossa muutaman tunnin käyden läpi novellejani vuosien 1991-1992 Reginoista. En jaksanut yhtään novellia lukea loppuun, mutta se ei johdu siitä että novellit olisivat olleet huonoja, vaan siitä, että etsin ihan tiettyjä kahta novellia. Toinen on panttivankidraama, toisessa on mystiikkaa, vanhaan medaljonkiin kätkeytyy jokin salaisuus, en muista enää mikä. Tänään ovat siis vuorossa vuodet 1993-1995.
Novellien silmäily oli hämmentävää puuhaa. Melkein jokaisessa lehdessä oli minulta juttu, mutta sisällysluettelon perusteella en pystynyt päättelemään mikä novelleista olisi minun. Vasta kun aloin lukea novellia, se alkoi tuntua tutulta. Novelleissa kuvattiin alkoholinhuuruisia kapakkailtoja ja yksinäisiä kotiinpaluita pitkin öisiä autioita katuja niin elävästi, että muistin yhtäkkiä taas millaista elämäni oli kun parikymppisenä maalariammattikoululaisena kiertelin arki-iltaisin Turun kapakoissa ja odotin ihmettä. Olen näköjään käynyt novelleissani läpi omia nuoruudentunnelmiani ja kokemuksiani, toki muuntaen niitä sellaisiksi, että sopivat viihdenovelleiksi. Noina vuosina novelleissani näyttäisi olevan aika kiinteästi yksi teema. Miten ihminen, joka kokee ettei ole rakkauden arvoinen, etsii rakkautta ja lopussa yllättyy löytäessään sen. Novellit ovat siten aika raskaita, joskin päättyvät onnellisesti. Oli yllättävä havaita näiden novellien vakava pohjavire. Kuvittelin niitä jotenkin kevytmielisemmiksi. Tietenkin niissä on paljon kaikenlaista sekoilua, yhden illan suhteita ja syyhypunkkeja, mutta pääteema on edelleen riipaiseva ja monelle ajankohtainen.
|
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Arkisto
2009 2008 2007 2006 2005 1970 Sivut
Lisätietoja
laskuri
> Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta
|
||
Aika harva avustaja(siis Kolmiokirjalle kirjoittava) ajattelee lukijoita sekundalukijoina ja kirjoittaa sen mukaan jotenkin lonkalta. Leipääntymistä viihdekirjoittamiseen voi tulla ja tulos on sen takia huono, mutta sitä en usko, että huonous syntyy lukijoita aliarviomalla(sellaisella asenteella ei kauan pysytä avustajana). Huonous voi myös syntyä siitä, että kirjoittaa itselleen vieraalla tavalla, kirjoittaa viihdettä niin kuin luulee, että sitä on kirjoitettava ja unohtaa oman äänensä, sillä sekin kuuluu viihteeseen. Niin kuin tuo Kirstin synkkyys siis, hahhah:))
Susun jutuista minä muistan tietyn railakkuuden. Joo, eipä kai sitä saisi ensimmäistäkään juttua läpi, jos suhtautuisi lukijoihin alentuvasti. Muistan päätoimittajan maininneen, että aika paljon sinne tarjottiin juttuja, jotka oli kirjoitettu siihen tyyliin mitä kuviteltiin viihdenovellilta vaadittavan ja ne menivät suoraa päätä silppuriin.
Toivottavasti saat sopivan valikoiman jutuistasi!
Office 2010 –save your time and save your money.
The invention of Microsoft Office 2010 is a big change of the world.
Office 2007 is so powerful.
Microsoft Office 2007 is my love!
Office 2010 key is for you now!
Office 2010 download is available now!
Microsoft outlook 2010 is convenient!
Outlook 2010 is powerfull.
roll forming machines,
roll forming machine,
roll former,