Raha ei tuo onnea. Ei tuonut Mark Twainillekaan, vaikka hänkin siitä tykkäsi.

Ole rahasta iloinen, ja jos rupiaa liikaa ilostuttamaan, muistuta itseäsi: näin vähän, ja näin myöhään. Näin palaudut satakuntalaiseksi.

Onnittelut, siis! Mutta kohtuulliset!

Hehheh, kiitos kiitos! Kyllä se satakuntalaiseksi palautuminen on jo hyvässä vauhdissa.

Onneksi olkoon! Minusta olet apurahasi ansainnut jo pelkästä bloggaamisestasi! Tuosta epäitsekkään teon mahdottomuudesta oli muuten yksi tosihauska friendsien jakso kerran. Viihde meets filosofia!

Mainiota että työtäsi aletaan arvostaa. Raha ei ehkä tuo onnea, mutta palkka tuo. Apuraha on tyhmä sana, pitäisi puhua taiteilijapalkasta ainakin silloin kun joku valtion organisaatio sitä myöntää ja miksei muulloinkin.

Sanopa muuta Mediaope, kaikki kaltaisemma ahkerat bloggaajat ansaitsisivat kyllä rahallisen tunnustuksen uraauurtavasta työstään.

Karpalo, minä olen ajatellut että apuraha on hyvä sana koska se muistuttaa siitä että kysymyksessä on apu raha. Että taiteilijallakin on velvollisuus miettiä elättääkö hän itsensä taiteellaan vai ei. Tämä on ehkä törkeä ajatus, tiedän, mutta esim. omalla kohdalla olen ajatellut että minun ensisijaisen tulolähteeni pitäisi olla oma taiteellinen ja välillä hiukan epätaiteellinen työni ja kun niiden varassa eläminen monelle on hiukan hankalaa niin sitten hyviä hankkeita tuetaan.

En erityisesti lämpene taiteilijapalkalle, mutta sen sijaan ajattelen että kansalaispalkka pitäisi vähitellen jo saada läpi.

Onnea kovasti! Työnainen on palkkansa ansainnut.

Twainin kirja vaikuttaa mainiolta, pitänee tutustua ja tarkistaa käsityksiään.

Mutta kai nyt sentään pullakahvit apurahan kunniaksi nautit? Vie vaikka mies kahvilaan, siitä on hyvän mielen hankkiminen helppo aloittaa.

Onneksi olkoon! Apuraha vapauttaa "pakollisista", vaan ei niin mieluisista kirjoitustöistä, mikä ei ole paha juttu:)

Kaikki raha on avuksi, niin palkka kuin apurahat. Nauti rahastasi häpeilemättä ja itsekkäästi!

Totisesti, olet ansainnut avun ja rahan jo tästä blogista! Onkohan kukaan hakenut apurahaa blogin pitämiseen? Kokeile, Kirsti, sinä sen saat, jos joku!

Rahan kanssa näyttää olevan niin kuin ajankin: kun sitä saa, siitä menee sekaisin. Kun odotettu loma tulee ja olisi aikaa kirjoittamiseen, keksii kyllä kaikkea muuta. Minulla on koko huhtikuu säästölomaa, ja käsis on hautunut pari kuukautta, sitä voisi katsoa uusin silmin. Mutta menen varmaan sekaisin ajan paljoudesta, mahdollisuuden huumasta - ja ajan kulumisen nopeudesta. En pysty istumaan paikoillani, kun on niin paljon siivoamattomia kaappeja ja pestäviä portaita! Muutun todella toistaitoiseksi - taidan vain toista, en sitä mitä suunnittelin.

Jos pitäisin blogia, olisin kirjoittanut otsikolla Sain perintöveron. Nyt yritän keksiä, mistä säästäisin. Lopetin tieteellispitoisen lehden tilauksen, säästin 50 juroa, lehtifirma laihtuu. Alan kasvattaa takaisin pitkää tukkaani, kampaaja köyhtyy. Luovun näköjään ensiksi asioista, joilla on pelkkää näyttöarvoa, hienosta lehdestä ja hyvin leikatusta tukasta. Mutta vähennän kaikkea kulutuskysyntääni niin, että lama iskee uudestaan. Kannattiko verottaa kuoliaaksi.

Onhan se helpotus, että tietää saavansa kirjoittaa ja elääkin seuraavan vuoden. taiteilijoilla onkyllä vaikeaa, koska raha on aina epävarmuustekijä. Eikä sitä kaikki kestäisikään. Sinä saat aikaan kirjoja, joten nauti apurahastasi ja onnea!
-minh- joka alkoi oikeasti pohtimaan bloggausapurahan hakemista...:)

Tosi paljon onneksi olkoon! Kompaan kovaa mediaopea. Olet kirjailijapalkkasi ansainut taman klinikan yllapidosta.

Kirjailijan ammatti on siitä metka, että tässä jos missä raha tulee jakoon eikä sammaloidu jonnekin roope ankan turvasäilöön. Kirjaksi se kypsyy ja siitä onnea sulle ja meille.

Onnea kovasti apurahasta. Eikä sitä kannata mitenkään hävetä. Varmasti olet rahat ansainnut!

Mutta se on kyllä kumma juttu, että kun asiat varmistuvat, niin sitä on pari päivää ihan toisaikainen, eika saa mitään tehtyä. Varmasti se on jonkilaista jännityksen purkautumista, jolloin ei pystykkään tekemään mitään. Kunnes taas latautuu työntekoon.

Sydämellisesti onnea myös täältä! Länsirannikko kadehtikoon rauhassa ;)

Onnea Kirsti, tietysti luterilaissuomalaiseen tapaan tunnet siitä syyllisyyttä. Ehkä se on ihan tervettäkin, vaikka täysin turhaa. Varo mihin kymmenykses annat, monissa paikoissa se menee taivaan tuuliin.

Olen aiemminkin huomauttanut tästä. Jos minä lahjoitan rahaa ja minulle tulee siitä hyvä mieli, ei se vielä merkitse että olen lahjoittanut saadakseni hyvän mielen. Jos kaivan ojaa ja saan selkäni kipeäksi, ei se merkitse että olen kaivanut saadakseni selkäni kipeäksi. Minun mielialani koheneminen siis saattaa olla tekoni seuraus, muuta sen ei tarvitse olla tekoni peruste.

Jos teet oikeamielisen teon ilman välitöntä hyötyä, sinun tekoasi voidaan kutsua ihan aiheellisesti pyyteettömäksi. Jos pyyteettömäksi katsotaan oikeamielinen teko, joka ei tuota tekijälleen välitöntä hyötyä EIKÄ myöskään minkäänlaista hyvää oloa tai tyytyväisyyttä, kielemme sana ”pyyteettömyys” on määritelty uudelleen, määreen ”pyyteetön teko” kriteerejä on lisätty.

Jostakin syystä me olemme viehättyneet kyyniseen ihmiskuvaan ja tällaiset mystifikaatiot ”ensisijaisista haluista” ja ”perimmäisistä motiiveista” vetoavat meihin.

1. Moos. 6:5 ”…Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat”

--

Onnittelut apurahasta.

Kommenttini siis liittyi avauksen toiseksi viimeisen kappaleen sisältöön.

Rohkenen ehdottaa Kirsti sinulle 20-osaista toimintokokonaisuutta nyt käsillä olevaan elämän huippuhetkeen - sellaisethan tunnetusti voivat olla traumaattisia ja psyykkisesti hyvin raskaita (itsarin tehneistä lottovoittajista ovat kuulleet kaikki), mutta selkeää ohjelmaa seuraten ne voi ylittää suuremmitta kolhuitta:

1) Saadaan tieto apurahasta.
2) Noustaan tuolilta, hypähdetään toistuvasti ilosta.
3) Huomataan molempien jalkojen hypähtelyn aikana olleen samanaikaisesti irti maasta.
4) Istuudutaan ja hävetään överiksi pistämistä, tarkistetaan ympäristöstä ettei kukaan havainnut.
5) Tunnetaan huonoa omaatuntoa suurehkolta tuntuvan rahasumman vastikkeettomaksi mielletystä saamisesta.
6) Mietitään rahasumman potentiaalisia poisluovutuskohteita.
7) Harmistutaan niiden ajattelemisesta.
8) Harmistutaan saadun rahasumman suhteellisesta pienuudesta vertailtuna joidenkuiden vastikkeettomina ja ansiotta saamiin apurahoihin.
9) Harmistutaan joillekuille.
10) Suunnitellaan apurahan vastaanoton torjumista.
11) Harmistutaan näistä suunnitelmista.
12) Harmistutaan apurahasta.
13) Noustaan tuolilta, mennään tarkistamaan tilanne.
14) Todetaan kellarissa olevan perunoita sekä liiterissä halkoja, kumpiakin parahultaisesti.
15) Tullaan takaisin, tyynnytään.
16) Illalla sanotaan kumppalille: mennäänkö katsomaan vielä kertaalleen se elokuva? minä maksan.
17) Kumppali on vaiti.
18) Haetaan lähistöltä leivonnaisia sisältävä pakkaus.
19) Laitetaan kahvi vireille ja avataan televisio.
20) Juodaan kahvia ja nautitaan leivonnaisia kumppalin kanssa television kuvaruutua katsoen.


Joku ehkä tunnistikin emotekstin (klassikko):

http://www.students.tut.fi/~suniala/energia.html

Onneksi olkoon apurahan vuoksi. Kyllä sen vuoksi saakin mennä vähän päästä pyörälle :) Kohta kuitenkin tulee arki ja aherrus.

Onnea, Kirsti, ahkeruudellesi ja työllesi! Jokaisen kolikon olet ITSE ansainnut. Hienoa, että vihdoin tehty työ alkaa kantaa hedelmää ja muutkin havahtuvat työmäärän näkemään.

Tosiaan, aivan kuin olisit saamastasi palkastasi häpeissäsi... Sanon vielä kerran: Se KUULUU Sinulle! :o)

P.s. Ymmärrän ilosi määrän, sillä itsekin sain juuri kuulla, että pätkätyöläisyyttäni on taas jatkettu: itselleni ja lapsilleni on tulevaisuus hieman turvatumpi...kunnes taas alan hermoilla..mutta sen aika ei ole vielä.

Onnea Kirsti lämpimästi! Se taitaa tosiaan olla niin, että blogistasi saa lukea, mitä sinulle kuuluu. Pidät kyllä tiukasti kynttiläsi vakan olla ilmatyhjiössä. Voin vakuuttaa, että eilen, kun nähtiin, mikään ei viitannut siihen, että olit saanut apurahan. Jos minä saisin, varmaan kertoisin. Sulle ei apurahat taida millään nousta päähän. Huolehdit vissiin arkipäivään paluusta liikaa. Sinä olet tämän enemmän kuin ansainnut! Onnea!

Katos mokomaa! Ilmankos ja mitä kaikkea... onnea! Olipa mukava uutinen kerrassaan tämä.

Olen Twainin kansa samaa mieltä, mutta tilanteet muuttuvat, eli joillakin päätöksillä on joskus tapana kääntyä myöhemmässä elämän vaiheessa ihmistä itseään vastaan. Se vaikutus itseen on aina vain hetkellinen. Katumus tulee kyllä jälkeenpäin, teki niin tai näin.

Ohhoh, onpas tänne sadellut onnitteluja! Kiitos kaikille!

Jaa, ehkä tätä apurahaa tosiaan pitäisi jotenkin juhlistaa. Ehkäpä tosiaan menemällä elokuviin, mutta ehkä en nyt kuitenkaan mene katsomaan Sitä elokuvaa enää neljättä kertaa. Voisin sinänsä ihan hyvin katsoakin sen vielä kerran, mutta en kehtaisi ehdottaa moista kumppalille.

Helmi, ansioluettelooni kirjaan joka kerta huolellisesti että minulla on blogi jota päivitän ja hoivaan säännöllisesti. Kerskailen kävijämäärillä ja muulla sellaisella, mutta toistaiseksi olen kokenut ettei se ole tehnyt suurtakaan vaikutusta.

Hassua kyllä Etappisika, mutta olen tosiaan jo ehtinyt harmistua siitä etten saman tien saanut vähän suurempaakin summaa. Tällaista se sitten on.

Haa, muistinkin että tästä on ollut puhetta.

Naapuri, minua jännitti niin kovasti se, tiedät kai. Olin ihan paiseissa koko illan enkä sitten jotenkin pystynyt kertomaan tätä ilouutista.

Sä et osaa kirjoittaa ollenkaan. Outoa että saat apurahaa. Häpeisit.

Suksi kuuseen, "Totuus".

Onnea Kirstille. Ymmärtääkseni elät kohtuutta noudattaen etkä esim. ajele taksilla puolen Suomen halki ja poikki, mikä tuntuu olevan monen taiteellisen herrahenkilön tapa.

Ja totuus verhoutui...minkä taakse? Ihan sama, sen verran pieni ääni, ettei kuulu lainkaan. Ilmankos, se onkin kuusessa.
Kaikenlaisia. Kommentteja. Ihmisiltä. Älä välitä, Kirsti.

Onnea Kirsti! Kyllä on apurahat ansaittu. Siinä on sinun kansalaispalkkasi, jota saat kun ilahdutat meitä muita kirjoittamalla.

Twainista sen verran, että minusta elämänasenne on kyllä valinta. Syyt voivat olla moninaiset, mutta toisin voi aina valita. Joskus jopa kesken kaiken. Elämisen. ;)

Ja se, että ihminen olisi täydellisesti ympäristönsä tuote, ja että samalla ihmisen luonne määrittelisi kaiken - no, väitteethän ovat ristiriidassa keskenään. Luonnehan, jos se määrittelee kaiken, on siis olemassa ympäristöstä riippumatta, joten ympäristö ei voi määrätä kaikkea, vai mitä? Ihminen ei ole tabula rasa - johan tämän kognitiivinen psykologia on melko pätevästi osoittanut. Geenit, lähiympäristö, ihmisen omat päätökset, tiedostamis- ja ymmärryskyky, koulutus, asuinpaikka - kaikki vaikuttaa kaikkeen suloisessa sekamelskassa. Behaviorismi on jo vanhentunut aatesuunta, nääs. Näin ainakin pääosin.

Emme ehkä valitse kaikkia elämämme tapahtumia - mutta valitsemme taatusti sen, miten niihin reagoimme. Emme välttämättä tietoisesti, mutta valitsemme yhtä kaikki. Muutenhan kaikki alkoholistiperheiden lapset olisivat rappiolla ja kaikki taiteilijoiden lapset taiteilijoita? Mutta syntyy niitä insinöörejä taiteilijoillekin. ;)

Hei totuus! Mikä on totuus, sitä ovat filosofit pohdiskelleet vuosituhansia. Lopullista totuutta on vaikea löytää mistään asiasta ja niin on varmaan tämän minun kirjoittamiseni suhteenkin. En missään tapauksessa kiistä kokemustasi, et ole ainoa joka kokee etten osaa kirjoittaa. Itsestänikin tuntuu usein siltä.

Wilhelmiina, Twain taisi kyllä ajatella että luonnekin on ympäristön tuote ja kun se kerran on ihmiselle kehittynyt tietynlaiseksi, se pysyy eikä mikään sitä muuta. Kyllä Twainin näkemykset nykytietämyksen valossa voi tietenkin kiistää monin tavoin, mutta kirja on silti mainio kyynisen ajattelutavan yleisesitys. Se etenee rautaisen loogisesti, jokainen vastaväite ammutaan alas. Sitä lukiessa joutuu protestoimaan itsekseen että ei, ei se näin ole, ja samalla hykertelemään kauhistuneen ilahtuneena että on tässä jotain perää. Ristiriitainen lukukokemus.

Ai niin, haalle piti vielä sanoa, että Twain kuitenkin osoittaa tekemällä johdattelevia kysymyksiä vastaväittäjälleen, että oma mielihyvä kuitenkin aina on se merkittävä ja perimmäinen motiivi hyville teoille. Tai jos ei mielihyvä niin halu välttää omaa mielipahaa. Mutta olen samaa mieltä kuin sinä, näkemys on äärimmäisen kyyninen eikä mikään lopullinen totuus. Enkä tiedä onko sillä mitään merkitystä ja vähentääkö se mitenkään hyvien töiden arvoa jos taustalla on itsekkäitä motiiveja. Ja kun yhden teonkin taustalla voi ihmisellä olla monenlaisiakin motiiveja, niin millä perusteella voi väittää, että juuri se itsekäs motiivi siellä motiivien joukossa olisi se perimmäinen ja merkittävin.

"Ai niin, haalle piti vielä sanoa, että Twain kuitenkin osoittaa tekemällä johdattelevia kysymyksiä vastaväittäjälleen, että oma mielihyvä kuitenkin aina on se merkittävä ja perimmäinen motiivi hyville teoille. Tai jos ei mielihyvä niin halu välttää omaa mielipahaa."


Epäilemättä Twain puijaa lukijansa (ja itsensä?) uskomaan niin. DeMellohan harrasti samaa, ja monet muut. Mutta tuon osoittamisen kanssa on vähän niin ja näin, jos puhutaan osoittamisesta tiukan loogisessa mielessä.

Tuo kanta, että ihminen tavoittelee pohjimmiltaan aina omaa etuaan tai mielihyväänsä, tunnetaan moraalifilosofiassa nimellä psykologinen egoismi (tai, painotuksesta riippuen, psykologinen hedonismi). Filosofien piiristä sille tuskin löytyy enää kannattajia sen argumenttien heikkouksien vuoksi, mutta maallikoista kylläkin. Minun nähdäkseni tavallisin heikkous näissä on ns. ”redefinist fallacy”. En keksi tuolle sopivaa suomennosta, mutta kysymyksessä siis on virhepäätelmän muoto, jossa jollekin argumentin avaintermeistä on annettu tarkoituksenmukainen (so. argumenttia tukeva) määritelmä. Kuitenkin, tarkasteltaessa kielen tosiasiallista käyttöä, voidaan huomata että termin arkimerkitys ei ole määritelmän mukainen. Psykologisen egoismin tapauksessa tällaisia avaintermejä ovat tavallisesti ”itsekäs” ja ”oma etu”.

Psykologisen egoistin tulisi ensi töikseen antaa kuvitteellinen esimerkki ei-itsekkäästä teosta (ei siis välttämättä epäitsekkäästä). Mikäli hän ei tähän kykene, kuten joskus sattuu, ilmausten ”teko” ja ”itsekäs teko” ekstensio, siis sovellusala, osoittautuu samaksi. Kaikkien tekojen luokka on sama kuin kaikkien itsekkäiden tekojen luokka. Tämä taas tarkoittaa että määre ”itsekäs” ei merkitse enää mitään.

Tällöin teoria myös osoittautuu suljetuksi: mikään kuviteltava evidenssi ei voi kumota sitä. Tieteessä tavallisesti pitäisi ilmoittaa teorian kumoutuvuuden ehdot.

Tuo on muuten yllättävänkin yleinen ja helppo tapa suhtautua asioihin. Luoda suljettu teoria, jota mikään ei näytä kumoavan. Tunnen monta ihmistä joiden maailmankatsomus on niin vakaa, ettei siihen pysty mikään. Sanoopa mitä tahansa, kaikki kimpoaa takaisin ja lopputuloksena on että toinen on entistä vakuuttuneempi siitä että asiat ovat juuri niin kuin hän sanoo niiden olevan.

Ehkä olen itsekin sellainen, en tiedä. En vain ole kyynikko, vaan päin vastoin uskon meissä olevaan hyvään ja kykyyn muuttua ja kasvaa.

Anteeksi tunkeiluni, mutta voinko kysyä minkä apurahan sait, Kirsti? Itse näet pelkään hakeneeni samaa apurahaa eikä soittoa ole kuulunut, ja kirjoittamastasi päättelen ettei kuulukaan, ja täytyy panna taas suunnitelmat uusiksi. Jos se ei ole sama hakukohde, niin jaksan vielä vähän aikaa toivoa. Mutta kävi miten kävi, sinä olet rahasi ansainnut! En tosiaan ymmärrä lainkaan kirjailijoiden välistä kateutta. Jos saan kirjani julkaistuksi enkä ole aivan nälkään kuolemassa, jonkun Arto Paasilinnan menestys ei liikauta suuntaan tai toiseen. Enhän minä tahdo kirjoittaa samanlaisia kirjoja kuin hän. Huoletonta elämää sinulle Kirsti.

Hei viuhti, ei ole sama apuraha, sen voin sanoa, koska en hakenut tätä vaan se kirjaimellisesti tipahti taivaasta.

ni-ni-ni-niin, mutta mikä taho, mikä raha, kuinka paljon (jos voit sanoa ;)

Onnea, onnea, onnea vaan, punainen tupa ja kirsikkamaa.

Kiitos kiitos! No en minä tiedä sopiiko siitä nyt vielä puhua tarkemmin, kun minäkään en ole vielä saanut virallista tietoa. Ei se mikään iso apuraha ole, mutta sellainen että pärjäilen kun tuo Kordelinin 2000 euroa jonka sain syksyllä on vielä nostamatta.

Kirstille vielä,

Arvelen, että psykologisen egoismin kaltaisten oppien viehätys ja suosio perustuvat siihen, että ne näyttävät tarjoavan helpon ulospääsytien moraalisesta vastuusta. Joku saattaa järkeillä jotenkin tähän tapaan: 'Koska ihminen toimii aina itsekkäästi, ei sillä ole suurtakaan väliä toiminko niin tai näin; se, pidänkö rahani vai jaanko ne nälkää näkeville, ei tee minusta sen parempaa ihmistä - tavoittelen kuitenkin lopulta vain omaa etuani. (Siispä: pidän rahat.)'

Näin toimintatapojen ero näyttää koskevan vain keinoja päämäärän pysyessä vakiona.

Samaan kategoriaan kuuluvat myös eettinen subjektivismi ja eettinen nihilismi.

Se, että on moraalisesti vastuullinen valinnoistaan ja teoistaan, on kuitenkin tavallinen ahdistuksen ja syyllisyyden aihe. Jos jokin näyttää tarjoavan nopean ja kivuttoman vapautuksen tästä taakasta, se on korville sellaista seireenin laulua, vaikeata vastustaa.

Kiitos haa taas aihetta syventävistä kommenteista.

Olen vasta nyt lukemassa blogiasi. Lämpimät onnittelut!!!! Juhlimista ei tosiaankaan kannata unohtaa noin hienossa tilanteessa.
Hurlumheitunnelma jatkukoon... Kun elämä antaa, niin siitä saa ja pitää iloita, vaikka filosofointikin on tärkeää. Kannat vaan reippaasti kohti kattoa! Olen ilossasi mukana.

Kiitos mimmi! Kiva kun taas poikkesit!

"Kiitos haa taas..."

Joo, eipä kestä.

Twainin sokraattinen keskustelu täytyisi tietenkin ottaa lähilukuun, jotta voisi tarkemmin sanoa mikä siinä on vikana. Saattaisi muuten olla hyvinkin hyödyllinen filosofinen harjoitus. Luonnehdin psyk. egoismin argumentaation ongelmia vain yleisellä tasolla. Tällainen luonnehdinta on tietysti aivan toista kuin argumentointi.

Sen verran näin kohta kaksi vuotta kaiken jälkeen :-D

Minulle Twainin esittämä katsomus on haaste: hyväksyn sen, että teen kaiken ensi sijassa miellyttääkseni sisäistä valtiastani. Mutta hyväksyn myös kirjassakin esille tuodun haasteen kehittää sisäistä valtiastani niin, että kun tyydytän sisäisen valtiaani, teen hyvää myös muiden sisäisille valtiaille. Ei siis lopultakaan niin kyyninen asenne, vaan haaste. Aina kun tekee hyvää itselle, voi tehdä sen siten että se tekee hyvää myös muille.