:-) Riemastuttava kuva.

Mitä egolle pitäisi tehdä? Kieltää se, sanoo Jeesus. Ristiinnanulita, sanoo Paavali. Upottaa ja surmata joka päivä, sanoo Luther.

Olisiko Jeesus kieltänyt egon...?

Minusta Jeesuksen sanat "rakasta lähimmäistäsi kuten itseäsi" tarkoittaa sitä, että hanki ensin ego itsellesi, ennen kuin voit rakastaa toisten egoa.

Jaa, nyt unohtui alkuperäinen asia, eli mitä kirjailijan pitäisi tehdä omalle egolleen. Ehkäpä siihenkin sopisi Jeesuksen käsky rakastaa itseään ja muita samanvertaisesti. : )

Matt. 16: 24 Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. 25 Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä.

Martin Lönnebo: Itsensä löytäminen on sen löytämistä, joka on enemmän kuin minä itse.

Kuulostaa egon kieltämiseltä. :)

Ego on varmastikin jokaisen kirjailijan ja taiteilijan koetinkivi. On paljon helpompaa elää siinä egon suojissa, kuin irrottautua siitä. Onneksi kuitenkin on luomisen voima ja tarve, joka auttaa irrottautumaan.

Jos minä kirjoitan oikeasti, unohdan itseni. Oikeastaan ajatukset, jotka minusta tulevat ovat alitajuntani tuotetta. Silloin ainakin minun on irrouduttava todellisuudesta, egostani ja minuudestani.

Mutta ilman egoani, kokemuksiani, mietteitäni en voisi kirjoittaa, koska ne ovat kosketuspintani todelliseen elämääni, joiden kautta alitajuntani kasvattaa ymmärrystään. Ilman, että kunnioittaisin egoani kirjoituksillani ei olisi merkitystä.

Rutiinit, meditointi, haaveet auttavat minua pidättäytymään luomisessa. Joskus on kiusaus elää elämää suurempi, mutta silloin tulee kysyä, miksi? Onko minun tarvetta kasvattaa egoani johonkin suuntaan, ymmärtää, jotakin jonka olen sivuuttanut. Vai onko kyseessä heikkous, joka tulee sivuuttaa? Vastaus löytyy aina itsestä, kun sen muistaa kysyä.

Minuakin kuva huvitti.

Kaisan ja Louhin kommenteista tuli mieleen että, ehkä rakkauden puuttuminen juuri saakin egon paisumaan. Rakkautta vaille jäänyt ei usko, että on omana itsenään riittävä, vaan alkaa kerätä ulkoisia tunnusmerkkejä, jonkinlaisia minäproteeseja joiden avulla voi tehdä vaikutuksen muihin ihmisiin. Minäproteesien ylläpitäminen kuluttaa voimia ja vie pontta siitä varsinaisesta asiasta, eli tässä minun tapauksessani luovasta työstä.

Mutta jos on kokemus siitä, ettei omana itsenään ole riittävä, miten varmuuden omasta riittävyydestä voi myöhemmin saavuttaa?

Ulkopuolinen, toit tärkeän asian esiin, koska egoa tosiaan myös tarvitaan koska se on kosketuspinta elämään ja maailmaan.

"Joskus on kiusaus elää elämää suurempi, mutta silloin tulee kysyä, miksi?" Tuota olen juuri viime päivinä kysynyt itseltäni. Kun houkutus tulee kummasta on kysymys, kiusauksesta jota pitää vastustaa, vai uudesta, tärkeästä suunnasta jonne on syytä lähteä kulkemaan. Löytyykö vastaus tosiaan aina itsestä? Minä olen kysellyt sitä, mutta en ole vielä ihan varma.

Kirjoittaja ei voi hallita ainakaan lukijoitaan:

Sama mitä sanoit kirjoista koskee myös blogeja. Olen ihmetellyt kovasti, että esimerkiksi Narniassa blogini on alkanut elää omaa elämäänsä, sitä luetaan vaikka en kirjoita siihen mitään pitkään aikaan. Monet bloggaajat ihmettelevätkin, miksi heidän parhaita juttujaan ei lueta, mutta sitten välillä luetaan blogia paljon , vaikka siinä ei ole mitään ihmeellistä luettavaa.

Se on vähän sama asia kuin kauneus: Kauneus on katsojan silmissä. Lukija lukee, mitä tarvitsee ja milloin tarvitsee.

Kirjailijan suhde oman romaaninsa henkilöihin onkin niin monimutkainen juttu, että siitä voisi kirjoittaa monta kirjaa. Mutta kyllä ehdoton vaatimus on se, että alussa kirjalijan tulee eläytyä, antaa mielikuvituksen viedä mukanaan.

Sitten korjatessa ovat ego ja superego sekä kielenoppaat, kielitoimisto ja esilukijat tarpeen.

Nopein tapa päästä kiusauksesta on langeta siihen heti:)

Ai, siinä oli kuvakin? Minä ajattelin kuvaa, jonka maalasit tekstilläsi.

Jaa, minä luulin että tarkoitit tuota vihaista jumalankuvaa.

Jotkut kiusaukset ovat sellaisia että niihin lankeamisella voi olla kauaskantoiset seuraukset. Niin että aina kiusauksesta ei ehkä kuitenkaan pääse lankeamalla. Jos siis puhutaan jostain muusta kuin suklaalevystä.

Pirkko, Narnia on nuorten parissa nyt niin kova sana etten ihmettele blogisi sinusta riippumatonta elämää. Ja se on totta, että lukija lukee mitä tarvitsee milloin tarvitsee. Siksipä minäkin luen samoja kirjoja aina uudestaan ja aina niistä löytyy jotain uutta.

Kirsti, paljon onnea Sinulle apurahan vuoksi!! Tämä tärkein asia unohtui.

Voi kiitos:)

Voisiko egosta luopuminen ja kiusauksia vastaan taisteleminen olla hiljaa olemista, paikallaan olemista, sen kuuntelemista, mitä jää, kun luopuu tyhjänpäiväisyyksistä? Vaikka oman riittävyytensä pohtimisesta tai tunnustelemisesta?

Kun osaisikin luopua tyhjänpäiväisyyksistä.

Onko esim. bloggaaminen tyhjänpäiväistä? Ei kokonaan, mutta esim minun blogikäyttäytymisessäni on tyhjänpäiväisiä piirteitä. Mutta miten sen mikä on tyhjänpäiväistä erottaa siitä mikä on tärkeää? Milloin jokin asia on pakkomielle, milloin positiivista kiinnostusta? Minulle ero ei ole selkeä.

Mutta kyllä avain tietysti on minussa itsessäni. Enemmän ehkä pitäisi olla hiljaa itsekseen.

Entä onko erojen tekeminen ja asioiden määrittely tärkeää? Jos vain ottaisi asiat sellaisina kuin ne ovat.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että vastaukset esittämiimme kysymyksiimme löytyy meistä itsestämme.

Meidän vain täytyy löytää keino kysyä kysymykset oikealla tavalla. Ja toisaalta oppia kuuntelemaan vastaukset, jotka eivät aina ole sitä mitä odotamme.

Joskus vastaus ei tule itsestään, sen eteen pitää tehdä töitä, tukeutua toisiin ihmisiin ja etsiä vastaus. Se tekee elämästä haastavan.

Aloin oikein miettiä tuota Kaisan ajatusta että asiat voisi ottaa sellaisina kuin ne ovat. Vapauttava ajatus, mutta onko se mahdollista? Se olisi kyllä hienoa.

Ulkopuolinen, on se varmaan noin. Kiitos.

Jaa, tästähän juuri taisin kirjoittaakin jotakin. Kirjoittajan egosta ja siitä, kuinka se tulee tielle.
Mielenkiintoisia ajatuksia, Kirsti, jälleen.

Sarah