Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
24.11.2007 - 09:49
Kyllä se vaan niin näyttää olevan, etteivät naiset saisi vaatia tärkeästä työstä kohtuullista palkkaa, eivätkä varsinkaan voittaa työtaistelua. Pitäisi vaan olla kutsumustyössä hiljaa ja saada palkkio siitä kun voi hoivata niitä jotka hoivaa tarvitsevat.  Tuli taas mieleen Ulla Maija Kauppinen-Perttulan väitöskirja Kutsumus, Palvelutyö, Jaksaminen, jossa kerrottiin diakonissoista 1900 luvun alkuvuosikymmeninä. Silloin ajateltiin, etteivät he tarvinneet vapaa-aikaa, eivätkä lainkaan palkkaa, työ oli heidän leponsa ja diakonissalaitos huolehti heidän fyysisistä tarpeistaan. Kun diakonissat uupuivat niin, että etteivät enää jaksaneet edes syödä, eivätkä nukkua, he soimasivat itseään siitä etteivät suhtaudu Kutsumukseensa oikealla tavalla, tarpeeksi sisäistyneesti. Emme me niinkään kauas ole vielä ajautuneet noista ajoista. Tehyläiset rikkoivat nyt tabun osoittaessaan, että naisetkin ovat vain tavallisia kuolevaisia, joiden pinna lopulta katkeaa kun heitä on riittävästi käytetty hyväksi.

Lehtien tehykommentteja lueskellessa olen huomannut, että kommentaattoreilla on vaikeuksia päättää, mitä oikeastaan tapahtui. Samassa jutussa voidaan sekä vähätellä Tehyn saavuttamia palkankorotuksia, että päivitellä palkkaratkaisun kalleutta. Käsittääkseni nämä asiat eivät voi kuitenkaan olla samanaikaisesti voimassa. Jos Tehy epäonnistui niin pahasti kuin joissain jutuissa on esitetty, en ymmärrä miten palkkaratkaisu voi kuitenkin tulla kunnille kalliiksi.






Liisa E kirjoitti 24.11.2007 - 10:34
sairaahoitajien lakko oli kaikinpuolin terve reaktio.

mutta, nyt esiin marssii talousjohtajat ja talouspäälliköt tloslaskelmiensa kanssa. ja virren nimi on: tuottavuutta pitää nostaa.

minä ymmärrän tuottavuuden voitontavoitteluna ja esimerkiksi jos jonkun kirjailijan kirja myy hyvin niin siinä tienaa niin tekijä kuin kustannustalokin.

mitä sairaalan tuottavuus sitten on?
on riittävä määrä kuolleita? riittävä määrä parantuneita? vanhukset 'kuntoutetaan' vanhuudesta ja se joka tarvitsi ennen terveydenhuoltoa pärjää ilman. kaikki krooniset sairaudet poistuvat ja katoavat, koska ne ovat tuloslaskelmien tiellä (eihän sellainen ihminen jolla on jokin krooninen sairaus voi olla kovin 'tuottava tapaus'). itsehoito ja kotihoito johtaa jopa hammashoidossa siihen vastaukseen, jonka luin jokin aika helsingin sanomista: paikatkaa itse hampaanne.

kuntien ei tarvitse kuin käyttää enemmän taloudestaan terveydehoitoon tai/ja valtion on korvamerkittävä terveydenhoitoon annetut valtion avut.
pazi-j-dog kirjoitti 24.11.2007 - 10:42
Pääministeri Vanhanen on osoittanut olevansa patriarkaalisen vallankäytön perinteen täysiverinen jatkaja - käsitteen pahimmassa mahdollisessa merkityksessä. Isännän ääni, "akat kuriin" -mentaliteetti, stereotyyppisen maskuliininen taipumattomuuden ja viestimättömyyden periaate... Luulisi, että nykyään hallituksessakin osattaisiin paremmin keskustella ja selvittää asioita, ei vain vuoroin vaieta ja jyrähdellä niinkin tympeästi kuin Vanhanen on tehnyt.

Toivoa sopii, että naisäänestäjät muistavat asian seuraavissa vaaleissa eivätkä ajaudu psykoottiseen "Suomen seksikkäin mies" -naurettavuuteen, jota Vanhasen ympärille on yritetty rakentaa.

Lopulta Tehy ei ihmeempiä korotuksia saanut. Rahallisesti enemmän saavat paremmin palkatut kunta-alan ihmiset, esimerkiksi lukion opettajat, joihin itse lukeudun. Lastentarhanopettajathan OAJ:n Kangasniemi - toinen tympeästi toiminut patriarkka, jota omat todellakin nyt häpeävät - hylkäsi noin vain.

Almamaria kirjoitti 24.11.2007 - 11:26
Minusta on käsittämätöntä, etteivät ihmiset yleensä ottaen ymmärrä juuri tätä mistä kirjoitit: jossain menee ihmisen jaksamisen raja. Ihan kuin TEHY olisi ottanut äärimmäiset keinot käyttöön ihan ilkeyttään, vaikka tarkoituksena oli saada KT ymmärtämään sovun löytämisen tärkeys. Jos työnantaja ei edes halua tulla neuvottelupöytään tosimielellä, ei auta muu kuin pakottaa. Sen jälkeenkin KT käytti tärkeätä aikaa pilkunviilaukseen, kirjeiden lähettelyyn työntekijöille ja julkiseen mustamaalaukseen. Kaikki nämä viikot olisi ollut aikaa neuvotella tehokkaasti. Tällaisten ihmisten johdolla pitäisi siis pyrkiä parempaan tulevaisuuteen, näyttää tosi huonolta.
Keu kirjoitti 24.11.2007 - 13:29
Ennen oli asiat paremmin. Kaikkeen julkiseen palveluun riitti rahaa ja kaikkea työtä kannatti tehdä Suomessa. Toistuva johtopäätös: EU:n syy, EU:n syy, mhyy.

Kirsti kirjoitti 24.11.2007 - 18:37
Liisa, tuottavuus on yksi niistä nykyajan mantroista joita toistetaan riittävän monta kertaa niin että niistä sitten lopulta tulee tosia, tai jos ei tule, niin sitä ei siltä vahvalta uskolta huomaa.

pazi, sitä minäkin toivon, että äänestäjät muistaisivat. Tämä oli sikäli historiallinen juttu, että vaalilupauksiin tartuttiin ja alettiin vaatia niiden täyttämistä. Yleensähän ihmiset vain apaattisena toteavat, että ennen vaaleja lupaillaan asioita joita ei ole tarkoituskaan toteuttaa.

Almamaria, sairaanhoitajat ovat enimmäkseen naisia ja kyllä systeemi edelleenkin taitaa olla se, että naisten pitäisi kestää mahdottomia. On synti jos naiset eivät kestä:-(

Niin Keu, syytetään Eu:ta, ei se varmaan kovin paljon vikaan mene.
Sl kirjoitti 24.11.2007 - 23:22
Hävettää taas olla mies, tai siis "mies", koska olen länsimaalainen heterourosihminen. Ymmärrän kyllä, että arabimies on parempi ja jäämme lähiöön yksin kuolemaan viinaan, mutta silti toivon että saisimme edes kerran vuodessa katsoa jääkiekkoa pari minuuttia. Olisko se ok? Muita toiveita ei enää ole.
Kirsti kirjoitti 25.11.2007 - 09:08
No hyvänen aika, pyrstö pystyyn nyt vain ja jääkiekkoa katsomaan milloin mieli tekee.
Muskeli-Netta kirjoitti 25.11.2007 - 14:12
Irti itsesäälistä, hyvä SI! Arabimiehistä minulla ei ole kokemusta etten osaa sanoa olisiko parempi, mutta kyljessäni ilmeisen hyvin viihtyvä ja minulle ylen rakas "länsimainen heterourosihminen" pitää viinasta vähemmän kuin minä. Jääkiekkoa katsomme yhdessä, yli pari minuuttia kerrallaan. Jos sinusta tuntuu, ettei oma hellapoliisisi jääkiekon katselua(-kaan) salli, niin pistä jo vaihtoon ja hanki oma, sinua miellyttävä elämä!
Muskeli-Netta kirjoitti 25.11.2007 - 14:18
Vielä SI:lle:

Tai kerro ainakin hellapoliisille, että haluat katsoa lätkää ja pidät sitä perusoikeutenasi. Kaikilla on mukavampaa suhteessa, kun ilmaistaan selkeästi mitä toiveissa on. Tsemppiä!
SL kirjoitti 25.11.2007 - 16:53
Nolottaa olemukseni. Ikkunaiineksen blogissa en kehtoo enää ollenkaan käyvä. Tilasin sukupuolenvaihdosleikkauksen Virosta, mutta kanselloin sen, koska haluan toki olla suomalaisten alipalkattujen ja kärsivien naishoitajien hoivassa.
Muskeli-Netta kirjoitti 25.11.2007 - 17:07
Ah, SI, kitkeränsarkastista hjuumoria, siis? Hoh hoijaa...

Hoitajien työtaistelusta sanoisin, että eniten minua ovat hämmentäneet eräidenkin naisten kommentit vaatimusten ylimitoituksesta. Toisille ei millään haluttaisi sallia itseä reilumpia korotuksisa, ei vaikka kuinka tarkoituksena olisi kammeta joku ryhmä palkkakuopasta.

Todella, Kirsti, tuottavuus on tämän päivän mantra. Sairaanhoito ei lisää rahan määrää, mutta yhteiskunnan pitäisi miettiä, mitkä ovat ne palvelut, joita on tarkoituksenmukaista ylläpitää ja korkeatasoisina säilyttää. Ollaanko kymmenen vuoden päässä lirissä, kun hoitajat tulevat meillekin muilta mailta ja kielitaidottomina eivät kykene ehkä yhtä hyvin hoitamaan meitä ja sitten jo sairaalahoitoon joutuneita vanhempiamme?
Kirsti kirjoitti 25.11.2007 - 22:51
Oi voi SL, mutta älä välitä, en minäkään kehtaa käydä Iineksen blogissa. Sukupuolenvaihdosleikkaukseen en silti aikonut mennä.

Joo Muskeli-Netta, minä itse asiassa epäilen, että hyvin toimiva sairaanhoito sitten sen rahankin määrää lopulta lisäisi, niin kuin kaikki muutkin hyvinvointipalvelumme toista kautta koituvat myös talouselämän eduksi.
Maria kirjoitti 01.12.2007 - 13:12
Hei Kirsti.
Huikkaan täältä sivusta ja tavallaan jälkikäteen, että tästä postauksestasi luettiin juuri ote Radio peilissä. Mahdoitko olla tietoinen? Myös Jenni-Juulian (Vammaisen vartalon kuvat) blogilta luettiin pätkä. Liittyi kansalaismediaosastoon.
Kirsti kirjoitti 01.12.2007 - 22:04
Joo kiitos valppaudesta Maria, mutta tiesin asiasta, koska toimittaja ystävällisesti ilmoitti!
Office 2010 kirjoitti 30.03.2011 - 06:03
Microsoft Office is so great!
Office 2010 –save your time and save your money.
The invention of Microsoft Office 2010 is a big change of the world.
Office 2007 is so powerful.
Microsoft Office 2007 is my love!
Office 2010 key is for you now!
Office 2010 download is available now!
Microsoft outlook 2010 is convenient!
Outlook 2010 is powerfull.
Buy Thesis kirjoitti 18.06.2011 - 14:38
The blog is quite amazing and wonderful and will help the students to understand the real and correct meaning of the structure, beautiful work.
chi hair straightener kirjoitti 29.07.2011 - 09:48
An understanding, a growth, a fantastic content might make somebody to further improve your tastes, thanks a lot pertaining to expressing, Let me meticulously look at product or service to generate them selves prosperouschi hair straightener
roll forming machine kirjoitti 30.07.2011 - 05:38
Manufactures roll forming machines in variety of configurations, as well as decoilers and cutoff equipment. Units can be customized to requirements.
roll forming machines,
roll forming machine,
roll former,
Anonyymi kirjoitti 12.08.2011 - 15:03
Great post from an expert and it will be a great knowledge to us and thank you very much for sharing this valuable information with us.

Color Copier Mary Esther
Auto Insurance Burnsville
chan kirjoitti 17.08.2011 - 09:09
I am totally agree with your oppinion.this blog post is very encouraging to people who want to know these topics.

dog lookout
art valuation
marsh kirjoitti 06.09.2011 - 09:53
Whoa, awesome read. I just now found your site and am already a fan.

Calgary Apartments
utah mls
manmona kirjoitti 08.09.2011 - 10:35
I’ve bookmarked this because I found it interesting. I would be very interested to hear more news on this. Thanks!

Phone Systems Tomball TX
pick 4 strategy
Jaimie Jett kirjoitti 17.05.2012 - 10:42
Rittävä määrä kuolleita? riittävä määrä parantuneita?
Elaina Forte kirjoitti 17.05.2012 - 12:24
joiden pinna lopulta katkeaa kun heitä on riittävästi käytetty hyväksi.
Coach Outlet kirjoitti 22.05.2012 - 12:39
Always hesitate. Is done great things.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Sivut
Lisätietoja
laskuri

>
Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta