 |
|
|||
 |
|
||
|
14.05.2008 - 08:04
     Koulutehtävänä oli tehdä juliste, joka mainostaa sitä koulutusta jota parhaillaan suoritan, eli Web designer, audiovisuaalisen viestinnän ammattitutkinto. Tein sarjakuvan. Piirtäminen oli hauskaa, mutta sitten kuvat olisi pitänyt jaksaa asetella julisteeseen jotenkin hauskasti tms. enkä enää jaksanut/ehtinyt/viitsinyt. ps. Blogini ei päivity Blogilistalla, ohjeissa käsketään tarkistaa, onko blogin tiedoissa mainittu syötteen osoite. No ei todellakaan ole. Voisiko joku tänne mahdollisesti eksyvä nörtti kertoa, mistä minä sen syötteen osoitteen nyt tähän hätään sitten tempaisisin? Tunnenkin itseni taas tosi uskottavaksi Webdesigner opiskelijaksi, kun en tuollaistakaan asiaa tiedä. 16.04.2008 - 11:44
Opintojen puitteissa minun pitäisi ryhmätyönä tuottaa verkkosivut eräälle aivan oikealle asiakkaalle. Meillä on opiskelut alussa, mutta tilaajalla on sivujensa kanssa kiire, oikeastaan niiden olisi pitänyt olla valmiina jo viime maanantaina. Me jotka olemme vastuussa tekemisestä, löysimme ensimmäisen yhteisen palaveriajan kuitenkin vasta sunnuntaina. Joten asiakkaan odotukset ja meidän todellisuutemme eivät nyt kohtaa parhaalla mahdollisella tavalla. Asiakasta hermostuttaa, kun he joutuvat odottamaan verkkosivujaan syksyyn.
Palaverin jälkeen soittelin asiakkaalle tarkistellakseni jotain käytännön asioita. Kysyin, että kukas muuten ne tekstit sinne sivuille sitten tuottaa, mistä ne saadaan. Asiakas oli yllättynyt, ai siis mitkä tekstit? No sisältö sinne sivuille, minä selitin. Hän oli entistä hämmästyneempi. Mikä sisältö? Ei ole olemassa mitään sisältöä. Suljin puhelimen ja mietin ihmisluonnon salaisuuksia. Verkkosivut pitää saada, niillä on kauhea kiire, vaikka asiakkaalla ei ole vielä käsitystä, että mitä sinne pitäisi laittaa. Tämä on minusta kiehtovaa. Lapsellisuuttani olin kuvitellut sen menevän toisin päin. Että minulla on jotain asiaa ja se pitää saada nettiin nähtäväksi. Siis asia on ensin, sitten tuotetaan se sivu tai sivut. Mutta minä olenkin bloggari joka nyhjää tyhjästä sisältöä ihan vain huvikseen. Asiakkaan innoittamana aloin miettiä, että mitä jos perustaisin vaikka verkkokaupan. Teen itselleni hienot sivut nettiin ja sitten hämmästyn, kun joku pistää sähköpostia ja haluaa ostaa minulta jotain tavaraa. Sitten minä kyselen häneltä ihmeissäni, että tavaraa, nyt minä en ymmärrä, mitä ihmeen tavaraa. No joo, oikeasti olen innoissani, kun saan miettiä kuinka asiakkaan aika hankala hanke voidaan kääntää havainnolliseen muotoon, niin että lapset, jotka ovat kohderyhmä, voisivat ymmärtää, mistä on kysymys. Olen jo nyt oppinut monia asioita. Mm. sen, että kaunis periaate "asiakaslähtöisyys" voi käytännössä ollakin aika hankala toteutettava. Asiakkaat kun voivat joskus olla varsin irrationaalisia ja hankalia, ja tästähän minä itse olen loistava esimerkki, viittaan edelliseen postaukseen. **** Päivitys: Koulutehtävänä oli tehdä itselle käyntikortti.  14.04.2008 - 08:21
Olen
ahdistunut opiskelujeni vuoksi. Asiaa ei auta, että uudehko Mäkkini,
viime kesänä ostettu, teki tenän. Se on nyt hoidossa jossain ja olen
kadottanut siihen kontaktin.
Kun ihminen sairastuu, häntä yleensä pääsee katsomaan, mutta minun Mäkkini on karanteenissa, enkä tiedä mitä sille kuuluu. Kukaan muukaan ei näytä tietävän, muuta kuin että se ei voi hyvin. Se näytti aivan terveeltä, mutta sitten piti asentaa eräs ohjelma ja silloin piilevä sairaus paljastui. Nyt olen suruissani ja huolissani. En tiedä tuleeko Mäkki kuntoon. Takuu on vielä voimassa, mutta pelkään että lopulta syy vieritetään kuitenkin minun niskoilleni. Alan itsekin epäillä, että minussa on tietokoneita sotkevaa karmaa, sillä lukuunottamatta ensimmäistä pc:täni jossa oli vain dos käyttöjärjestelmä ja Teko tekstinkäsittelyohjelma, kaikista tietokoneistani on ollut harmia ja ne ovat käyttäytyneet epäluotettavasti. Minun henkilökohtainen oppimisjärjestelmänikin reistailee. Meillä on meneillään kuvankäsittelykurssi. En ole koskaan käyttänyt Photoshoppia, mutta aloitin pelottomasti. Tehtävänä oli sumplia neljästä kuvasta yksi. Työskentelin kuin apina, painelin kaikkia mahdollisia nappeja ja katsoin mitä tapahtuu. Kun tapahtui jotain mitä toivoinkin, olin ihmeissäni, enkä koskaan osannut toistaa sitä mitä tein. Tällä tekniikalla tehtävään sai menemään monta tuntia. Kokeneemmat opiskelutoverit olivat tehneet näitä tehtäviä koulutunneilla taukojen aikana ja saivat niihin menemään joitakin minuutteja. Askarreltuani tehtävän kanssa hikeä pyyhkien ja itkua vääntäen, ystävä kävi tuomassa kuvankäsitteluoppaan ja huomasin, että sepä on kätevä. Siinä kerrotaan ihan kuvan kanssa mitä milläkin työkalulla voi tehdä. Sitten muistin opettajankin maininneen, että kannattaa hankkia jokin opas, tai netistä hakea sivuja joilla kuvankäsittelyä opetaan. Mutta siis eihän minulla riitä hermo siihen, että etenisin jotenkin järkevästi näissä asioissa. 11.03.2008 - 09:13
Pari ihmistä on jo keskeyttänyt opiskelun. Ensimmäiseksi lopetti asiallisen oloinen nainen, jonka seuraan olin suunnittellut liimautua koska hän vaikutti melkein ikätoverilta. En ehtinyt toteuttaa suunnitelmaani kun hän jo häipyi. Seuraavaksi lopetti ihminen, joka oli valittanut verkkotekniikan vaikeutta lähes yhtä äänekkäästi kuin minä. Suunnittelin, että perustaisin hänen kanssaan tukiryhmän meille verkkotekniikkaongelmaisille, mutta hän teki omat johtopäätöksensä ja luopui leikistä viime viikolla.
Tajusin yhtäkkiä, että olen kurssin vanhin. Muut ovat minua parikymmentä vuotta nuorempia. En luultavasti olisi tajunnut asiaa, ellen oli saanut kannustavia viestejä eräältä tytöltä, jonka mielestä olen rohkea kun vielä tässä iässä jaksoin ruveta opiskelemaan. Suomut putosivat silmiltäni. Olen ikäloppu. Ilmankos on ollut niin raskasta. Pääsin silti ihan kohtuullisella arvosanalla läpi verkkotekniikasta, nyt minä siis ihan todistetustikin ymmärrän jotain html-koodeista. Minulla on harjoittelupaikkakin, vaikka se vaikuttaa kyllä hiukan epämääräiseltä. Auttelen rakentelemaan verkkosivuja Vuokonjärven kesäteatterille. Toistaiseksi en ole päässyt tekemään mitään kovin teknistä. Rakennekaavion ja jonkinlaisen alkeellisen ensimmäisen version ruutusuunnitelmasta tein, mutta enimmäkseen olen muokkaillut jotain olemassaolevia tekstinpätkiä verkossa esitettävään muotoon. Minulla on haaveena, että pääsisin peukaloimaan joidenkin yhdistysten ja yleishyödyllisten organisaatioiden nettitiedotusta, mutta välillä aina iskee epäilys. Minulla on niin surkeat pohjatiedot, pystynkö tosiaan puolentoista vuoden aikana omaksumaan vaadittavat taidot. Kurssin käymisestä sinällään on tietysti oma hyötynsä, ainakin olen sen ajan poissa jääkaapilta, mutta haluaisin suorittaa samalla sen tutkinnon. Opintoihin liittyy kolme näyttökoetta, joissa työelämän tositilanteissa pitäisi näyttää osaamisensa. Saa nähdä kuinka niiden kanssa käy, minulla on vielä aukkoja aivan perusasioissa. Epäilen, etten osaisi edes laajakaistaa asentaa, jos päättäisin vaihtaa palvelun tarjoajaa. Olen miettinyt sitä mokkulaa, vai mikä se on, että olisiko sellainen kätevä. Mökkikausi lähestyy ja siellä voisi viettää aikaa enemmänkin jos olisi netti. 18.02.2008 - 11:22
Minun pitäisi kirjoittaa essee verkkopalvelujen esteettömyydestä. Esteettömyydellä tarkoitetaan kai suurin piirtein sitä, että näkö-, kuulo-, ikä- jne vammaisten olisi mahdollista saada erilaisista nettisivuistoista irti niiden keskeinen anti. Tähän voidaan päästä suunnittelemalla verkkopalvelut oikein. Oli oikeastaan yllätys huomata, että joku on tosiaan vaivannut päätään sillä, millä tavalla sokea voisi lukea esimerkiksi minun blogiani. Tosin minähän en ole miettinyt sitä lainkaan, mutta siis joku toinen on ja minunkin tietysti kannattaisi. Esimerkiksi tuolla on varsin kattava selvitys siitä mitä estettömyys on ja miten siihen voitaisiin päästä. On olemassa oikein esteettömyysluokituksetkin sivustoille. A on jonkinlainen vähimmäisvaatimus ja AAA pitäisi olla tavoitteena. Tai jotakin sinne päin. Tämä blogi on tietenkin kategoriaa Ö tässäkin asiassa.
Kun kävin läpi noita esteettömyysasioita, huomasin ettei niissä ollut lainkaan kiinnitetty huomiota siihen ensimmäiseen esteeseen, johon minä edelleenkin törmään säännöllisesti. Minulla ei ole mitään huomattavia ruumiin vammoja joiden periaatteessa pitäisi hankaloittaa minun asioimistani erilaisilla sivustoilla, mutta jos kokeilen käyttää mieheni uutta kannettavaa, jossa on käyttöjärjestelmänä Vista, niin enhän minä pysty tekemään sillä mitään. En tajua siitä tuon taivaallista. No kauheasti en ole yrittänytkään, koska ei ole ollut tarvetta, mutta sen verran kokeilin että tiedän hikoilevani taas verta ja kyyneliä, jos joskus tulee eteen sellainen tilanne, että pitäisi tehdä Vistalla jotain. Tämän mäkin, joka minulla on, pitäisi olla helppokäyttöinen, mutta siitä huolimatta tämän logiikka menee yleensä yli ymmärrykseni ja joudun etsimään jonkun ihmisten kieliä puhuvan henkilön, joka osaa tulkita minulle tietokoneen ajatusmaailmaa. Jos ajattelen wordia, jota käytän päivittäin, sen käyttö sujuu, mikäli en joudu tekemään sillä muuta kuin mitä päivittäin teen, eli kirjoitan käsikirjoitusta suoraan pötköön. Mutta heti kun minulta odotetaan, että teen sen kanssa jotain muuta, minulla menee sormi suuhun. Ohjelmassa on kiva pieni apuri, oikeaan ylänurkkaan voi syöttää kysymyksiä ja ohjelma neuvoo mitä tehdä, mutta minä en koskaan ymmärrä ohjelmani antamia ohjeita, koska se ei selvästikään ole osannut päätellä kysymyksestäni mitä olen vailla. Minusta todellisesta esteettömyydestä voitaisiin puhua vasta siinä vaiheessa kun laitteet ovat ensin mahdollisimman esteettömiä. Mutta minun käsittääkseni me olemme erittäin kaukana tuosta tavoitteesta, emmekä ole edes lähestymässä tavoitetta, vaan päin vastoin ajautumassa siitä yhä kauemmaksi. Eli tavallaan on minusta pelkkää kosmetiikkaa tehdä upeita suunnitelmia esteettömistä verkkopalveluista. Hei haloo, suunnittelijat, voisko saada esteettömiä kompuuttereja ensteks, minä olen ainakin heti ensimmäisenä jonossa! 11.02.2008 - 11:00
Ammattienglannin kurssilla mietin onko oikeastaan järkeä yrittää opettaa suomalaisille oikeaoppista englantilaista aksenttia? Minä en ainakaan tule sitä oppimaan ja itse pidän tärkeänä vain oppia selittämään asiani ymmärrettävällä englannilla mahdollisimman sujuvasti. Ihailin aikoinaan Björkiä, jota haastateltiin televisiossa. Hän puhui sujuvaa englantia omalla björkimäisellä aksentillaan Minusta se oli upeaa. Björk on tietysti Björk ja minä olen vain minä, mutta siitä huolimatta kieltäydyn opettelemasta hienouksia ja tyydyn kulkemaan Ahti Karjalaisen viitoittamaa tietä ja pitäydyn tankeroenglannissa. Kuvittelen optimistisesti, että jos tankeroenglantini on sujuvaa ja jos en itse nolostele tankeromaista ääntämystäni, muutkin tottuvat siihen, eivätkä pidä minua idioottina.
Toinen asia, mikä kiinnitti huomiota, oli kurssin opettajan vaatimus, että englanniksi keskustellessa pitää luopua suomalaisesta keskustelukulttuurista. Pitää ryhtyä ääntelemään kohteliaasti ja tekemään kohteliaita eleitä, sen sijaan että vain istutaan ja kuunnellaan mitä toinen sanoo ja sen jälkeen puhutaan itse, jos asiaa on. Toisaalta ymmärrän vaatimuksen, sillä suomalaisten patsasmainen pidättyväisyys voi joskus olla koettelemus. Itse olen ehkä luonnostaan hiukan keskivertosuomalaista äänteleväisempi kuuntelija. Pyörittelen ainakin silmiä, nyökyttelen ja ähisen myötätunnosta jos toiselle on sattunut jotain kauheaa. Kuitenkin on minusta jotain säilyttämisen arvoista siinä suomalaisessa kulttuuripiirteessä, että ollaan hiljaa ja liikkumatta kuin toteemit. Kun toinen saa juttunsa loppuun, saattaa seurata syvä hiljaisuus, jonka aikana voi vain arvailla, mitä ihmisten mielessä liikkuu, ovatko he edes kuunnelleet. Ymmärrän, että kansanvälisissä kuvioissa saattaa helposti saada moukan maineen, jos ei osaa sujuvasti elehtiä elein, sanoin ja tarvittaessa vaikka sävelin. Toisaalta kuitenkin ihailemme intiaaneja ja muitakin alkuperäiskansoja, joiden keskittyneessä jäyhyydessä oli mielestämme jotain tavoiteltavaa. Ehkä suomalaistenkaan ominaispiirteet eivät ole pelkkiä heikkouksia. Ehkä niitä voisi jalostaa. Ehkä niistä voisi tehdä tavaramerkin. No tämä on tietysti idealismia. Luultavasti en tiedä mitä puhun. Huomasin vain, ettei mikään ole oikeastaan muuttunut siitä kun kävin koulua joskus kolmekymmentä vuotta sitten. Kielten opiskelu merkitsee yhä sitä, että suomalaiset ominaispiirteet ovat häpeällinen heikkous, joista pitää opetella irti. Onko sen tosiaan pakko olla sellaista? Tässä vaiheessa en edes kerro, miltä tuntui kuunnella kirjallisen viestinnän äidinkielen opettajan luentoa. Olisi ehkä sittenkin kannattanut ajoissa tehdä ne hyväksilukemishakemukset ja yrittää vapautua moisesta indoktrinaatiosta. 05.02.2008 - 13:22
Shokkitilan mentyä vähitellen ohi aloin rivi riviltä tutkia saamiani verkkotekniikan kurssin etätehtäviä. Googlailin ahkerasti. Aloitin perusasioista. Selvitin itselleni mikä on tagi. Sekin olisi tietenkin pitänyt tietää jo entuudestaan, mutta kun olen tähän asti oikein suojannut itseäni kaikelta tuollaiselta informaatiolta. Kun silmät vuotaen aikani olin tutkinut papereitani ja näpsytellyt erilaisten sivujen lähdekoodeja, minulla yhtäkkiä välähti. Se oli ihmeellistä. Yhtäkkiä minä vain tajusin. Meni vartti ja olin suorittanut verkkotekniikan ensimmäisen etätehtävän.
Se mikä tässä varsinaisesti oli kiinnostavaa, liittyi valtaisaan energiapurkaukseen, jonka oivallus aiheutti. Minusta ihan totta tuntui, että lennän rakettina katon läpi. Onneksi mies oli kotona ja saatoin purkaa hänelle järkytyksen sekaisen riemastukseni ja selostaa juurta jaksaen, miten suunnattomien älyllisten ponnistelujen kautta olin saavuttanut tällaisen merkittävän voiton. Huomasin jälleen, että myös hyvät asiat voivat järkyttää, ilo pitäisi saada purkaa, mutta aina ympäriltä ei löydy myötäsukaisia ihmisiä, jotka kestävät ilosta seonneen lähimmäisensä tunteenpurkaukset. Harmi, ettei koiraa enää ole, sen kanssa oli aina hauska vouhottaa. Se tajusi aivan täsmälleen mitä ilo on ja kuinka sitä kuuluu ilmentää. |
Kirjoittaja
Arkisto
2008 2007 2006 2005 1970  Sivut
Lisätietoja
laskuri
> Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta
|
||